Tilannekatsaus: uni

Joskus alkukeväästä olin vähän huolissani siitä, miten pikkumimmi nukkuu sitten, kun palaan takaisin duuniin. Enää ei huoleta.

Tyyppi nukkuu omassa sängyssään omassa huoneessaan - harvemmin koko yötä putkeen. Yölliset unikatkot eivät harmita, sillä pääsiäisenä havaitsin jotain jännää. Omalla kohdallani on nimittäin niin, että aamulla olen sitä väsyneempi, mitä kiukkuisemmaksi yöheräämisistä tulen. Tämä havainto on jollain käsittämättömällä tavalla siivittänyt allekirjoittaneen aurinkoiseen zen-tilaan, jossa purjehditaan yöllä asentamaan tuttia tyynenä kuin viilipytty. Voi olla, että ensi viikko on karu herätys todellisuuteen, mutten ole asiasta tippaakaan huolissani - huolehtiminen ei ole koskaan ennenkään toiminut ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä.

(Epäilen kyllä, että aurinkoinen zen-tilani on suoraa seurausta aloitetusta juoksuharrastuksesta. Parempien unien lisäksi nimittäin sää on nykyään aina mainio, kaurapuuro on aivan erinomaista ruokaa ja Suomen lätkätappiostakin on löydettävissä positiivisia piirteitä.)

Kun neiti siirrettiin omaan huoneeseensa, olin hieman huolissani siitä, mitä koko hommasta seuraa - omaan sänkyyn siirtyminen oli Ihan Tyhmää (tm). Turhaan huolehdin tuolloinkin. Tytär käänsi paatuneena kylkeä ja nukahti - iltasadun, oman uninallen ja iltamaidon yhdistelmä on lyömätön. Aluksi olin tosin itse melko pahoillani siitä, että neiti yhtäkkiä nukkui noin viidensadan kilometrin päässä. Se meni sittemmin ohi. Kyljen kääntämisestä kesken unien tuli paljon rennompaa.