...sen voi käyttää välillä muuhunkin kuin oman opintolainansa lyhentelyyn, kirjoihin tai - jopa - kenkiin. Rahat voi lähettää sähköisesti esimerkiksi Blogiäidit ruokkii -keräyslippaaseen Nälkäpäivän tiimoilta. Bongasin kamppiksen Periaatteen naiselta ja osallistuin itsekin reippaasti (enkä "sitten joskus", kuten yleensä.)
Viime aikoina onkin ollut avuton, kädetön ja onneton olo. Lapsi saa rutistuksia luultavasti ihan kotitarpeiksi tai vähän ylikin, kun minä käsittelen esimerkiksi eilisen Hesarin aiheuttamaa ahdistusta halaamalla.
Mietin jo hetken sijaisperhehommaa. Esitin asian miehellekin, joka sanoi viisaasti, ettei siihen hommaan ihan kevyin tiedoin tai perustein ruveta. Ei, ei ruveta - mutta on hyvä muistaa, jos perheen lapsiluku tuntuu joskus liian pieneltä, ettei kaikkia lapsia ehkä tarvitse synnyttää itse. Voisi vaikka tarjota perheen jollekulle, joka ei omassaan voi olla.
Kun vain ei tarvitsisi pelätä sitä, että pieni palautetaan omaan perheeseensä liian aikaisin.
Viime aikoina onkin ollut avuton, kädetön ja onneton olo. Lapsi saa rutistuksia luultavasti ihan kotitarpeiksi tai vähän ylikin, kun minä käsittelen esimerkiksi eilisen Hesarin aiheuttamaa ahdistusta halaamalla.
Mietin jo hetken sijaisperhehommaa. Esitin asian miehellekin, joka sanoi viisaasti, ettei siihen hommaan ihan kevyin tiedoin tai perustein ruveta. Ei, ei ruveta - mutta on hyvä muistaa, jos perheen lapsiluku tuntuu joskus liian pieneltä, ettei kaikkia lapsia ehkä tarvitse synnyttää itse. Voisi vaikka tarjota perheen jollekulle, joka ei omassaan voi olla.
Kun vain ei tarvitsisi pelätä sitä, että pieni palautetaan omaan perheeseensä liian aikaisin.
Mua sijaisperhe (tai edes tukiperheenä toimiminen, vinkki vinkki)-toiminta houkuttelisi kovasti, mutta mä en kanssa tiedä miten oma psyyke kestäisi jos ensin korjaat jotain pikkuihmistä vuoden kaks ja sitten se palautetaan vanhempien oikeuden nimissä takaisin kotiin rikottavaksi uudestaan. En ala. Ihan paskaa.
ReplyDeleteMä löysin nyt mun nettitunnukset joten lähden tästä itsekin lahjoituskierrokselle :D
Niin, sijaisvanhemmuus todellakin on asia johon ei ryhdytä takki auki vain siksi että on halu auttaa. Mä en uskaltaisi ryhtyä kenenkään sijaisvanhemmaksi, siinäkään tapauksessa että ei tarvitsisi pelätä lapsen sijoittamista takaisin kotiin jossa ei asiat olekaan vielä kunnossa. Kun kuitenkin sijaisperheisiin sijoitettavat lapset ovat oikeasti kokeneet kovia - toki henkilöstä riippuen kokemukset ovat hyvin erilaisia ja erilaista "vakavuusastetta" - ja tarvitsevat kunnollisen terapian ja vakaiden kotiolojen lisäksi loputtomasti ymmärrystä oirehdinnalleen, joka käsittääkseni voi olla melkoista aaltoliikettä ja rajujakin asioita. Sijaisvanhemmista ainakin toisella soisi olevan jotain mielenterveysalan koulutusta taustallaan, jotta pystyy ymmärtämään lapsen käytöstä siltäkin pohjalta ja jaksaa olla kärsivällinen kaiken oireilun keskellä silloinkin, kun tulee takapakkia jostain selittämättömästä syystä. Mulla ei rahkeet riittäisi, vaikka en olekaan psykologiasta täysin tietämätön äkkipikainen imbesilli.
ReplyDeleteMuuten, ainakin Arjen takaa -blogissa on kuvana se SPR:n virtuaalinen keräyslipas ja siitä näkee kulloisenkin hetken saldon, minkä verran lippaaseen on kertynyt lahjoituksia :)
Periaatteen Nainen, niinpä juuri. Siinä voi olla, että oma alkukantainen raivo konkretisoituisi hyvin hyvin nopeasti. Jännä muuten, että tuntui paljon helpommalta kaivaa kuvetta lahjoittaakseen rahaa kuin vaikkapa minkään nettiostelun vuoksi. Voin sanoa, että aina ei ole ollut näin.
ReplyDeleteSuvi, mä uskon ja toivon, että näissä yritetään sovittaa lapsen tarpeet ja perheen taidot yhteen. Sijaisperheiden tehtävä on kuitenkin käsittääkseni tarjota turvalliset puitteet kasvulle - siis ruokaa, rakkautta, rutiineja, mitä näitä nyt on - ja terapia on sitten erikseen tarvittaessa. Ja niin pitäisi musta ollakin, ei terapiasuhde samassa perheessä asuvan kanssa vaan toimi. Mä en muuten välttämättä osta tota, että mielenterveysalan koulutus kasvattaa kärsivällisyyttä :D Mutta tiedän, ettei asia ole tähän hetkeen kuuluva, kun meilläkin on arki vielä aikamoista hakemista.
Tosta linkistä pääsee tilannetta myös tarkastelemaan. Ja sitten on jo askeleen lähempänä lahjoitusta, jipii :D
mun tuttavapariskunnalla on uusperheessään 2 yhteistä lasta, yhteensä 3 lasta edellisistä liitoista ja muutama jo aikuiseksi ehtinyt sijaislapsi - molemmat pariskunnasta ovat ammatiltaan sosiaalikasvattajia eli lastenkodissa töissä. jos jotakuta teistä kiinnostaa sijaisperhetoiminta, niin mä voisin luoda kontaktin teidän ja tuon pariskunnan välille, niin voisi kysellä kokemuksia yms. pointteja.
ReplyDeletemun miehellähän on/oli (toinen kuoli yllättäen reilu vuosi sitten) "kasvattikaksossiskot" eli 70-luvulla sijaisperhesijoitetut lapset synnyinperheessään. huostaanotettuja siis, jäivät pysyvästi noiden perheeseen ja vain vierailivat välillä biologisissa sukulaisissaan.
Niin, samahan se on mistä linkistä klikkailee itsensä seuraamaan lippaan tilannetta :)
ReplyDeleteIlmeisesti ilmaisin itseäni huonosti, koska mä en todellakaan tarkoittanut, että sijaisperhe tarjoaisi psykoterapiaa! Tiedän oikein hyvin, että psykoterapiaa saa antaa vain laillistetut psykologit, psykiatrit ja psykoterapeutit, ja niin sen kuuluu ollakin. Ja todellakin on kaikkien kannalta parasta, että terapiassa käydään kodin ulkopuolella jonkun aivan ulkopuolisen tahon luona, siinäkin tapauksessa että terapeuttina työskentelevä ihminen löytyisi ihan kotijoukoista.
En myöskään ajattele, että mielenterveysalan koulutus kasvattaisi kärsivällisyyttä, kuten ei mikään muukaan koulutus. Huomaahan sen jo paskojen luokanopettajien kohdalla, että tiettyjä ominaisuuksia nyt vain ei mistään oppilaitoksesta saa kuin kaupan hyllyltä. Tarkoitin sitä, että kun koulutuksensa puolesta tietää ja työnsä puolesta on nähnyt, että oireilua on monenlaista ja toipumisessa voi tulla takapakkia, niin tämä tieto ehkä auttaa kärsivällisesti uskomaan kehitykseen kohti parempaa, vaikka nykyhetkessä tuntuisi siltä että tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin ja todeta, että omat rahkeet eivät riitä lasta auttamaan.
Mutta oletan että sijaisperhetoimintaan mukaan lähtevät saavat jonkinlaisen lyhyen koulutuksen, että mitä se sijaisperheenä toimiminen sitten on. Siinä vaiheessa varmaan/toivottavasti karsiutuvat pois ne, joilla auttamishalu on selvästi suurempi kuin rahkeet toimia sijaisvanhempana. Ja huom., edellinen kommenttini ei ollut suunnattu mitenkään erityisesti teille tai kenellekään muullekaan, en mä siis tarkoittanut toppuutella että älä nyt Liina vain sijaisäidiksi rupea! Sehän on hyvä asia että herää pohtimaan, voisiko joskus ottaa perheeseen sijaislapsen, koska niin monelle asia ei tule edes mieleen tai kanta on syystä tai toisesta ehdoton ei :)
Joo, ilmaisenpas itseäni taas hyvin... Tämän virkkeen "Ja todellakin on kaikkien kannalta parasta, että terapiassa käydään kodin ulkopuolella jonkun aivan ulkopuolisen tahon luona, siinäkin tapauksessa että terapeuttina työskentelevä ihminen löytyisi ihan kotijoukoista." viimeinen lause pitäisi mennä mieluummin jotensakin näin: siinäkin tapauksessa että kotijoukoissakin olisi ihminen joka mielenterveysalalla työskentelee.
ReplyDeleteWandabe, se voisi olla jossain välissä oikeinkin hyvä idea. Ei ehkä ihan juuri nyt - tai miksei siitä voisi alkaa nyt jo kerätä kokemuksiakin. Hmmm. Missä päin nää tyypit vaikuttaa?
ReplyDeleteSuvi, en mä ottanut sitä silleen :D Itse asiassa Hesarissa oli sitten oitis sijaisperheilystä mielipidekirjoitus juurikin otsikolla "Auttamisen halu ei riitä" tjsp, jossa kävi ilmi, etteivät kaikki sovi sijaisperheiksi tahi sellaisiksi sitten automaattisesti pääse. Voishan se tietysti kiukuttaa, jos ja kun kovasti haluaisi auttaa, eikä sitten kelpaisi, mutta kai lopulta kyse on lasten parhaasta. Jos en jostain syystä kelpaisi, olettaisin, että siihen on joku syy ja joku kyllä tietää asian paremmin. Sit vasta saisin kiukkukohtauksen :D
Ja kyllä siihen käsittääkseni kuuluu koulutusta ja tukiryhmätoimintaa sun muuta. Varmaan on pakkokin. Kun niinhän se voi olla, että kaikesta ei ole helppo selvitä eikä aina osaa auttaa, vaikka kuinka haluaisi.