08 June, 2012

Kuntosalimarmatus

Noin neljästi vuodessa minua puraisee joku pirskatin jumppakärpänen ja alan tiirailla kuntosalijäsenyyksien hintoja. Noin neljästi vuodessa päätän unohtaa koko jutun.

Lähi-Stasi myy vain 12 kk jäsenyyksiä suunnilleen seitsemälläkympillä kuukausi, yhtä läheinen Viki... LadyLine on käsittääkseni valinnut saman linjan (jos kohta ilmeisesti jotenkin vuokraa salikortteja.) Elixiaa ei näy mailla eikä halmeilla, mutta ei sillä väliä, koska sinnekin saa vain kuukausijäsenyyksiä. Ja tietenkin, mikäs siinä jos salien bisnes kukoistaa. (Valitettavasti - päätellen siitä innosta, jolla viimeksimainitun jumppaketjun myyjät väijyvät ohikulkijoita Kampissa, tai siitä kuinka Ruoholahden Stasi juuri sulki ovensa - ei varmaankaan kukoista.)

Pihissä päässäni olen tehnyt seuraavanlaisia laskutoimituksia:

Hinta, jonka olisin valmis maksamaan kerrasta jumppaa tahi tanssituntia: ~10 €
Jumpat/tanssitunnit, joihin yhden (1) viikon aikana haluan / ehdin / jaksan: 1 kpl
Hinta, jonka näillä viikkontuntimäärillä yhdestä tunnista maksaisin: ~17 €
Juoksulenkin hinta: 0 €

Tässä on noin seitsemän euron heitto per tunti.

Mitä sitten sykkeenkohotustilaisuudelta haluaisin? Tanssillisuutta, sitoutumispakottomuutta, edes joissakin järjen rajoissa pysyvää hintaa ja sopivia aikatauluja. Voisin ihan mielelläni maksaa satasen kymmenen kerran kortista, jos tuntitarjonta kohtaisi aikatauluni ja mieltymykseni edes kerran viikossa*. Hitto, voisin maksaa jopa satakaksikymppiä.

En tajua, miksi kuntosalien jäsenyysmuodot ovat yhä niin hillittömän joustamattomia. Jos joku tietää, saa kertoa - taustalla epäilemättä ovat jotkin käsittämättömät bisnessyyt, mutta mutta. Toimiiko tämä bisneslogiikka nyt ihan varmasti? Omalla kohdallani kuntosalijumpan vaihtoehto on aina se ilmainen juoksulenkki, joten kuntosalien pitäisi ehkä kyetä tarjoamaan diilejä, jotka ovat oikeasti parempia kuin omaehtoinen liikkuminen (tai sohva, sekin on hankintakulujen jälkeen ilmainen).

Joo, okei, tiedän - kuntosaleilla on taatusti oikeus valita asiakkaansa. Ne maksavat, jotka kokevat sopimuksen itselleen edulliseksi (ettenkö olisi itsekin ollut yksi heistä), ja ehkä se sitten saleille riittää. Mutta piru vie, neljästi vuodessa se kyllä sapettaa.

* Tiedän, ainahan on Motivus, mutta siellä em. kohtaamista ei tapahdu.

12 comments:

  1. Motivus on ainakin Turussa isoista saleista ainoa sellainen, jonne ei tarvitse sitoutua. Jäsenyys on kertamaksu joka kannattaa ostaa, koska tunnit ovat silloin halvempia, ja sekin on usein alennuksessa (ainakin Cityshopparilla sen saa puoleen hintaan). Mä ostan Motivuksella aina jonkun kausikortin, kuten nyt kesäkauden, joka maksoi kolmelta kuukaudelta sen verran, että kuukausihinnaksi tuli noin 30 euroa (se on tosin vain salille se kortti, jumppiin ois maksanut vähän enemmän, muttei kuitenkaan mitään 70 euroa kuussa). Kymppikortit maksaa varmaan saman verran kuin muuallakin, mutta noita halpoja kausikortteja myydään joka kaudella, ja lisäks on usein tarjous esimerkiksi 4 kk kortista 2 kk hintaan.

    Ainakin Turussa Motivus tarjoaa ihan kaikkea samaa kuin Elixiatkin. Ja täällä on erikseen naistensali, ihanaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, täälläkään Motivukseen ei tarvii sitoutua, mistä tosiaan plunssaa, mutta mun nipomakuun :D (ja aikatauluihinkaan) ei jotenkin iske täkäläinen tuntivalikoima. Lisäksi salit on hieman rähjäisiä.

      Mutta ainakin siellä on jumpat AINA täynnä, että ilmeisesti se kymmenen kerran korttien myyminenkin voi olla ihan kannattavaa puuhaa :D

      Saatoin nyt löytää asiaan kyllä ratkaisun, kerron lisää jos homma ei tosiaan ollut liian hyvä ollakseen totta.

      Delete
  2. Eiköhän se pointti ole kuntosaleillakin että yrittävät (jatkuvat rahavirran lisäksi) kannustaa myös jatkuvaan liikkumiseen ja itsensä kehittämiseen kertaluontoisen riuhtomisen sijaan. Ymmärrän kyllä tuskasi, Noksun ilmainen kuntosali voi olla ruuhkainen, mutta edelleen, se on ilmainen. Kesäloman ajaksi kun yrittää etsiä hetkellistä treenipaikkaa esim. 10 kerran lipulle niin harvassa ovat paikat kodin lähellä.

    Btw, Sats kääntyi hienosti Stasiksi! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ilmainen on niiiiin kaunista :D

      Mä ymmärrän myös tuon kuntosalien jalon pointin, mutta niitä kuukausimaksuja maksavia pitää ihan samalla tavalla motivoida kuin kymppikertalaisiakin - kertalippuja ostavilla vaan se epäjatkuvuuskohta treenissä tulee vähän useammin vastaan, selvähän se. Ja jos treenistä maksaa, mutta ei halua treenata, niin tuskin se maksutapa siinä se kriittisin kohta on.

      No, turhaan kai mä kitisen - aikanaan kun olin Stasin reipas jumppatyttö, ihmettelin niitä, jotka kitisi sarjalippujen puutetta :D

      Tuohon alempaan vielä, että Töölö Gym vois ilman muuta olla mullekin fiksu vaihtoehto mutta se on (ennakkoluuloisen käsitykseni perusteella) kaikilta reiteiltä sen verran kaukana, että riipii, riipii. No, kerron maanantaina, löysinkö tilanteeseeni ratkaisun vaiko en!

      Delete
  3. Ai niin ja siis mulle ainoaksi vaihtoehdoksi jää Töölö Gym, niillä ei ole mitään pakollisia jäsenmaksuja. 10 kerran kortti salille tai jumppaan 75 eur, voimassa 3 kk. Siellä näytti olevan jotain tanssimaisuuteenkin viittaavaa treeniä. Viimeksi kun kävin (vuosi sitten) ovella ihmettelemässä niin sain yhden kerran ilmaisen kertalipun et olisi voinut käydä ainakin testaamassa.

    ReplyDelete
  4. Motivus bra. Mutta ihan jostain työväenopistosta/kansalaisopistosta yleensä löytyy niitä perusjumppia joissa jollain 15 eurolla saat jumpata koko talven - kerran viikossa. Mä kävin aikanaan Kalliossa jossain koulussa koko talven semmosessa jumpassa ja se oli ihan tosi kivaa. Asiakaskunta oli ihan eri mitä noissa hienoilla saleilla ja hinta tietysti myös. Ja vetäjäkin oli ihan tavallinen pulliainen (joka aina jaksoi nauraa vatsoja tehdessämme omia makkaroitaan).

    Mulla oli Motivukseen kortti ja kävin siellä Töölössä naisten salilla joka oli ihan ok. Jumpissa en ole siellä koskaan käynyt, mutta Turussa ainakin kokemus oli että helvetin paljon väkeä ahtaissa tiloissa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä löysin kuin löysinkin ratkaisun! Menin Etnofitnessiin tanssihenkiselle jumppatunnille. Just sitä, mitä toivoinkin - ja sinne saa sekä kymmenen että viiden kerran kortteja! Voittojen voitto!

      Tollanen työväenopisto voisi kyllä myös toimia, mutta jotenkin mä vaadin jumpalta sen, että siellä tulee kuolema - ja jos ei tule, menen valittamaan, että haluan 3,5 euroani per tunti takaisin :D (Niin, tuliko siellä hiki?)

      Delete
  5. Mä oon käynyt vuosikaudet Töölö Gymillä, mutta nyt tämä sijainti alkaa olla vähän turhan kaukainen. Ei oo järkeä, et matkoihin menee kauemmin kuin itse tuntiin.

    Etnofitnesdiä en osannut edes ajatella! Mutta tosiaan nää lähisalit jäsenmaksuineen ei nyt sovi mun aikatauluille. Pitää tuumailla!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sepä se, hölmöä tuhrata liikaa aikaa reissaamiseen. Etenkin jos kotona on jengiä, jonka kanssa haluaa viettää aikaa.

      Kokeile ihmeessä Etnofitnessiä! Yhden tunnin perusteella uskallan suositella sen verran, että ainakaan näin kesällä ei tule valtavia finanssitappioita vaikka sitten vihaisitkin koko mestaa. Mutta en usko, että vihaisit :)

      Delete
  6. Olen taas ymmärtänyt, että Elixialla menee oikein hyvin: tehokkaimmat tunnit ovat ainakin Itiksessä viikolla iltaisin ihan täynnä ja ketju laajentaa jatkuvasti ja avaa uusia saleja. Ne ständit ovat osaksi brändimainontaa, ja toisaalta, täytyyhän niihin avattaviin keskuksiin saada väkeä. Hinta Elixialla on kova joo, joskaan ei mikään tähtitieteellinen Helsingin muihin kuntokeskuksiin nähden. Ja itselläni on esimerkiksi jatkuva jäsenyys, johon saan tahtoessani 2 lomakuukautta/vuosi. Niin ja viides Elixia-vuosi tosiaan menossa itselläni :).

    Monet ovat kritisoineet sitä, että Elixiasta on vaikea irtisanoutua. No, jos solmit tietoisesti 2 vuoden sopimuksen, niin et helvetissä voi erota siitä helposti heti puolen vuoden jälkeen vain sillä selityksellä, ettei salilla ole tullut käytyä! Sama juttu kaikissa diileissä. Lisäksi ihmettelen, miksi kuntokeskukset valitaan sillä perusteella, mistä on helpoin erota. Eiköhän silloin kannata miettiä uudemman kerran, tykkääkö edes kuntokeskusliikunnasta.

    T: Pumpkin-Mari

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämä siis vain yleistä Elixia-puolustelua, ei henkilökohtainen hyökkäys :)

      Delete
    2. Ymmärsin :)

      Olen itse asiassa ihan iloinen, että Elixialla menee hyvin. Olen vain joskus kuullut, että osa asiakkaista kokee ahdistavaksi sellaisen tuo-kaverisikin -rekryn (ja siitä vetänyt johtopäätöksiä jäsenpulasta) - mutta se, mikä on ahdistavaa tuolla saralla riippuu varmasti kovasti ihmisestä. Mä tuppaan ignoroimaan moiset, luullakseni.

      Tuo irtisanoutumisesta marina on tosiaan vähän outoa. Jos itse solmisin salin kanssa sopimuksen, tekisin sen tosiaan sillä oletuksella, että seuraavien vuosien aikana mulla on mahdollisuus ja halu käydä jumpassa tahi salilla noin kolmesti viikossa, esim. Nyt kun olen melko varma, etten ehdi tai halua, en sellaista sopparia tietenkään myöskään solmi (ja siksi toivon, että muunkinlaisia vaihtoehtoja olisi markkinoilla, mutta tajuan senkin, ettei mun toiveilla tässä ole paljon väliä :D)

      Delete