19 September, 2012

Petrie eli kuinka neulomisen lisäksi on myös päätelty

Neuleinnostukseni on ollut viimeiset vuodet pysyväisluontoista (tosi kätevää, kun talossa majailee myös joku vauva): edes tyypillinen kesän hiljainen kvartaali (huhti-kesäkuu) ei ole turhaan keskeyttänyt puikkojen kilinää. Juuri mikään valmistunut tuotos ei kuitenkaan ole päätynyt blogiin asti, sillä:

  1. Valokuvaaja-apuri elää sarkasmilla ja
  2. Päättelemätön työ ei ole valmis
No, niin tai näin, kesän aikana olen tehnyt kaksi toppia, yhden villatakin, parit junasukat erinäisille lapsille ja yhdet lapaset myöskin erinäisille lapsille. Yhdet tyttären lapaset ja se jo keväällä kesken ollut ... juttu ... odottavat yhä päättely- ja ompelukierroksia, joihin ryhdyn heti kun viitsin eli epäilemättä viimeistään marraskuussa. Tällä vuosikymmenellä.

Eilen saatoin valmiiksi toisen kesätopeista, Knittyn ohjeella tehdyn Petrien. Olin ommellut ensimmäisen sivusauman kasaan luullakseni elokuussa ja ilmoittanut sitten tiukasti puolisolle, että "tämä neuletyö on nyt tässä meidän kirjahyllyssä koska ompelen sen toisen puolen huomenna."

Petrieen sain inspiraation Kerän blogista tai Facebook-sivuilta ja langat Kerän kaupan puolelta. Debbie Blissin Amalfia en kyllä suosittele kellekään, yhdessä kerässä oli kuusi tai seitsemän langan katkoskohtaa, mikä suomeksi tarkoittaa kahtatoista tai neljäätoista pääteltävää lankaa lisää. Lanka on myös ehkä himpun verran paksumpaa kuin oikeasti tykkäisin...

Tässä bloggaaja on lähdössä töihin syyssäihin soveltuvassa hihattomassa topissaan. Kun äiti keskittyi olennaisuuksiin, kiskoi lapsi kenkiä kaapista. Olennaista sekin.
...mutta topista tuli silti tosi tosi kiva - siitäkin huolimatta, että se on pinkki hetkenä, jona olen taas kohdannut sisäisen goottini. Ohje oli myös oikein hauska; tarpeeksi simppeli, jotta neulominen onnistui useamman viinilasillisenkin jälkeen kirjabloggaritapaamisella, mutta kiinnostava. Ja tuo lanka nyt vaan oli tuollaista, ei ole viinin syytä jos olette joitakin epätasaisuuksia näkevinänne. Tai neulojan. Niin.

Keräkin on muuten ihan tosi tosi kiva; siitä joskus lisää. Suunnitelmissa on suunnata nokka kohti Tamperetta pikimmiten (yritän olla ajattelematta suunnitelman järjettömyyttä junalippujen nykyhinnoilla laalaalaa.)

12 comments:

  1. Ihana valuva kaula-aukko! Tykkään! :)

    ReplyDelete
  2. Kiitos! Se kaula-aukko mutkin koukutti, kun siitä kuvan näin :)
    (Ja sä nyt oot mun ehdoton tyyliguru, että jos sä tykkäät niin oon tosi hyvilläni :)

    ReplyDelete
  3. Jep, hieno kaula-aukko!

    Mä olen ihan varma että sä olet se, joka taannoin anonyyminä kysyi miksi kirjoitan petroolinsinisen kahdella o:lla. Etkö olekin? Voit tunnustaa, se on ihan ok! :D

    ReplyDelete
  4. Suvi, enkä ollut! Olen kommentoinut anonyymina mihinkään ehkä kerran, ja siitä on jo useampi vuosi, ja sen jälkeen päätin lopettaa moisen (silloin syynä oli luullakseni lievä ärtymyksen tila, ja koko homma tietysti jälkikäteen nolotti kauheasti.)

    :D

    Että mä oisin kyllä tivannut asiaa ihan omalla naamalla, jos olisin siitä häiriintynyt :D

    ReplyDelete
  5. Tämä selvä :D

    Niin ja tervetuloa Tampereelle! Mä en luojan kiitos tiedä junalippujen nykyhinnoista. Tuli pari vuotta sitten kuljettua junalla ihan riittävästi, onneksi tällä hetkellä ei tarvi. Ihmettelen milloin pendolinojen matkustajat oikein nousee kapinaan, kun ne junat reistailee ja kaiken lisäksi ilmastointi ilmeisesti kierrättää kaiken ilman vessojen kautta, koska pendolinoissa haisee junan vessalta! Ja tästä sitten maksetaan lisähintaa.

    ReplyDelete
  6. Ooh! Just ihailin, et miten tasainen käsiala, ja sitten piti vielä alkaa heruttamaan, et "jos näette epätasaisuuksia"... Pöh!

    Ja hei, ennakkoliput Hki-Tre 16e - pitää vaan suunnitella ajoissa :)

    ReplyDelete
  7. Suvi, kiitos! Mä sit kerron kun lähestyn. Voit ottaa lapsen ja paeta :D

    Note to self: IC, ei Pendolino.

    Täti-ihminen, kiitos :D Mun on pakko tunnustaa, että kuva ei kerro ihan koko totuutta. Livetilanteessa näkee helpommin, että käsintehty on :D

    Toi suunnitelmallisuus ei selvästi ole mun juttu. Ja etenkin kun nyt näyttää siltä, että lapsi on hoidossa eikä ole pakko olla suunnitelmallinen, briljanttia :)

    ReplyDelete
  8. Liina! Ihan huippu blogi! Kirjoja, hyvää läppää ja lennokas (ja ilahduttavan täsmällinen) kynä, ai että. Varsinkin taannoinen ruikutus ruuanlaiton vaivalloisuudesta osui ja upposi - perheen ruokahuollon koordinointi, suunnittelu ja ennen kaikkea toteutus on arjessa rasittavinta, mitä tiedän.

    Mua hämmentää kyllä vähän se, että ollaan saatettu koluta samoja leikkipuistoja - mulla on 1,5-vuotias lapsi ja asuttiin vielä hetki sitten sun huudeilla.

    Käsitöistä ja koirista en tajua mitään, mut muuten ollaan messissä.

    Venni

    ReplyDelete
  9. Haha, meinasinkin aiemmassa kommentissa mainita että mä ehkä otan sit nuorenherran mukaan!

    Joo ilmoittele aikataulusta kun tiedät, niin voidaan esmes vaihtaa puhelinnumeroita. Mä kun en omista nettikelpoista kännykkää, niin muhun saa verrattain hitaasti yhteyden s-postitse. Jopa VR toimii nopeammin! :D

    ReplyDelete
  10. Venni, voihan! Iso kiitos, oli niin ihana kommentti että häkellyin ja muutuin punertavaksi ja piilouduin hetkeksi pöydän alle (joka, toden totta, on erinomainen tapa yllättävien tilanteiden käsittelyyn myös aikuisella :)

    Ihanaa, että asiat joskus resonoivat - ja etenkin se ruoka-asia, miten se onkin niin raivostuttava? Mä voin kyllä silleen varovaisesti melkein luvata, että me ei olla koluttu samoja leikkipuistoja kun mun lapsella on laiska äiti joka käytti sitä lähinnä kärrykävelyillä (no kun on se koirakin) - mutta jollain tavalla tuntuu harmilliselta, että jossain ihan lähellä on hetken aikaa asunut ihminen, jonka kanssa olisi voinut jakaa näitä kokemuksia ihan kasvokkainkin, jos olisi tajunnut sinne leikkipuistoon mennä. Miksi oi miksi lapsellani on niin laiska äiti?

    Suvi, ota pois vaan. Paitsi siis olen alustavasti suunnitellut yhtä visiittiä nyt lauantaille ja olittekos te edes kaupungissa?

    Haluaisin suositella nettikelpoista kännykkää, ellei valitettava fakta olisi, että nettikelpoisen kännykän hankkimisen jälkeen elämä ilman sitä ei enää onnistu. Ikinä.

    ReplyDelete
  11. Me ollaan normaalisti joka jumalan viikko ja viikonloppu täällä, mutta ei nyt sit just tänä viikonloppuna! Eli tänään tosiaan lähdetään ja vasta sunnuntaina palataan kotiin.

    Mulla on ihan järkiperusteet vastustaa Facebookia noin yleisesti, mutta lisäksi yksi pikkusyy siihen miksi en siellä ole, on juurikin se että saattaisin koukuttua. Eli en ehkä hanki nettikelpoista kännykkääkään :)

    ReplyDelete
  12. Nythän on niin, että olen ihan tappavassa flunssassa, ettei mua oikeestaan ehkä kannata tavatakaan. Mutta kyllä mä sinne Tampereelle vielä toistekin aion eksyä. Sitäpaitsi flunssasta johtuen saatan jättää huomisenkin välistä.

    ReplyDelete

Note: Only a member of this blog may post a comment.