09 September, 2012

Jäähyväiset lempiharrastukselle

Olen suunnitellut pikku hiljaa lopettavani iäksi yhden lempiharrastuksistani: laihduttamisen. Tai ainakin siitä puhumisen.

Tähän väliin ei ole pakko sanoa kohteliaasti, totuudenmukaisesti tai valheellisesti, ettei sellaiselle varmasti toki ole tarvettakaan. Joskus on ollut, joskus ei, mutta tarpeella ei ole ollut mitään tekemistä sen kanssa, kuinka paljon asiasta olen jaksanut jauhaa, itselleni ja muille. (Olen aika varma, että tietyillä suunnilla, esimerkiksi Lahden lähettyvillä, laulaa enkelikuoro jos tämä sattuu osumaan näytölle. Köh. Heh.)

Kun lapsi on nyt noin vuoden, tilanne on se, että olen päässyt eroon raskauskiloistani ja juoksu on tuonut kroppaan tiettyä jäntevyyttä. Olo on ihan hyvä, ja mikä parasta, viihdyn kropassani nyt aika hyvin - vaikka se toki on erilainen. Jotkut jutut ovat paremmin ja jotkut huonommin ja vaikka aika ja entropia saanevat aikaan sen, että (jo alunperin melkoinen) delta (Δ) minun ja H&M:n bikinimallien välillä kasvaa entisestään tulevina vuosina, en jaksa järin välittää.

Laihduttamisen lopettaminen ei silti tarkoita, ettäkö ruokavalioon ja liikuntaan voisi suhtautua vastedes täydellä välinpitämättömyydellä. Ensinnäkään mua ei ole siunattu kropalla, joka lihomatta voi syödä mitä vain, enkä haluaisi uusia vaatekaappiani jatkuvalla syötöllä. Toisekseen olen varmaan tullut tietoiseksi omasta kuolevaisuudestani uudella tavalla; tulkoon nyt sanottua, etten välttämättä halua kerätä koko elintasosairauksien sarjaa vaikka se ei kropassa näkyisikään.

Haluaisin kovasti, että lapsi oppisi kasvaessaan jonkinlaiseen kohtuuteen sekä ruoan että liikunnan suhteen; valitettavasti en usko "älä tee niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon" -kasvatusmalliin (johon sinänsä on kyllä kiva sortua), joten ei auta kuin opetella itsekin. Se, mitä pitää opetella, on nimenomaan kohtuus. Minä kun olen ihan ehdottomasti sitä sakkia, joka, tuota, menee helposti hieman liiallisuuksiin.

No, on tässä viime vuosina tapahtunut jotain kasvuakin, luullakseni. Ensinnäkin olen aikuisiällä reippaasti hankkinut mieltymyksen kasviksiin melko lailla samaan tapaan kuin (myöhäisessä) teini-iässä opettelin sitkeästi juomaan kahvia ja alkoholipitoisia juomia hampaat irvessä (ja vielä hieman myöhemmin opettelin katsomaan jalkapalloa.) Toiseksi, olen oppinut tätä kohtuusasiaa hieman: jos jääkaapissa on kookospalloja, kykenen syömään vain yhden päivässä. Toisaalta voin ostaa jääkaappiin kookospalloja siitäkin huolimatta, että niissä on sokeria, sokeria ja sokeria. (Ja sipsihimostani olen päässyt täysin eroon, terveisin Sipsihai -79.)

Epäilen, että eräs taloudessamme asuva tytär alkaa pikku hiljaa ymmärtää enemmän kuin me ehkä tajuammekaan, joten muutoksen aika lienee nyt. Ei enää anaalisia laihdutuskuureja vaan jonkinlainen kokonaisvaltainen ratkaisu - tylsää, hankalaa ja kiusallisen tarpeellista.

8 comments:

  1. Minun piti kommentoida tähän jo silloin aikoinaan, mutta - kas kummaa - tuli kaikkea muuta kriittistä ja, mikä erityisen outoa, unohdin...

    Tuo kohtuuden ja luonnollisen suhtautumisen opettaminen/välittäminen huolettaa minuakin. Rivien välistä olen saattanut päätellä, että taitaa olla suhteellisen samanlaiset ruokataustat meillä, ja jos ei itsen takia saisi ryhdistäydyttyä, niin lapsen takia on pakko. Vaikeaa, äärimmäisen vaikeaa. Ja kyllä, kiusallisen tarpeellista.

    ReplyDelete
  2. No niin, nyt sain viimeinkin tähän kommentin ja sitten en muka ehdi vastata, kun pitää autoista jaaritella. Autoista!

    Toistaiseksi olen tuota kohtuusasiaa yrittänyt opettaa kahdella tavalla: ensinnäkään sokerisia herkkuja ei kovin usein ole tarjolla (mutta jos on, niitä saa kohtuudella syödä) ja toiseksi jos lapsi ei yhtään halua syödä, ei ole pakko. Seuraavan kerran sapuskaa tulee sitten seuraavalla aterialla, säännöstä poislukien ehkä sairastelukaudet.

    Tänään selvisi päiväkodissa, ettei muksu juuri välitä jäätelöstä. Tajusin, että eihän me sitä oikeastaan ikinä syödäkään.

    ReplyDelete
  3. Meillä on kaksi, kun asutaan niin syrjässä. Mutta ei siitä sen enempää, hipin sydän itkee vihreää. :) (Ei, pakko on kuitenkin sanoa, että ei niillä koko aikaa ajeta.)

    Ihan samat suuntaviivat on itselläkin. Mikään superterveysnatsi en aio olla, ihan jo oman mukavuuden- ja herkuttelunhalun takia, mutta siksikin, ettei lapsi opi himoitsemaan kiellettyä. Ja sokerisiakin juttuja voi tehdä pikkuisen terveellisemmin. Meillä sormiruokailun yksi pääpointti oli juuri tuo, että lapsi oppisi itse tunnistamaan nälkäänsä ja syömään sen mukaan, väkisin siis ei tarvitse syödä eikä siitä kehuta.

    Toiveissa on, että tuloksena ruoka on ruokaa eikä palkinto, lohtu, himotus, piina ja ahdistus. Että jos jotain saisi seuraavalle sukupolvelle siirtymään paremmin. :)

    ReplyDelete
  4. Hirveän hyvin tiivistetty! Että ruoan pitäisi olla ruokaa. Nyt kyllä tajusin, että syömisestä kehumiseen mä sorrun. Auts.

    Muistan kun kerran Akateemisen kahvilassa vilkaisin viereistä kirjaosastoa. Sen nimi oli "Ravitsemus ja itseinho". En pitänyt nimeä edes kovin omituisena, mutta hieman myöhemmin tajusin, että oikeasti siinä luki itsehoito.

    Sellaista asennetta ei tarvii kyllä kukaan, jossa ravitsemus ja itseinho liittyy saumattomasti yhteen.

    ReplyDelete
  5. Tuskinpa tämä(kään) on sellainen asia, joka yksinään mitään vaikuttaa; kunhan taas vain yksi näitä pikkujuttuja, joita ei tajua tekevänsä. Aina kun jonkin tällaisen hoksaa, niin kauhistuttaa ajatellakin, miten paljon muuta vastaavaa menee jatkuvasti ohi...

    :´( Ei hyvä näin. Samastun, mutta en tykkää.

    ReplyDelete
  6. Facebookkiinkin tarvittais joku sellainen symppaan-nappi :D

    Nyt mä oon ihan hypertietoinen kaikesta, mitä teen :D Tää ei voi olla hyväksi kellekään :D

    ReplyDelete
  7. ...niin että olisiko ollut parempi olla miettimättä ja turruuttaa eteenpäin niin kuin aina ennenkin, häh? Terveiset Perusinsinööriltä, joka kypsyy mun psykoanalyyseihin... :D

    ReplyDelete
  8. Niin, sen takia mulla on tää blogi, että vanhempi tieteenharjoittaja käyttää vakiovastaustaan "ajattelet liikaa" kuin mikäkin robotti :D

    ReplyDelete