On hetkiä, jolloin juuri löydetty rauhallinen asenteeni on kovalla koetuksella ja tiedän vailla epäilyksen häivää maailmankaikkeuden vihaavan juuri minua, henkilökohtaisesti. Niihin hetkiin liittyy usein persoonapronominien genetiivin hävytön väärinkäyttö (possessiivisuffikseista en aio edes aloittaa).
Jos ette vielä tiedä, mitä tarkoitan, sallikaa minun esitellä mun esimerkki. Se menee näin:
Tässä pari viikkoa sitten mä laitoin mun ulkoilukengät jalkaan, nappasin mun tyttären kainaloon ja laitoin mun koiralle hihnan. Sitten mä avasin meidän ulko-oven ja köpöttelin meidän pyörävarastoon, jossa meidän vaunuja säilytetään. Niihin vaunuihin mä laitoin mun tyttären ja sitten me lähdettiin meidän koiran kanssa ulos. Kävelyllä metsässä oli tosi kivaa, mutta mulle tuli mun hupparissa tosi kuuma. Niinpä mä sitten otin mun hupparin pois ja laitoin sen vaunujen tavarakoriin. Siinä me käveltiin joku tunti, ja musta tuntui, että mun jalat kyllä vetreytyi tosi kivasti, vaikka mun jalkaa oli juoksulenkkien seurauksena taas vähän särkenyt. Lenkiltä siirryttiin suoraan auttamaan mun siskoa, mun siskon miestä ja mun siskon ja sen miehen pientä tytärtä muutossa.
Argh, ihmiset? Kestän vielä sen, että possessiivisuffiksit jätetään pois, mutta kautta Teutateksen - ei sitä genetiiviä niin kauheasti tarvitse korostaa. Yleensä ihan kontekstista selviää, että kyseessä on oma sisko eikä naapurin Riitan syrra.
Mulla niin menee mun hermot.
minun sonera.
ReplyDeleteOkei, saatan ehkä sittenkin aloittaa possessiivisuffikseista :D
DeleteElikkä niinku aamen!
ReplyDeleteTosin tunnustan heti, että puhekielessä minäkin jätän possessiivisuffikseja surutta ja asiaa edes ajattelematta pois (esim. meidän koira nyt vain on jotenkin suuhun sopivampi kuin koiramme - kirjoitetussa kielessä sitten taas justiinsa päinvastoin), mutta en minä sitä omistussanaa kuitenkaan korosta.
Eikö pois jättämisen idea ole säästää vaivaa? Mitä vaivansäästöä se on, jos lyhyt sanan loppuun tuleva liite korvataan lisäämällä lauseeseen kokonaan uusi sana (mun, sun, meidän jne.)? Vähän sama kuin jos jonkun henkilön nimestä väännetty lempinimi on selvästi pidempi kuin se oikea nimi (no ok, tämä taas ei ole niin yksinkertainen asia, mutta noin yleisesti ottaen ja humoristiset erityistapaukset pois sulkien).
Lempinimistäkin muuten saisi aikaan hyvän purkauksen. En kestä jotain Aksua - voiko enää typerämpää nimeä olla :D
Mutta puhekieli on ihan asia erikseen! Ja tekstissäkin pitäisi (in my arrogant opinion) olla mahdollista valita oma tyyli, joka ei kuitenkaan läimi kaikkea kielioppia poskelle.
DeleteApua mä sanon tosi usein Akateemista kirjakauppaa Aksuksi :D
No okei, kaupan lempinimenä Aksu ei ole ihan niin paha :D Varsinkaan kun siitä on helppo johtaa Anttilan lempinimeksi läpijuntti Antsa, joka vain naurattaa. (Mutta fak, nyt mä jäin miettimään ihmisen nimiä kaupoille... Tämä on selvästi seuraava askel siitä, että ensin pohtii mikä ihmisen nimi sopii minkäkin rotuiselle koiralle [esim. Vihtori on ehdottomasti ajokoiran tai bassetin nimi] jne.)
DeleteNiin tietty oma tyyli. Mutta joissain rajoissa, kuten itsekin totesit. Ettei sinko puhu :D
PS. http://www.sinunapteekki.fi/catalog/