Emilia Leluteekistä haastoi listaamaan hyviä hetkiä vanhemmuudesta. Kolmen viikon ajalta kirjoittelin muistiin onnellisia hetkiäni. Niitä tuli paljon, vaikka jätin suoralta kädeltä pois sellaiset "näin lapseni työpäivän jälkeen, tulin onnelliseksi" -hetket. Jos olisin kirjannut ne kaikki, tuloksena olisi ollut liikutuksen kyyneliä pursuava postaus (minulle) ja onnellinen varmuus siitä, että lääke unettomuuteen on vihdoin löytynyt (teille). Vaan arvatkaapa, miten tässä kävi?
Niinpä niin. Nyt, kirjoitettuani nämä onnenhetket tekstikenttään, tuntuukin siltä, etten haluaisi niistä puhua. Ne ovat minun hetkiäni, minun.
Silti, haaste on haaste. Tässä Top4, josta on karsittu kaikki se arkinen suukottelu ja kutittelu, jolle lapseni jatkuvasti altistan ja josta tulen hyvin onnelliseksi.
Koska haluan varmistaa, että tulevaisuuskin on täynnä hyviä hetkiä, päätin askarrella itse joulukortit hamahelmistä. Minullahan ei juuri muuta olekaan kuin ylimääräistä aikaa. Tähän liittyen on kysymys: kun askartelukaupan rouva sanoi leivinpaperin käyvän silityshommiin, valehteliko hän?)
Seuraavaksi siis ohjelmassa: Liina kiroilee kuin merimies.
Niinpä niin. Nyt, kirjoitettuani nämä onnenhetket tekstikenttään, tuntuukin siltä, etten haluaisi niistä puhua. Ne ovat minun hetkiäni, minun.
 |
| Yksityisyysfiltterin tarjosi vähäinen valo. |
- Lomalla nostan lapsen aamuvarhaisella viereeni. Hetken päästä tytär kuiskaa (hiljaa, kuin kokeillakseen): "Anna suukko."
- Lapsi hyppii aamulla ympäriinsä vaippaharso kädessään. Yhtäkkiä tunnen pienet kädet ympärilläni: lapsi sovittaa harsoa takapuoleni peitoksi. "Äidillä on hame!"
- Muksu syö iltapalaa. Minä neulon vieressä. Yhtäkkiä huomaan tyttären katsovan minua tarkkaan ja tekevän käsillään neulomisliikettä. Välillä hän vie kätensä taakse - aivan kuin minä, kun vedän lisää lankaa kerästä. Huomattuaan minun huomanneen hän virnistää iloisesti.
- Lapsen huoneesta kuuluu, kuinka mieheni lukee tyttärelleen rauhallisesti iltasatua. Välillä sieltä kuuluu myös, kuinka tyttäremme laulaa isälleen täyttä kurkkua iltalaulua: "POSSI POSSI POOKKANAA! NAMI NAMI NAMI NAMI POOKKANAA!"
Koska haluan varmistaa, että tulevaisuuskin on täynnä hyviä hetkiä, päätin askarrella itse joulukortit hamahelmistä. Minullahan ei juuri muuta olekaan kuin ylimääräistä aikaa. Tähän liittyen on kysymys: kun askartelukaupan rouva sanoi leivinpaperin käyvän silityshommiin, valehteliko hän?)
Seuraavaksi siis ohjelmassa: Liina kiroilee kuin merimies.
Ihana ihana ihana lapsi! Alkoi soida päässä porkkanalaulu :)
ReplyDeleteTuo joulukorttijuttu kuulostaa kyllä aikamoiselta! Mä olen siinä aika järkähtämätön, etten ole koskaan lähettänyt joulukortteja. Perustelen sitä muka paperiroskan vähentämisellä ja millä kaikella, mutta oikeasti olen kyllä ihan vain laiska. Joskus pohjoisessa asuessa askartelin itse jotain ja vein ne läheisille, mutta nyt sekin on jäänyt. Minä nyt en vaan ole joulukortti-ihminen, niin kai se vaan on.
On se ihana! Huippu on! Mutta porkkanalaulua pahoittelen, se ei ole omien korvamatosuosikkieni joukossa. Voimallinen korvamaton kyllä.
ReplyDeleteMä tavallaan haluaisin lähettää joulukortteja, mutta käytännössä koen siitä kauheasti stressiä ja kiukkua enkä sitten kuitenkaan haluaisi. Mutta nyt näin niin hienoja ideoita Internetissä, että päätin oitis kokeilla. Ja koska en todellakaan halua kotiini koristeeksi mitään hamahelmitöitä, aion lähettää ne läheisille. Tuli niistä hienoja eli ei.
:D
Ei kaikkien tarvitse olla joulukortti-ihmisiä.
Ihania hetkiä! <3
ReplyDeleteNo oli. Mutta vaikka tietyllä tavalla varmaan uniikkeja, toisenlaisella tavalla eivät ehkä niinkään. Luulen, että moni vanhempi tunnistaa jotain vastaavaa. Se on tosi ihana ajatus.
ReplyDeleteEi valehdellut täti, leivinpaperilla homma hoituu.
ReplyDeleteHauskoja ja ihania hetkiä :) Mikä idea! Hamahelmikortit!! Kotoa löytyykin kaksi sarjatyöntekijää.. motoriikkaharjoitus, hyödyllinen sellainen..
ReplyDeleteLöytyikö siihen joku vastaus, miksi näitä onnenhetkiä on vaikeampi jakaa kuin niitä vaikeita hetkiä? Nyt mä en enää muista, mutta niinhän se on. Kiitos kuitenkin näistä! Ja totta, vaikka ovat uniikkeja niin myös tunnistettavia.
ReplyDeleteHamahelmiä silittäessä kannattaa varoa, ettei silitä niitä alustan piikkejäkin ihan lyttyyn... Ja nyt tietysti tuli kamala kiusaus lähettää sulle hamahelmikortti. :D Mä olen joskus aikuisiällä löytänyt itsestäni joulukortti-ihmisen, tosin aina on tekemistä siinä, että saan ne ajoissa lähtemään,
Piapia, tänks! Mahtavaa, sitä löytyy kaapista :)
ReplyDeleteElsa Aalia, kiitos - ja idea ei ole omani vaan Internetistä surutta kopioitu :D Ehdottomasti nyt lapsityövoimaa hyödyntämään, kyllä!
Leluteekki, ei. Tai siis huomaan, etten halua netissä kovin yksityiskohtaisesti jakaa kumpiakaan. En tosin tiedä, olenko jakanut vaiko en, toivottavasti en.
Anna tulla kortti vaan :D Ja kiitos vinkistä. Onko silitysajat kuinkakin pitkiä?
Silitys on varmaan parin minuutin luokkaa? Ensin näyttää, että mitään ei tapahdu ja sitten yhtäkkiä, hups, kuvio on ihan lysyssä (ja ne piikit). Toiseltakin puolelta voi silittää, tulee sileämpää - tosin voi myös jättää silittämättä ja silloin toiselle puolen jää jännä reikäefekti.
ReplyDeleteNo voi saasta, tässä olin ajatellut, että eihän siinä kauankaan nokka tuhise kun vääntää viitisenkymmentä hamahelmikorttia :D Saako sen helposti siitä alustasta irti?
ReplyDelete