06 September, 2014

Käsite, josta pitäisi pikimmiten luopua

Tällä viikolla olen tullut ajatelleeksi, että käsitteestä miesflunssa pitää päästä eroon. Heti.

Ihan perseidea koko homma. Anteeksi nyt vain.

Länsimaisessa elämäntavassa on kuin onkin joitakin hyviä puolia, joista voimme mainita esimerkiksi seuraavat:
  • Vesivessat
  • Antibiootit virtsatieinfektioon
  • Mahdollisuus flunssan iskiessä vaikeroida sohvalla lähestyvän kuoleman a) väistämättömyyttä ja b) turhaa hidastelua.

Ajatuskin siitä, että flunssa pitäisi ottaa vastaan Superemäntä-hengessä ("ei tässä sohvalla jouda makoilemaan kun on 17 lasta, maatila, navetta ja intergalaktinen kriisi hoideltavana") on sietämätön.

Katsotaan totuutta silmiin: huomaatte, että totuuden nenänpielet ovat niistämisestä ruvella - huolimatta siitä, että totuus käyttää aivan liikaa nenäsumutetta siinä toivossa, että räkä viitsisi hellittää hetkeksi. Lisäksi totuus uikuttaa hiljaa, koska hänen lihaksiaan särkee eikä särkylääke vielä auta. Totuus kuiskaa meille käheästi sen, minkä kaikki tiedämme: flunssa on todella hanurista.

Nainen! Pidä kynsin hampain kiinni vaikerointioikeuksistasi flunssan iskiessä! Kärsi dramaattisen teatraalisesti! Ei se varsinaisesti auta, olethan kuoleva joutsen, mutta kaikki muu tekee tilanteesta vielä pahemman.

(Saatoin tosin selvitä tältä kierrokselta hengissä. Siitä en valita.)

15 comments:

  1. Flunssa ON perseestä.

    Mutta miesflunssasta ei voi luopua. Miesflunssan tärkein piirre on nimittäin se, että vaikka täällä kotona ollaan kuolemankielissä ja uikutetaan lähestyvää kuolemaa, niin töihin kyllä mennään ja siellä ollaan ihan normaaleja ja korkeintaan niistetään kolmesti päivän mittaan.
    Sitten kotona taas alkaa se "Joka paikkaa särkee ja pää on täynnä räkää. Pitäis saada nukkua ja levätä että paranis."
    "No mitä jos hakisit sairaslomaa, että voisit tosiaan levätä?"
    "No ei todellakaan mitään sairaslomaa pienen flunssan takia!"

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ai, mä oon kuvitellut, että miesflunssa on vaan jonkun ovelan Y-kromosomilla varustetun tyypin juoni saada naiset tuntemaan itsensä fiksuiksi parhausihmisiksi silloin, kun ne tekevät kaikki kotityöt flunssassakin, koska "minähän en mitään miesflunssaa sairasta" :D

      Mutta tolleen tietty voi olla, että se on vain osoitus pöljyydestä :D

      Delete
  2. Oivoi... Mun lienee pakko luottaa Superemännän jaksamiseen, nimittäin ensi viikolle menot sovittu, yöjunalippu ostettu, eilen kaatui kuopus ketoon, tänään esikoisen silmät rähmivät hyvin epäilyttävästi, oma olo on vaisu, puoliso nuoli kuopuksen lusikan... Näen trombin lähestyvän...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olkoon Superemäntävoima kanssasi!

      Aika ovela veto kyllä mieheltäsi nuolla kuopuksen lusikka. Pitää muistaa tämä, jos joskus tarvii täsmäflunssaa. Vatsatautiin en suosittelisi, mutta siinä ei toisaalta nuolematta jättäminenkään auta.

      Olennainen kysymys: yöjunaan yksin vai perheen kanssa? Jos yksin, saatathan päästä trombia kätevästi pakoon :D

      Delete
    2. Joo mun mielestä lusikan nuolemisessa on jotain hyvin uhmakasta.

      Mutta laita ihmeessä korvan taakse!

      Kyllä, ilman perhettä! Palasin illalla ja yksi sairastelija löytyy vieläkin. Taidan nyt lähteä raivaamaan kaaosta, lääkäri on varattu, synttärit peruttu, Wilmat luettu...Voi sissus!

      Delete
    3. Ilman perhettä kuulostaa silti siltä, että ehkä ehdit lepuuttaa hermojasi hieman ennen trombia! Voimia jälkien siivoamiseen!

      Ja uhmakkaasti syksyä päin :D

      Delete
  3. Allekirjoitan (lihassärystä tutisevin käsin) tämän kirjoituksen täysin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Muista vaikeroida ja vaatia troppia ja säälipisteitä! Niin minä tein! Pikaista olon helpottumista kuitenkin.

      Delete
  4. Ja entäs kun huomaa, että mies alkaa siirtää tätä käsitettä manflu jo jälkikasvuun... heti kun nenä vuotaa, niin ei voida lähteä sukujuhliin vaan "parasta on nyt jäädä kotiin lepäämään". Vahvasti epäilen, ettei mies ollut yhtään pahoillaan siitä, että sai itse jättäytyä kyseisistä kemuista pois, lapsen varjolla. Lähdin yksin (oli hauskaa!), soitin ja kysyin vointia: "Joo lähdettiin pihalle, päiväunet teki ihmeitä, tuolla se kiipeilee, vähän nenä vuotaa." Just.
    -Anna

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin, ja siis flunssa ON perseestä, minunkin mielestä, ja olen itsekin opetellut kuolevan joutsenen koreografian, mutta jotenkin... rajansa kaikella!
      -Anna

      Delete
    2. Kieltämättä kuulostaa turhalta oveluudelta. Toisaalta sait itse mennä yksin, että oletko varma, ettei tämä nyt kuitenkin kääntynyt voitoksi?

      Silti, olen samaa mieltä: rajansa kaikella. Flunssalla on se pirullinen puoli, että jos tällä viikolla teeskentelee flunssaa, ensi viikolla se iskee oikeasti. Siinähän sitten selittelee ympäriinsä (jos kohta meillä on nyt sekin ihme koettu, että lapselle voi kuume nousta eri viruksista viikon välein. Jipii.)

      Olen silti tosi tyytyväinen, että osaat koreografiat, sillä en näe mitään syytä sille, että vain miehet saavat flunssassa päästä helpommalla.

      Delete
  5. Mun täytyy nolona tunnustaa olevani meillä se, joka sairastaa kaiken manflu -asenteella. Mies sitten tietysti on aina tilanteessa kuin tilanteesa supermies, -ei kaadu flunssaan tai murtuneisiin ranteisiin. Mä kaadun siihen jo, että sillä on se ranne murtunut. Nolo emäntä.

    Mutta oikeestihan pitää voida ihan hyvällä omallatunnolla vaikeroida, vaatia suklaata ja paijausta, jos on kerran kipee.

    Syysflunssaa ja perinteistä yrjökierrosta odotellen,
    Enni

    ReplyDelete
    Replies
    1. No mutta hei, pointtihan oli ehkä pikemminkin se, että ei missään nimessä pidä olla aina se, joka jaksaa kaiken vaan välillä pitää antaa itselleen oikeus vetäistä kunnon miesflunssa!

      Mutta toki ehkä sun miehenkin pitäisi välillä tehdä niin :D

      Ja joo, olen niin samaa mieltä tuosta paijauksen vaatimisesta hyvällä omallatunnolla.

      Delete
  6. Tämä oli hyvä teksti :) Itse yritän olla super-emäntä flunssakin, ainakin sen verran etten ainakaan valita - mutta koko ajan opettelen antamaan itselleni enemmän tilaa olla dramaattinen :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä pitää draamalla olla elämässä tilaa :D Tai ainakin, no, silleen, että ottaa vastaan empatiaa jos sitä on tarjolla ja on reilusti heikko jos on sellainen olo :)

      Delete

Note: Only a member of this blog may post a comment.