28 September, 2012

Kirjallisuutta lapselle ja lapsenmieliselle

Ostin äsken niin sievän pahvikirjan muksulle, että tempauduin valon nopeudella johonkin singulariteettiin. Minä haluan istua lattialla ja syödä tämän kirjan! Lapsi voi leikkiä niillä jo järsityillä.


Opus on siis Il Sung Nan Hrrrr - Talven tarina. Yritin ottaa siitä pari kuvaa, mutta eivät ne oikein tee kirjalle oikeutta. Väritys on ihan huikea, ja se etenkin kärsii tällaisessa epävalossa otetuista kännykkäkameran kuvista. Suosittelen, että pahvikirjaikäisiä tuntevat suorittavat siis kansainvaelluksen Akateemiseen huokailemaan kauniille kuville. Itse toivoisin nimittäin, että sarja saisi jatkoa - eiksnii Egmont?

...tai hetki, pidättäytykää sittenkin ostamasta, kunnes olen hankkinut varakappaleen.

Olisin itse asiassa halunnut ostaa kotimaisen kirjailijan tuotoksen, mutten vaan oikein osaa lämmetä niiden kuvituksille. Kun muksu jo kuitenkin pyrkii kuvista tunnistamaan esineitä ja asioita, äärimmilleen tyylitelty tyystin mustavalkoinen ska-ruutuinen lehmä, vaikka sinänsä kuinkakin siisti, ei vaan passaa.

Muutoin lapsesta kuuluu positiivisia reportaaseja päiväkodista: tytär jaksaa kuunnella silmät ymmyrkäisinä, kun isommille luetaan kirjaa. Tämä on minusta hämmentävää, sillä kovin usein kotona lukiessamme Viirua ja Pesosta huomaan lukevani seinille lapsen viipottaessa tiehensä (ilmeisen tyytyväisenä siitä, että on keksinyt äidilleen jotain puuhaa niin, että tämä kerrankin istuu hetken aloillaan.) Vaihtoehtoinen tapa on käännellä sivuja satunnaiseen paikkaan tarinassa ja seurata tästä aiheutuvaa hypertekstuaalisuutta kiinnostuneena. Okei, ehkä se ei ole hypertekstuaalisuutta. Lisäksi olen niin anaalinen, etten suinkaan aina vaihda lukukohdaksi uutta satunnaisesti valikoitunutta aukeamaa.

Iltasaduksi on luettu mitäsattuuta. Keväällä esimerkiksi Linnunradan käsikirja liftareille, mutta ei se vissiin kummastakaan vanhemmasta ollut enää niin hauska, että neljä jatko-osaa olisivat ansainneet sijaa lukulistalla. Tolkuttoman hauskoja ovat sitävastoin Jukka Parkkisen Karhumäki-kirjat, joiden suurin ongelma piilee siinä, ettei ehkä voi olettaa lapsen rauhoittuvan nukkumaan kun äiti kikattaa. Karhumäki-kirjoja on aika helppo suositella jotakuinkin kelle tahansa, mutta eritoten on vaikea keksiä, minkä ikäisille lapsille nämä eivät kävisi.

12 comments:

  1. Olen aina välillä miettinyt että kasvoinkohan kieroon sen takia että äiti luki meille iltasatuna mm. Marsin Sankaria..

    ReplyDelete
  2. Ei mitään järkevää sanottavaa.... mutta pakko kumminkin truutata että ihana juttu, nauroin täällä ääneen sun sanankäänteille. :-)

    (Viiru ja Pesonen - ah! <3)

    ReplyDelete
  3. Mä oon aina suhtautunut loruihin epäilevästi mutta nyt lapsen myötä oon ihan rakastunut. Ensin oli Tiitiäisen satupuu ja äitiyspakkauksen kirja, sit lainasin kirjastosta Laura Ruohosen Allakka pullakan ja Yökyöpelit ja sitten olikin jo pakko ostaa se itselle. Ihan mahtava!

    Meidän lapsi roudailee koko ajan kirjoja meille luettavaksi, mut ne on aina ne tylsimmät ja samat. Pieni eläinkirja ja Vedonlyöjän käsikirja (jolla lapsi saa leikkiä, koska emme hyväksy vedonlyöntiä, kirja on saatu lahjaksi, tosin sitä ääneen posotettuani olisin ehkä kohta aika hyvä totoaja). Jos yritän lukea jotain omasta mielestäni kivaa niin tulos on sama kuin teillä, pako tai sivujen kääntely.

    ReplyDelete
  4. Kansi ainakin on ihan supersöpö. Minulla olisi jo iso varasto kirjoja sellaiselle viisivuotiaahkolle, mutta pienemmille ei. Pöh. Karhumäki-kirjoja voisin lukea, enks mä käy lapsesta?

    ReplyDelete
  5. Parkkisen Karhumäki ei soita kelloja, eli taitaa siis olla uudempaa kuin 80-luvulta? Korppi-kirjoja olen lukenut pienenä ja Parkkisen huumorista kyllä diggaan, eli pistetään korvan taakse.

    Avauduin juuri samasta aiheesta, kulkematta ensin muiden blogien kautta. Voi minua!

    Meillä on tosiaan iltasaduiksi luettu niitä samoja kirjoja kuin muutenkin (niitä kuva ja viisi virkettä sivulla), nyt vasta siirrytty oikeisiin kirjoihin. Kai sitä olisi aiemminkin voinut siihen opetella...

    ReplyDelete
  6. Zaia, ei kirjallisuudesta voi kasvaa kieroon - siihen on oltava jokin muu syy! :D (Et sä musta kyllä kovin kiero ole. Tai korkeintaan silleen hyvällä tavalla.)

    Booksy, jee :D Ihana kuulla! Viiru ja Pesonen on kyllä ihan huikeat.

    Siina, sama vika, vaikka sit kuitenkin luen aina sitä äitiyspakkauksen lorukirjaa, joka on potan vieressä kahtena kappaleena (eli siis rikki) koska se on niin hyvä ja kätevästi saatavilla. Vaikka olis Allakka Pullakka / Yökyöpeli ja muutama muukin huikea lorukirja hyllyssä. Höh.

    Oon selvinnyt koko pitkän ja ankeahkon viikonlopun ajattelemassa sua totoamassa, kiitos :D

    Linnea, ehdottomasti saat lukea niitä! Ja siis itse olen ajatellut myös lukea Parkkisen Suvi Kinos -kirjat, koska Siina (yllä) on niitä kehunut. En tiedä, viitsinkö edes teeskennellä lukevani lapselle.

    Täti-ihminen, nämä lienevät kyllä uudempia? Itse tutustuin niihin kun vanhempani olivat ostaneet yhden äänikirjana neljälle aikuiselle ja käkätimme sitä kokonaisen pitkän automatkan.

    Ja hei, great minds think alike! En mä muuten ollenkaan oleta, että iltasaduksi aina tulevat kelpaamaan kuvittamattomat satukirjat - mutta nyt, kun valinnan suoritan vielä minä, me luemme jotain, mistä aikuisetkin nauttivat :D Oon silti ihan varma, että kaksivuotias vaatii jotain ihan muuta (ja olinhan mä kai itsekin aina halunnut kuulla vain Tiina Tonttutytön. Jonka olin osannut ulkoa. Lukijoiden suureksi mielipahaksi.)

    ReplyDelete
  7. Liina, mäkin voin kehua niitä Suvi Kinos -kirjoja, lue ihmeessä itsellesi ja unohda kiittämätön lapsi... :D

    ReplyDelete
  8. Okei, nyt suositus on tullut kahdelta niin arvostetulta taholta, että pistän varaukseen :D

    ReplyDelete
  9. Meillä syödään vasta kuvakirjoja, mutta laskeminen naurattaa kovin: yksi, kaksi, kolme...neljä pientä pupua!! Tai sit nauretaan äitille itselleen, mutta joo, lukemista odotan! Luisevasta puisevasta leijonasta (niitä temmen ihania kultaisia kirjoja) saadaan luetuksi aina ne samat kolme lyhyttä sivua, vaikka kuinka harppoisin eteenpäin!

    ReplyDelete
  10. Pikalukua parhaimmillaan, mäkin yritän välillä kiihdyttää ja toisaalta integroida mukaan hassuja ääniefektejä, jotka naurattavat ja saavat täten lapsen pysymään aloillaan seuraavaan sivunkääntöön asti :D

    Mä luin jo ihan pikkuiselle vauvalle - tuntuihan se välillä höynältä, mutta toisaalta, kun sen mä nyt kuitenkin ehkä äitinä jotenkin kohtuullisesti hanskaan :)

    ReplyDelete
  11. Kiitos vinkistä! Ryntään oitis (kiellostasi huolimatta) tänään akateemiseen ostamaan tuollaisen meidän poitsulle, kun kerran satun olemaan maisemissa tänään :) Viime viikolla vietin varmaan tunnin suomalaisessa tutkien lastenkirjavalikoimaa. Kyllä - olen löytänyt kirjakauppojen hienouden!
    Tosin me lainasimem kirjastosta sen ska-kuvioisia lehmisä sisältävän kirjan ja yllätysyllätys, se on ollut suuri menestys. Mikä saattaa johtua lukijoiden suurella tunteella esittämistä eläinten äänistä - vaikea sanoa.

    ReplyDelete
  12. Ole hyvä vinkistä! Sulla on erityislupa :D

    Ai siis olet löytänyt kirjakauppojen hienouden? Ihanaa - viimeinkin rukouksiini on vastattu :D

    (Okei voi olla, että se ska-lehmäkirja on ihan mahtava ja mä oon vaan niuho. Mutta aion silti selittää itselleni, että homma johtuu eläinten äänistä: minäkin haluaisin kuulla ne!)

    ReplyDelete