12 January, 2013

Miesten työ

Aika paljon olen varmaan  tullut puhuneeksi siellä täällä siitä, mitä on olla nainen tai tyttö (vaikka kaikenlainen määrittely on minusta kauheaa ja vaikeaa.) Siitä osaan vähemmän puhua, mitä on olla mies - tai poika - mutta erilaisista työnjaollisista asioista voi aina keskustella. Kuka tekee mitäkin.

Tänään, kun katsoin miestäni, muistin, että on työ, joka taitaa aina jäädä miehille. Ja se tuntuu oikeastaan hyvin kauniilta eleeltä.

Miehet kantavat arkun.

19 comments:

  1. Arkun kantaminen on todella kaunista, ja kenties surullisinta hautajaisissa. Sen arkun paino kaikissa merkityksissään. On tavallaan sääli, ettei sitä ole uurnahautauksista. Tosin olen kuullut, että naiset tai jopa tytöt kantaisivat arkkua lapsen hautajaisissa. En ole koskaan onneksi sellaisiin joutunut, enkä halua kauheasti aihetta pohtiakaan.

    Ja anteeksi että kommentoin näin faktisesti, jos olette juuri arkkua kantamassa olleet.

    ReplyDelete
  2. Minustakin se on kaunista, ja senkin allekirjoitan, että surullisinta.

    Tuosta naisten tai tyttöjen kantamasta lapsen arkusta en ole kuullut, mutten ole itsekään halukas pohtimaan asiaa sen tarkemmin - kaunis ele sekin varmasti on, mutta ajatuksena usein tavalliseenkin päivään liian raskas.

    Ei ole mitään syytä pyytää anteeksi :) Hautajaiset ovat osa elämää, vaikka toki olisi hauskaa, ettei kukaan läheinen ikinä kuolisi.

    ReplyDelete
  3. Osanottoni!

    Muistan joistain hautajaisista, kuinka arkkua on ollut kantamassa jo hyvinkin iäkäs ja huonokuntoinen mies. Silti tuo taitaa olla tehtävä, joka halutaan hoitaa jos vain suinkin omat voivat antavat myöten. Tämän kyllä ymmärrän.

    ReplyDelete
  4. Huoh, surullinen päivä siis takana.

    Minäkään en ole naisten tai tyttöjen osallisuudesta kuullut.

    Mulla on facebookissa kaverina vanilla lukiokaveri (mies), jonka vauva menehtyi 3 kk vanhana. Järkyttävän surullinen juttu, varsinkin kun tyyppi hyvin avoimesti tilitti suruaan ja raivoaan facebookissa. Ei niitä päivityksiä voinut olla lukematta, vaikka tuntui, että homma oli mennyt jo ajat sitten liian pitkälle. Hän myös postasi kuvan pojan hautajaisista, missä hän piti pienen pientä arkkua sylissään. En varmaan koskaan unohda kuvaa.

    Onhan tää elämä Salkkareitakin ihmeellisempää, kaikkine iloineen ja suruineen...

    ReplyDelete
  5. (Mä ajattelin että pilaanko herkän ja osuvan postauksen kommentoimalla, että olen nähnyt naisen kantamassa arkkua - nainen oli melkoinen mörssäri ja vainaja melko kevyt, ei onneksi lapsi - eli noh, tasa-arvo toteutui?).

    Mun mielestä surullisimpia on ne hautajaiset, joissa ei ole tarpeeksi (nuoria) ystäviä/sukulaisia kantamaan arkkua. Mä en kestä tollaista ollenkaan. Ja Helsingissä kuulemma on usein vainajia, joilla ei tule ketään siunaukseen - mä voisin mennä paikalle ihan vaan siksi, että jokainen ihminen ansaitsee jonkun suremaan. Edes hetkeksi.

    ReplyDelete
  6. Arkun kantaminen on mielenkiintoinen kysymys, totta kai myös surullinen. Itselläni on useita siskoja, veljiä ei lainkaan. Omien vanhempien kantamiseen on toivottavasti vielä pitkä aika. Muistan kuitenkin joskus, äidille pohtineeni, voivatko tyttäret saatella vanhempiaan myös arkkua kantamalla. Tuolloin taustalla oli sekin ajatus, että tyttäret ovat mahdollisia vävyjä läheisempiä.

    ReplyDelete
  7. vanilla lukiokaveri = vanha lukiokaveri, kiitos Safarin oikoluku.

    Periaatteen Naisen kanssa samoilla linjoilla, että hautajaiset ilman vieraita on hirmuisen surullinen ajatus.

    ReplyDelete
  8. Luotetut miehet selkä kumarassa kantamassa arkkua. Kyllä, se on surullista, arvokasta ja kaunista.

    Ja surullista on sekin, että joskus voi tosiaan olla aikamoisiakin vaikeuksia löytää riittävästi arkunkantajia, vaikka se onkin kunniatehtävä ja vähän raihnaisemmatkin suostuvat siihen mielellään. Jos on pieni suku tai pienet hautajaiset, silloin voi oikeasti tulla eteen se, että pitää miettiä voisiko ihan kenen tahansa arkkua sittenkin kantaa myös nainen. Ihan ilman että sitä pidettäisiin jotenkin närkästyttävänä statementina.

    ReplyDelete
  9. LQ, kiitokset. Tämä kerta oli kyllä enemmän miehen suvun surua, mutta toki se oli itsellekin surullinen tilaisuus.

    Kyllä mäkin luulen, että arkkua kannetaan, jos siihen hommaan pyydetään, mikäli vain itse pystyssä pysyy.

    Jennijee, olihan se. Tuntuupa kyllä kurjalta lukea kaveristasi; yksi serkuistani kuoli aikanaan pienenä vauvana, kätkytkuolema oli syynä. Olin itse aika skidi ja asian koko kauheus on varmaankin valjennut mulle vasta oman vauvan myötä. Toisen surusta ja etenkin pienen lapsen menettämisestä kumpuavasta surusta en aina oikein osaa sanoa, mikä on liikaa ja mikä juuri tarpeen - sitä tuskaa on vaikea kuvitella, enkä halua edes yrittää - mutta toki sitä toivoo, ettei kukaan surussaan toimisi tavalla, jota myöhemmin harmittelee. Mutta suru ottaa, minkä ottaa.

    (Ja lohtuna voidaan ehkä pitää sitä, että kaverisi tuskin tämän ajan päivityksiin myöhemmin haluaa palata, eikä varmaan tuskaisimmista kausistaan paljoa edes muista.)

    PeNa, mähän siis tämän julkaistuani eilen googlasin ja kyllä on ihan ok naisenkin kantaa arkkua. Mutta minusta on jotain kaunista siinä, että sen tekevät juuri miehet. Ehkä siksi, että miesten suru ei aina tässä kulttuurissa saa niin kovin näkyvää roolia.

    Ja niin, tuo on kyllä ihan kamalaa :(

    Anonyymi, olisihan siinäkin jotain todella kaunista, että tyttäret kantaisivat arkun! En ole sitä oikein tuolta kannalta edes ajatellut. Kiitos kun toit hyvän näkökulman mukaan :)

    Suvi, kyllä ainakin Googlesta löytyneiden keskustelujen mukaan se sitten kuitenkin on ok. Ja miksipä siitä pitäisi niin närkästyä, jos rakasta ihmistä haluaa kuitenkin olla kantamassa?

    ReplyDelete
  10. Hyvä naispuolinen ystäväni joitain vuosia sitten itki minulle, että haluaa ehdottomasti päästä kantamaan rakkaan ukkinsa arkkua. Kuulema tästä oli taisteltu suvussa: läheisiä miehiä ei ollut niin paljoa, joten arkkua olisi päätynyt kantamaan joku kaukainen ei-ukin-lempparisukulaismies, mutta toisaalta joku toinen sukulainen oli ollut sitä mieltä, että naiset eivät arkkua kantamaan kelpaa, vaikka kyseessä olisikin läheisin lastenlapsi.

    Itsellänikin on vähän samanlainen fiilis, että on se piru jos omien isovanhempieni arkkuja kantaa sitten aikanaan (toivottavasti ei pitkään aikaan) jotkut random-miehet, koska kaikki neljä lastenlasta ovat naisia. Meidän suvussa tästä tosin tuskin tulee riitaa.

    ReplyDelete
  11. En halua minäkään ajatella, minkälaista pohjatonta surua oman lapsen menettämiseen liittyy. Tarkennan vielä, että yli menemisellä tarkoitin facebook-tilityksiä, en itse suremista. Ehkä tämä tuttu sillä tavalla työstettyä omaa suruaan ja tukea ystäviltään - en tiedä. Itse pidän suurimmat ilot ja surut itselläni, ei sekään aina ole hyvä juttu.

    ReplyDelete
  12. Jenni, tässä alkaa tulla sellainen tunne, että mun pitäisi kääntää kelkkani :D En kyl suostu, olen mieluummin väärässä!

    Jennijee, ymmärrän kyllä! Sitä minäkin tarkoitin, että toivottavasti kukaan ei toimi surussaan tavalla, jota myöhemmin harmittelee ... mutta että sitä ei ehkä siinä tule ajatelleeksi. Sitä varmaan toimii niinkuin toimii, koska muutenkaan ei voi toimia. Kun vain ei itse surutyö aiheuttaisi lisää arpia :)

    ReplyDelete
  13. Vaikka olenkin aika kiihkeä feministi ja tasa-arvon kannattaja niin olen silti samaa mieltä: on kaunista, että miehet kantavat arkun. Minusta oli kaunista kun mieheni, isäni ja siskon mies kantoivat yhdessä äitiäni. Minusta se oli parempi, kuin että minä ja siskoni olisimme kantaneet. Tosin kenelläkään ei olisi varmasti ollut mitään sitä vastaan, jos näin olisimme halunneet tehdä.

    ReplyDelete
  14. Siina! JUURI tuolta minustakin tuntuu - olen kiihkeä feministi ja tasa-arvon kannattaja, ja silti. Silti.

    ReplyDelete
  15. Mä olen ollut hautajaisissa, missä arkku tuli sen kärryn päällä ja siitä se nostettiin vissiin yhteisvoimin (hautajaisvieraita ja suntio ja olisko ollut peräti kanttorikin) hautaan. Mielestäni toimi ihan hyvin ja arvokkaastikin.

    Korkkarit ja hamekin vähän rajoittaa kantamista, vaikka muuten voisin kuvitella ihan hyvin jaksavani. Ja jotain kauniin perinteikästä siinä on, että miehet kantaa. Toivottavasti ei tarvitse nähdä sitä pitkään aikaan.

    ReplyDelete
  16. Kärryllä ehkä viedään useinkin matka kirkolta / kappelista haudalle? Se kärry on minusta aika kaunis kapine ihan itsessään.

    Minäkään en haluaisi nähdä tätä kantoasiaa ihan pian uudestaan, vaikka se omalla tavallaan kaunista onkin.

    ReplyDelete
  17. Joo niin mä tarkotinkin, että ei myöskään kirkosta kannettu, vaan arkku oli jotenkin ilmestynyt kärryille ja vain hautaan laskiessa oli kantajia, jotka ei oikeestaan kantaneet. Tähän kohtaan tulisi normaalisti hymiö, mutta jotenkin se ei sovi tuon lauseen perään, vaikka ihan hyvillä fiiliksillä olenkin :)

    ReplyDelete
  18. Osanottoni sinulle.

    Minä kerron sinulle tällaisen tarinan, toivoottavasti en loukkaa tällä linkityksellä sinua millä tavalla , se ei ole tarkoitukseni.
    http://kehrasaari.blogspot.fi/2011/03/viimeisella-matkalla.html


    Tarkoitukseni on vaan kertoa,että surua,elämänkaaria ja tapoja on paljon erilaisia.
    Suru on se yhdistävä tekijä. Niin kauan,kun asiat tehdään kunnioittavasti,suurella sydämellä- asia menee oikein.
    Meillä arkkua kantamassa ovat myös naiset, nyt ja tulevina aikoina.

    ReplyDelete
  19. Hei, kiitos kauniista tarinasta! Mitenkä tuollaisesta nyt voisikaan loukkaantua - ihan oikeassa olet tietenkin siinä, että suremisen tapoja on erilaisia. Kaikki yhtä kauniita ja arvokkaita.

    Olen pikkuhiljaa tullut siihen tulokseen, että ajatteluni saattoi olla turhan kapeaa alkuun; toisaalta jotain kaunista arkkua kantavissa miehissä minun silmääni kyllä on. Ehkä naisissakin, en tiedä - toivon tietenkin, ettei yhtäkään arkunkantajaa tarvitsisi hetkeen nähdä.

    Otan osaa suureen menetykseesi; toivottavasti aika on jo taittanut surustasi pahimman terän.

    ReplyDelete