13 September, 2013

Aamut

Mietin eilen sellaista, että jos arjessa joku tökkii ja on aina ihan hirveän tuskallista, sitä pitäisi ehkä jotenkin yrittää muuttaa. Joko pitää muuttaa toimintamallia tai sitten omaa asennetta (siivota pitää, vaikka se on aina ihan hirveän tuskallista, joten siinä auttaa ehkä asenneasia.)

Pohdinta sai alkunsa siitä, kun luin jonkin uhmaikäisyystilanteen kuvausta.

Sitten mietin, tietenkin, että osaisinko muka itse, löytäisinkö tavan toimia toisin, uskaltaisinko muuttaa rutiineja?

Paitsi että hahaa, olenhan minä niin tehnytkin.

Viime päiväkotivuonna suuri osa aamuvuoroistani oli ihan tervanjuontia. Roudasin lasta ja koiraa hiki hatussa (tai jopa hiki hatutta) päiväkodille, sidoin koiran tolppaan, juoksutin lapsen sisään, annoin suukon, kipaisin koiran kanssa kotiin, huomasin, että se pitää pestä, riisuin vaivalla pukemani työvaatteet (meillä koiran pesu on sekä hikistä että märkää hommaa), pesin ja kuivasin koiran, puin, annoin koiralle ruoan ja juoksin täyttä hönkää töihin ollakseni siellä noin kello puoli kymmenen, vihaisena.

Joskus kevätpuolella siirryin toimimaan niin, että miehen painellessa suihkuun ulkoilutin koiran. Sitten pesin sen ja siirryin hoitamaan aamutoimet.

Mieheni ilmeestä näin, että hänestä uusi toimintamalli oli sekä hulluutta että mielenvikaisuutta, mutta minä en piitannut. Ja niin alkoi lähes huomaamatta rentojen aamujen aikakausi.

Yhtäkkiä oli aikaa nauttia aamuisista haleista, siitä, että joinakin päivinä lapsi haluaa kujeilla sängyssä, joinakin päivinä hän haluaa sängystä poissss (hänen ässänsä on oikein hyvä sanan keski- tai loppupuolella), joskus hän haluaa hain mukaansa ja joskus ajaa pyörällä vessaan. Yhtäkkiä ei haitannut yhtään se, että pitää juosta paita kädessä lapsen perässä ympäri asuntoa karjuen "Äiti nappaa! ÄITI NAPPAA SUT!"

Nykyään aamut ovat jo (enimmäkseen*) ihan silkkaa aurinkoa. Kenkien kanssa ei tarvitse enää taistella, kun lapsi laittaa ne itse. Koiralle annetaan ruokakuppi ja vilkutus ja lähdetään kävelemään päiväkotiin. Kiitos kohtuullisen työmatkan, ei ole erityisen kiire, joten voimme keskustella rauhassa siitä, minkä värisiä autoja reitille sattuu. Usein sattuu lisäksi, oi onnea, "pejäkäjjy! PEJÄKÄJJY!"

Yhtäkkiä aamuista, joita ennen pelkäsin, on tullut huikean ihana osa päivää. Niin että kyllä auttoi, kun löysi tuskalliseen rutiiniin uuden mallin.

Tiedostan kyllä, että tilanne voi olla väliaikainen. Voi olla, että uhmaikä iskee aivan tuskaisena päälle. Ehkä kokeneemmat äidit nauravat jo kahvit näppäimistöllä siellä. Mutta uhmatilanteissakin luullakseni hieman helpottaa se, että vain toinen äiti-tytär -kaksikosta kokee lähtökohtaisesti tarvetta kiljua kurkku suorana.

* Poikkeuksia on, totta kai niitä on, mutta yleensä viimeistään jo päiväkodille kävellessä harmittaa hyvän aamun tuhlaaminen ämpsyilyyn.

20 comments:

  1. Ai saakeli. Pitääkö tässä nyt hankkia koira, jonka voi kävelyttää miehen suihkun aikana, että alkaa aamut sujumaan? Vaikka ei me kyllä edes mennä mihinkään aamuisin. Ja mieskin käy useimmiten illalla suihkussa, eli mitä mä sitten oikein tekisin? Mutta nostan hattua korkealle siitä, että olet saanut aamuista aurinkoa. Ihanaa!

    Tuosta käytöksen muuttamisesta: yksi suurperheen äiti kertoi kattavansa aamiaispöydän jo illalla valmiiksi, että aamut sujuu helpommin. Olen sitä useasti pohtinut ja todennut, että ehkä en vaan tarpeeksi halua parempia aamuja.

    ReplyDelete
  2. Liina, sä olet nero! Aurinkoiset aamut, ne on kyllä ihania. Meillä toinen aikuisista tekee aamiaista, toinen leikkii junaradalla (tai imettää, riippuu vähän aamusta). Sekin on oikein mukavaa (siis se junarata).

    ReplyDelete
  3. Loistava oivallus. Kertoisin omani.

    Teen lyhennettyä työviikkoa, ja tyytyväisyys kohosi siitä. Ryhdyin aamu-uintiin, ja se lopetti iltapäiväahdistuksen siitä, että menen kotiin ja en ehdi urheilla, jos lapset vaativat muuta.

    Leena Peltonen-Palotie kuulemma kysyi lapsiltaan "what is your gut feeling? Ja what do you LOVE?"
    Oikeat ratkaisut tuntee vatsanpohjassa. Iän myötä aina taitavammin, uskon...

    -Nuppu

    ReplyDelete
  4. Vaude, miten hienosti muutettu toimintamalli! Ihailen.

    En tiedä pystyisinkö samaan, ja olenkin tosi onnellinen siitä, että meillä ei ole koskaan aikaisia aamuja. Kostoksi voi olla kyllä myöhäisiä iltoja ja väsyneitä lapsia.

    ReplyDelete
  5. Ihania aamuja :)! Minusta kotona olemisessa parasta on se, että aamut ovat kiireettömiä lähes aina :). Mutta sinä olet tehnyt sen työaamuun, respect!

    ReplyDelete
  6. Täti-ihminen, tuossa tapauksessa ehkä siis mieluummin hanpsteri, jonka häkin voit puhdistaa illalla miehen ollessa suihkussa? Se oli vitsi. ÄLÄ TEE SITÄ!

    Niin, tuo kattamishommakin kuulostaa minusta aika työläältä. Varmaan kyse on siitä, mikä oikeasti on itsestä helpompaa. Kattaminen ei yleensä minusta ole :D

    Saara, kiitos! Ja teidän mallinne kuulostaa mainiolta. Junaradat ovat ihania, ihania, sattumalta lapsi sai sellaisen syntympäivälahjaksi, kävipä minulla tuuri. Ei kun siis hänellä.

    Nuppu, hienosti oivallettu tuokin! Kyllä kaikenlainen toiminta, joka vähentää vatsassa vellovaa ahdistusta siitä, että joku jää kiireessä tekemättä tai koko ajan pitää olla pinna kireällä on kerrassaan hyvä juttu :) Etenkin liikunnan suhteen, kun se on kuitenkin niin tärkeää.

    Elina, kiitos! Mä en ole niin aamuvastainen, kestän tällaiset itse. Toisaalta teillä ei ehkä ole koiraakaan? Onko teillä koira? Jos ei ole, älkää hankkiko, sellainen on aamuväsyneelle kauhean raskas (päättelen tämän miehestäni.)

    Bleue, minusta kotiaamut esim. viikonloppuisin ovat jo melkein luvattoman löysiä :D Mutta mulla on teoria, jossa yksi eri lajiin kuuluva otus tekee kaikesta vähän hankalampaa, ja jos sen osan saa jotenkin kätevästi toimimaan, elämä hymyilee. Ja kiitos!

    ReplyDelete
  7. Meillä koiran aamupissatus oli sillä, joka ei vienyt lasta päiväkotiin. Ei nyt sentään molempia yhden harteille. :D

    ReplyDelete
  8. He :D Meillä koiran aamulenkit on aina mun homma - epäilen, että mies pystyisi ottamaan hommakseen ihan mitä tahansa muuta tehtäväksi lankeavaa PAITSI koiran aamulenkit, niissä sillä hajoaa pää. Mulla onneksi ei.

    ReplyDelete
  9. Kiitos Liina, annat minulle uskoa elämään ja henkilökohtaiseen kasvamiseen.

    Olen oppinut, että mun stressi tuntuu kurkussa: kurkkua kuristaa ja se tuntuu vähän kipeältä. Tänään taas päiväkotimatkan ylämäen huipulla oli maksimikuristus kurkussa, huhuh mikä aamu! Menemättä tarkemmin logistisiin yksityiskohtiin mainitsen muutaman avainsanan: uhma x 2, rikkonaiset tuplarattaat, tyhjentynyt polkupyörän kumi ja 7 m kävelyn jälkeen tehty ilmoitus "Äiti, en mä jaksakaan kävellä."

    Nyt kahvia ja syvästi toivon, että pian lähitulevaisuudessa saadaan jakoavaimella ja pumpulla kalusto ja asenne kuntoon. :)

    ReplyDelete
  10. Kiva kuulla! Minä nimittäin olen pelännyt vaikuttavani lähinnä ärsyttävältä besserwisseriltä. Ja se on kuitenkin sanottava, että tuollaisia "mikään ei vain suju" -aamuja kuitenkin tulee. Niitä vain tulee vähemmän, jos yksi liikkuva osa on hoideltu alta pois - toivottavasti teilläkin löytyy yksi sellainen, jonka voitte hoidella pois tieltä.

    Sillä myönnän, tuossa vaiheessa minunkin olisi tehnyt mieli kiljua kurkku suorana.

    Mutta oletko varma, että kyseessä on stressi eikä esimerkiksi kurkkutulehdus? Meinaan vaan kun tuo flunssakausi on näemmä nyt avattu. Köh.

    Hurraa kahville!

    ReplyDelete
  11. Ihailtavaa toimintaa, usein on tosi vaikea muuttaa rutiinejaan, vaikka tajuaisi, että niissä on vikaa. Mun ongelma aamujen suhteen on se, että lasten heräämisaika ei ole vakio, ja mä en aina osaa ennakoida toimiani sen mukaan - lähinnä sen koiran suhteen, eli vienkö sen ulos ennen lasten heräämistä ja aamiaista vai yhdessä niiden kanssa sen jälkeen. Meilläkään mies ei tämän elämän puolella aamu-ulkoiluta sitä (tai no, ulkoilutti kun sektiosta oli alle kaksi viikkoa, siinä taisi mennä raja).

    Mä olen aamuihminen, eli mulle olisi erityisen tärkeää, että aamulla on aurinkoinen tunnelma, mutta mä rupean aavistelemaan että miehen lisäksi kaksi lapsistakin on aamuäreitä. No, sen yhden pikkuauringon kanssa me onneksi ehditään usein hetki säteillä ennen kuin ne vuorenpeikot kömpii luolistaan.

    ReplyDelete
  12. Mä ehkä venyisin heräämään tyyliin viideltä jos olisi pakko, että ehdin ulkoiluttaa koiran yksin :D

    Ihanaa kohdata joku muukin, joka haluaisi aamuun aurinkoisen tunnelman. Mies on ilmeisesti sisäisesti aurinkoinen aamuisin (ainakin omien sanojensa mukaan), mutta ulospäin vaikuttaa lähinnä kiukkuiselta. En mä nyt tarkoita, että pitäisi kärrynpyöriä heittää riemusta, jos ei siltä tunnu, mutta joku välimuoto olisi hauska löytää.

    Meillä muksu vaikuttaa ainakin toistaiseksi aamuiloiselta, mutta todellisuus selvinnee myöhemmin. Todella toivon, että hän tulee minuun tässä asiassa.

    ReplyDelete
  13. Oli meillä koira ja se oli kaikkien mielestä kivaa! Sitten se tuli sairaaksi ja vaivaiseksi ja kuoli. Mutta me ollaan siis enempi iltatyöläisiä, ja kilpailtiin lähinnä siitä kuka SAA mennä aamulla koiran kaa ulos.

    Elina (joka ei jaksa kirjautua)

    ReplyDelete
  14. Minä tässä oottelen, että milloin jaksaisin herätä vielä vähän aikaisemmin että ehtisi kunnon aamusompailulle hauvan kanssa (kun se nyt jo jaksais mennäkin pitemmälle kuin korttelin). Mulle on nyt kehittynyt melko selkiät rutiinit, välillä tosin kiukuttaa jos mies ei osallistu niihin sillai ko haluaisin, mutta eiköhän me tässä ehditä löytää symbioosi. Ja se vei koiran justiinsa iltakävelylle kun miua väsytti, niin ehkä en valita.

    (ps. milloin terrieritreffit, vuhvuh?!)

    ReplyDelete
  15. Elina, okei, te olette selvästi meitä reippaampia (ja ehkä vahvempia kuransietokyvyltännekin?)

    Linnea, eikö teillä ole sitten tiukasti jaettu ulkoilutusvuoroja? Meillä on sillen, että mä hoidan 2/3 lenkeistä noin keskimäärin, koska mä sen hurtan halusinkin :D

    Pitää selkeästi järjestää terrieritreffit!

    ReplyDelete
  16. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  17. Meillä ei ole juuri ongelmaa aamujen kanssa, vaikka taloudessamme asuu uhmaikäinen tarhaan vietävä (ja hänet viedään sinne joka aamu klo 7.45). Tässä muutama vinkki jotka ovat auttaneet meitä, jos niistä on muillekin apua:
    -Viikonloppuisin tarhavaatteet valmiiksi pinoiksi joka päivälle.
    -Tarhaan viedään valmiiksi niin paljon vaihtovaatteita maanantaisin, ettei niistä tarvitse huolehtia loppuviikolla.
    -Lapselle puetaan iltaisin päivävaatteiden alle tulevat vaatteet yöpuvuksi, esim. siis t-paita, kalsarit ja sukat, näin säästää pari minuuttia joka aamu. Tässä on myös se etu ettei vaatteista tarvitse kinastella niin paljon, kun niistä osa on jo päällä. Ainakaan meillä lapsi ei haluaisi riisua yöpukua. Ja jokainenhan tietää, että jokainen vältetty uhmakohtaus aamuisin on kuin laittaisi rahaa pankkiin.
    -Jos itselle täytyy silittää työvaatteita se tehdään valmiiksi koko viikolle viikonloppuna.
    -Omat vaatteet kannattaa valita, niin että ne on mahdollisimman helpot, esim. itse käytän vain mekkoja joista harvaa tarvitsee silittää ja paksuja sukkahousuja, koska ne eivät mene helposti rikki.
    -Jos tietää että on tulossa kiireaamu (esim tavallista aikaisempi työaamu tms). puen lapsen vielä kun hän nukkuu - näin välttyy hoputukselta, koska siitähän seuraa varmasti se että lapsi ei halua toimia rivakasti-->uhmaraivari.
    -Illalla laitetaan kaikki valmiiksi eteiseen seuraavaa päivää varten, esim. pakataan oma työlaukku jne. Sekin auttaa että omassa työlaukussa on aina mm. varasukkikset, särkylääkettä, mitä nyt saattaa tarvita, mutta ei mitään turhaa. Vielä parempi jos kaikki tarvittavat nippeli nappelit on omassa erillisessä pussukassa, niin jos vaihtaa laukkua niin voi siirtää sen pussukan laukusta toiseen ja välttyy siltä, että joku tavara jää väärään laukkuun.
    -Ulko-oveen kannattaa laittaa lappu muistuttamaan esim. jos joskus rattaat ovat autossa ja ne tarvittaisiin tarhaan, niin ei käy niin että rattaat ovat auton mukana toisella vanhemmalla töissä tms.
    -Kuravaatteita ja kumppareita kannattaa ostaa muutamat (kirpparilta), että tarhassa on aina yhdet puhtaat ja kotona yhdet varalla.
    -Hanskoja ja pipoja tulee olla tarpeeksi, jottei aikaa kulu turhaan niiden etsintään.
    -Lapselle omat korit hanskoille, pipoille, villapuvuille jne. johon ne riisutaan joka käytön jälkeen, niin ovat oikeilla paikoilla.
    Tässä nyt muutama hyväksi havaittu juttu, toivottavasti näistä joku löytää apua.

    ReplyDelete
  18. Linnea, aaargh, miksi sun kommentti hävisi? Ei siinä ollut mitään vikaa. Niisk.

    Anonyymi, melkoista tarmokkuutta! Varastoin ehdottomasti vinkit takataskuun siltä varalta, että joskus tulee pakkotahtinen aamu vastaan - juuri nyt iloitsen siitä, että aamut ovat kaikkea paitsi pakkotahtisia, mutta toivon, että jos jollakulla on samanlainen tilanne, hän todella saa kommentista apua.

    Sen olen kyllä itsekin huomannut, että auttaa huomattavasti, kun kaikki on mietitty aamua varten valmiiksi. (Muistan eräänkin aamun jolloin jätin lapsen rappukäytävään ja juoksin etsimään unohtuneita ulkohousuja kaikkialta, mm. pyykkikorista.)

    ReplyDelete
  19. No sepä se juuri ne yhdet kadonneet ulkohousut tai avaimet voi aiheuttaa kohtuuttoman vyöryn joka johtaa hermojen menetykseen ja myöhästymiseen. Olen niin mukavuudenhaluinen, että olen siksi päätynyt tällaisiin rutiineihin - ihan välttääkseni karikot. Näin on myös paremmat lähtökohdat sille, että päivä lähtee mukavasti käyntiin koko perheellä. Tavallaan ne on ihan pikkujuttuja ja juuri niitä tapojen muutoksia, joilla on loppupelissä iso merkitys. Ja nauttikaa rennoista aamuista - ne on parhautta hyvän kahvin kera :)!

    ReplyDelete
  20. Mun aamuihin ei kyllä erityisen hyvää kahvia kuulu, mutta siihen olen jo tottunut :D Olennaista minustakin tehdä aamuista itselleen sellaiset, etteivät hermot kiristy.

    ReplyDelete