Joskus syksymmällä ilmoitin mahtipontisesti, etten aio enää laihduttaa. Kukaan ei sanonut asiaan mitään, ilmeisesti todellisuuspakoisuudestani järkyttyneenä.
Sitten tuli tammikuu, ja olennaisemmin, jotkut kanssabloggaajat postasivat Internetsiin sutjakan kuvan itsestään viimeisellä raskauskolmanneksella (niin, en nyt mainitse nimiä, mutta jos tämä kanssabloggaaja olisi mies, hänen nimimerkkinsä olisi "Setäihminen"). Päätin "ottaa ryhtiliikkeen" ja "olla hieman tarkempi sen suhteen, mitä suuhuni laitan".
Kävi niin kuin tällaisissa tilanteissa aina käy. Paino nousi välittömästi kaksi kiloa.
Ihmekös tuo. Jos aikoo tarkkailla, mitä suuhunsa laittaa, sinne tulee säännöllisin väliajoin laittaneeksi jotain. Muutenhan ei ole, mitä kytätä. Päätin välittömästi lopettaa kaikenlaisen tarkkailun. Seuraavaksi sitäpaitsi alkaa laskiaispullakausi, josta pelkään olevani jo hieman myöhässä. Laskiaispullani haluan nauttia kermavaahdolla ja hillolla - syyllisyydellä (ja mantelimassalla) täytetyt pullat jätän suosiolla muille.
Mutta on näissä tammikuun ryhtiliikkeissä jotain hyvääkin. Sain potkaistua käyntiin talvijuoksukauden ja niin ikään mahtipontisesti ilmoittauduin Naisten Kympille. Talvella juoksentelu onkin osoittautunut oikein hauskaksi ja mielialan kannalta kehittäväksi toiminnaksi. Olen satunnaisesti ollut hyvällä tuulella.
Jos ihmettelette, mitä sille syysjuoksukaudelle kävi, voin kertoa. Säätila ja yleinen tappava väsymys potkivat sen henkihieveriin ja armonlaukauksen antoi loputtomasti ketjutettujen flussavirusten putki. Valitettavasti on todettava, että kaikki kolme edellämainittua ovat seuranneet minua vuoteen 2013, mutta onneksi tälläkin hetkellä säätila ja flunssa ovat huomaavaisesti osuneet samalle päivämäärälle. Tämän on tarkoitettava, että viikonloppuna a) olen terve ja b) sää on terve, ja minä kirmaan pitkin lumisia teitä kuin keväinen rusakko.
Sitten tuli tammikuu, ja olennaisemmin, jotkut kanssabloggaajat postasivat Internetsiin sutjakan kuvan itsestään viimeisellä raskauskolmanneksella (niin, en nyt mainitse nimiä, mutta jos tämä kanssabloggaaja olisi mies, hänen nimimerkkinsä olisi "Setäihminen"). Päätin "ottaa ryhtiliikkeen" ja "olla hieman tarkempi sen suhteen, mitä suuhuni laitan".
Kävi niin kuin tällaisissa tilanteissa aina käy. Paino nousi välittömästi kaksi kiloa.
Ihmekös tuo. Jos aikoo tarkkailla, mitä suuhunsa laittaa, sinne tulee säännöllisin väliajoin laittaneeksi jotain. Muutenhan ei ole, mitä kytätä. Päätin välittömästi lopettaa kaikenlaisen tarkkailun. Seuraavaksi sitäpaitsi alkaa laskiaispullakausi, josta pelkään olevani jo hieman myöhässä. Laskiaispullani haluan nauttia kermavaahdolla ja hillolla - syyllisyydellä (ja mantelimassalla) täytetyt pullat jätän suosiolla muille.
Mutta on näissä tammikuun ryhtiliikkeissä jotain hyvääkin. Sain potkaistua käyntiin talvijuoksukauden ja niin ikään mahtipontisesti ilmoittauduin Naisten Kympille. Talvella juoksentelu onkin osoittautunut oikein hauskaksi ja mielialan kannalta kehittäväksi toiminnaksi. Olen satunnaisesti ollut hyvällä tuulella.
Jos ihmettelette, mitä sille syysjuoksukaudelle kävi, voin kertoa. Säätila ja yleinen tappava väsymys potkivat sen henkihieveriin ja armonlaukauksen antoi loputtomasti ketjutettujen flussavirusten putki. Valitettavasti on todettava, että kaikki kolme edellämainittua ovat seuranneet minua vuoteen 2013, mutta onneksi tälläkin hetkellä säätila ja flunssa ovat huomaavaisesti osuneet samalle päivämäärälle. Tämän on tarkoitettava, että viikonloppuna a) olen terve ja b) sää on terve, ja minä kirmaan pitkin lumisia teitä kuin keväinen rusakko.
Juoksu tuntuu antavan melkoisen monelle virtaa elämään! Kannatan! Mutta mitä äänikirjaa juostessa kuunnellaan, sitä ihmettelee hän.
ReplyDeleteMikä tahansa äänikirja käy! Mieluiten toki sellainen, joka imaisee mukaansa. Tällä hetkellä kuuntelen sellaista synkeää fantasiaopusta kuin Book of Tongues, en voi suositella äänikirjavalinnaksi, en muista aina keskittyä siihen.
ReplyDeleteMutta jos tosissaan haluaa juoksuharrastukseen potkua, kannattaa tietenkin kuunnella Haruki Murakamin What I Talk About When I Talk About Running! Se on niin innostava juoksuun liittyvä kirja, ettei ollut kaukana juoksuharrastuksen alkaminen kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa, jolloin opuksen kuuntelin (siitäkin on jo puoltoista vuotta, herramunjee.) SE vasta olisi ollut näky. Ja ehkä hieman vaarallista.
"Jos aikoo tarkkailla, mitä suuhunsa laittaa, sinne tulee säännöllisin väliajoin laittaneeksi jotain." Hehe, juuri näin.
ReplyDeleteMun täytyy sanoa, että ainoa "painonhallinta"keino, joka mulla on koskaan toiminut on lapset: raskauspahoinvointi ja imetys (mielellään yhdistettynä unettomuuteen ja kotiäitiyteen). Ei vain ole pystynyt tai ehtinyt syömään tarpeeksi. Niinpä lähtöpainoni kolmannessa raskaudessa oli pienempi kuin ensimmäisessä. Mutta toisaalta kropan konsistenssi on myös jotain toista. (Eli saisikohan Murakami jopa *minut* juoksemaan? Selfmotivational bloggaus selkeästi ei ole saanut...)
Jos mulla toimis tää, olisin kokoa 0. Viimeisimpään raskauspahoinvointiin mulla auttoi edes vähän JATKUVA SYÖMINEN eikä imetys ja syömäänehtimättömyys ainakaan tässä liki 40-iässä oo laihduttanut grammaakaan. Tyttö on kohta 4kk ja mä painan edelleen 68 kiloa. Huom, olen 160 cm.
DeleteTäytyy sanoa, että mullakin syömisiä nykyisin hieman rajoittaa eräs pieni lokki, joka meille puolitoista vuotta sitten muutti. Terveenä ollessaan hän haluaa syödä kaiken, mitä minä syön ja sairaanakin hummusleipäni.
ReplyDeleteJos Murakami ei saa sua juoksemaan, voin tulla juoksemaan takanasi ja tökkimään sua kepillä aina, jos liiaksi hidastat :D Mutta sitten sun pitää olla varma siitä, että juoksuharrastus on todella se, mitä elämältäsi toivot. Etkä saa juosta liian lujaakaan.
Mua niin huvitti tuo Setäihminen-juttu. Sinä ilmaiset asiat niin hauskasti!
ReplyDeleteMutta laskiaispulla pitää olla kyllä mantelimassalla. Ja rakastan Runebergin torttuja! Niitä olenkin syönyt 2 kpl, mutta ne ovat toistaiseksi ainoat ns. makeat, joita olen syönyt tammikuussa (jos muistan oikein).
Juoksuharrastus kuulostaa tosi kivalta, mutta älä liukastu! Mä ehkä vielä postaan siitä, mitä liukastuminen voi aiheuttaa (jos se nyt sen on aiheuttanut)... Toivotan sinulle terveyttä ja säälle myös! Aika syvältä on ollut ainakin tuo jälkimmäinen tällä viikolla (vaikka tänäänkin ihailin sitä ihan vain ikkunan läpi - sairastuvalta).
Iso kiitos!
ReplyDeleteHei, tämä mantelimassa-asia on oikein hyvä uutinen. Enemmän hillopullia mulle. Mä myös väitän, että parhaat Runebergerit saa Hämeenlinnasta, jonne teemme piakkoin torttuvaelluksen. Niitä olen oppinut syömään vasta aikuisiällä.
Kurjaa, jos olet jotenkin liukastumalla saanut itsesi rikki :( Toivottavasti et, tai jos oletkin, paranet pian! En mä ihan pääkallokeleillä ajatellut juosta, ja juoksuaskel on hieman kävelyaskeleesta eroava, joten kuvittelen olevani turvassa. Haha.
Liina, tirsk! (Kommentoinkohan mä aina näin? Tuntuu jotenkin siltä.)
ReplyDeleteHankkiudu eroon vaa'asta. Jos ei tiedä, paljonko painaa, ei sillä ole väliä. Vai onkohan se toisin päin? Joka tapauksessa ei voi olla hyväksi tietää painonsa nouseen kaksi kiloa.
Luulen, että Setäihmisellä on yhtä kaikki ihan erilainen ruumiinrakenne kuin sulla tai mulla, joten ihan turha verrata. Oot luultavasti tosi hyvä just noin.
Venni
Ps. Joko hankkiuduit eroon roinasta? Haaveilen edelleen kirpparilla myymisestä, jospa helmikuu sais mut tarttumaan toimeen.
Wandis, niinhän se on. Kaikki on niin erilaisia. Mutta mä oon pahoillani, en onnistu järkyttymään sun elopainosta - oot kuitenkin just ihana.
ReplyDeleteVenni, aina saa kommentoida noin :D
Ei se kaksi kiloa kauheasti järkyttynyt, huvitti vain. Enkä mä kovin usein vaa'alla hyppää - ellen sitten "ota pientä ryhtiliikettä". (Uskotko? Oikeesti. Lupaan.) Ja enimmäkseenhän mä olenkin sitä mieltä, että oon tosi hyvä just näin - mutta kiitos kommentista. Se oli jotenkin harvinaisen täyspäinen. En tarkoita, että muut eivät olisi olleet, mutta on aina virkistävää huomata, ettei paino ole oikeasti kovin olennaista muidenkaan mielestä.
Ja PS! En hankkiutunut. Mietin kyllä jo Vekarakirppistä, mutta tajusin, että kamat pitäisi roudata paikalle taksilla, ja päätin unohtaa koko idean. Olen siis valmis keskustelemaan yhä :D
Ihanaa, laskiaispullia. Itse hankin juuri Tukholmasta kaksi kiloa mantelimassaa, veikkaan että se kuluu stressullä koska seuraava työpätkä on hirviä. :D Mies juoksee nykyään joka aamu, hieman olen kade, mutta päätin odottaa että meillä on sitten se koira ni sit on pakko lähteä ulos (ja ei, se ei nyt valitettavasti taida olla kettuterrieri).
ReplyDeleteNauti mantelimassasta :D
ReplyDeleteMäkin olen kade sun miehelle! Terkkuja sairastuvalta! Koiran hyväksyn, mutta ettei edes kettuterrieri, mihin on tämä maailma menossa. Sit kun se koira on, suosittelen kävelemään paljon myös. Sitten on helpompi juostakin.
Mä luulen, että olen nuore(hko)ksi naisihmiseksi aika täysipäinen näissä painoasioissa. Raskausaika oli musta jotenkin rasittavaa, kun painoa kytättiin koko ajan. Mulla on vaikeuksia muistaa, kuinka paljon painoin ennen raskautta, synnytyksen jälkeen ja nyt.
ReplyDelete(Syytän kyllä tästä huolettomuudestani ja terveestä ruumiinkuvasta myös geenejä: oon pysynyt aina melko samankokoisena vaihtelevasta herkkujen ja liikunnan määrästä huolimatta.)
Kirppis, mutta en löydä sun meiliosoitetta mistään. Mä en ole insinööri, näetsen.
Venni
Kuulostat ainakin täyspäiseltä! Nostan pipoa! Ja oon vähän kade geeneistäkin :D
ReplyDeleteHei, laita mailia mun vanhan ruokablogin osoitteeseen: korianteria ät gmail piste com. En oo tälle blogille ehtinyt vielä tehdä omaa, vaikka voisin kyllä heti huomenna, siltä varalta, ettet enää ikinä tule lukemaan tätä kommenttia kun tässä taas vähän kesti :D