14 July, 2013

Mitali kourassa on helppo hymyillä, mutta portaissa sekään ei auta

Pääsin kuin pääsinkin maaliin eilen.

Antakaas kun kerron. Alkuun hieman jännitti. Minua jännitti se, jaksanko juosta puolimaratonin. Kaikkia muita jännitti, ymmärränkö keskeyttää, jos esimerkiksi katkaisen jalkani tai saan sydänkohtauksen.

Lisäjänskää toi sää, joka oli helteen puolella. Soitellen sotaan -tyyppinä olin liikkeellä ilman minkäänlaista päähinettä, joten minut pakotettiin joko a) ostamaan urheilupäähine paikan päältä tai b) käyttämään äidin silkkihuivia. Taivuin kaivamaan kuvetta.

Voi nainen, jos tietäisit, mitä on edessä, tietäisit, mitä on jännitys.

Juoksu sujui alkuun mallikkaasti, jos kohta syke oli aika korkealla. Pistin tämän jännityksen piikkiin kunnes viiden kilometrin kohdalla vilkaisin vauhtia ja totesin senkin olevan aika kova. Lienee harjoituksen puutetta: joinakin päivinä juoksuvauhti ei tunnu olevan tietoisen kontrollin alaista ollenkaan, ja sanomattakin on selvää, että juuri tällainen päivä osui lauantaille.

Tässä vilkutellaan jälkikasvulle ensin ja kirmataan tiehensä sitten.

Kympin jälkeen tökki. Tulkoon mainittua, että jalat kremppasivat koko matkan ajan hieman, alusta asti, mutta kympin kieppeillä edes Hämeenlinnan kauniit maisemat eivät auttaneet. Reitin tämä osa juostiin teollisuusalueella - kertonee jotain paikallisesta teollisuudesta se, että sielläkin oli enimmmäkseen vihreää. Valitettavasti siellä oli myös leveitä teitä, kuumaa asfalttia ja tylsää kuin laskentatoimen luennolla. Ainoa lohtuni oli se, että maratoonarit kiersivät tuon pätkän kolmesti, me puolikkaan juoksevat selvisimme kierroksella.

14 kilometrin jälkeen oltiin jätetty taakse (Haruki Murakamia lainatakseni) Gibraltarin salmi: olin juossut pidempään kuin ikinä ja edessä oli tuntematon ulappa. Juoksu tuntui jo jossain määrin raskaalta, joten sovin itseni kanssa, että tästä eteenpäin kaikki on voiton puolella: jos on pakko keskeyttää, voin tehdä sen.

17 kilometrin kohdalla päätin selvitä maaliin vaikka hampaillani. Enää vaivaiset neljä jäljellä! Pffft.

19 kilometrin kohdalla tulin siihen tulokseen, että Murakamin What I Talk About When I Talk About Running oli (vaikkakin mainio kirja) täysin väärä kuuntelukokemus ensimmäiselle puolimaratonille. Mitä olin ajatellut valitessani juoksun tuskasta kertovan opuksen? Vinkki: valitkaa nyt hyvän tähden jotain, joka vie ajatuksenne pois juoksemisesta.

Vähän ennen kahtakymppiä jalka kramppasi, mutta siiitä vielä selvittiin. Kahdenkympin merkin jälkeen jouduin kävelemään pätkän, mutta maaliin jaksoin kuitenkin hölkytellä ajassa 2 h 43 min ja jotain. Aika oli tietenkin ihan kauhean huono; jos kisassa ei olisi juostu myös maratonia, järjestäjät olisivat tässä vaiheessa keräilleet varmaan kamojaan suurieleisesti, mutta koska maraton juostiin, sain aplodit yleisöltä ja mitalin järjestäjältä. Yhtäkkiä ei vituttanut enää yhtään.

Parasta ja siisteintä koko juoksussa oli se, miten reitin varrella kannustettiin niin mahtavasti kaikkia juoksijoita. Tuli älyttömän hyvä mieli - ja kyllä se askeltakin kevensi!

Yllättävintä oli puolestaan se, miten vatsa meni istumalakkoon juoksun jäljiltä. Syöminen ei tullut kysymykseenkään, eikä juomaakaan huolittu alas kuin teelusikallisia kerralla.

Heti juoksun jälkeen olin niin puhki, että pyysin erästäkin Vihreää Lintua potkaisemaan napakasti, jos harkitsen moista rääkkiä toiste, mutta jo illalla saunassa aloin suunnitella seuraavaa juoksutapahtumaa. Äkkiä sen tuskan unohtaa. Turhan äkkiä.


Tänään olikin sitten kiva ihailla mitalia ja hoitaa jalat. Kynsilakka peittää kivasti juoksussa mustuneet kynnet ja rakkolaastarit saattavat tuoda kävelyn jälleen mahdollisuuksien piiriin.

24 comments:

  1. Hienoa! Onnittelut mahtavasta suorituksesta!

    ReplyDelete
  2. Hyvä sinä! Hyvä hyvä hyvä!

    ReplyDelete
  3. Hei, mahtavaa. Onnittelut. Mäkin muuten olen aina ihastellut sitä tsemppauksen määrää juoksutapahtumissa. Jaksaa kummasti eteenpäin. Miksi normilenkeillä kukaan ei koskaan ole taputtanut mulle?! :D

    ReplyDelete
  4. Loistava suoritus! Ja ajatella, että nyt sulla on uusi hattukin :)

    ReplyDelete
  5. Jeeeeeee hyvä Liina!! Mä oisin kuollut sinne helteeseen. Ihanan sarkastisesti kirjoitit tästäkin :D Mulla ei ehkä huumori olisi riittänyt. Ei juoksuun eikä kirjoittamiseen.

    ReplyDelete
  6. Jes, hyvä sinä! Ehkä sitä itsekin intoutuu syksyllä juoksemaan puolikkaan :)

    ReplyDelete
  7. Jee, hienoa, onnittelut vielä täälläkin! Ja kuules toi sun aika on reippaasti parempi mitä mun eka puolikas, se oli oikea pohjanoteeraus :D Sitä paitsi hitaammalla ajalla on hyvä aloittaa, koska sitä on helppo parantaa! Eiköhän tuosta lähde ihan kivasti minuutteja pois jo sillä, että pääsee juoksemaan viileämmässä säässä seuraavalla kerralla - kyllähän se seuraava kerta sieltä tulee :D Esim. Vantaan puolikkaalla on aika hyvä, tasainen reitti....

    ReplyDelete
  8. Hyvä rouva, te olette uskomaton. Vau!

    ReplyDelete
  9. Ihan mahtavaa, sä olet kone! Tää koko juttu oli niin - realistisen mahdollisen innostava.

    ReplyDelete
  10. Oot sää kova! Onnea!

    Ja jotenkin kannustavaa, ettet ollut aiemmin juossut yli neljäätoista kilsaa, eli yli kolmannes oli tuossa uutta. Mieletön itsensä ylitys.

    ReplyDelete
  11. Onnea vielä täälläkin! Ja apua vielä tolle varpaiden mustumiselle. o_O

    Olen myös ymmyrkäisenä, että pystyt kuuntelemaan äänikirjaa juoksukisassa! Mulla hajoaa kuuntelukeskittyminen välillä jo normilenkillä, hih.

    Suunnitteletko seuraavaa puolimaratonia vai kymppiä? ;)

    ReplyDelete
  12. Vau, mahtavaa :) Tuntuu ihan kasittamattomalta etta joku jaksaa juosta 2h 45 minuuttia yhteen soittoon...ja uskaltaa lahtea koittamaan sita.

    Teetko viela postauksen siita miten hyvin sait nukuttua, kun se oli kerran se vaikeampi osuus :)

    ReplyDelete
  13. Hyvä Liina!! Oot mun juoksu- ja otsikkoidoli!

    ReplyDelete
  14. VAU! Hieno suoritus - todella hieno! :D
    Iso onnittelu!

    ReplyDelete
  15. Kiitos te kaikki ihanat! Olen niin innoissani siitä, että jaksoin ja on superhauskaa saada kannustusta :) <3

    Pilami, hyvä kysymys. Jos itse aloittaisi tällaisen tavan, saisiko siitä kiitollisen hymyn vai turpaan?

    Maija, kiitos! Olisin hattukaupoilla kaivannut ehkä himpun verran lisää valikoimaa, mutta sen siitä saa kun ei varaudu.

    Kukkavarvas, kiitos! Ja huomaa, että huumorin palautumista piti päivän verran odotella :D

    Paula, siinä juostessa en kyllä olisi suositellut kellekään ... Mutta nyt ehkä voisin :)

    Fffifi, hurjan iso kiitos! Sä oot mun juoksuidoli, joten tämä oli rohkaiseva kommentti :) Vantaa voisi hyvinkin olla ohjelmassa, ja sitä ennen ehtii juosta monen monituista lenkkiä ihan vaan iloiten :)

    Rouva Ruuhka, ihanaa jos tää innosti :)

    Täti-ihminen, jälkikäteen kyllä mietin, olinko sittenkään tarpeeksi hyvässä kunnossa kun voimat olivat sitten niin vähissä... No, maaliin päästiin.

    VL, kiitos! Mutta eivät varpaat ole mustat, kynnet vain :D Kyllä mullakin teki välillä tiukkaa keskittyä, mutta parhaimmillaan äänikirja vie huomion pois omasta olotilasta.

    Puolikasta tietty :D

    RainDrop, kiitos - ja selkeesti pitää tehdä ;) Vähän erilaista itsekuria vaativat molemmat koitokset.

    Siina, jes, otsikko tuntui yhtä pitkältä kuin itse juoksu, mutta hyvä jos lukijassa ei aiheutunut samanlainen angsti :D

    ReplyDelete
  16. Mieletön suoritus! Kaveri vetää puolikkaita tosta vaan, ihan uskomatonta! Onnea!!

    ReplyDelete
  17. Liina: Olikos tää nyt se kohta, missä sua piti potkaista? ;)

    ReplyDelete
  18. Oikein juoksuidoli, ai että! Joo välillä pitää ehdottomasti juosta vaan iloiten, ilman tavoitteita, mittareita, tiettyjä vauhteja ja muuta. (Kotona sitä kuitenkin kliksuttelee karttaa että paljon meni, mihin aikaan :P)

    ReplyDelete
  19. Dorit, kiitos! Ei se ihan tuolta vaan siinä ... tuota ... viimeisten 17 kilometrin aikana tuntunut, mutta pääsinpä maaliin :)

    VL, tää oli just se.

    Fffifi, minullakin tämän juoksentelun piti olla vain jonkinlainen kunnon ylläpidon placeholder ruuhkavuosien ajaksi, mutta niin vain rennosti ottamisesta tuli yhtäkkiä rennosti suorittamista :D Nyt jo tiirailen sitä Vantaata, jossa aion taas juosta pingottamatta veren maku suussa :D

    ReplyDelete