26 November, 2013

Treenimontaasi: Hyppynaruja, jalkatyöskentelyä, Eye of the Tiger

Tämä urheiluhomma on tosi hanurista. Ajatella, että sitä on niin pahasti koukussa johonkin, että muuttuu sekopääksi, jos fiksi jää saamatta. Sitä on myös valmis panostamaan enenevässä määrin rahaa ja aikaa päästäkseen paheensa pariin. Ja kun otetaan vielä huomioon, että koko homma alkaa suhteellisen viattomasti kevyillä lupauksilla - "kerta viikossa hikiliikuntaa!" - alkaa juttu kuulostaa jo joltain kolumbialaisen huumepomon uutuustuotteelta.

En siis suosittelisi kellekään, ellei sattuisi olemaan niin, että kun en urheillut olivat liikkumattomuuden haittavaikutukset silti kanssani.

Jaa miten sekopääksi?

Esimerkki: Minä olen sellaista tyyppiä, joka imaisee vallitsevat mielialat ilmapiiristä itseensä. En voi sille hirveästi mitään, vaikka olen kovasti yrittänyt. No enkä ole. Mutta olen silti aina ollut tällainen. Ja kun en syystä tai toisesta liiku, kuka tahansa lähipiirissäni kärtystelevä varmistaa (yleensä aivan vahingossa), että oletan hänen yhtäkkiä vihaavan minua ja yksinomaan minua. Olen valmis voittamaan uitetut koiranpennut heidän omassa pelissään, säälin vinkumisessa. Olenhan kasannut ylleni jo kasoittain itsesääliä!

Mutta kun liikun säännöllisesti, en jää muiden kärttyisyyteen rypemään. En minä muiden huonoa mieltä ikinä tyystin osaa ohittaa, mutta en jää siihen nalkkiin.

Liikunta pitää ennen kaikkea itsetunnon kuosissa.

Asiaan. Uudessa työssä on tarjolla kerran viikossa kuntopotkunyrkkeilyä.

Yleisessä tiedossa ei ehkä ole, että olen muinoin aloitellut thainyrkkeilyharrastusta. Peruskurssi oli minusta mitä hauskin tapa viettää aikaa, mutta uusi harrastukseni tyssäsi aika nopeasti pariin ensimmäiseen sparrauskertaan. Tajusin vauhdikkaasti, että minusta on ikävää a) lyödä ihmisiä ja b) tulla ihmisten lyömäksi.

(Nenäni on silti yhtä suora kuin se ennen noita sparrauskertoja oli.)

Se sitten vähän jäi. Nyrkkeilyharrastuksen hieno puoli on kuitenkin siinä, että hartiaseutuongelmia on koko lailla vähän. Niinpä syöksyin välittömästi, tai siis heti, kun lääkäriltä heltisi lupa, treenaamaan.

Jos olette siinä uskossa, että kunto(potku)nyrkkeilytunnit ovat sellaisia, joilla aluksi pitää hyppiä narulla itsensä puolikuolleeksi, olette ihan oikeassa. Koin tiettyä ärtymystä kun kaikki tunnin miesosallistujat hyppivät narulla keveästi kuin viisivuotiaat ja me naisosallistujat puolestamme puuskutimme kuin astmaiset hanhet.

Lopputunti oli kuitenkin juuri niin hauskaa kuin muistelinkin. Huomasin myös onnellisena, että kaikesta tästä juoksentelusta on ollut hyötyä. Itsetunnon lisäksi sekä kunto että sitkeys ovat nyt paremmassa terässä kuin ikinä.

Aion mennä toistekin.

6 comments:

  1. Tämä marraskuu on ollut kaikkinensa niiiiiin kamala ja väsyttävä, että jopa minä olen saanut itseäni niskasta kiinni ja liikuttua vähän. Koska nyt on vaan pakko - olen muuten ihan liian räjähdysaltis tapaus ympäristölle. Niska-hartiaseutu on kyllä ihan pois pelistä. Suosittelisit siis nyrkkeilyä tähän jumiin?

    ReplyDelete
  2. Astamaiset hanhet, reps! :D

    Nyrkkeily on hyvä ja tehokas treenimuoto. Itsekin olen pari kertaa kokeillut ja joskus mätkittiin "pistareita" punttiksella, kun seukkailin karatekan kanssa. Minuakaan ei muiden tai minun hakkaaminen oikeasti jaksanut kiinnostaa, mutta noin teräksisellä itsetunnolla ja kunnolla varustettu henkilö voi varmaan sanoa, että potkisin mieluiten säkkiä, kiitos.

    Täytyypä muuten tarkkailla tuota liikunnan ja ilmapiiri-imuroinnin yhtälöä. Tunnistan itsessäni paljon samaa, siis että jonkun muun huono mieli tarttuu 97% varmuudella. Auttaisiko siihen lisäliikunta? Kappas vaan!

    ReplyDelete
  3. Kylläpä taas oli osuva oivallus. Vaikka mun hökkäilyni on aika vaatimatonta, niin kyllä, mäkin väittäisin, että sillä on positiivinen vaikutus tuohon ilmapiiri-imurointiin (kiitos Jenni termistä). Ei niin, etteikö paha mieli tarttuisi, mutta mä pystyn (ainakin välillä) räpisköimään siitä irti ilman täydellistä kilahdusta. Jos joku olisi tällä argumentilla markkinoinut mulle liikuntaa aikaisemmin, niin olisin jopa saattanut kokeilla. Tai en tiedä, en varmaan olisi uskonut.

    ReplyDelete
  4. Ai siksi ne nyrkkeilyhanskat! :D Ihmettelinkin, että mitä sää nyt. ;)

    ReplyDelete
  5. Totta puhut!
    Kun vietän päiväni kotona yhden wannabe-uhmaikäisen ja toisen superuhmaikäisen muksun kanssa, joutuisin varmaan hoitoon jos en pääsisi vähintään kolmea kertaa viikossa treenaamaan. Siinä aivot tuulettuu niin että taas jaksaa kuunnella sitä kitinää ja huutoa muutaman päivän.

    ReplyDelete
  6. Heta, kyllä suosittelisin! Tai jos olet yhtään konseptijumppatyyppiä, tuossa lähi-STASIssa on BodyCombattia, joka toimii myös. Nostaa samalla sykkeen yli turvarajojen. Aika jännä kyllä, että johonkuhun tämä marraskuun kaameus vaikuttaa liikuttavasti - nostan pipoa!

    Jennijee, sellaisia me oltiin :D

    Hauskaa, että sä oot huomannut saman. Mehän ei säkkiä itse asiassa edes potkita, kun ei duunisalilla riitä säkkejä kaikille - mäiskitään toisiamme hanskoihin. Yllättävän hyvin toimii sekin. Yllättävän huonosti sen sijaan toimi se, että lainasin säkkihanskat ensimmäiseksi kerraksi. Kyllä olivat kädet kipeänä. Auts auts.

    Ja minulla auttaa ainakin. Tai no, totuuden nimissä on sanottava, että kun on näitä yskäkausia ollut, etten pääse liikkumaan, niin se on kyllä se pahin. Tietyn määrän jälkeen en ole varma, auttaako enää lisääminen - mutta kandee kyllä kokeilla!

    Emilia, ihanaa, että oot huomannut saman! Ja noin nopeasti - itselläni meni asian tajuamiseen useampi vuosi, mutta lienen ennenkin todennut, että joskus olen melko hidas.

    Minusta tuntuu, että liikuntaa markkinoidaan usein ihan väärillä argumenteilla!

    VL, ja tässä minä ajattelin, että nyrkkeilyhanskojen implikaatio on helposti arvattavissa :D Mutta ehkä annan itsestäni niin runotyttömäisen kuvan? Se sen täytyy olla :D

    Kaisa, noin juuri! Ja sitten ei kanssaihmisillekään kilahtele, jos toimivat jotenkin väärin. Äidin liikunta on koko perheen etu!

    ReplyDelete