21 February, 2013

Munasolun luovutus, level 2-4

Pikakelataanpa vähän. (Olin toki suunnitellut tästä perinpohjaista postaussarjaa, mutten olekaan löytänyt ihan niin paljon kerrottavaa kuin kuvittelin.)

Level 2: Lääkärikäynnit

Lääkärillä selvitettiin luovutuksen tarkempaa etenemistä ja minun terveydentilaani, joka satunnaisia asiaan liittymättömiä flunssia lukuunottamatta on hyvä. Verikokeissa testattiin erilaisia elämään ja terveyteen vaikuttavia sairauksia (joita ei ollut) sekä varsinainen kiinnostuksenkohteeni hemoglobiini, joka oli sekin erinomainen, peräti 125. Voisin luovuttaa vertakin, ellen olisi jatkuvasti flunssassa.

Level 3: Keltarauhashormoni

Hieman varkain hiipi se päivä, jolloin piti aloittaa keltarauhashormonin syönti. En muista enää mitä varten tätä syötiin, ilmeisesti jotta saatiin kuukautiskierto toimimaan halutulla tavalla tai jotain muuta. Voi olla, että tämäkin kerrottiin, mutten vain kuunnellut.

Level 4: Ne pistokset

En ole yhtään neulakammoinen, mutta kun ensimmäisen kerran hoitaja esitteli minulle neulan, joka piti joka ilta tuikata vatsanahkaan (hyvä on, ei juuri se sama kappale, kyseessä on satsi kertakäyttöisiä neuloja) tunsin oloni hieman heikoksi. Hoitajan valvovan katseen alla suoritin kuitenkin koepistoksen, jonka jälkeen nauratti viittä vaille hysteerisesti. Järjetöntä, ettei koko pistos tunnu yhtään miltään. Hoitaja vertasi kokemusta hyttysen pistoon. En allekirjoita. Hyttysen pisto on paljon pahempi.

Fiilis oli melko hyvä, kun tähän asti oli päässyt. Tuntui siltä, että vihdoinkin päästiin vauhtiin.

Ensimmäisen mitenkäs-täällä-kasvetaan -ultran jälkeen mukaan ovat tuleet myös ns. jarrupistokset (itse tykkään ajatella niitä juurikin hormonivuoristoradan jarrumiehinä), joissa neula on himpun verran isompi, muttei sekään missään tunnu. Bonuksena lääkeliuoksen pääsee sekoittamaan itse. Sisäinen farmaseuttini karjuu onnesta.

Pistosten mukana kuvioihin on tullut myös välillä vähän kummallinen olo. En kuitenkaan oikein osaa erotella, mikä johtuu hormoneista, mikä nocebo-vaikutuksesta* ja mikä esimerkiksi siitä, etten nuku tarpeeksi, joten jätän oirelistauksen tältä erää pois. Enimmäkseen olo on kuitenkin hyvä ja normaali.

Eniten on vituttanut: D-numero

Lakkasin yhtäkkiä olemasta ihminen, jolla on nimi ja henkilötunnus. Muutuin sen sijaan käveleväksi pariksi munasarjoja, jolla on D-numero. Tällä D-numerolla varataan lääkäriajat ja sen sellaiset. En ymmärrä, miksi näin tehdään. Voin kertoa, että vituttaa painella viidenteen kerrokseen, pihistä vastaanotossa, että olisi lääkäriaika ja päästä arvailemaan D-numeroa, jonka on autuaasti unohtanut. Tiedättehän - yhtäkkiä alitajunnasta leijuu tieto siitä, että on kuullut tästä D-numeroasiasta joskus, mutta mikä se oli ... alkoi vitosella** ... melko varmasti ... se lukee siinä lapussa, joka jäi kotiin ...

Rakkaat tyypit siellä klinikalla. Olen ollut Liina 33 vuotta. Muistan oman nimeni. D-numero olen ollut puolitoista viikkoa: olen kuullut siitä KERRAN. En todellakaan muista mitään satunnaisia numerosarjoja, ja jos nyt tässä teen teille palveluksen ja lahjoitan munasoluja, te voisitte tehdä minulle palveluksen ja kohdella minua ihmisenä. Jos haluatte liittää nimeeni D-numeron, kaikin mokomin, mutten ymmärrä miksi minun pitäisi siitä tietää mitään.

* Uskon sekä placebo- että nocebo-vaikutukseen aika vahvasti, enkä tästä syystä juuri lueskele esim. sivuvaikutuksista, ellei olo oikeasti kummallistu. Hormonihoitoihin liittyy kuitenkin selvästi sellaisia kaikkihan-tietää-että -oireita, joista en ole ihan varma, ovatko ne oikeita vai jotain, mitä odotan tulevaksi, koska kaikkihan-tietää-että.
** Tuossa lueskelin uudestaan Liisan kokemuksia munasolun luovutuksesta. Selvisi, että myös hänen D-numeronsa alkoi vitosella, joten epäilemättä vastaanotossa änkyttämäni "Dee viis... jotain..." oli suunnilleen yhtä kuvaavaa kuin kertoa poliisille, että epäillyllä oli pää.

15 comments:

  1. Jännää! :)

    Mullakin on kokemusta noista pistoista, mutta hyvin vähän, onneksi. Vaikka eihän ne tosiaan tunnu miltään. En vain oikein tykkää hormoneista missään muodossa. (Olenkohan joskus sanonut jo tämän? ;) )

    Outo D-numero... Kummallista. Ei ymmärrä.

    Mutta saako kysyä, onko niin (kuten oletan), että munasolun luovutus tapahtuu siinä vaiheessa, kun on todella joku pariskunta, joka sen (ne) olisi vastaanottamassa? Eli siis, että sellainen on siellä nyt odottamassa? Niitä soluja ei siis vain laiteta pakkaseen odottelemaan parempia aikoja?

    Isot tsempit minulta! Ja rispektit yhä edelleen!

    ReplyDelete
  2. Näitä on tosi mielenkiintoista lukea. Omat ajatukset luovutuksen suhteen vielä vähän vaihtelee, tosin tässä on aikaa vielä asiaa miettiäkin. Mielenkiinnolla luen sun kirjoituksia tästä, ja kaikista muistakin aiheista. :)

    ReplyDelete
  3. Leopardikuningatar, oon ihan samaa mieltä siitä, että pahinta eivät ole piikit vaan hormonit :D Ja vielä pahempaa on D-numero. Kai se on joku anonymiteettijuttu, mutta en tajua, miten se muka tuolla tavalla toteutuu.

    Käsittääkseni homma menee juuri niin, että joku pariskunta on ehkä saanut puhelun, toivoakseni ilolla vastaanotetun, että heille olisi luovuttaja. Sitten hedelmöitetty munasolu istutetaan kohtuun (hän, josta äitiä toivomme, on käsittääkseni myös syönyt jotain hormonia valmistautuakseen tähän). Jos tsygootteja (huomatkaa ammattimainen terminologia, luin teiniä lääketieteellisiä trillereitä) on useita, niitä voidaan pakastaa.

    PeNa, anna vaihdella vaan! Jos luovuttaminen on sun juttu, ehdit kyllä vaikka päättäisit myöhemminkin. Mullakin meni vuosi ajatusta kypsytellessä, siihen verrattuna munasolujen kypsyttelyaika ei ole mitään :D

    ReplyDelete
  4. Kiitos väliaikaitiedoista! Edelleen tosi mielenkiintoinen aihe ja (sun) kokemus, keep up the good work! :)

    ReplyDelete
  5. Käsitin tuon D-numeron oman luovutusprosessin aikaan siten, että se lahjoituksen vastaanottava osapuoli saa kaikki tiedot luovutusprosessista ja sen kulusta. Sen vuoksi olisi ongelmallista, jos munasolujen kasvattamiseen ja keräämiseen liittyvissä papereissa olisi luovuttajan nimi. D-numero myös ilmoitetaan luovuttajarekisteriin, josta munasolusta mahdollisesti syntyvä lapsi saa halutessaan tietoonsa D-numeron perusteella luovuttajan henkilötiedot. Että tämmöstä tietoa minä silloin sain.

    ReplyDelete
  6. Nuo kaikki kuulostavat ihan päteviltä syiltä D-numeron olemassaoloon, enkä minä sitä D-numeroa sinänsä vastustakaan.

    Mikään ylläolevista ei kuitenkaan selitä, miksi minun pitäisi luovuttajana tietää D-numeroni, tai, jos minun jonkin avoimuusperiaatteen vuoksi pitää se tietää, epäselväksi jää yhä, miksi minun pitäisi se muistaa, ja etenkin miksi en voi yhä ilmoittautua lääkärin vastaanotolle omalla nimelläni.

    Ymmärrän kyllä, että klinikalla D-numero on tarpeen ja luultavasti välttämätön; minusta (tiedän, olen näissä asioissa kärttyisä eukko) tämä vain vaikuttaa tyypilliseltä prosessin palvonnalta, jossa kaikki alistetaan organisaatiobyrokratialle, tarvitsi tai ei. Minusta prosessia olisi hyvä tarkastella myös käyttäjän näkökulmasta, ja tässä kohdassa minä olen yksi heistä - enkä todellakaan kaipaa lisää muistini kuormitusta.

    Olen kyllä ajatellut tästä prosessin osasta laittaa palautetta klinikalle, etenkin jos sitä numeroa vielä vaativat.

    ReplyDelete
  7. Jennijee, kiitos! Ensi viikolla homman pitäisi olla ohi, jotain jälkitarkastusta lukuunottamatta luulisin :)

    ReplyDelete
  8. Jee, oonkin oottanut koska sulta tulisi lisäpostausta tästä aiheesta :)

    Mäkin kun lukeudun heihin, ketkä miettivät että josko luovuttaisi...

    Saanko udella muutaman jutun? Jätä vastaamatta jos et halua kertoa tai vinkkaa linkki jos olet aiemmin tästä jo kirjoittanut. Tosiaan Liisahan tuossa kirjoittikin siitä että munasolusta mahdollisesti syntyvä lapsi saa selville luovuttajan. Miten sä koet tämän? Ja miten tätä käsiteltiin siinä ensihaastatteluissa ym.? Toi on sellainen joka mua jotenkin arveluttaa ihan hirveästi. Ei sillä että haluaisin täysin anonyyminä olla mutta en myöskään jotenkin koe mielekkääksi ajatusta että jos luovuttaisin niin jonain päivänä muhun ottaisi yhteyttä se mun munasolusta hedelmöittynyt lapsi...

    ReplyDelete
  9. Hauskaa, että tää oikeasti kiinnostaa! Saat udella niin paljon kuin haluat :)

    Sitä toki käsiteltiin siinä psykologin istunnossa, miten suhtautuisi, jos omasta sukusolusta alkunsa saanut lapsi soittaisi joskus ovikelloa. Pakko tunnustaa, että enpä paljon mitenkään - en minä ole hänen vanhempansa, enkä usko, että hänkään minua sellaisena pitää. Tuskin olisin siis tällä ihmiselle kovin merkityksellinen, mutta jos nyt kuitenkin kävisi niin, että hän jossain vaiheessa haluaisi tietää enemmän geneettisestä perimästään ja ottaisi yhteyttä, ottaisin toki vastaan ja yrittäisin olla ihmiselle ihminen.

    Tietenkin olisi kurjaa, jos kyseessä olisi ikävä tyyppi. Tai jos hän ottaisi yhteyttä myydäkseen jotain. Mutta ajattelin huolehtia niistä asioista sitten aikanaan :D

    ReplyDelete
  10. Kiitos tilannepäivityksestä. Jotenkin on ihan irrationaalista, että itseäni eniten kammottaa tuossa prosessissa juurikin nuo pistokset (kuitenkin joku norsukaliiperin neula :) ) ja ehkä se keräystoimenpidekään ei ole niin miellyttävä. Enemmän kai tässä pitäisi pohtia tuota 'henkistä' aspektia :)

    Muuten, lapsellahan on siis oikeus täysi-ikäisenä saada tietää luovuttajan henkilöllisyys, mutta luovuttaja ei ilmeisesti saa mitään tietoa vastaanottajavanhemmista? Luinko aiemmin tuolta Liisan postauksesta vai sinun, että sen saa kuitenkin halutessaan tietää onnistuiko hedelmöitys?

    ReplyDelete
  11. RainDrop, saa kai sitä välillä olla irrationaalinen? :D Mä ainakin varaan sen oikeuden. Neula on konkreettinen ja tässä, mahdollinen luovutuksen tuloksena syntyvä lapsi on täysin teoreettinen ja 18 vuoden päässä mun ovelta :D

    Luovuttaja ei saa mitään tietoa, ja hyvä niin. Paitsi tosiaan sen, syntyikö luovutuksen tuloksena lapsi. Ja sen mä varmaan haluankin tietää, koska se ei ole varmaa.

    Lääkäri sanoi, ettei se mitenkään ole "sun huonoutta", jos mun munasoluista ei ole apua. Eipä tietenkään: toivoisin vain kovasti, ettei näiden hoitojen vuoksi joku pety jälleen kerran.

    ReplyDelete
  12. Jännä ja ärsyttävä tuo kirjain-numerokoodiksi positiointi. Luulis nyt, että kun joku hyvää hyvyyttään lahjottaa munasoluja, vaivauduttais edes kutsumaan nimellä. Kuitenkin kun noissa sukusolujen luovutuksessa korvaus on ihan olematon (etenkin naisella, mies sentään kokee herkän hetken Nyrkki-Kyllikin ja Kallen parissa... ääh, join just oluen siivousta ryydittämään ja se meni päähän) olis varmasti mukavaa tulla kohdelluksi persoonana ja muutenkin hemmetin hyvin.

    ReplyDelete
  13. Joo, olin siitä ihan hiilenä ja valmiina närkästymään tänään vielä, mutta sitten painelin klinikalle ja sain kuin sainkin ilmoittautua omalla nimelläni - ja sen verran sentään varoittivat, että luovutustilanteessa se olisi sitten osattava :D

    Mutta en mä siitä vieläkään oikein innostu.

    Ja tästä olutasiasta heräsi tietenkin seuraava kysymys: miksei meillä oo olutta?

    ReplyDelete
  14. Pakko paukutella henkseleitä että mä sain nimpparilahjaksi oluen :P oikein kuulkaa Sollin limellä! Oli ihanaa :P

    ReplyDelete
  15. Ni tota haluan vielä viimeisen sanan ja olen pakotettu kertomaan, että löytyi meiltäkin sitten pullo viiniä. Mutkun kerrankin olisin voinut juoda KALJAN :D

    ReplyDelete