14 November, 2015

Asioita, joita en halunnut ajatella

Räpelsin aamulla Instagramin auki. Ensimmäisenä osui silmiin hashtag #jesuisparis.

Kyllähän sitä jo siitä tiesi, että ei tästä kovin hauskaa uutispäivää ole tulossa.

Räpelsin myöhemmin Facebookin auki, useita kertoja. Kerran osui silmiin otsikko "Mitä suvakit nyt sanovat?". En lukenut juttua. Mietin vain. Mitä nyt voi sanoa? En tiedä suvakeista ryhmänä, en ole äänitorvi, mutta suvakeiden (juuri itse rustaamani) jäsenkirjan haltijana sanon silti: sanon, etteivät viha ja pelko ratkaise mitään, nytkään, vähän samaan tapaan kuin eivät ole ratkaisseet ikinä aikaisemminkaan.

Että jos ketä pelottaa, esim. mua, ja kyllä mua pelottaakin, niin pakolaisia pelottaa varmasti vielä enemmän.

Ja että meidän pitäisi olla ihmisiksi, silti, silloinkin kun muut eivät ole.

--

Olen jotenkin saanut lohtua joskus pari vuotta sitten ohimennen lukemastani ehkä Hesarin kolumnista, jossa kolumnisti vertasi nykyhetkeä 60-lukuun, joka oli ilmeisesti myös suurten turbulenssien aikaa. Että 60-lukukin sitten jälkikäteen näytti jotenkin käsitettävältä ja ymmärrettävältä, ja ehkä tämäkin aika vuosikymmenten päästä. Miten kaunis ajatus!

Se lohdusta. Epälohdun puolelta kerrottakoon, etten ole aikoihin kyennyt lukemaan minkäänlaisia dystopioita viihteenä. Luen niitä, mutta ne tuntuvat hiipivän koko ajan lähemmäs ja lähemmäs, eikä maailma ole niin käsitettävä, että tietäisin, miten työntää niitä kauemmas.

Menen lukemaan jotain kirjaa nyt ja teeskentelen, ettei maailmaa ole olemassakaan.

10 comments:

  1. Täällä yksi, joka avasi uutiset ja sulki ne samoin tein, tarkisti tuttaviensa hengissä olon ja jäi sitten tosiaan pohtimaan, että mitäs me suvakit nyt sanomme.

    Meillä on yksi pallo ja yhden pallon ihmiset.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo. Kyllä mä edelleen olen aika varma, että mun perussanomiset ei ole kauheasti tämänkään myötä muuttuneet.

      Delete
  2. Mies oli herännyt keskellä yötä, ja kun ei saanut unenpäästä kiinni, avasi internetin. Herätti sitten minutkin, kukapa tuollaisia uutisia haluaa yksin yöllä lukea, reaaliajassa, kun siellä paikalla on tuttuja ja työkavereita. Kaikkia tässä pelottaa. Se tuollaisen tarkoitus onkin, synnyttää pelkoa, kaaosta, sekasortoa, kostonhimoa. Joten tehtäväksemme jää vastustaa pelon houkutuksia tuomita ja sen sijaan rakastaa rakastaa rakastaa.

    Minäkin olen ajatellut, että varmaan parin vuosikymmenen päästä tämä aika näyttäytyy tarpeellisena liikehdintänä, jonka aikana kansainvälinen yhteiskunta järjestäytyi hieman uudelleen. Toivon vaan, että se järjestäytyy rauhanomaisempaan suuntaan. Toivon vaan, aina tällaisten uutispäivien kohdalla, että kyseessä olisi käänne parempaan eikä pahempaan. Mutta turha sitäkään on etukäteen pelätä. Elämä on nyt.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mun mies ei herättänyt, oli yksin vain katsonut. Mutta kyllä muakin pelottaa, isäpuoli matkustaa paljon Euroopassa. Mitä jos se osuu joskus tällaisen keskelle? En haluaisi pelätä, en usko pelkoon enkä pelon kautta tehtyihin päätöksiin.

      Minäkin toivon, että muutos on rauhanomaisempaan suuntaan. Mutta kuten sanoin, dystopiat tuntuvat nykyään olevan ihan kauhean lähellä.

      Silti: olet oikeassa! Elämä on nyt! Se on niin hyvä lause!

      Delete
  3. Minusta hyvä vastaus tähän suvakkiasiaan on ollut se facebookissa kiertävä, että eivätkö epäsuvakit ymmärrä, että juuri tätä ne ihmiset pakenevat. Yhteinen vihollinen meillä on.

    Yritin itse lukea äsken ääneen Marikkia, kun se on niin leppoisa, mutta siinä oli pikkutyttöjen joukkotappelu, jossa veri lensi. Ei ollut kovin mieltäylentävää sekään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämänhän tasavallan presidenttikin sanoi uutimissa. Toivottavasti pikku hiljaa ymmärtävät.

      Yllättävän monet lastenkirjat lapsuudestamme ovat aika hurjia. Välillä vähän nikotuttaa niitä lukea, mutta toisaalta, en muista, että ne lapsena olisivat vaivanneet vähäjääkään.

      Delete
  4. Moni tulevaisuuden kauhukuva varmasti toteutuu, mutta mää en jaksa uskia että "suvakit" ovat yhdenkään takana.

    (Enkä jaksa olla hämmästelemättä sitä, että oikeasti suvaitsevaisuudesta on tullut niin monelle negatiivinen asia! Varmaan kohta huudellaan jo "Vi*un lääkäri!" ja taivastellaan, että mitähän ne lukutaitoset nyt tähän sanoo.)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin! Tyhmyys on uusi musta!

      Se jos mikä on pelottavaa. Mietin tosi usein, millaista mahtaa olla sellaisen ihmisen päässä, joka oikeasti haluaa ajatella ahtaimpien kanaviensa kautta.

      Delete
    2. Sellainen tietämättömyyden ja ahdaskatseisuuden yhdistelmä, samoin kuin suoranainen denialismi (siis luonnontieteellisen tiedon kiistäminen) mietityttää kovasti - toisaalta muukalaisvihamielisyyden nousun vuoksi, toisaalta siksi, kun työssä kansantajuistan luonnontieteellistä tietoa ja tarjoan sitä ihmisille päätösten tueksi. Onko meillä aina ollut näin paljon tätä ennakkoluuloisuutta, tietämättömyyttä, taipumusta salaliittoteorioihin haksahtamiseen? Vai onko sosiaalinen media nyt vain pullauttanut sen esiin? Ja olennaisemmin: miten siihen voisi puuttua? mitä kouluissa pitäisi opettaa, jotta ihmisillä olisi parempia ajattelun välineitä? vai riittääkö peruskoulun opit, kun aina ei yliopisto-opetuskaan lisää epistemiologista ymmärystä?
      MiAu

      Delete
    3. Niin, huonoimpina hetkinäni mietin, ovatko kaikki ihmiset oikeasti kykeneviä esim. asettumaan toisen asemaan - että ehkä se vaatisi jotain, mikä nyt vain osalta puuttuu? Tai ehkä tiede maailman käsittämisen mallina vain jotenkin on konseptina liian vaikea joillekin?

      Parempina hetkinäni häpeän itseäni, mutta häpeäkseni on myös tunnustettava, että huonompia on nykyään useammin.

      Mä luulen, että kaunokirjallisuus veisi monessa mielessä ihan todella, todella pitkälle. Sitä vaan pitäisi annostella vähän överisti.

      Delete