Pikajuna Meksikon matkaa jatkamassa on

Minä haluaisin ajatella, että jokainen sukupolvi vanhempia haluaisi antaa lapselleen hieman paremman lapsuuden kuin se, joka heillä itsellään oli.

Nykyisinhän tämä on osin haastavaa, kun kaikenlainen yltäkylläisyys kätkee alleen kiusallisia ansoja. Lapsen mielestä elämänlaatua parantava karamellien helppo saatavuus voikin olla eräänlainen karhunpalvelus. Toisaalta on kuultu näkemyksiä, joiden mukaan älypuhelimet, vaikka sinänsä varmistavatkin, ettei enää ikinä tarvitse olla tylsää, voivat myös tuoda muassaan toisenlaisia harmeja. En keksi nyt yhtään harmia, mutta joidenkin mielestä sellaisia kuulemma on.

Onneksi on yksi helppo tapa varmistaa, että lapsesi lapsuus on hieman parempi kuin omasi:

Opettele laulamaan Meksikon pikajunan loputkin sanat.

Ajatelkaa! Näin helppoa se on. Meidän lastemme ei tarvitse liimautua radion ääreen jokaisen mahdollisen lasten toivelaulukonsertin aikana vain siinä toivossa, että tällä kertaa toimittaja viitsisi kääntää levyn. Ei, sillä meidän lastemme vanhemmilla on ymmärrystä ja Google (ehkä jopa älypuhelimessa) ja he voivat ongelmitta selvittää lapselle, mitä sitten tapahtuu kun vanhapiika muuan kas ilmaisee toiveenaan ottaa osaa junarosvojen kaavailemaan haaremiin.

"Karmeet sanat", mumisi mies, kun lauloin lapselle tätä kaikkien klassikkolaulujen äitiä.

No tavallaan ehkä joo. Mutta toisaalta Meksikon pikajuna liittyy kuitenkin rakkaimpiin lapsuusmuistoihini, että sillä tavalla se on pyhä, vaikka olisi kuinka karmea. Ja toisaalta voin kokemuksesta sanoa, että lapset ovat verenhimoisia riiviöitä, joiden mielestä on jännittävää, kun joku ryöstää junan reikärautaa heiluttaen. Ainakin minä olin, ja tästä haluaisin vetää mutkat suoriksi ja päätellä, että niin ovat kaikki muutkin lapset. Eikä sitä siinä iässä jotenkin ajatellut haaremeiden ongelmia naisasialiikkeen kannalta, ja ihan hyvä ja epäverenhimoinen minustakin tuli. Mielestäni.

(Itse asiassa en aika pitkään aikaan edes tiennyt, mikä reikärauta edes on.)

On toinenkin tapa: älä istuta omenapuita. Nuokin on tuolta jonkun äidin lapsen noukittava nyt. Selkä tuskasta vinkuen.

No, voihan tietenkin olla, että Meksikon pikajuna on nykysukupolvesta ihan passé, mutta esitän silti vielä yhden argumentin koko laulun osaamisen puolesta: jos jostain syystä ihmisen on kuljettava lapsen kanssa autolla eikä esimerkiksi junalla, ja lapsi on autokyytejä vihaava taapero, joka kuitenkin pitää siitä, että hänelle lauletaan - no, silloin, voin kertoa, Meksikon pikajunalla pääsee Oriveden tien risteyksestä hyvinkin Vilppulaan.

PS. Ainekirjoitushaasteen kolmas aihe on ilmestynyt. Ja jos nyt joku kuvittelee, että tässä yritän Meksikon pikajunalla välttää ostoshaasteen kolmoskvartaalin raporttia, sanottakoon, että hän on oikeassa.