18 January, 2013

Olut punkrockilla, silvuplee

Pahimman tammiangstin keskelle ilmestyi Dropkick Murphysin uusi levy, Signed and Sealed in Blood.

Olen aina pitänyt kovasti leprekaunipunkista,* mutta nyt en olisi jaksanut korvaani lotkauttaa. Iloista musiikkia? Ei käy. Minä murjotan. Sitäpaitsi juuri kukaan arvostamani musanörtti ei suuremmin välitä Dropkick Murphysista, ja sekin ainoa, joka välittää, arvioi uuden levyn sanoilla "aika perus". Ja onkos se mitään punkkiakaan enää? Ei ole, rokkia on, enkä minäkään ole punk, en sitten yhtään vaikka joskus kovasti halusin olla. En, vaikka sellainen yksinkertainen kolmen soinnun punk on parasta mitä maailmassa on, jos on sillä tavalla yksinkertainen kuin minä olen.

Päätin olevani ihan liian vanha, ankea ja arvokas Dropkick Murphysille. Musiikkimaultani sofistikoitunut, millä tarkoitan, että kuuntelen lähinnä Leonard Cohenia ja pelkään kaikkea uutta, paitsi mahdollisesti uutta Leonard Cohenia.**

Kuuntelin kuitenkin levyn läpi kerran. Sitten kuuntelin sen läpi toisenkin kerran, sillä työskentelen avokonttorissa, eikä sofistikoitunuttakaan työn sankaria aina huvita kuunnella kanssaihmisten hiljaisuutta. Biiseistä joku jäi soimaan päähän, sillä hyvällä tavalla, eikä sillä kohta-kiskon-kalloni-irti -tavalla, joten kuuntelin levyn varmuuden vuoksi vielä kolmannenkin kerran.

Nyt olen mennyt sekaisin laskuista. Sen lisäksi, että piristyin levystä kovasti, löysin itsestäni jälleen sen naisihmisen, joka pitää oluesta, jääkiekosta ja rokkikeikoista, joilla lauletaan oluesta ja jääkiekosta ... ja sekin nainen löytyi, joka aikoo välittömästi ottaa ruusutatskan.*** Siinä saattaa lukea myös "leprekaunipunk".

Tässois vielä tällainen video, jos joku teistä muistakin haluaa kuvitella hoilottavansa baarissa oluttuoppi tatuoidussa kädessään. Biisin nimi on toki "Rose Tattoo".



Olen siis pystypäisesti epäkatu-uskottava mutta iloisempi yksilö. Päässäni soi lastenlaulujen sijaan aikuisempien lasten lauluja. Enkä piittaa yhtään siitä, etten ole sofistikoitunut. Hähää.


PS. Hesarikin on tykännyt. Jätämme huomiotta epäilyt siitä, että arvostelija on kuunnellut levyn kaljapäissään.

* Miehen termi. Hän on tietenkin yksi niistä musiikkifiilistelijöistä, jotka eivät suuremmin välitä voi sietää Dropkick Murphysia (aihe keskusteltiin läpi ehkä toisilla treffeillä).
** Rrrakstan Leonard Cohenia, tämä ei ollut sarkasmia.

*** Äiti, kyllä tämä olo menee varmasti ohi ennen kuin ehdin tehdä mitään peruuttamatonta. Tai edes ostaa olutta.

20 comments:

  1. Mulla ei ole muuta sanottavaa kuin että Dropkick Murphylle ei ole koskaan liian vanha :P Suosittelen myös Flogging Mollya

    ReplyDelete
  2. Mun päässäni soi "MC Koppa, koppakuoriainen, koppakoppakoppakoppakoppakuoriainen"
    Ihan vain tiedoksi. Enkä voi edes juoda lonkeroa, vaikka mieli tekisi, koska imetän.

    ReplyDelete
  3. Unohtui ihan se pointti tuosta kommentista, eli tämä korvamato on juuri sitä revin kalloni halki -laatua.

    ReplyDelete
  4. Dropkick Murphy on mulle uusi tuttavuus. Suhtaudun hieman varauksella, en pidä jääkiekosta. Oluesta kylläkin, huomenna aion mennä parille miehen kanssa, WOHOO!!!

    Kun tätä nyt kuuntelen, niin varpaat vispaa joo. Voitko nimetä muutaman muun leprakaunipunkin edustajan? Ihan uteliaisuudesta, mainio termi. :D

    ReplyDelete
  5. Kukkavarvas, totta puhut! En ymmärrä, mitä oikein ajattelin.

    Flogging Molly ei jostain syystä ole ikinä kolahtanut niin lujaa (paitsi niiden biisi Queen Anne's Revenge) - tyypillistä tuuriani ihastua siihen bändiin, joka suostuu Suomeen kerran kymmenessä vuodessa eikä siihen, joka ramppaa täällä joka vuosi. Tai ainakin ramppasi :D

    Maija, aijai! Kuulostaa pahalta. Minullakin soi kyllä tässä päivänä muutamana päässä, jotta "pyörät ne pyörivät ympäri, ympäri, ymp..." Ei saatana, se alkoi taas.

    Jennijee, en minäkään oikeastaan pidä jääkiekosta :D Enkä oluestakaan niin kovin. Mutta musiikin voima on ihmeellinen.

    Hyviä kuuntelun kohteita Dropkick Murphysien ohella olisivat ehkä yllämainittu Flogging Molly ja sellainen muinaisjäänne kuin The Pogues, johon olen kyllä itse tutustunut ihan hävettävän huonosti.

    ReplyDelete
  6. Pitää kokeilla Dropkickiä heti, kun mies ei enää musisoi alakerrassa sähköisillä soittimilla (sillä on nyt joku bluevaihe menossa).

    Mutta Leonard Cohen on kyllä mannaa ja nannaa.

    ReplyDelete
  7. Ja kuuntelin, jumaleissön, tämähän on ihan näppärää. Pittääpä kurkata oisko spotifyssa lisää.

    ReplyDelete
  8. Linnea, mahtavaa jos potkii! Ja kyllä ois, ei tässä mihinkään levykauppaan nykyään ehditä.

    ReplyDelete
  9. Kiitos selvennyksestä. Melkein jo vastasin, että ahaa The Pogues, niillähän on se biisi I'm Gonna be (500 miles, joka onkin nyt koko viikonlopun ollut korvamatona. Esittäjä on ihan joku muu (The Proclaimers), joten jos mä tästä palaan pihalle / ulalle ja joskus myöhemmin vaikkapa Ipanapan pariin, se genre on nykyään tutumpaa...

    ReplyDelete
  10. Juu, musiikin voima on ihmeellinen, kuuntelin tuota uutta levyä YouTubesta kun sen sinne oli joku tyrkkinyt ja alkoi tehdä mieli lähteä lähipubiin parille oluelle. Ja minä olen sentään absolutisti :D

    Täytynee laittaa nimi korvan taa, vaikka epäilen että täällä(kään) ei toinen puolisko innostu tästä...

    ReplyDelete
  11. Jennijee, olisit vaan vastannut koska itse tunnen The Poguesilta yhden biisin, se ollen The Fairytale of New York, joten läpi olisi mennyt niin että hujahtaa :D

    RainDrop :D :D Vaikutus on siis todella tehokas.

    Ja sä voit juoda alkoholitonta olutta! Yksi ystävistäni opetteli juomaan alkoholitonta olutta - luultavasti lähinnä voidakseen sanoa tuhlanneensa kaikki rahansa levyihin ja kaljaan.

    ReplyDelete
  12. Itsehän - vannoutuneena synkistelyhevarina - olen tullut siihen tulokseen, että niin musiikissa kuin kaikessa muussakin kannattaa suosia poimitaan parhaat päältä -periaatetta. Eli if it fits, I sits (and listens), Dropkickit hyväntuulisuudellaan tässä hyvänä esimerkkinä. :)

    Käypäs kurkista tämmöinen nakitus:
    http://pollonpoikapovarissa.blogspot.fi/2013/01/lajapain-kysymyksia.html

    ReplyDelete
  13. Oijoi! Iso kiitos! :D

    Hyvä periaate :) Täytyy sanoa, että tuo hyväntuulisuus on mulle ehkä se avainjuttu juuri nyt, tammikuussa en tarvitse musiikilta apua tullakseni alakuloiseksi :D

    ReplyDelete
  14. Ei mut hei, se kevät on tulossa! Tasapainota nyt hyvä ihminen vähän angstsävelillä, ettei pääse karkaamaan liian duurivoittoiseksi elämä... ;)

    ReplyDelete
  15. Hei, leprakaunipunkkia! Veljeni on niin väärässä kun ei pidä siitä, mutta kaikki huippuihmiset on väärässä aina välillä jostain. Onneksi me muut ollaan sillä välin oikeassa.

    Niin, nehän lupasi tulla pian takaisin keikalle. Siitä on jo kuusi vuotta!

    ReplyDelete
  16. Jotain outoa tietä eksyin tänne, ja jonkin verran leprekaunipunkkiin perehtyneenä voin listata jo mainittujen Floggin Mollyn ja The Poguesin lisäksi The Tosserssin mainitsemisen arvoisena yhtyeenä.

    Droppareilta tän levyn ja rose tattoon lisäksi kannattaa kokeilla ainakin kappaleita Dirty Glass, Fields of Athenry, Jhonny I hardly knew ya.

    The Poguesin tuotannossa sitten näkyy selvästi The Clash tyyppinen ote irkkupunkkiin, joka tuo musaan ilmavuutta ja lisää kulutuksen kestoa, joka tarkoittaa että jotkut biisit sopii muihinkin tilanteisiin kuin kaljanjuontiin baarissa.

    The Poguesilta hyviä veisuja on ainakin House of the Gods, Gridlock, Curse of Love, Rainy Night in Soho ja Sick bed of Cuchulainn. Toki valtava määrä muitakin loistavia löytyy.

    Floggareilla Laura ja Black Friday Rule on loistokkaita kappaleita, samoin If I ever leave this world alive.

    The Tosserssilta ainakin Drinking in the Day ja I've pursued nothing.

    Toivottavasti auttaa jotakuta joka ihan oikeasti kiinnostui genrestä : )

    ReplyDelete
  17. Hippiäinen, meinaatko, että on nähtävissä riski liiasta virnuilusta ja ehkä ilon aiheuttamasta hyppelystä? :D

    Kew, puhut viisauden sanoja! Onneksi veljesi tosiaan on muuten aika huippuihminen. Kuten itsekin olet!

    Juuri selasin niiden keikka-aikataulut. Kyllä ne vaan Tukholmaan ehtii perkele, muttei tänne. Vaikka en mä varmaan enää lavalle tohtisi, vaikka kuinka pääsisi :D

    Rackham, iso kiitos! Mulle ainakin on iloa, taidan vääntää näistä vaikka Spotify-soittolistan. Ja innostuin myös Poguesiin tutustumaan.

    Noista Droppareiden biiseistä olen samaa mieltä, kuuntelin juuri joulun alla Blackoutia nostalgisesti hymistellen :D

    Tuo The Tossers on itse asiassa tuttu, sillä tavalla epämääräisen myönteisesti, että selvästi olen sitä joskus kuunnellut ja tykännyt. En vaan enää muista siitä mitään.

    ReplyDelete
  18. Musiikista nautitaan kädet tiukassa puuskassa, ilmeenkään värähtämättä, ehkä korkeintaan vähän tahdissa nyökytellen! Terveisiä rokkipoliisi Perusinsinööriltä. Hytky siinä itse vieressä sitten keikalla.

    ReplyDelete
  19. Parhaille keikoille mennessä kannattaa toki jättää rokkipoliisit kotiin. Niin teen itsekin, kun tuo taloutemme rokkipoliisiyksilö ei ymmärrä Oikeesti Hyvän Musiikin päälle :D Tai siis tekisin, jos esim. Dropkick Murphys joskus paikalle tulisi (olenko nurissut tästä aiemminkin joskus?) :D

    ReplyDelete
  20. Tätä neuvoa noudattaen onkin tiedossa Oikeesti Hyvää Musiikkia ja samaan syssyyn Tyttöjen Ilta, eihän tässä edellisestä olekaan kuin kohta kaksi vuotta... :D Käypäs noukkimassa tällainen:

    http://pollonpoikapovarissa.blogspot.fi/2013/02/uutta-rakkautta.html

    ReplyDelete