28 June, 2015

Loputtoman hyväksymisestä

Ipana tuli mummolasta.

Olin viettänyt viikon jotain, mitä nyt ei voi rappioelämäksi kutsua (valitettavasti) mutta ehkä joksikin omituiseksi unijaksoksi. En oikein tehnyt mitään erityistä, istuin sohvalla ja neuloin ja lepuutin korvia. Kokemukseni mukaan kolmevuotiaat puhuvat ihan tosi paljon.

Sitten haimme tyttären, ja se oli parasta ja ihaninta tietenkin. Olin toiveikkaasti ajatellut, että ehkäpä, kun näemme, hän huutaa "äiti!" ja juoksee iloisena halaamaan ja juuri niin kävi. Kokemukseni mukaan kolmevuotiaiden kanssa tosi harvoin käy juuri niin kuin oli tullut haaveilleeksi.

No sitten tulimme kotiin ja yhtäkkiä kaikenlaiset kotityöt räjähtivät kuin pinnan alta hyökkäävä valkohai. Pestävän pyykin määrä ylitti kriittisen massan; keittiön kaappien yläpinnat piti pestä, sillä mies oli kutsunut jonkun sähköhenkilön tekemään sähköasioita ensi viikolla; lapsi piti ruokkia; kaupassa oli käytävä. Miten sitä olikin ehtinyt unohtaa, että kolmevuotiaat syövät useita kertoja päivässä, joka päivä?

Mihinkään erityisesti liittymättä: tässä on koira, jonka kuvia on toivottu.


Tämä oli kuitenkin hetki, jossa kirjallisuus hieman odottamatta tuli apuun. Olin lueskellut Ursula K. LeGuinin novellikokoelmaa The Unreal and the Real (vol. II) ja siinä oli kerta kaikkiaan herkullinen novelli nimeltä Sur. Sur kertoo eteläamerikkalaisista naisista, jotka lähtevät Antarktikselle ja valloittavat Etelänavan ennen ketään miestä.

Jossain vaiheessa kertoja kohtaa edellisen retkikunnan majan ja paheksuu ohimennen sitä, miten edes teepurkkia ei oltu lähtiessä suljettu. Mutta toisaalta, ymmärtäähän sen, sillä:
But housekeeping, the art of the infinite, is no game for amateurs.
The art of the infinite! Miten elegantti ja täydellinen tapa käsitellä kotitöitä! Se, millaisena loputon näyttäytyy voi sekin olla kiinni suhtautumistavasta!

Nyt näyttää siltä, että tämä yksi lause muutti elämäni, tai mahdollisesti olen vain hyvin levännyt, mutta kotityöt eivät ole tuntuneet miltään tänä viikonloppuna.

25 comments:

  1. Kyllä ei lohduta. Mutta hienoa, että sinä löysit tuosta hienosta muotoilusta itsepetoksellisen avun. The art of self-deceit!

    ReplyDelete
    Replies
    1. EIKÖ? OIKEASTI! Olen vähän shokissa, koska itse olin täällä juuri miettimässä - kiitos alla kommentoineen Annan - että teenkö tuosta ristipistotyön keittiöön vai tatuoinko sen ihooni :D

      Delete
  2. Ihana! Vetoaa muhun kyllä täysin! Tämä täytyy ehkä kirjoittaa jääkaapin oveen... :D (ja kirjankin voisin lukea)
    -Anna

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kirja kannattaa lukea! Molemmat osat siitä, LeGuin on loistava, ihana, paras.

      Ja kuten yllä sanoin, aloin kommenttisi innoittamana harkita ristipistotyötä tai tatskaa tällä tekstillä. Kumpi ompi parempi?

      Delete
    2. Haha! Mulla ei ole mitään tatuointeja vastaan (itsekin sellaisen laitatin salaa vanhemmilta joskus vuonna X enkä ole katunut), mutta kyllä tämä musta olis just sellainen isoäidin henkeen käsitöity ristipistotyö keittiön seinällä :D Ja sit siihen lausekkeen kylkeen sellainen ihana kuva höyryävästä teekupista ja kurkkuvoileivistä, spongecakesta ja lusikkaleivistä kolmikerrosvadilla, avonaisen ikkunan äärellä, ja puutarhassa syreenit kukkii ja portti on hiukan rakosellaan... jatkanko maalailua?!
      -Anna

      Delete
    3. Ja nyt tietty näen silmissäni koko tuon yllä olevan kuvaelman koko selän peittävänä tatuointina! :D
      -Anna

      Delete
    4. Hyvin maalailtu. Kohta MÄ otan ton 16-bittisellä värikartalla ja sitä ei kyllä enää tehdä vanhemmilta salaa :D (Ei, en ole vielä niin iso, etteikö sillä olisi väliä ... Mutta ehkä rohkeutta kerätessäni opettelen ristipistoja, sitten voin innostua myös ristipistograffiteihin.)

      Delete
  3. Ihan tiedoksi: Myös viisivuotiaat puhuvat tosi paljon. Ehkä ne vaikenee sitten murrosiässä. Sitten sitä yrittää edes jotain sanaa kaivaa niistä irti..?! Mulla alkoi just neljä päivää ilman muuta perhettä. Vähän on fiilis samanmoinen. Että tuskin teen yhtään mitään. Töissä tietty pitäis käydä. Mikä kyllä haittaa sitä haavetta että vois kerrankin vain nukkua ja lojua koko päivän.

    Mies oli viime viikolla yksin. Oli sitten viimeisenä yönä siivonnut kämpän ja pessyt pyykit. Mä luulen että odotushorisontissa on vastaavankuntoinen koti mun jäljiltä. Saas nähdä miten käy...

    Loistava sitaatti kyllä muuten! Tykkään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sitten murrosiässä siihen hölpötykseen on varmaan jo tottunut ja sit sitä kaipaa kauheasti.

      Neljä päivää! Nauti! Nauti! Ja sitten nauti vähän lisää! (Ja hei, kyllä kai sä nyt ne sun käyttämät parit vaatekappaleet pestyä saat. Ja mikäs siinä siivotessa KUN KUKAAN EI SOTKE.)

      Eikö olekin! Onneksi jo nyt löysin sen niin pystyn suhtautumaan loppuelämäni kotitöihin zen-asenteella.

      Delete
    2. No tässä kävikin nyt silviisiin, että meiltä löytyi jotain tekstiilituholaisia ja mähän pesen meidän nelihenkisen perheen _kaikki_ tekstiilit! Eiks oo hienoa! Puhuin kyllä just mieheltä perhe-vapaan viikonlopun itselleni korvaukseksi seuraavan kolmen kuukauden sisään. :) Jäi se lepo kyllä nyt vähän suunniteltua vähäisemmäksi. Mutta oon mä silti nauttinut, että on saanut siivota ilman niitä lapsia tuossa sotkemassa mun siivouskuvioita...

      Delete
    3. Brrr. Me määritellään "hieno" tosi eri tavalla, mutta kieltämättä toi hyvitys on sentään oikeasti isän hieno. Muistat vaan lunastaa sen syyllisyyttä tuntematta (mun pitäis petrata siinä.)

      Ja sitä ei muuten ennen lasta tajunnut, miten ihanaa on SIIVOTA YKSIN.

      Delete
  4. Siis mitenkään tähän kohtaan liittymättä. En voi olla enää kysymättä, en vaan voi!!! Kirjoitit jonkun kerran kookosjogurtista. Vääntäisitkö rautalangasta, jos emme riko jotain blogimainontasäädöksiä, mistä merkistä on kyse, minkä kokoinen purkki, minkä värinen, löytyykö eri kaupoista??! Olen vaikka kuinka monesta kaupasta katsonut, enkä vaan löydä. Olen epätoivoinen. Epäilen jo, että tämä on jotain henkilökohtaista. Kiitos jo etukäteen. <3

    T: Taija

    ReplyDelete
    Replies
    1. No siis missään nimessä emme riko. Kyse on tästä: http://www.valio.fi/tuotteet/jogurtit/valio-eila-kreikkalainen-jogurtti-kookos-laktoositon/

      Mä itse asiassa mainostan tätä oikein mielelläni - ja vastikkeetta - koska toivon, että tää pysyy kaupoissa. Valio yleensä tappaa puolessa vuodessa kaikki tuotteet, joista mä pidän.

      Haluaisin sanoa, että tätä löytyy kaikista kaupoista, mutta se olisi toki valhe, sillä tosi monessa kaupassa kookosjuguhylly on ammottanut tyhjyyttään. Teoriassa kuitenkin tämän hintalappu löytyy ainakin pääkaupunkiseudulla joka kaupasta.

      Ole hyvä, ja toivottavasti löydät <3

      Delete
    2. Paitsi että meidän laidalla Helsinkiä on kyllä niin, ettei kookosjogurtteja ole pikkukauppojen hyllyssä edes teoriassa, niillä on pelkkää persikkaa ja vadelmaa. Eli suosittelen keskittämään etsinnät supermarket-tason ruokakauppoihin, ainakin nyt ens' hätään, jotta saat kauan kaipaamasi jogurtit!

      Delete
    3. Aaa. Totta. Mä oon tosiaan käynyt vain supermercadoissa ja - yyy - Prismassa. Prismassa sitä ei kyllä välttämättä ole, mikä nähdäkseni koskee muutenkin Prismaa ja mitä-tahansa-tuotetta-jonka-haluan-ostaa.

      Delete
    4. Uhh, kiitos KIITOS!! <3 Uusilla energioilla kauppaan huomenna. Yritän tehdä osani tuotteen jatkuvuuden puolesta! T: Alk.per. kysyjä

      Delete
    5. Hienoa! Toivottavasti tavoitit jo katsetta pakenevat jugurtit!

      Delete
    6. Tavoitin. Ja ostin jo uudestaankin. Jestas sentään on kyllä hyvää!! En uskalla katsoa onko tuossa kauheasti jotain makeutusaineita tai muita juttuja mitä ehkä pitäisi vältellä. Ei varmastikaan, ei voi olla, kun on se niin herkkua. Ben & Jerry'sillä muuten joskus ainakin oli sellaista kookosjäätelöä, joka tuntui ehkä enempi kookokselta jäätelöllä kuin jäätelöltä kookoksella. Tuo jogurtti on mun mielestäni aika hyvä vastine ko. jätskille. Kiitos vielä! <3

      Delete
    7. Oho, oho, kookosjäädelö, voi olla, että siinä on avain tuhoon! Mutta onnelliseen tuhoon!

      Mä vilkaisin, että onhan siinä kaikenlaista sakeutusainetta ja muuta, mutta ei se nyt jugurteissa ole pahimmasta päästä nähdäksein. Se perusjugukin kun on niin epämakeaa, eli hyvää.

      Delete
  5. Mielestäni myös hieno lainaus, erinomainen kerrassaan, mutta lohtua en siitä saanut. Pikemminkin vain sen myötä ymmärsin olevani kotitaloudenpidon saralla amatööri ja haluton kehittymään. Vai voisiko tästä kuitenkin repiä jotain lohtua? Että vain kovasti treenaamalla voisimme saada homman jotenkin pysyvästi haltuun, mutta koska sellaiseen treeniin ei tässä taloudessa kellään ole mielenkiintoa, eläkäämme pellossa? Arvokas oivallus sekin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mutta - anteeksi - sä oot niin nuori! Mä just tässä töissä yks päivä mietin, miksen voi olla pyyhkimättä tiskipöytää kun sellaisen, pyyhkimisen tarpeessa olevan, näen. Ei kymmenen vuotta sitten ollut näin.

      Ehkä mä jotenkin koin vapautusta tajutessani, että koska kotityöt eivät ikinä mene pois, mun on turha lakata odottamasta, että ne joskus menisivät pois. Alistuneen elämä on jotenkin selkeämpää :D

      Delete
    2. No ehkä se on siis vielä tuloillaan! Tosin on kyllä sanottava, että olin ennen puolisoani (vähän) tunnollisempi ja olisin hyvänä päivänä kenties allekirjoittanutkin tuon lainauksen. Näiden muutaman vuoden aikana olemme kuitenkin löytäneet tasapainotilan, jossa hän siivoaa enemmän kuin koskaan yksinään ja minä siivoan vain sen verran, minkä pystyn hyväntuulisena ja itseäni varten -asenteella suorittamaan. Mikä siis yhteenlaskettuna on huonontanut kodin siisteystasoa, mutta minimoinut myös nipotuksen määrän.

      Mutta varmaan on osallisena sekin, ettei asunto ole oma. Jos olisin, pitäisin sen nurkista varmaan vähän parempaa huolta.

      Kotitöiden väistämättömyyteen alistuminen varmaan kyllä selkiyttää niihin suhtautumista. Aikahan sen näyttää, miten tässä vielä itselle käy!

      Delete
    3. Tasapainotila on kumminkin kirkkaasti tärkein homma. Jos sitä ei ole, arki on kahnausta ja se on paljon kauheampaa kuin pieni siivoustason lasku. (Mekin saavutettiin tasapainotila, jossa mä kohensin siivouspyrkimyksiäni 673%.)

      Ajalla on onneksi sellainen taipumus, että se kyllä yleensä näyttää. Ja se on hyvä. Kaikella on aikansa ja kaikki aikanaan.

      Delete
  6. Jotain kiinnostavaa olit kirjoitellutkin, mutta siis:

    Jakke Jäyhä <3

    Terkuin Fani

    ReplyDelete
    Replies
    1. No on sillä tosiaan kuvauksellinenkin puolensa :D Hyvä, jos toive nyt täyttyi. Yritämme jatkossakin pitää koirakuvien konsentraation riittävänä.

      Delete

Note: Only a member of this blog may post a comment.