12 March, 2012

Ranskalainen jyrsintäkirahvi

Sorruin itsekin ostamaan Sophie-kirahvin, jollainen kaikilla ranskalaislapsilla on. Ikuisena vastarannankiiskinä olin tosin päättänyt jättää Sophien kauppaan, koska meillehän ei mitään osteta vain siksi, että kaikilla muillakin on. Ja jos jotain ostetaan, vaikka kaikilla muillakin on, itse ainakin huomasin sen ekana ennen miljardia ranskalaislasta. Kerta.


Sitten näin sellaisen myös kummatyttärelläni* ja kysyin neitokaisen vanhemmilta, että mihin se on hyvä. Kuulemma kirahvin jalkoja on kiva jyrsiä etenkin kun takahampaita alkaa tulla. Voi olla, etten olisi vieläkään vakuuttunut, ellei rakas lapsoseni käyttäisi mielellään käsiäni puruleluina. Ja voin sanoa, että pieni ... enkelimme ... puree kovaa.

En ole vieläkään ihan varma siitä, oliko Sophie fiksu ostos. Lapsi on siitä kohtuullisen kiinnostunut, mutta valitettavasti koira on siitä aivan suunnattoman kiinnostunut. Se unohtaa syödä ja nukkua, jos tietää jyrsintäkirahvin olevan lähistöllä, parkkeeraa itsensä huomaamattomasti lelukärryn viereen ja tärisee. Heti, kun se luulee valvonnan pettäneen, se hiipii lähemmäksi ja yrittää vaivihkaa lipsuttaa Sophien korvia.

Muut vauva-ja-koiraperheet, teitä on varoitettu.

* Odd daughter**, nimetty epäkristillisessä seremoniassa.
** Noudatamme kuitenkin joitakin traditioita sikäli, että olen onnistunut unohtamaan kummatyttäreni syntymäpäivän 50% tarkkuudella.

13 comments:

  1. Voi koira ja kirahvi, koiralle oma? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Muuten passeli idea, mutta ketkuterrierin käsittelyssä tuo otus kestäisi arviolta minuutin ja 18 sekuntia - ja siihen nähden se on vähän tyyriinpuoleinen. Sitten oltaisiin taas alkutilanteessa, luulen.

      Ehkä haen koiralle jonkun oman lelun tuhottavaksi.

      (Ollaan löydetty kaksi terrierinkestävää lelua, mutta nehän ei tietenkään ole lainkaan kiinnostavia enää. Kun eivät mene rikki.)

      Delete
    2. Hyvien lelujen kestävyys taitaa aika monella koiralla olla se ongelma. Onneksi meidän koira aikoinaan rakasti vain tennispalloja, niitä sai hakea palloiluhallista ilmaiseksi.

      Teidän pitäisi kehittää joku leluvaihtoprojekti muiden terrierillisten kanssa, voisitte aina vaihtaa kestäviä leluja niin että aina olis joku uusi ja kiinnostava :)

      Delete
    3. Joo, toi voisi toimia. Sillä välin teippaan koiran kiinni vessanpönttöön. (Tähän väliin voi kuvitella kapteeni Haddock -henkistä kiroilua.)

      Miksei meidän piski ole kiintynyt yksinomaan tennispalloihin :D

      Delete
  2. Mä en oikein tiedä, että ulvoako naurusta vai liikutuksesta (hei, mulla on hyvä tekosyy liikuttua k a i k e s t a), kun luen kuvauksen koiran kirahvisuhteesta. Toistaiseksi oon lähinnä hihittänyt imbesillin oloisena työpisteelläni.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanaa jos nauratti :D Mua alkoi tänään jo suututtaa kun kävimme koiran kanssa aiheesta muutaman eeppisen taistelun. Mutta hengissä ollaan yhä kaikki - myös kirahvi.

      Joo, sä saat olla liikuttunut!

      Delete
  3. Kyllä koira tietää mikä lelu on paras - tietysti se jota Ihmiset eivät sille halua antaa... :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. TIETYSTI ... Minkähän muun arvotavaran voisin sille uhrata?

      (Okei. Joku voisi ajatella, että kirahvi ei ole arvotavara, mutta oli se munsta aika kallis kuitenkin :D)

      Delete
    2. Kyllä toi kirahvi menee arvotavarakategoriaan. Pari kymppiä kumilelusta: arvotavaraa. (Ja kyllä, samainen esine on ostos-/toivelistalla. No onhan se nyt aika söpö!)

      Delete
  4. Lapseton kiittää vihjeestä! :) Yksi Sophie sai uuden kodin nimiäisjuhlien yhteydessä ja kyllä ainakin paketteja avatessa aiheutti välittömän ooh-reaktion yleisössä. Jää nähtäväksi onko sitten jossain vaiheessa käytössä uudella omistajallaan..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Huippua että oli iloa! :D Mä oon aika vakuuttunut, että Sophie kelpaa myöhemmin juhlakalullekin, jos nyt alkuun ilostuttaakin enemmän vanhempia :) (Ainakin meidän tenava sekä paukuttaa että järsii sitä nykyään innoissaan. Samalla kun koira meinaa räjähtää vieressä. Somaa.)

      Delete
  5. Löytää tupsahdin sun 'omenapuun alle' ihan sattumalta ja sinne jämähdin istumaan ja lukemaan tarinoita kuin Liisa Ihmemaassa :o) Aion istua tässä vast'edeskin!

    Meillä on myös tuo ihmekirahvi, pikku Siisseliä se alkoi tänään kiinnostamaan (ikä 12 vko), pikku Piskiä se on kiinnostanut 16 viikkoa. Aluksi mietin josko ostaisin pikku Piskille oman ja loppuisi tuo tärinä ja vinkuminen, mutta miten nuo 'pikut' erottaa sitten omansa tulevaisuudessa? Maalaanko toiselta korvat punaiseksi vai laitanko rusetin kaulaan? Tarvitseeko niitä edes erottaa, samoja lattialaattoja nuolevat kuitenkin? Päätin olla ostamatta Piskille omaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi ihanaa, tervetuloa! Voidaan yhdessä heitellä ohikulkijoita ompuilla.

      Mä kanssa harkitsin hetken, että hurtalle oma, mutta se vain tuhoaisi sen ja siirtyisi taas maanisesti tuijottamaan lapsen kappaletta, joten päätin unohtaa koko asian. Nyt meillä kyllä ollaan sellaisessa ankeassa pattitilanteessa, ettei sillä leiki oikein kukaan, kun koira alkaa onnettomana täristä kuin mikäkin romanttisen komedian surkea sankari.

      Voi 12 viikkoa on ihana ikä! On 7 kuukauttakin aika mainio, voi murista syöttötuolissa. Teini-ikää en niin odota :D

      Delete

Note: Only a member of this blog may post a comment.