08 March, 2014

Miksi vihaan autoilua

Autolla ajaminen on minusta ihan ok maisemallisella tiellä, jossa ei ole muita tielläliikkujia. Ja jos on pakko. Muuten se on ihan perseestä.

Lähdin tänään ostamaan lapselle välikausihaalaria eräästäkin myymälästä, joka on saavutettavissa käytännössä vain autoitse. Olin ihan superreipas ja varovainen! Kaikki meni tosi hienosti!

Paluumatkalla ajattelin, että nyt on kaikki mennyt niin hienosti, että loppumatkalla pitää olla erityisen tarkkana, etten tässä voimaini tunnossa törttöile. Ja niinpä loppumatkasta olin superreipas ja entistäkin varovaisempi: suoritin liitynnät huolellisesti, ajoin pilkulleen nopeusrajoitusten mukaan (tai välillä alle, anteeksi vain), väistin jalankulkijoita, parkkeerasin rauhallisesti - ja avasin auton etuoven, jonka voimainsa tunnossa oleva tuulenpuuska tempaisi kädestäni naapuriauton kylkeen.

Vittu.

Hoidin asian naapureiden kanssa (jotka olivat kyllä aivan käsittämättömän kivoja) ja itkin sitten viitisen tuntia tai jotain. Voitte ajatella, että reaktioni on ylimitoitettu siihen nähden, että kukaan ei tarvinnut edes laastaria, eikä kukaan oikeastaan ollut vihainen, ja olette siinä tapauksessa ihan oikeassa, mutta en jotenkin vain voinut sille mitään. En, vaikka mies yritti rauhoittaa kantamalla eteeni a) lasillisen punaviiniä b) kupillisen kahvia ja c) illaksi tarkoitettuja leffakarkkeja.

Vihaan autoilua.

Toisaalta jalkani on jo siinä kunnossa, että sillä voi painaa kytkintä. Se olisi tosi hyvä juttu, jos HCR olisi tarkoitus suorittaa autolla.

10 comments:

  1. Auts :/. Se on kyllä minullekin paha paha jos törttöilee toisen omaisuudella vaikka se olisi kuitenkin korvattavissa. Jotenkin vaan siitä tulee tosi hävettävä olo ja jotain sellaista. Viime kesänä kävi lähes samat meilläkin, tosin lapsi napsautti oven. Ärh, no sattui hyvä tuuri ja pelkkä autonpesu riitti jonkun nirhauman poistoon. Oli vielä auto, johon ei sattuneesta syystä todellakaan halunnut tehdä naarmuja.

    ReplyDelete
  2. Hei I feel you. Autoilu on ihan kauheeta.

    ReplyDelete
  3. Autoiluun pätee ihan sama homma kuin kaikkeen muuhunkin. Kokemus tuo varmuutta. Kun vuosia olin tuudittautunut siihen että mies aina ajaa niin puolen vuoden jenkkikomennuksella ekan kuukauden pelkäsin, toisena vain vitutti ja sen jälkeen olinkin että meh. Kerran kolhinkin autoa, se tapahtuu jos on tapahtuakseen, turha siitä on etukäteen jännätä. Nyt kun olen Suomessa takaisin niin olen ajellut jonkin verran ja todennut että autoilu on täällä fantastista koska MISSÄÄN EI OLE KETÄÄN KOSKAAN. Paitsi Taka-Töölön parkkipaikoilla. Jos pitää taskuparkita niin otan ihan suosiolla puhelimen kouraan ja soitan miehelle että tuutko hoitamaan. (Tuleehan se, kun se on sen auto.) :)

    Niin että kyllä se siitä. Treeniä lisää.

    ReplyDelete
  4. Minä taas rakastan autoilua! Rakastan ajaa kovaa, huudattaa musaa ja ohitella moottoriteillä. Sain nuoruusvuosinani lempinimenkin erään suomalaisen rallikuskin mukaan. Silti en halua omistaa autoa, enkä omistakaan. Viisihenkisenä perheenä autottomuus aiheuttaa tiettyjä haasteita, mutta tämä on tietoinen valinta, joten en nillitä niistä. Mutta kun n. kerran vuodessa pääsen auton rattiin, niin aah...silloin olen jotenkin elementissäni.
    -murphy

    ReplyDelete
  5. Autoilu on mulle asuinolosuhteiden pakosta välttämätön paha. Ei sillä, en mä sitä (enää) pelkää, autossa istuminen vaan on tylsää. Ei siinä pysty edes lukemaan samalla ;-) Mutta siinä kyllä pätee se harjoitus tekee mestarin -sanonta. Kaupungissa asuessa ajoin harvoin ja se oli aina jännää ja hankalaa, nyt en kauheasti edes mieti sitä (paitsi jos lunta on satanut puolen metrin kinos). Miehelle kävi muuten ennen joulua samanlailla kun sulle: tuuli nappasi autonoveen ja kunnon lommo naapuriautoon. Harmitti vietävästi, kun rahat on muutenkin tiukalla. Mutta minkäs teet, vahinkoja sattuu.

    ReplyDelete
  6. Ymmärrän ihan hirveän hyvin typerän kolhun tuottaman harmituksen ja syyllisyyden!!
    Minä olen aika rauhallinen kuski: en tykkää kiihdytellä, ajaa ylinopeutta tms, vaan ennakoin ja joustan tarvittaessa. (Ei ole niin tarkkaa, jos mulla on etuajo-oikeus, jos nyt joku väistämisvelvollinen on kaahaamassa päälle. Voin odottaa hetken.) Minä pidän maantieajosta, kun silloin en tarvitse koko ajan väistellä muita autoja, mopoja, pyöräilijöitä, jalankulkijoita ja mitä kaikkea. Keskustassa mieluiten en aja - vaikka tämä meidän keskusta on toki ihan pikkuruinen suurten kaupunkien vastaaviin verrattuna - vaan parkkeeraan mieluummin marketin pihaan ja kävelen ylimääräiset 500-800m hoitamaan asiat siellä ahtaissa paikoissa. En änkeä parkkihalleihin tai taskuparkkeihin.

    Ennen joulua kävi niin, että menin asioille kaupunkiin. Kun oltiin lähdössä kotiin sieltä marketin parkista, tarkistin muka tosi hyvin ikkunoista ja peileistä, ettei ketään tulee mistään ja lähdin peruuttamaan. Ja törmäsin vanhan pariskunnan autoon. En ymmärrä, mistä se ilmestyi! Auto oli heille vasta hankittua päivää tai paria aiemmin ja uuden valkoisen auton takalokaria koristi yhtäkkiä tumma, ruma viiru. Meidän autoon tuli perinteinen lommo. Onneksi kukaan ei loukannut itseään, ei ne vanhukset tai mun lapset, mutta voi sitä syyllisyydentuntoa ja ahdistuksen määrää. Vastapuoli oli kerta kaikkisen ihana. He eivät halunneet mitään korvausta vaan totesivat, ettei yksi viiru mitään haittaa. Eivät halunneet yhteystietojakaan tms. Ajoin siitä marketin pihasta 50m miehen työpaikan eteen ja vollotin hyvän tovin miehen olkaa vasten. Lopulta mies toi minut ja lapset kotiin ja minä syyllistelin itseäni ilman autoa. Kyllä se aikansa otti, ennen kuin aloin taas luottaa omiin ajokykyihini, mutta olen minä kyllä nykyisin entistäkin varovaisempi.

    ReplyDelete
  7. Voi sinnuu!

    Pitäiskö meidän ottaa sun pääsykokeiden jälkeen ihan asiaksemme _lähteä ajelulle_ ihan muuten vaan? Ihan treenin ja hyvän seuran merkeissä. Mullekin tekis pakkotreeni todella hyvää.

    Tänään uskalsin ajaa täällä meidän saarella pienen lenkin toimittaessani muutaman asian (hyvä minä!), muuten en oo autoa startannut taas moneen kuukauteen.

    Venni

    ReplyDelete
  8. Bleue, sepä se. Ei mua ois yhtään haitannut, jos omaan autoon olisi tullut kuhmu, mutta kun tästä tulee nyt toisillekin vaivaa. Ei siinä paljon lohduta, että vakuutus maksaa.

    Taikinanaama, NIIN ON.

    Zaia, mahtavaa! Reipas esimerkkisi rohkaisee. Ja ajoin kyllä sitten heti seuraavana päivänä uudestaan, mutta avasin ovia kyllä tosi va-ro-vai-ses-ti.

    Joo, pitää treenata lisää, niin ettei aina pelota, kun lähtee liikenteeseen. Ja oon mä kehittynytkin! Ennen pelotti jo viikkoa ennen, jos tiesi, että pitää ajaa :D

    Murphy, nostan hattua tietoisesta valinnasta ja siinä pysymisestä! Voin kuvitella, että haasteita on. Ja joo, olen myös antanut itseni ymmärtää, että autoilu on joidenkin kanssakansalaisteni mielestä nautinnollista - valitettavasti itseni lisäksi myöskään puolisoni ei kuulu teihin :D Puolisoa ei sentään pelota, häntä vain ei huvita.

    Ehkä mä vielä joskus pääsen tuohon.

    KM, jep, harjoitustahan se vaatisi. Jos olisi rutiineja, olisi paljon helpompaa. Mutta meidän ei ole mikään pakko autoilla edes viikottain, jos ei haluta, ja tämä on sitten lopputulos. Mä lisäksi rakastan julkista liikennettä, joten jos itse saisin valita, ajaisin vain mökille ja takaisin. Mies välillä keksii kehittäviä autoilukohteita ihan vain, että joutuisin ajamaan :D

    Kiitos muuten kovasti vertaistuesta, tavallaan helpottaa, että muillekin on käynyt näin, vaikka tokikaan samalla en toivoisi, että kellekään muulle on käynyt näin. Ja hei - mites äänikirjat siihen rattiin? :D

    Maija, minusta maantieajokin on ihan liian jännää, kun siinä voi olla tilanteita, että on vähän pakko ohittaa (edessä on traktori) - siksi autoilisin mieluiten vain, jos on täysin autiota :D

    Mä välttelen myös parkkihalleja ja taskuparkkeja kuin ruttoa ja parkkeeraan aina mahdollisimman kauas muista autoista, mikäli vain mahdollista. Kaksijalkaisena voin kävellä ne ylimääräiset metrit.

    Mä niin ymmärrän tuon sun harmistuksen ja huolen. Ja kun toiset vielä ovat ymmärtäväisiä ja ihania, heille sitä vähemmän olisi suonut ylimääräistä vaivaa tai mieliharmia. Mutta tärkeintä on kyllä lopulta, ettei kukaan loukkaantunut - pelti on vain peltiä. Rutistus!

    Venni, kyllä pitäisi! Niin teemme! Kesäretkiajelu? :)

    Ja hyvä sinä todellakin, on varmaan ihan hyvä harjoitella välillä - sitten jos joskus on pakko, ei jää siitä kiinni, ettei mitenkään pysty.

    ReplyDelete
  9. Aamen näistä tunnoista autoilua kohtaan. Minä en ole edes erityisen huono kuski (enää), kun ajokokemusta on karttunut autokaupungissa asuessa ja kahdeksan-kaistaa-suuntaansa-motareilla ajaessa, mutta en silti tykkää yhtään. Suurin syy on, että autolla ajo on TYLSÄÄ. Paljon mieluummin istuisi vain pelkääjän paikalla, rämpläisi radiota ja katsoisi maisemia. Tai lukisi jotain hyvää kirjaa bussin tai junan kyydissä.

    Minä muuten kolautin auton oven kaiteeseen viimeksi kaksi viikkoa sitten, enkä voi edes syyttää tuulenpuuskaa - kunhan olin vähän liian innoissani lähtemässä ulos siitä peltilehmästä...

    ReplyDelete
  10. No toikin vielä! Se on niiiiiin tylsää, voi jessus mä sanon. Vaadin aikanaan manuaalivaihteen luullakseni ihan siksi, että todennäköisyys nukahtaa rattiin pienenisi edes hieman.

    Tiedätkö, musta on jotenkin helpottavaa, etten ole ainoa kalauttelija. Samalla olen iloinen siitä, että sun ei ehkä tarvinnut selittää tilannetta kaiteelle?

    ReplyDelete