10 November, 2012

Äitien ongelma

Olemme tällä viikolla päässeet nauttimaan lööpeistä, joiden mukaan odottavat äidit ovat itsekeskeisiä roistoja, jotka ahteri leviten mussuttavat karkkia raskausdiabeteksesta huolimatta piittaamatta sikiön turvallisuudesta tuon taivaallista.

Pahimmat lurjukset tuovat karkkia synnärillekin.

(Minä vein karkkia laitokselle. Oli ihan mahtavaa kun sai ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen syödä yli yksi karkkia. Iltapäivälehdistön toimittajat saavat viskata ensimmäisen kiven, siellä näyttääkin olevan jo koko kasa odottelemassa.)

Häkellyttävintä minusta on se, että hommasta tehdään tyystin äitien ongelma. Totta kai suurin vastuu sikiön hyvinvoinnista on sillä, jonka kohdussa kasvaa istukka, mutta ihan käsittämättömältä hurskastelulta tuntuu osoitella sormella raskausdiabeteksesta kärsiviä mutseja että ettäs kehtaavatkin. (Ja sitten hakea vielä pari palaa suklaata, paheksunta on hauskempaa kun on kunnon evästä.)

Jos epäterveellinen ruoka ja liika herkkujen syönti ovat ongelma, ne ovat koko kansan ongelma. Osa kansasta vaan sattuu olemaan raskaana. Jostain syystä kuitenkin oletetaan, että tuo osa kansasta on joukkio, jonka on ehdoitta kyettävä ohittamaan kanssaeläjiensä ruokailutottumukset, elintarvikemainonta, kauppojen karkkihyllyt, kahviloiden pullatiskit ja sokerihumalainen yhteiskunta noin yleisesti ottaen. Totta kai pitää. Raskaushormonihan tuottaa yli-ihmisiä. Siitä vaan ette enää syö, helppo homma.

Lilyssä kun asiasta erehdyin keskustelemaan, sain kuulla, että esimerkiksi lapsen isän syömisillä ei ole mitään väliä. Ehkä sitten myöhemmin olisi kiva, että isällekin kelpaisi terveellinen ruoka, mutta etenkään raskausaikana isä ei vaikuta perheen syömisiin millään tavoin, eikä hänen tukensa raskausajan ruokavaliossa ole - ilmeisesti - lainkaan merkittävä. Siunatussa tilassa oleva yli-ihminen ei tukea kaipaa.

...omat raskaushormonini olivat jotenkin vialliset. Miehen vapaaehtoistuki tuli vähintäänkin tarpeeseen. Ja se karkki synnärillä, sekin oli tosi hyvä idea. Lämmöllä suosittelen kaikille karkitta kärvisteillelle raskausdiabeetikkotovereille.

22 comments:

  1. Aamen tälle!
    Toki se kohdussa kasvava vauva on hyvä motivaattori ohittamaan ylimääräiset herkut, mutta eihän se todellakaan helppoa ole. Myönnän, että raskausdiabetesdiagnoosin kuullessani purskahdin itkuun, koska olen lapsesta asti "syönyt" aamu-, väli- ja iltapalaksi kaakaota. En juo kahvia tai teetä, joten olo oli ihan epätoivoinen: mitä ne kuvittelee mun sitten juovan?!

    ReplyDelete
  2. Hitto kirjoitin jo vaikka mitä, mutta sitten kone tilttasi. Argh!

    Mutta sitä vaan, että mua jotenkin nauratti se otsikointi. Mitä väliä sillä enää laitoksella on, mitä suuhunsa pistää? Mulla ainakin oli kaksi jumbopussia karkkia ja suklaalevy. Siis ainakin nuo. Plus luumuja mahdollisten vatsaongelmien takia. ;)

    ReplyDelete
  3. Totta kai, sehän on mitä parhain motivaattori - mutta kuten sanoit, ei se tee asiasta helppoa. Ihmisiä ne odottavatkin äidit on. Eihän moni esim. elintasosairauksistakaan kärsivä osaa aina noudattaa terveellistä ruokavaliota, vaikka panoksena on toinen melko ison kokoluokan asia: oma terveys. Lööpeissä ei jostain syystä naureskella miehille, joilla on huono kakkostyypin diabeteksen hoitotasapaino.

    Mä itkin myös raskausdiabetesdiagnoosin kuultuani. Stressi ja syyllisyys ja se, miten vaikeaksi syöminen yhtäkkiä muuttuivat olivat ihan musertavia. Ja tuo kaakaokin - jos ruokavalio on muuten terveellinen, onko oikeasti niin vaarallista?

    Sekin hieman ärsyttää, että kauhistellaan raskausdiabeteksen yleisyyttä. Eihän sitä kovin kauan tässä mittaluokassa ole kai edes seulottu? Kai sitä nyt löytyy kun etsimään aletaan.

    ReplyDelete
  4. Leopardikuningatar, hahaa! Mä pyysin miestä tuomaan vielä lisää karkkia kun sairaalassaolo venähti :D Oli vaan kiusallista syödä sitä yöllä, pelkäsin että rapistelu häiritsee huonetovereita.

    (Siinä kävi vielä niinkin, että ruoka ei oikein heti synnytyksen jälkeen maistunut. Karkki oli hyvä energianlähde. Seli seli. Ja hyvää.)

    ReplyDelete
  5. Mulle tuli niistä lööpeistä lähinnä mieleen että 1) onko vauvoilla muka tosiaan enemmän diabetesta nykyään kuin aiemmin? ei kai äidin diabetes lapsesta diabeetikkoa tee?, 2) synnytys on niin kova ponnistus eikä synnytyksen aikana välttämättä pysty syömään suuria määriä (tai saa sairaalalta ruokaa ennen kuin lapsi on syntynyt), joten voi olla suorastaan järkevää ottaa mukaan mahdollisimman energiapitoista evästä.

    Meillä oli mukana mandariineja ja synnytyksen alkaessa sattumalta jääkaapissa valmiina olleita (kotitekoisia) pasteijoita sekä osastollaoloaikaa varten lakuja ja kuivattuja luumuja, koska olin lukenut suosituksia että näitä jälkimmäisinä mainittuja kannattaa syödä ummetuksen ehkäisemiseksi. (Lakut taisin syödä sitten kuitenkin vasta kotona, ja luumut ovat muuten edelleen keittiön kaapissa.) Helvetin tuskissa teki tiukkaa saada pasteijaa alas oksentamatta, mutta mandariinit menivät paremmin. Eivät karkit toki parempaa syötävää olisi, koska niiden aiheuttamaa sokeripiikkiä seuraa verensokerin voimakas laskeminen, mutta ymmärrän ihan hyvin niitä jotka karkkia mukaan haluavat.

    Synnytyksessä ja muutama päivä sen jälkeen kaikkein tärkeintä on se että jaksaa (esim. itse nukuin synnärillä viettäminäni n. kolmena päivänä yhteensä ehkä kolme tuntia). On ihan toisarvoista, tuleeko energia poikkeusolosuhteissa sokerisista herkuista vai jostain spelttimyslistä ja höyrytetystä lohesta.

    Toki monet karkkia ja limsaa mukaan ottavat syövät niitä jatkuvasti, eli sikäli kyse ei heille ole poikkeusolosuhteista, mutta minun oli pakko puuttua noihin synnärieväisiin koska ne oli lööpissä erikseen mainittu. Sitä paitsi kuka muka ottaa sairaalaan mukaan jotain nopeasti huonoksi meneviä voileipiä tai nopeasti jäähtyvää ruokaa, kun niitä saa sairaalasta?

    ReplyDelete
  6. Suvi, hyviä kysymyksiä! Mun käsitys on, että 1) ei kai, tai en mä tiedä, mutta lapsenkin diabetesriski voi kasvaa ja toisaalta raskausdiabeteksesta on muita mahdollisia, mutta ikäviä seurauksia ja 2) niijjust.

    Mä en syönyt synnytyksen aikana kuin kaksi karkkia, ja sitten pitikin soittaa kätilö paikalle ja kysyä, että mihin olisi suotavaa tähdätä oksennus jos sellainen tilanne eteen tulisi :D (Sairaala muuten tarjosi mehua. MEHUA! SIINÄ ON SOKERIA! MISSÄ ON ILTALEHTI!)

    Jatkuvasti syöminen on varmasti monelle ongelma, mutta se ei ole äitien yksityisongelma. Se on perheiden, kaveripiirien, työyhteisöjen ja yhteiskunnan ongelma.

    ReplyDelete
  7. Tohon ykköskohtaan vielä, että en toki kyseenalaistanut (raskaus)diabeteksen haitallisuutta äidille tahi lapselle. Viittasin vain lööppiin jossa puhuttiin jostain vauvojen diabetespommista. Että mikä se muka on, en oo aiemmin kuullutkaan.

    Ja hyvä pointti just toi että miksi raskaana olevat naiset nyt yritetään saada inkvisition eteen, kun sinne kuuluisi niin paljon muitakin.

    Tai no, kyllähän mä tiedän miksi: kun mikään muu ei kiireistä kaupassakävijää pysäytä, on irtonumeroita myytävä vetoamalla kaikkein puolustuskyvyttömimmän eli sikiön hyvinvointiin, jota raskaana olevat naiset vaarantavat ihan törkeällä tavalla eli syömällä herkkuja. Kun raskaanaolevien herkkujensyöntiin suhtaudutaan näin jyrkästi, miten iltapäivälehdissä sitten suhtaudutaan alkoholin tai huumeiden käyttöön raskausaikana? Nyrjähtääkö toimituksessa aivo, kun ei kyetä vangitsemaan tähtitieteellistä pöyristystä pariin otsikkoon?

    Onhan se liiallinen herkuttelu kiistaton terveysriski, mutta jotain suhteellisuudentajua nyt. Ja turha tosiaan etsiä syntipukkia yhdestä ihmisryhmästä, vaikka toki se on älyllisesti helpointa.

    ReplyDelete
  8. Tuohon isän tukeen pitää kommentoida, että meillä se oli lähinnä painostusta. ;) Mulla siis ei ollut raskausdiabetesta (sympatiat Liinalle!), mutta miehen mielestä syön ihan liian paljon karkkia (mikä on kai totta), joten hänen mielestään ainakin raskaana voisin olla syömättä irtokarkkeja, koska a) niissä on niin paljon kaikkea paskaa ja b) on se hänenkin lapsi. No, siinä tilassa olin valmis mihin hyvänsä, joten ekan kolmanneksen jälkeen en syönyt mitään muuta karkkia kuin toisinaan tummaa suklaata. Aikamoinen uhraus meikäläiseltä! Laitoksella alkoi sitten melkoinen mässäily. :P

    ReplyDelete
  9. Suvi, sen uskoin sanomattakin - ja tuo diabetespommilööppi oli mennyt onneksi ohi. Pum.

    Jotenkin tämä nyt vaan masentaa. Ehkä kaikkein eniten sellaiset "MINÄ olen normaalipainoinen äiti ja MINULLE karkista kieltäytyminen on helppoa" -kommentit, joista näkee, että empatiakyvynkään osalta ei voi kauhalla vaatia sitä, mitä lusikalla on saatu.

    ReplyDelete
  10. Leopardikuningatar, nostan hattua. Meillä tuollaisesta kommentista olisi luultavasti syttynyt kolmas maailmansota - suhtaudun ruokavalioasioihin huonohkosti ja olen muutenkin melkoinen vastarannankiiski.

    Senpä takia koko raskausdiabetesdiagnoosi olisi voinut olla suorastaan tuhoisa: normaalisti ei tee juuri mieli karkkia, mutta heti, kun sitä ei saanut syödä, karkkia teki mieli KOKO AJAN.

    Niinpä diagnoosin jälkeen mies halasi ja lupasi itsekin vähentää karkinsyöntiä, kannatusmielessä. Ainoa oikea vaihtoehto, mun mies on paras.

    ReplyDelete
  11. LeopardiQ & Liina, helppohan se on toiselta vaatia luopumista jostain, mutta se on jo hienoa vertaistukea ja kannustusta että itsekin luopuu samasta ihan tsemppausmielessä :)

    Ja Liina, just toi empatiakykypointti. Kyllä. Pätee kaikkeen muuhunkin elintapapuheeseen.

    ReplyDelete
  12. Ai kuuluuko nyt siis sanoa, että miksi ihmeessä te syötte karkkia? ;)

    Mä voin tunnustaa olevani friikki, enkä syö karkkia. En, koska se olis joku periaate, vaan koska en tykkää. En tykännyt edes lapsena.

    Sen sijaan syön kyllä suklaata, mutta sehän ei ole karkkia. Etenkin keskimmäinen lapsi kasvatettiin Oivariinin ja Geishan avulla. Söin valtaosan aterioista muodossa voileipää ja paljon voita, ja sitten välipalaksi geishaa. Diagnooseilta mut pelasti varmaan se, etten joutunut sokerirasituskokeeseen.

    Se että raskausdiebetes olisi nyt räjähtänyt käsiin (jos nyt joku siis on näin väittänyt - mä olen nämä lööpit missannut ihan kokonaan), niin pahasti tuntuu, että diagnoosin yleisyyttä lisää vain se, että nykyisin lähes kaikki testataan kun vielä viitisen vuotta sitten vain aika tarkkaan rajatut riskiryhmät.

    Mutta jännityksellä odotan, vältänkö seulan myös tällä kertaa. Eli niin vakavana en riskiä pidä, että itse hakeutuisin kokeeseen. Tällä kertaa asiat ovat kyllä ravitsemuksellisesti sikäli paremmin, että syön joka päivä lämpimän aterian töissä (ja viikonloppuisinkin yleensä yhden). Eli vain puolet päivän ateroista katetaan leivällä ja suklaalla. Niin ja sipseillä. Unohdin sipsit!

    ReplyDelete
  13. Mun mielestä synnytys on niin kauheeta helvettiä, että jos karkista saa jotain iloa, niin antaa mennä vaan. Itse söin sairaalakassin karkit neljään kertaan ennen lähtöä (muuta siinä kassissa ei sitten ollutkaan), eikä kaduta pätkääkään. Eikä sillä varmasti ollut merkitystä suuntaan tai toiseen, muutamat karkkisessiot on niin häviävän pieni osa raskautta.

    Jälkikäteen olen miettinyt sitä, että kokeeko moni siis tarvitsevansa ihan fyysisesti (ravinnosta saatavaa) energiaa synnyttämiseen ja imettämiseen? Uskon, jos näin on. Itse vetelin karkit lähinnä huvin vuoksi ja muuten tais syöminen unohtua pidemmäksikin aikaa, hormoneilla vetää yllättävän pitkälle :)

    ReplyDelete
  14. Täti-ihminen, nyt on se hetki! Mutta mä kyllä niputan karkkiin suklaan. Ja lähestulkoon pullankin. Keksit nyt ihan vähintään.

    Itse pääsin sokerirasituskokeeseen, koska kuuluin riskiryhmään yli 25-vuotiaat :D Että jos vältät seulan, kerro niksisi, nainen.

    (Sipsejä, mmmmmm.)

    Sikuriina, niijjust. Mä en muista ees, että oliko meillä sairaalakassissa karkkia. Varmaan jotenkin ajatuksella "se on miestä varten" - mieshän on siis synnytystilanteessa kovilla, nälkä voi yllättää ja kaikki se istuminen syö voimia. Toista se on synnyttäjällä!

    Enkä nyt mene vannomaan, että vedin sairaalassa mässyä puhtaaseen energiantarpeeseen. Oli siinä kyllä sitäkin komponentti, mutta ehkä enemmän kyse oli siitä, että lisäaineet maistui ihan mahtavilta.

    Tosin synnytyksen aikana mulla oli kyllä verensokeri aika alhaalla (omasta mielestäni - kätilö tuntui olevan eri mieltä, mutta otin sen kannan että mä tiedän verensokerini paremmin, ja katso! tippa auttoi) joten kai sitä energiaakin vähän tarttis.

    ReplyDelete
  15. Epäilen tosiaan, että säännöt ovat tiukentuneet mun ja sun ensisynnytysten välissä. Mähän olin esikoista odottaessani 30, ja äidilläni ja äidinäidilläni on/oli aikuisiän diabetes... Eli jotain riskiä vois joku nähdä siinä...

    Toisella kertaa seula oli tiukentunut, mutta mut pelasti pykälä "jos ei ole aiemmissa raskauksissa havaittu ongelmaa". Ja sitten BMI on ollut jonkun rajapykälän alle.

    Nyt mittarissa kolisee jo 35, mutta ehkä tuo aiempi testaamattomuus säästää mut nytkin?

    Ja kyllä mulla oli sairaalakassissa runsaasti geishaa. Synnytyksissä en toki ole ehtinyt suklaasta nautiskella mut osastolla kyllä.

    ReplyDelete
  16. Mä olin loppuraskaudesta niin turvonnut, että neuvolassa kiellettiin suola, sokeri ja hiilihappo. Käytännössä en siis olis saanut syödä yhtään mitään (toki silti söin kaikenlaista, enhän sentään yli-ihminen ole). Enkä voinut myöskään liikkua kun olin niin turvonnut.

    Synnytyksessä ajattelin taukoamatta, että kun selviän tästä saan viinerin, saan viinerin, saan heti viinerin ja lakuja ja sushia ja limpparia ja ranskalaisia ja sipsejä ja karkkia. No, tietenkin jouduin leikkaukseen enkä saanut muuta kuin jotain lientä, mutta heti kun kiinteät ruuat sallittiin mätin innoissani kaksi levyä geishaa ja pussin lakuja.

    En tiedä mikä tämän kommentin idea oli, mutta minusta kyllä jokaisen naisen pitää synnytettyään saada syödä ihan just sitä mitä haluaa ja niin paljon kuin haluaa. Ennen synnytystä lienee paikallaan vähän yrittää hillitä itseään.

    ReplyDelete
  17. Aah, ihailin samaista lööppiä ja erityisesti sitä kuvitusta. Voijjumalauta (pardon my French), tää aihe saa mut kiehahtamaan, etenkin kun aletaan syytellä. Kyllä, mullakin oli suklaat mukana odottamassa sitä hetkeä, kun lapseni on maailmassa ja kotiseurantamittari lentää laatikon pohjalle pölyä keräämään. En tiedä, mikä varsinaisen jutun sisältö ja taso olivat, mutta raskausdiabeteksesta ei voi vetää yksi yhteen päätelmää vauvan diabeteksesta. Ilmeisesti lapselle siirtyy alttius sairastua myöhemmin 2-tyypin diabetekseen ja tytöille näinollen tulee raskausdiabeteksen riskitekijä bonuksena. Mutta samaisen alttiuden saa yhtä hyvin geeneissään isältään, jos käy niin onnekkaasti, että isällä on 2-tyypin diabetes. Bingo!

    Ja tosiaan on huomionarvoista tuo, että nostetaan framille vain odottajat, jotka todella ovat vain viipale ylipainoistuvaa, läpisokeroitua kansaa. Mutta lihava nainen > muhkea lööppi. Rakastan.

    Toki iltapäivälehdet kosiskelevat lööpeillään ja otsikoillaan lukijoita – en tosin voi uskoa, että kukaan voi olla niin tyhmä, että ihan tosissaan uskoisi sisällön vastaavan lööppiä – samoin kuin netissä klikkauksia, mutta ihan hitusen peräänkuuluttaisin vastuuta ja totuudellisuutta. Tosin olen alkanut epäillä, että otsikointi on jo silkkaa itseironiaa. Seksivaun, seksihelteen ja jumikiipelin jälkeen ei oikein muuta voi.

    ReplyDelete
  18. Täti-ihminen, pidän peukkuja! Mä tykkään tuosta, että jos aiemmassa raskaudessa ei ole havaittu ongelmia. Kun tuntuu, että monen raskausdiabetesdiagnoosi toimii vaan ällöttävänä pelotteena.

    Siina, herranen aika. Mä luulin, että mulla oli hankalaa, kun jalkoihin sattui. Ja noinhan se muutenkin juuri menee: ennen synnytystä itsehillintä olisi pop. Mutta se vaatii luultavasti osallistumista myös muulta perheeltä.

    Annukka, aika armollista otaksua iltapäivälehdistön kykenevän itseironiaan. Mä en kykene :D

    Mä en itse asiassa voinut tukea lööppituotantoa lukemalla sitä itse juttua, mutta olenpahan sittemmin kovasti häkeltynyt siitä, miten moni tuntuu pitävän ongelmaa jotenkin odottajan omana. (Toisaalta joku jossain sanoi, että jos kolmasosa synnyttäjistä on ylipainoisia niin koko kansaan nähden paksuilijoilla menee aika hyvin. En tiedä todenperäisyydestä, mutta nauratti!)

    ReplyDelete
  19. Hei Liina, ei liity enää tähän, mutta sulle on tunnustus! Ja haaste täällä! :)

    ReplyDelete
  20. Kiitos! Jipii! Onkin paljon tunnustettavaa mielen päällä! :D

    ReplyDelete
  21. Tunnustus jälleen! :)
    http://tingeltangeli.blogspot.fi/2012/11/epamaaraista-substanssia.html

    ReplyDelete
  22. Kiitos ja niiaus! Ilahtumus myös :)

    ReplyDelete