Hei vaan täältä joulutoipilaiden keskuudesta*. Lapsi sairasti käytännöllisenä ihmisenä kuumetaudin juuri joulun alla, ikään kuin hoitaakseen ikävät velvollisuudet alta pois, ja sitten hauskana kepposena otti homman heti jouluaattona uusiksi.
Ihmiselle, jolle joulu on ehdottomasti vuoden kohokohta, oli ehkä hieman masentavaa havaita, että taaperoikäisen kanssa joulurauhan tuntee rinnassaan yhtä todennäköisesti joulupäivänä Kanta-Hämeen keskussairaalan päivystyksessä (angiinaepäily) tai itse sohvan pohjalla (miettien, olisiko mukaan sattunut yhtään inhalaattoria, jolla tämän kirotun joulurauhan saisi rinnasta) kuin viinilasi ja kirja käsissä pää joulukuusessa.
Sanomattakin on selvää, että kun joulunpyhät ensin vatvottiin loputtomasti ja lievästi kiristyvin äänenpainoin sitä, voiko lasta lähteä roudaamaan halki puolen Suomen autolla alkuperäissuunnitelman mukaan (leirijako oli suunnilleen seuraava: vanhemmat vs. isovanhemmat), oli lapsi sitten lopulta reissussa ihan terve kun taas itse toivoin pikaista tajunnanlähtöä itselleni ja korvatulppia kaikille, jotka joutuivat nukkumaan yskäni kanssa samassa huoneessa.
No, siitä on nyt selvitty - olemme palanneet kotinurkille. Mitään ikävää ei ollut sattunut asunnossa (odotan jostain syystä aina pidemmän loman jälkeen, että jokin epämääräinen taho on muistanut meitä odottamattomalla mutta oikeelliseksi paljastuvalla miljoonalaskulla) ja mukana on Kajaanista roudattua Pekka Heikkisen eeppistä puu-uunileipää, joten saatan toipua matkailun rasituksista.
Lahjojakin sain! Ensinnäkin aion elvistellä, että sisäinen materialistini on ilmeisesti otettu perusteellisesti hengiltä, kun sisareni minulle shoppaama vuohi aiheutti aitoa iloista kiljahtelua. Sitten niihin lahjoihin, joiden kohdalla sisäinen materialistini nousi epäkuolleena haudastaan ja kuolasi.
Vanhempi tieteenharjoittaja oli kuullut syksyisen marinani kodin äänimaisemoinnista ja hoitanut meille laitteiston, jolla voin osallistua projektiin. Ihana tyyppi! Eikä nyt mennä siihen, ettei Tivoli Audio kuitenkaan äänieristä konsolialuetta, ihana tyyppi silti.
Lisäksi tuli pino kirjoja, joista kovin ilahduin ja uudet kotihousut, joista puoliso kovin ilahtui ja ryntäsi polttamaan entiset.
Toivottavasti tytär nukkuu aika paljon päikkäreitä loppuloman ajan, jotta ehdin lukea. Tai ehkäpä voin itse jättää nukkumisen väliin?
Strömsöstä piti vielä sanomani, että katselin ohjelmaa joulunpyhinä. Koska fiilis ei ollut juuri tuolla hetkellä paras mahdollinen, tunsin lievää iloa siitä, että äärettömän kaunis askartelutypy rupesi askartelemaan joulupalloja kravateista. Hahaa, ajattelin, noista ainakin on pakko tulla kaameita. Vahingonilo oli tarpeettoman lyhytikäinen: niistäkin tuli ihan luvattoman hienoja. Kirottu Strömsö!
* Ei kuitenkaan oikeasti Strömsöstä, kuvainnollisesti vain.
Ihmiselle, jolle joulu on ehdottomasti vuoden kohokohta, oli ehkä hieman masentavaa havaita, että taaperoikäisen kanssa joulurauhan tuntee rinnassaan yhtä todennäköisesti joulupäivänä Kanta-Hämeen keskussairaalan päivystyksessä (angiinaepäily) tai itse sohvan pohjalla (miettien, olisiko mukaan sattunut yhtään inhalaattoria, jolla tämän kirotun joulurauhan saisi rinnasta) kuin viinilasi ja kirja käsissä pää joulukuusessa.
Sanomattakin on selvää, että kun joulunpyhät ensin vatvottiin loputtomasti ja lievästi kiristyvin äänenpainoin sitä, voiko lasta lähteä roudaamaan halki puolen Suomen autolla alkuperäissuunnitelman mukaan (leirijako oli suunnilleen seuraava: vanhemmat vs. isovanhemmat), oli lapsi sitten lopulta reissussa ihan terve kun taas itse toivoin pikaista tajunnanlähtöä itselleni ja korvatulppia kaikille, jotka joutuivat nukkumaan yskäni kanssa samassa huoneessa.
No, siitä on nyt selvitty - olemme palanneet kotinurkille. Mitään ikävää ei ollut sattunut asunnossa (odotan jostain syystä aina pidemmän loman jälkeen, että jokin epämääräinen taho on muistanut meitä odottamattomalla mutta oikeelliseksi paljastuvalla miljoonalaskulla) ja mukana on Kajaanista roudattua Pekka Heikkisen eeppistä puu-uunileipää, joten saatan toipua matkailun rasituksista.
Lahjojakin sain! Ensinnäkin aion elvistellä, että sisäinen materialistini on ilmeisesti otettu perusteellisesti hengiltä, kun sisareni minulle shoppaama vuohi aiheutti aitoa iloista kiljahtelua. Sitten niihin lahjoihin, joiden kohdalla sisäinen materialistini nousi epäkuolleena haudastaan ja kuolasi.
Vanhempi tieteenharjoittaja oli kuullut syksyisen marinani kodin äänimaisemoinnista ja hoitanut meille laitteiston, jolla voin osallistua projektiin. Ihana tyyppi! Eikä nyt mennä siihen, ettei Tivoli Audio kuitenkaan äänieristä konsolialuetta, ihana tyyppi silti.
Lisäksi tuli pino kirjoja, joista kovin ilahduin ja uudet kotihousut, joista puoliso kovin ilahtui ja ryntäsi polttamaan entiset.
Toivottavasti tytär nukkuu aika paljon päikkäreitä loppuloman ajan, jotta ehdin lukea. Tai ehkäpä voin itse jättää nukkumisen väliin?
Strömsöstä piti vielä sanomani, että katselin ohjelmaa joulunpyhinä. Koska fiilis ei ollut juuri tuolla hetkellä paras mahdollinen, tunsin lievää iloa siitä, että äärettömän kaunis askartelutypy rupesi askartelemaan joulupalloja kravateista. Hahaa, ajattelin, noista ainakin on pakko tulla kaameita. Vahingonilo oli tarpeettoman lyhytikäinen: niistäkin tuli ihan luvattoman hienoja. Kirottu Strömsö!
* Ei kuitenkaan oikeasti Strömsöstä, kuvainnollisesti vain.
No ohhoh, onpas kurjaa, että teillä on noin sairasteltu! Tuli huono omatunto kaikesta jouluvalituksesta, koska meillä oltiin kuitenkin päällisin puolin ihan terveitä. Tosin olen varma, että meillä ollaan nyt terveitä siksi, että voitaisiin sairastua oikein kunnolla viikon päästä, kun pitäisi aloittaa tarhaharjoittelu. :/
ReplyDeleteAikamoisen pinon kirjoja olet saanut! (Mulla menisi 3 vuotta noiden lukemiseen...) Ja muutenkin hyviä lahjoja. Rentoa loppuviikkoa siis kirjojen parissa!
Eikä mitä, tuolle linjalle ei kannata lähteä! Aina on joku, jolla menee vielä huonommin - joten niistä omista ärsytysaiheista saa ärtyä. Mittasuhteet löytyy useimmilta tarvittaessa :D
ReplyDeleteJa olihan meillä siis kuitenkin enimmäkseen aivan mahtava joulu. Harmitti vaan niin kovasti, kun pieni oli kipeä. Ja valitettavasti siihen päiväkotisairasteluun on vain totuttava ... mä en ollut jotenkin varautunut. Mutta ei se välttämättä heti ala! Saatat ehtiä tuudittautua valheelliseen turvallisuudentunteeseen! :D
Kiitos, rentoutta sinnekin! Vältä niitä alennusmyyntejä :D (Mä oon lukenut sun blogia, vaikken ole ehtinyt kommentoida :D)
Ääh, samat joulutoimet teillä kuin meilläkin, paitsi meillä ei lähdetty reissuun ja päivystyskäynti hoidettiin jo ennen joulua. :( Mutta olosuhteet huomioonottaen ihan kelpo juhlapyhä tuntui teilläkin olevan. (Niin oli meilläkin, vaikka koko perhe sairasti. Nyt on kyllä sellainen fiilis, että tämän asunnon seinät riittää vähäksi aikaa ja huomenna olisi hyvä päästä uuden vuoden viettoon ihan muihin maisemiin. Toivottavasti onnistuu. :)
ReplyDeleteMutta ainahan on peliliike ulkoistaa itsensä kotoa pois vanhemmilleen (?), kun perheessä sairastetaan. Olen sen havainnut hyväksi sekä esikoisen vauva-ajan oksennustaudin, että nyt välipäivinä iskeneen rintatulehduksen suhteen. On huomattavasti kivempi laatata, kun joku muu siivoaa kaiken ja kuumeessa on mukavampi äiti-ihmisen olla, kun joku muu hoitaa lapset ja tekee ruoat, kun ei se isä-ihminenkään kaikkeen aina veny, kun on se koirakin ja sen lenkit... Että eihän toi nyt niin huono suoritus ollut joulunvieton osalta teillä. :D
ReplyDeleteSe puoliso vain lupaa polttaa ne entiset kotihousut, todellisuudessa piilottaa ne hyvin. Jonain kauniina päivänä ensi kesänä tms. yllätät miehen ex-kotihousut jalassa. Niin se menee. Olen varoittanut.
ReplyDeleteMeidän joulu oli monin tavoin samanlainen. Parempaa uutta vuotta meille kaikille siis.
ReplyDeleteMätin Pekka Heikkistä viisi päivää joka aterialla ja niiden välissä. Olin uskossa, että se parhaimmuus leipien joukossa on fakta, kunnes ilmeni, ettei puoliso erityisemmin pidä siitä. Nytkin hän horisi jo kolmantena päivänä, että ei jaksais koko ajan syödä samaa leipää. En ottanut kuuleviin korviini, kyllä jaksaa. Pekka Heikkisen puu-uunia jaksaa aina.
Moon Mamma, juuri noin siinä kävi! Olosuhteet huomioonottaen oli oikein ihanaa. Harmi, että pitää juuri joulunaikaan siellä päivystyksessä rampata. Toivottavasti pääsitte reissuun!
ReplyDeletePilami, voi kyllä! Se oli taivaallista! Pöytä oli katettu, kun päivystyksestä pääsimme - söin mätiä alku-, pää- ja jälkiruoaksi. Kyllä elvytti. Ja joo, kyllähän se aina auttaa, jos ei esimerkiksi tarvitse yhden aikuisen harteille sälyttää aivan kaikkea.
Zaia, kyllä ne nyt taisivat mennä. Niiden viimeinen tehtävä oli ilmeisesti vaimentaa roskiksesta tulevia kakkavaipan aromeja :(
Siina, sitä juuri meille kaikille!
Olen kyllä vähän järkyttynyt siitä, että joku ei välitä Pekka Heikkisen puu-uunileivästä. Minä kun voisin syödä sitä ruoan sijasta koko ajan. Etenkin tuoreena. Mieluummin kuin esim. pullaa, kakkua, pipareita tai karkkia!