Huomioita neulevaatteiden ja -asusteiden suurtuotannosta

Eräs ystäväni kerran ihmetteli, mihin käsityötartunnan saaneet oikein sijoittavat lopputuotoksensa. Että jos sukkaa pukkaa kauhealla vauhdilla, niin mitä niille kaikille tehdään? Yhteen jalkaanhan vain hyvin harvoin laitetaan kahta sukkaa enempää (ja kaksikin vain melkoisessa hätätilanteessa eli kun on erehdytty käymään ulkona.)

Ohessa muutamia käytännön huomioita siitä, mihin neuletöitä oikein menee.

Hukkaamisesta

Lapasten hukkaaminen ei vaadi kummoisiakaan taitoja. Siksi on vähän sääli, että lapasen kutominen on ärsyttävämpää kuin sukan. Todellisen hukkaajamestarin ei tarvitse kuitenkaan tyytyä unohtamaan lapasia julkisiin kulkuneuvoihin. Hän voi myös unohtaa villasukat per asuttu hotelli. Siinä vaiheessa, kun vielä viimeisen kerran tsekataan, että mitään ei jäänyt, kukaan ei ikinä muista katsoa sängyn jalkopäähän peiton alle.

Jos on tullut tehneeksi typerät ja käyttökelvottomat joogasukat, ne voi myös ottaa lomalle mukaan ja "hukata". Nythän jo tietää, minne sukkansa voi uskottavasti unohtaa.

Rikkimenosta

Sukilla on onnellinen taipumus mennä rikki. Jotta ei ole sellaisessa tilanteessa kuin minä taannoin (villasukka ei ollut niinkään sukka kuin villahuitula jalan ympärillä) on hyvä olla sukkia aika paljon varastossa.

Sukat on parasta parsia englanniksi. Silloin sanotaan "darn" samalla kun sukka tiputetaan roskakoriin. Suomeksi homma on työläämpää, tarvitaan lanka ja neula.

Ei tästä tullutkaan ihan täydellinen -tilanteesta

Villapaita, joka on jotenkin vähän venähtänyt tai jostain syystä ei näytä aivan samalta kuin mallikirjassa, lämmittää kuitenkin leikkipuistossa talvella seistessä. Usko pois vain.

Lapsille neulomisesta

Tämä se on kiitollista puuhaa. Kun vihdoin saa työn valmiiksi, se on yleensä jo pieni. Kannattaa suosiolla ostaa langat noin +1 vuoden päähän, ja miettiä tarkasti onko neuleen arvioidulla valmistumishetkellä luvassa kesähellettä vai talvipakkasta.

Pesusta

Villavaatteille kuulemma käy huonosti pesussa. Esitän, että tämä väite on puoliksi urbaania legendaa. Villavaatteille käy todennäköisesti huonosti pesussa vain, jos ne ovat korvaamattomia.

Viime vuonna neulomani huivi alkoi näyttää tänä syksynä hieman nuhjaantuneelta. Ilmeinen ratkaisu on tietenkin tällaisessa tilanteessa ostaa uudet langat ja neuloa toinen kappale. Siinä lankakaupassa arpoessani valkoisen ja turkoosin langan välillä tulin kuitenkin ajatelleeksi, että voisin kokeilla huivin pesua (päädyin siis turkoosiin lankaan.)

Pesu toimi, huivi on kuin uusi. Tämän jälkeen olen paatuneesti pessyt kaikkia mahdollisia neuleasusteitani, yhdet sukat jopa yhdeksässäkympissä. Kokemukseni ovat seuraavat: mikään ei ole mennyt pilalle. Ja, kirosana tähän, mikään, minkä olen toivonut kutistuvan, ei ole kutistunut.

Seuraavaksi aion kokeilla, saanko erääseen hieman venähtäneeseen paitaani ryhtiä pesemällä sen. Sehän ei ole korvaamaton, sillä voin aina tehdä toisen.

Töistä

Töissä konttorissa on aina kylmä. Sinne kannattaa viedä pari villahuivia, ranteenlämmittimet, sukat tai kahdet, pipo, vielä yksi huivi ja ehkä villahousut, jos sellaiset on osannut tehdä.

Lahjaksi neulomisesta

Teoriassa mahdollista mutta käytännössä harjoitan tätä vain hyvin harvoin. Jos teen jotain tosi kivaa (ja miksipä minä nyt mitään rumaa tekisin) haluan tietenkin pitää sen itse. Joulupukki ei sitten lue tätä kappaletta.