19 February, 2013

Ruoka, jota lapsi ei syönyt

Olenko maininnut, että meillä on paras neuvolantäti? Käytän sanaa "täti" tässä jonkinlaisena paremman sanan paikanvaraajana, hän on varmasti minua nuorempi, mutta parhautta silti. Välillä oikein harmittaa, ettei ole enempää asiaa neuvolaan.

Tänään kävin mittauttamassa ja rokotuttamassa tyttären.

Keskustelimme myös ruoka-asiasta. Minusta on tullut varsin paatunut joulun jälkeen, jolloin lapsi eli kaksi viikkoa piparinmuruilla, juustolla ja maidolla ja jäi kuin jäikin henkiin. Nykyään en korvaani juuri lotkauta, jos ruoka ei maistu. Seuraavalla aterialla ehkä taas maistuu. Tai viimeistään seuraavana päivänä päiväkodissa, jossa ruokaa kuulemma lapioidaan ääntä kohti äänen nopeudella.

Meillä on edelleen vedetty aika paljon safkaa purkista. Tästä pitäisi nyt kuitenkin päästä eroon, ja siitä päästään eroon siten, että

  1. Päävastuullinen kokki (jostain syystä enimmäkseen minä) tekee niitä ruokia, joita haluaa tehdä eikä yritä optimoida muun perheenjäsenten makunystyröiden ja tähtien asennon mukaan ruokaa, jota kaikki syövät (ja saa sitten hermoromahduksen päädyttyään syömään kyynelillä maustetun ruoan yksin, aivan yksin)
  2. Lapsi syö jos syö, mutta syömättömyyttä ei paikkailla leivällä.
En usko, että kukaan lapsi näännyttää itseään tahallaan nälkään - jos on varaa nirsoilla, ruokaa saa tarpeeksi. Ja jos menetän yöuneni syömishommien vuoksi, ainoa lopputulos lienee, että minä en nuku.

Paras neuvolahenkilö komppasi, eikä lapsen kasvussakaan mikään viitannut siihen, että nälkäkuoleman uhka olisi välitön.

Tässä siis itselle muistiin jälleen yksi ruoka, jota lapsi ei juuri syönyt, mutta josta minä kyllä pidin.

Hernesosekeitto Lauran tähdestä bongattuna

  • 800 g pakasteherneitä
  • 2 sipulia
  • 4 valkosipulinkynttä
  • 2 pientä peruna
  • oliiviöljyä
  • n. 8 dl vettä
  • 1 (kana)liemikuutio
  • 200 g tuorejuustoa
  • (tuoretta basilikaa)
  • valkopippuria
  • suolaa
  • limen mehua
Kuullota sipulit, lisää kattilaan perunat, herneet, liemikuutio ja vesi. Keitä vartti, soseuta, lisää tuorejuusto, mausta, syö.

Reseptiteknisiä havaintoja:

- Alkuperäisohjeen mukaan tuorejuustosta ja maitotilkasta voi sekoittaa tahnan keiton päälle, minä käytin turkkilaista jugurttia.
- Unohdin basilikan.
- En lukenut ohjetta valkosipulin määrän suhteen. Keitosta tulee syömäkelpoista yhdelläkin kynnellä.
- Laitoin kolme perunaa ja kanaliemen sijaan kasvislientä.
- KYLLÄ, meillä oli lime jääkaapissa. Käytin ihan aitoa ja oikeaa limen mehua, ite puristin. Riemuitkaa!

27 comments:

  1. Kiitos vinkistä! Mietinkin yksi päivä, kun lämmittelin herneitä muuten vain lisukkeeksi, että en ole tehnyt pakasteherneistä koskaan keittoa. Ehkä se päivä tulee pian.

    Maailman parhaat neuvolan tädit on maailman parhaita. Meilläkin on semmoinen. Kun esikoisen kanssa oli sekopäistä yövalvomista kuukausitolkulla, ei-niin-paras neuvolan täti vaan hymisi ja nyökytteli että "Nyt on semmoinen vaihe. Lapset heräilee, niin." Nykyinen todellakin-maailman-paras täti kuunteli, kun toistin itseäni kuopus kainalossa ja sanoi, että "Minäpä selvitän, voisitteko päästä unikouluun. Ei tuo ihan normaalilta kuulosta." Kävi unikoulun kanssa miten kävi, on huojentavaa, kun tädit a) kuuntelee ja b) edes yrittää auttaa.

    Meillä leipä on jälkiruoka. Jos lautanen tyhjenee, neuvotellaan jälkkärivoileivästä, muuten ei tipu. On toiminut hyvin. Paitsi päiväkodissa: vasussa hoitaja varovaisesti sanoi, että kun leipä ei oikein maistu. Tämä johtui arvaten siitä, että päiväkodissa ei saa juustoa eikä kinkkua. Pyysin keskittymään pääruokaan ja jättämään leipähommat kotiin.

    ReplyDelete
  2. Mä oon vähän ruokanössöilijä, meillä saa esimerkiksi syödä pääruuan välissä viinirypäleitä ja jälkkäriksi kans. Kun enimmäkseen ruoka uppoaa kuitenkin ennen rypäleitä tai sen jälkeen niin en ole jaksanut tehdä väliherkuista numeroa. Vähän kelailin, että jos en arvota ruokia herkkuihin ja ankeisiin pakkoruokiin, niin kaikki menee. Ja leipääkin saa niin paljon kuin uppoaa, mutta lähinnä siksi, ettei se oikein maistu meidän muksulle.

    Saapa nähdä miten soseessa tämän tekniikan kanssa ollaan parin vuoden päästä. Veikkaanpa, että jos tämä olisi järkevä tapa toimia niin kaikki tekisivät näin :D

    ReplyDelete
  3. Muistelen, että lapsella menee joku 10 krt että tottuu uuteen ruokaan/ makuun.
    Hei mutta listaan harvemmin tekemäni ruuan, joka yllätyksekseni maistui myös 3veelle: Lindströmin pihvit!
    Hernari odottaa vielä pikaversiona tekijäänsä... Laiskottaa!
    Mutta olen tsempannut vauvan ruuossa viime vkot ja tehnyt paljon sörsselit iha ite! Hyvä me!

    ReplyDelete
  4. Mä en nyt kykene ajattelee mitään muuta kuin että onkohan meillä sama neuvolatäti - noi aluejaothan menee tätä nykyä aika ristiin siellä - koska meidän neuvolatäti on numero uno.

    ReplyDelete
  5. Jennijee, tää oli superhelppoa, ja minusta aika hyvää - en välitä tavallisesta hernarista juurikaan.

    On kyllä totta, että vakavasti ottaminen ja se, että edes kokeillaan, on ihan käsittämättömän helpottavaa. Muistan tämän vuoden takaa todella hyvin.

    Meilläkin leipä on vähän jälkkärin roolissa, lapsi söisi mitä tahansa leipää mieluummin kuin mitään muuta, poislukien ehkä mummonsa tekemät korvapuustit.

    Siina, mä veikkaan villisti, että järkevä tapa toimia on seurata lasta ja katsoa, mikä hänen kanssaan toimii :D Meillä ei saa leipää niin paljon kuin uppoaa siksi, että tässä asiassa taapero todellakin on tullut äitiinsä - leipä on hänestä ilmeisesti parasta, mitä voi tapahtua. Päiväkodissakin usein suuttuu, jos joku saa leipäpalan ENNEN HÄNTÄ :D

    Onhan tuossa arvotushommassa kyllä tietty pointti, mutta epäilen kyllä, että meillä ei sitten muuta syötäisikään.

    Bleue, jotain sellaista kai joo. Meidän muksuhan on aika reipas maistelija, jos niin haluaa. Aina ei vissiin huvita.

    Nää oli kuulemma syöneet päiväkodissa punajuuripiffejä (siis pelkkää juuresta) kuulemma hyvällä ruokahalulla :D Punajuuri ja minä emme todellakaan ole kavereita, mutta pitäisi ehkä kokeilla niitä lindiksiä jo ihan tuosta syystä :D

    Ehdottomasti yläfemmat meidän kesken, ollaan aika reippaita. Vaan kyllä tuo lisääntyvä valokin tuntuu vähän voimaa tuovan, eiks?

    ReplyDelete
  6. PeNa, ehkä. Onko teillä se, joka on kaikkein viimeisenä siellä käytävän päässä? Meillä on, hän on paras :D

    ReplyDelete
  7. Aa ei oo, meillä on se jonka nimikirjaimet on M.J., sellainen rempsee tyyppi. Mulla on ollut se nuori blondi joka oli ihan toivoton (koska on just sellanen by-the-book-nipo) ja sit sellanen hösääjä joka just palas vuorotteluvapaalta (sukunimi rimmaa Sillin kanssa) ja se vasta toivoton onkin.

    ReplyDelete
  8. Mä luulen, että nuori blondi oli toinen heistä, joka piti meille erhevalmennusta. Uskon, että hän on ihmisenä ihana ja työlleen oikein omistautunut, mutta eräänä aamuna, kun en ollut saanut kahvia, ja hän silitteli vauvanpitoharjoituksen kappaleena ollutta nukkea lempeästi, meinasin suuttua.

    Tästä mielestäni näkee, että aamuisin pidettävissä perhevalmennuksissa olisi hyvä olla kahvia litratolkulla. Olkoon vaan sali täynnä paksuna olevia.

    ReplyDelete
  9. Yläfemmat jei!

    Kun luennoin jämäkästä leipäkäytännöstä, niin tarkennan että se koskee vain 3-vuotiasta. Meidän 1-vuotiaalla on usein käynnistysvaikeuksia: ruokailun aluksi pitää vetää pari kertaa päivässä kunnon itkuraivarit, ja hänelle tarjoilen leipää tai viinirypäleitä alku- tai välipaloiksi, että niiden varjolla saan pari lusikallista puuroa tai ruokaa suuhun. Muutaman huijatun lusikallisen jälkeen loppukin yleensä menee kohtuullisen kivasti.

    Mitäs Liina sanoikaan siitä, että tehdään kunkin lapsen kanssa sitä, mikä toimii. :D

    ReplyDelete
  10. Minäkin huomasin viime syksyn aikana yhtäkkiä lopettaneeni stressailun poikani ruokailusta (ja hänhän on mitä ilmeisimmin hyvinkin samanikäinen tyttäresi kanssa). Vauvavuonna oli koko ajan vähän huoli päällä, kasvaako se ja syökö se ja eikö se taaskaan syö. Ekat kuukaudet (4-8 kk?) ruokimme häntä lähinnä omatekoisilla soseilla. Sitten yhä enenevässä määrin purkkiruuilla, jotka menivät satunnaisella innolla alas. Poika kyllä tykkäsi syödä asioita omasta kädestä, mutta alle 1-veenä ei sormiruualla kuitenkaan maha täyttynyt. Kesän jälkeen oli aluksi kriisivaihe, koska ensin poika heittäytyi täysin haluttomaksi syömään purkkiruokaa (tai mitään, mitä pitäisi hänelle lusikalla syöttää). Mutta vähitellen hän rupesi innokkaasti syömään kaikkea sitä, mitä me vanhuksetkin syötiin. Ensin lähinnä sormin kuten ennenkin, mutta nyt erityisesti pk:ssa on lusikointikin alkanut sujua. No, tästä seurasi tietysti se kriisi, että jos ruokaa syödään, pitää sitä myös jonkun laittaa. Se aiheutti eräällä kotiäidille ahdistusta viime syksynä, mutta kuin ihmeen kautta siihenkin tuli jonkinlainen rutiini ja nykyisin tietysti töissä käydessä ei tarvitse kokata niin paljon. Tosin tällaiset blogeissa satunnaisesti jaetut reseptit otan silti ilolla vastaan!

    Nykyisin luotan siihen, että poika kyllä syö, jos on nälkä ja tiedämme myös mitkä ovat hänen erityisiä herkkujaan (esim keitetyt kananmunat - olikos se niin, ettei ole hyvä syödä liikaa munia päivässä?). Ja meillä on sama, että jos poika on sairas, ei se syö juuri mitään. Eli turha siitäkään stressata.

    ReplyDelete
  11. Meidän esikoinen on todella nirso paviaani ja olen joskus itseäni raivostuttavan lepsu sen ruokailujen kanssa. Mutta sitten joskus se yllättää totaalisesti: tänään se lapioi naamaansa kaksi annosta sosekeittoa, jossa oli talvikurpitsaa ja chiliä. Woot? Olisin kuvitellut just sen olevan erityisen "yökyttävää". Ollaan otettu käyttöön Super-Nännin ohjeiden mukaan tarrataulu. Näistä tarratauluista, kuten kaikesta, ollaan montaa mieltä, mutta meillä tuntuu vähän helpottaneen syömisiä. Kolmivuotiaan kanssa voi jo käydä näitä "sitten kun kymmenen tarraa on taulussa, saat valita itsellesi lelun" (varmaan jonkun etovan muoviprinsessaponihoratsun) mikä ei kyllä vielä vuosi sitten olisi mennyt jakeluun...

    ReplyDelete
  12. Peukku tuoreen limen puristelulle! Miten siitä voikin saada sellasia "tässä minä vaan muina jamieolivereina kokkailen tuoreista oman yrttimaan antimista perheelle ruokaa" -kiksejä... (asun Kurvissa. ei ole yrttimaata ei. mutta limejä saa piritorin marketista!)

    Minkä ikäinen sun muksu on? Mulla ei omia lapsia ole, mutta oon veljen 2,5-vuotiaan kohdalla katsellut juurikin tuota leivän ahmimista vähän ymmälläni. Toisinaan siitä nuollaan vaan voit päältä. Ja syödään reikiä pehmeeseen osaan. <3

    ReplyDelete
  13. Meidän lapsukainen söi ekat 2 vuotta hyvällä ruokahalulla kaikkea. Nyt tullaan välillä pöytään, katsahdetaan lautaseen ja aletaan itkeä krokotiilinkyyneleitä: "en voi tätä syödä". Mon dieu! Meillä on kyllä tiukkislinja. Jos et syö, niin seuraavaksi tarjoillaan seuraavaa ruokaa ja jos se seuraava ruoka on välipala, niin silloin ei vedetä mahaa täyteen jotain banaania ja viiliä vaan mennään ihan normimäärillä, jotta se iltaruoka edes maistuisi. Yleensä maistuu.

    Mutta sitten on tämä number 2. Mä luulin, että kaikki vauvat tykkää maistella uusia makuja. Juu ei näköjään. Ja kun vielä flunssan jälkimainingeissa suu napsahtaa tiukasti kiinni kun vain näkeekin lusikan, niin mitä ihmettä pitäis tehdä? Tästä kaverista jo kohta stressaankin, kun se ei vaan syö. Huutaa nälkäänsä, ei syö mitään kiinteältä tuntuvaakaan vaan odottaa, että koskas se äidin rinta saadaankaan pelastamaan tilanne. Aargh! Meillä on kyllä kohta iloiset koko perheen ruokahetket muisto vain. Korvautunevat stressillä ja sit toi ei tietenkään syö sitäkään vähää. Mitäs jos se ei syö koskaan? Kysyn vaan.

    Ja anteeksi avautuminen sivupoluille. Ahdistaa kohta ihan kunnolla.

    ReplyDelete
  14. Mulla on toistaseks ollu tää "routa porsaan kotiin ajaa" -henki päällä, eli jos ei maistu, niin sitten ollaan ilman. No se on tietty helppoa siksi, että lapsi syö melkein aina hyvin, joten mitään vaaraa nälkiintymisestä ei ole (eikä omat käämit juuri koskaan kärähdä). Melkeinpä sääliksi käy, että joutuu syömään niin paljon karseen makusia purkkiruokia ja vielä esittämään, että tykkää niistä.

    Jotenkin odotan, että universumi kostaa ja jossain vaiheessa alkaa kunnon nirsoilu. Se olis mulle ihan oikein.

    Ja kun tarkemmin ajattelen, niin voi sitä kaksinaismoralisimin määrää. Periaatteena kun on, että sitä syödään, mitä on tarjolla - itse kuitenkin kierrän lihatuotteet kaukaa, joten vaikea on sanoa, miten taklaan tämän kysymyksen vuoden, parin päästä mummolassa...

    ReplyDelete
  15. Anteeksi, kun olen vähän hidas kommentteihin vastailija! On vähän öklö olo.

    Jennijee, tuollainen vähän ruokaa suuhun -huijaus meilläkin oli aluksi käytössä, mutta nyt ... ruokaa on mahdotonta huijata, lapsi suuttuu, jos ei saa syödä itse :D

    Leopardikuningatar, kuulostaa vallan samanlaiselta tämä teidän meno! Minäkään en halunnut jättää sormiruokailun varaan ravinnonsaantia, koska tiesin jo kaukaa, ettei täysimetys ole optio 9 kk eteenpäin. Sitä on sitten harjoiteltu siinä muun syömisen ohella.

    Meillä erityisherkut leipää lukuunottamatta kyllä vaihtelevat rajusti :D

    Lupiini, hieman hämmentävästi meidänkin muksu pitää kauheasti hummuksesta, vaikka siinä olisi roimemminkin cayennepippuria. Selvästi älykäs ja hyvällä maulla varustettu yksilö.

    Mää oon sitä mieltä, että kaikki mikä helpottaa on ok :D

    Kati, no siis juuri noin! Hyvä ettei Master Chefiin ilmoittaudu saman tien. Se Piritorin marketti on yllättävän hyvä, kerran löysin sieltä hädissäni kypsiä avokadoja. Tämä siis kun olin vielä nuori ja menevä ja roikuin siinä kulmilla poikaystäväni asunnolla.

    Meillä majailee siis 1,5-vuotias, jonka leipää ei voidella, koska muutoin hän ottaa siitä tukevan nuolemisotteen :D

    Pilami, tuohon minäkin pyrin. Mutta ymmärrän kyllä tuon syömisstressin: silloin joulun jälkeen kun lapsi söi vihdoin puolet (50%) neljäkuiselle (kyllä, 4 kk) suunnatusta mangososeesta, eli epäilemättä varmaan 5 kcal, tanssin pikku tanssin ja soitin innoissani äidille.

    Mutta kyllä se varmasti vielä syö. Lupaan. (Ei tarvitse pyytää anteeksi myöskään.)

    Sikuriina, tuo on mullakin tavoitteena. Lähinnä siksi, etten halua nostaa aiheella verenpainetta.

    Tuo liha-asia onkin kinkkinen. Miten itse toimit siellä mummolassa, saatteko siellä kasvis- tai kalaruokaa? Minustahan nirsoilu ja eettisesti syöminen ovat aivan eri asioita, mutta tietenkin voi olla, että ensimmäiset kymmenen vuotta tämä raja ei ole lapsen silmissä aivan yhtä selkeä...

    ReplyDelete
  16. Meillä tuo jos et syö, et syö -meininki toimii huonosti. Ensinnäkin siksi, koska musta lapsi voi skipata huolestuttavan monta ateriaa. Eli aina kun sanotaan, että kyllä lapsi sitten seuraavalla aterialla syö, niin ei kyllä meillä, jos seuraavakin ateria on yhtä "pahaa". Eli yleensä seuraavalla aterialla on sitten jotain minkä tiedän uppoavan. (Samalle aterialle en toki tuo vaihtoehtoa. Ainakaan usein.)

    Toinen ongelma systeemissa on meidän aika vahvasti vuorotettu lapsenhoito. Eli jos vaikka päivällinen ei tipu, ja sanon, että saa poistua pöydästä, seuraavaksi on tarjolla iltapuuroa, niin sitten hups, tuleekin vahdinvaihto ja mies paistaa pullaa. Enkä minä sitä sitten ala juosta estämään...

    Mutta tohon purkkiruoka-asiaan (ilman arvolatauksia): mä teen usein "lastenruokaa", esim. makaronilaatikkoa, ison vuoallisen, josta tulee siis pieniruokaisille ihmisille aika hemmetin monta ateriaa. Jos siis en jonain päivänä jaksa laittaa ruokaa tai haluan itse syödä thaita, on pakkasessa aina valmiina jotain tällaista. Ja tietty eineksiä: kalapuikkoja ja pinaattikeittoa. Meillä ei siis joka päivä syödä samaa ruokaa. (Koska en joka päivä jaksa laittaa ruokaa ja lasten päivällistä ei kuulemma ole soveliasta korvata leivällä tai sipseillä.) Tiedän, kaikki on menetetty.

    ReplyDelete
  17. Täti-ihminen, meillä lapsi kuitenkin skippaa keskimäärin puolet aterioista päiväkodissa, ja niistä minä en tiedä mitään! En mitään! HAHAA!

    ...Sori, pitänee tarkistaa lääkitys. Ja kuka nyt pullanpaistajaa estelemään alkaisi. Sittenhän ei saisi pullaa.

    Toi makaroonilootavinkki on hyvä, tein sitä itsekin tässä kun tunsin oloni erityisen voimakkaaksi, ja pakastin osan. Ensi kerralla teen tupla-annoksen! Pitäisi muutenkin ottaa ihan ohjelmaan tehdä välillä jotain tällaisia kelpoisuusruokia pakkaseen. Plus: havaitsin, että Finduksella on oikein päteviä falafelejä myös, luulen, etten joudu suoraan helvettiin vaikka lapsi söisi joskus sellaisia.

    ReplyDelete
  18. Meillä on mummolassa on aina kalaa ja lihaa tarjolla, koska pöydässä on molempaa sorttia eri syistä välttäviä ruokailijoita. Tähän mennessä asiasta ei ole tehty numeroa, mutta veikkaan, että sekin on edessä.

    En ole vielä oikein päättänyt, milloin on oikea hetki kertoa, mistä liha tulee. Olishan se kuitenkin toivottavaa, että lapsi tekee syömispäätöksensä muilla perusteilla kuin siksi, että eläimen syöminen puistattaa (minkä siis itse lasken nirsoiluksi, vaikka syyllistyn siihen jatkuvasti).

    ReplyDelete
  19. Jos mä olisin teidän mummo, pöydässä olisi vain Kotipizzaa :D Ehkä Vegetarianaa, kukaan ei voisi valittaa :D

    Muistan aina, kun jossain lehdessä joku kiihkeä nuori kasvissyöjä sanoi, että vanhempien pitäisi kertoa lapsilleen, että nämä syövät kuollutta eläintä, lakkaisi liha maistumasta lapsille. Olen siitä pitäen (siis varmaan kohta 15 vuotta) miettinyt, että näinköhän on. Olemmehan me aikuisetkin tosi hyviä välttelemään ajatusta kuolleista eläimistä, ja lapsi voi jossain määrin siirtää ikävät päätökset vanhempiensa harteille, jos ajatus tuntuu liian raskaalta.

    No, tässä kai se parin vuoden sisällä selviää. Olishan se tietenkin helppoa, jos LAPSI ottaisi tässä asiassa niin tiukan kannan, että koko perheen ruokailutavat muuttuisivat ... mutta jotenkin en usko :D Itse pitää ne vaikeat päätökset tehdä.

    ReplyDelete
  20. Njaa. Minä olen kiihkeä ja kasvissyöjä, mutta en toki nuori, ja olen aina sanonut lapsilleni, että lihaa saadaan kun eläin tapetaan. En tiedä miten muuten sen voisi lapsille kertoa? Liha kasvaa maassa? Tehdään tehtaassa? Kalat näkee kaupan tiskillä kokonaisina jne. Mutta kerron tämän tosiasian matter-of-fact -tyyliin, en mitenkään maalaillen. Eikä ole yhtään estänyt lasteni iloa syödä lihaa.

    Meillä esikoinen oli kala-kasvissyöjä ekat 1,5 vuotta, mutta se ura meni niin huonosti (en millään saanut vauvaiän jälkeen kehitettyä tarpeeksi linssipöperöitä proteiinintarpeensaanninhuoleni poistamiseksi), että nyt ovat sekasyöjiä, pääpaino kasvis-kala-akselilla.

    ReplyDelete
  21. Niin, sitä mä just oikeastaan tarkoitin, että pakkohan lihan alkuperä on lapsille kertoa asiallisesti, eikä se tieto tunnu kovin montaa ikinä estäneen :D

    Viime aikaisista lehtijutuista päätellen monet britit ovat kyllä luulleet, että liha tehdään tehtaassa o_0

    ReplyDelete
  22. Facebookissa eräs mun kaveri oli aivan pöyristynyt, kun hänen kananmunassaan oli untuva. Onhan se kamalaa, että jossain päästetään kanoja hiiviskelemään munatehtaaseen ja hipelöimään meidän munia. Siis hyi.

    No joo, mutta meillä lapsi syö kalaa, ei muuta lihaa, kuten muukin perhe. Tosin nyt viikonloppuna valvonta herpaantui yhden aterian ajaksi ja lapselle oli tarjoiltu lihapullia, joten jouduin hieman käsittelemään asiaa. Ensin raivostuin, mutta sitten tajusin, että lienee pakko hyväksyä, etten voi kontrolloida lapsen jokaista suupalaa. Mutta mahdollisimman pitkälle aion silti yrittää!

    Ja ajattelin sitten jossain vaiheessa kertoa ihan rehellisesti miksi meidän perheessä ei haluta syödä lihaa, mutta silleen lapselle sopivalla tavalla. En haluaisi, että lapsi kovin nuorena joutuu kantamaan maailman vääryyksiä harteillaan. Nämä on jotenkin kauhean vaikeita asioita.

    ReplyDelete
  23. Niin, ettäs kehtaakin munija tuolla tavalla sotkea ravintoamme. Yäk.

    Mä olen itse päättänyt pyrkiä siihen, että ohjaan lasta kasvis/kalapainotteiseen ruokavalioon, mutten tee tästä nyt numeroa, kun tää kokkaaminen juuri tällä hetkellä on muutenkin sellaista tervanjuontia. Että jos välillä lihamakaroniloota on helpointa, silloin se on helpointa. Mutta aina ei tarvitsisi olla.

    Ja ehdottomasti juuri noin, ettei ole lapsen asia kantaa harteillaan maailman murheita. Eiköhän tuonkin voi selittää sillä tavalla, ettei lapselle tule painajaisia.

    Ehkä nämä ovat myös sellaisia juttuja, että lapselle kyse on helposti suoraviivaisemmista asioista kuin aikuisille. Eiväthän he tiedä mitään lihansyönnin eettisistä kysymyksistä, ja normaali kotiruoka on sitä, mitä normaalisti kotona tarjotaan - ei jauhelihakastiketta ole geeneihin koodattu :D

    ReplyDelete
  24. Juu, pientä pohdintaa tää kyllä vaatii :) Kotiruokailun suhteen en uskokaan, että meillä tulee olemaan mitään ongelmaa - meillä syödään ruokaa, ei kasvisruokaa, liharuokaa tai sekaruokaa, tai edes kalaa, vain ruokaa, mitä sattuu olemaan tarjolla.

    Niin kauan kuin onnistun lataamaan lautasen täyteen kyläpaikoissa eikä kukaan huomauta mitään, kaikki hyvin. Mutta joku päivä se on edessä, että joko lapsi itse kysyy, miksen ota lihaa, jota hänelle kuitenkin tuputan (öh, ehdotan). Tai vielä pahempaa, joku muu ottaa asian puheeksi lapsen kuullen. Siinä vaiheessa olis hyvä olla joku selitys tarjolla, jolla asia sivuutetaan huomaamatta tai taklataan kertaheitolla.

    Mutta korostettakoon tässä nyt varmuuden vuoksi, että tämä ei mielestäni ole iso asia eikä vie minulta yöunia :D

    ReplyDelete
  25. Yöunien menetys onkin huono juttu :D Ehkä kuitenkin tilanne on parempi niin päin, että lasta ei tarvitse erikseen estellä syömästä lihaa? Se varmaan olisi ahdistavaa jos olisi todella aatteellinen vegaani, vaikka, ja sit muksu olisi geeniperimältään leijona ja haluaisi vain pihviä, mieluiten raakana.

    Mulla on yksi lapsuudentuttu, joka oli hiljattain Hesarissakin muassaan neljä viidestä lapsestaan. Ovat vegaaneja koko sakki.

    Tavallaan olen siitä jopa vähän kade, koska kotiruokaa on tosiaan se, mitä on kotona syöty. Olisi ihanaa, jos joku vegaanisafka olisi itselle niin vaivatonta kuin se tuntuu tälle tutulleni olevan.

    ReplyDelete
  26. Tänään oli hernekeittopäivä. Menen kauppaan, otan limen, punnitsen limen ja maksan limen. Alan tehdä keittoa kotona, ja huomaan että vitun lime on jäänyt kauppaan! Argh! No, keitosta tuli ihan hyvää. Lähdin vallan sooloilemaan ja laitoin siihen pari kuutiota pinaattia pakastimesta.

    Yksivuotiaalle en edes yrittänyt, kolmevuotias maistoi kaksi kertaa ja sanoi yök. Lämmitin lapsille jotain eilisiä tähteitä. Tästä tuli ruoka, jota äiti syö seuraavat n päivää. Onneksi se on ihan hyvää. Limen kanssa ois varmasti parempaa.

    ReplyDelete
  27. Meillä kävi vähän samalla tavalla: hernekeitto oli ruoka, jota äiti söi seuraavat n päivää. Siitä syystä tiedän, että viidentenä päivänä tökkii ja pahasti.

    Mullekin käy joskus noin, että jo maksettu ruoka unohtuu kauppaan. Kerran kirosin kotona, että rakuunapussi oli unohtunut hihnalle. En suinkaan samalla huomannut, että myös lompakko oli jäänyt kassalle. Onneksi se löytyi seuraavana päivänä.

    Pinaatti oli varmaan hyvä idea kyllä.

    ReplyDelete