Työtoveri meinasi tänään tipahtaa työtuoliltaan naurusta, kun tuuletin hieman fiiliksiäni. Ja tässä minä kuvittelin, että kiroilen muutenkin kuin merimies.
Ilmeisesti en. Ei olekaan mitään riskiä siitä, että lapsen ensimmäinen selkeästi artikuloitu sana on "saatana". Toisin kuin niillä päiväkodin mukuloilla, jotka viime vuonna ohitin. Odotan yhä Vuoden naapurustokasvattaja -palkintoa.
Aamulla kuusisataakahdeksankymmentäkolme vuotta sitten iloitsin, kuinka kohta voin johonkin postaukseen vuodattaa onneani siitä, että tammikuustakin selvittiin. Nyt tuhatneljäsataa vuotta aamun jälkeen nähtyäni epäilen iloni olleen tuolloin ennenaikaista. Viime vuonna eivät kyllä päivät olleet tammikuussakaan näin pitkiä.
Tammikuu, se kuukausi jolloin tarve aloittaa uusi, terveellinen elämä kohtaa tarpeen ostaa kuusitoista kiloa suklaavanukasta (Dr. Oetkerin Choc Intense on oikein hyvä) (jos en jo olisi naimisissa, menisin ja kosisin Dr. Oetkeria) ja ryömiä sen ja hyvän kirjan kanssa sängyn alle. (Kirjan ei passaa olla liian hyvä, kikatus pilaa hyvänkin murjotuksen.) Ja kyllähän me kaikki* tiedämme, mitä tapahtuu, kun vastustamaton voima kohtaa ylitsepääsemättömän esteen. Tulee perheriita. Jos edellämainitut este ja voima kohtaavat samassa kehossa, konflikti ulkoistetaan sihisemällä kotitöistä, esimerkiksi, että sinä se et sitten koskaan ikinä pese tuota tuttipulloa, vähemmästäkin on heitetty pelikonsoleita ikkunan läpi pakkasella.
Tammikuussa ovat sihinän aiheuttamat morkkiksetkin isompia, koska sihinä on niin tyhmää.
Ehkä annan itselleni luvan olla hapan kunnes tammikuu on ohi tai mies tekee päivän Hesarin ohjeella sitruuna-lakupaloja.
* No ainakin me kaikki, joiden lempikirja oli pienenä ja mahdollisesti on yhä Diana Wynne Jonesin Kyylän kyydissä.
Ilmeisesti en. Ei olekaan mitään riskiä siitä, että lapsen ensimmäinen selkeästi artikuloitu sana on "saatana". Toisin kuin niillä päiväkodin mukuloilla, jotka viime vuonna ohitin. Odotan yhä Vuoden naapurustokasvattaja -palkintoa.
Aamulla kuusisataakahdeksankymmentäkolme vuotta sitten iloitsin, kuinka kohta voin johonkin postaukseen vuodattaa onneani siitä, että tammikuustakin selvittiin. Nyt tuhatneljäsataa vuotta aamun jälkeen nähtyäni epäilen iloni olleen tuolloin ennenaikaista. Viime vuonna eivät kyllä päivät olleet tammikuussakaan näin pitkiä.
Tammikuu, se kuukausi jolloin tarve aloittaa uusi, terveellinen elämä kohtaa tarpeen ostaa kuusitoista kiloa suklaavanukasta (Dr. Oetkerin Choc Intense on oikein hyvä) (jos en jo olisi naimisissa, menisin ja kosisin Dr. Oetkeria) ja ryömiä sen ja hyvän kirjan kanssa sängyn alle. (Kirjan ei passaa olla liian hyvä, kikatus pilaa hyvänkin murjotuksen.) Ja kyllähän me kaikki* tiedämme, mitä tapahtuu, kun vastustamaton voima kohtaa ylitsepääsemättömän esteen. Tulee perheriita. Jos edellämainitut este ja voima kohtaavat samassa kehossa, konflikti ulkoistetaan sihisemällä kotitöistä, esimerkiksi, että sinä se et sitten koskaan ikinä pese tuota tuttipulloa, vähemmästäkin on heitetty pelikonsoleita ikkunan läpi pakkasella.
Tammikuussa ovat sihinän aiheuttamat morkkiksetkin isompia, koska sihinä on niin tyhmää.
Ehkä annan itselleni luvan olla hapan kunnes tammikuu on ohi tai mies tekee päivän Hesarin ohjeella sitruuna-lakupaloja.
* No ainakin me kaikki, joiden lempikirja oli pienenä ja mahdollisesti on yhä Diana Wynne Jonesin Kyylän kyydissä.
Pitäiskö sun ensihätään kuitenkin tilata vaikka laatikollinen näitä? :) http://www.makeisextra.fi/Tuotteet/Sitruunalakritsi-Fazer
ReplyDeleteIhan kauheeta sanoa näin, mutta mua alkoi naurattaa kun luin tätä. Ihanaa että muillakin välillä mättää ja pahasti :)
ReplyDeleteJa kai se helmikuu sieltä kohta on tulossa, onhan?
Zaia, mutta kun en juuri pidä niistä! Noista leivonnaisversioista sen sijaan pidän varmasti! Mies luki ohjetta ÄÄNEEN, voitko kuvitella mitä kidutusta? :D
ReplyDeleteRainDrop, ei haittaa - nyt on TAMMIKUU ja nauru on revittävä sieltä, mistä sen saa. Nauran joskus itsekin itselleni, kolkosti :D
Helmikuuhun on viimeisimpien laskelmieni mukaan enää vuosituhat tai pari!
Heh! Ja minä kun periaatteessa tykkään tammikuusta (kyllä se aina loka-marras-joulukuun voittaa). Tosin talvea on vielä ihan liikaa jäljellä.
ReplyDeleteMutta ihanaa, kun muillekin tulee näitä primitiivireaktioita! Omakin fiilis heti koheni. ;)
Ruma sana sanotaan niinku se on! Saatana! :P
ReplyDeleteMuakin vähän nauratti, anteeski.
ReplyDeleteMutta tuosta lasten kiroilusta tuli mieleen, että meidän muksu on alkanut hokea leikkiessään hyvin huolestuneesti "voevoevoevoe", joka saa ajattelemaan, että mistäköhän se sen on oppinut. En ole vielä keksinyt vastausta. Ehkä hän on vain huolestunut luonne.
Täällä on oltu flunssassa järjestyksessä minä, mies ja lapsi, sitten uudelleen lapsi ja mies koko tämän ajan. Mies on oikeasti kunnolla kipeänä, mutta siitä huolimatta mä eilisiltana väsymysvitutuspäissäni aloin kyynelehtien sättiä häntä siitä, että lapsenhoito kaatuu taas liikaa minun päälleni ja heti ensimmäisestä flunssapäivästään alkaen (joka oli viikko sitten - mulla ei ole tapana tarjoilla haukkuja tuoreeltaan vaan sopivasti hapantuneina!) hän sairasti isolla s:llä ja teki sairastumisestaan numeron ja mitä kaikkea. Tänä aamuna hän yski verta ja meni lääkäriin. Olipa muuten fiksu olo eilisillan avautumiseni jälkeen!
ReplyDeleteMutta mitä tammikuuhun tulee, niin on tämä nyt sata kertaa parempi kuin marras-joulukuu, vaikka toki toivoisin talven olevan jo ohi (ja siitepölyallergian kadonneen maailmasta tai vähintään minusta). Tänä syksynä/talvena mä olen ymmärtänyt, miksi Project Mama-Katja kutsuu loka-marras-joulukuuta paskakvartaaliksi. Jokainen päivä kohti kesää on pieni voitto, ja sitä tulee juhlia sellaisena, esim. suklaavanukkaalla :D
Näin muuten viime yönä unta, että lääkäri sanoi mulle, että olet varmaan kokeillut/noudattanut vähähiilihydraattista ruokavaliota. Siis apua, mun alitajuntakin jo yrittää sanoa mulle että vähennä sokerinsyöntiä! Katsotaan nyt, tällä hetkellä en kyllä pysty.
(Miksi ihmeessä mä muuten tulen aina [no kaksi kertaa] tänne sun blogiin kertomaan unistani? Omassani en oo kertonut varmaan koskaan.)
LQ, kai näissä synkkyysfiiliksissä on sitten hyväkin puoli, jos sain sillä kohennettua sun oloa :D Ja tässä tammikuuasiassa meidän vain pitää sopia, että olemme eri linjoilla :)
ReplyDeleteKukkavarvas, näin on perkele!
Siina, ei se mitään haittaa sinunkaan kohdallasi :D Mun on vaikea nähdä teidän lasta kovin huolestuneena luonteena - mutta minkäs sille tietysti tekee, jos huolestuttaa. Ehkäpä hän pian vaihtaa hokeman muotoon "jeejeejee"?
Suvi AUTS! Miehet on kyllä aina niin saatanan dramaattisesti kipeitä. Toki veren yskiskely on huono merkki, toivottavasti ei ollut mitään kovin pahaa.
Tästä tammikuuasiasta en suostu muuttamaan mieltäni, minulle tämä on paljon pahempi kuin joulunalusaika (johon luen koko syksyn.)
Ymmärrän tuon unijutun - kerran pahassa flunssassa näin unta siitä, että selitin jollekulle muulle, miten hänen pitäisi höyryhengittää. Herätessäni tajusin, että ehkä alitajuntani haluaa kertoa minulle jotakin :D
Mies sai lääkäristä kunnon tropit. Mitään vakavaa ei näillä näkymin pitäisi olla, mutta hänen flunssansa on ollut sen verran raju, että lääkäri ymmärsi ottaa moninaiset vaivat heti vakavasti. Toisin kuin minä... Hävettää vieläkin se avautumiseni, mutta osasin sentään kerrankin pyytää anteeksi. Eli nyt oli niin, että miehellä oli ihan syytäkin sairastamisdraamaan :/
ReplyDeleteOnko se sitten se joulunodotus, jonka takia jaksaa sinnitellä marras-joulukuun pimeyden läpi? Tai se että kesä on vielä tuoreessa muistissa? Yritän ymmärtää, miksi mielestäsi on parempi olla kaukana tulevasta kesästä kuin vähän lähempänä tulevaa kesää ;)
Hyvä, että sai tropit! Oisko teillä sitten ollut ihan influenssa? Vai tavallinen mutta vakavampi lentsu?
ReplyDeleteEn mä tiedä, miksi marras-joulukuu on helpompi mulle kuin tammi-helmikuu. Tiedätkö, kun on sellainen juttu, että jotkut ihmiset näkevät esimerkiksi numerot värillisinä? Tää on vähän sellainen. Marras-joulukuu on mulle lämmin ja hämärä - ajattele huonetta, jota valaisee kynttilä, ja jossa on hyvä olla. Tammi-helmi-maalis -trio on sen sijaan kylmä ja liian kirkas. Valo on kovaa ja näyttää kaiken mahdollisimman rumana. Kesällä tai sen läheisyydellä ei ole asian kanssa mitään tekemistä, se tulee sitten kun tulee ja siihen asti on vain kestettävä.
Tavallista lentsua varmaan, mutta onneksi nyt on jo kovasti voiton puolella :)
ReplyDeleteNyt mä ymmärrän tuon vuodenaika-asian! Itse asiassa, nyt kun asiaa mietin, mulla on aiemmin ollut ehkä vähän samaa. Oon mieltänyt marraskuun osaksi syksyä (josta pidän) ja joulukuussahan on joulu = kiva juttu. Sitten taas sydäntalvi on pitkä, kylmä ja luminen, ja ehkä mä olen (virheellisesti) liittänyt marras-joulukuun pimeyden aiheuttaman väsymyksen tammi-helmi-maaliskuun tympäisevyyteen. Mulla on siis ollut kesän jälkeen turnauskestävyyttä kestää joulukuun yli, mutta sitten on alkanut väsyttää ja tympiä, ja oon vain odottanut että koska tulee valo ja lämpö ja kesäloma.
Nyt sitten taas oon muutaman vuoden kärsinyt marras-joulukuun pimeydestä. Se vain vie voimat ihan täysin. Lisäksi mä vihaan oransseja katuvaloja (tuntuu että vuosi vuodelta enemmän), jotka tuntuu vain korostavan pimeyttä ja vääristävän kaikkia värejä. Jos olisi valkoiset/kirkkaat katuvalot, olisi pimeys siedettävämpää, jotenkin tunnelmallisempaa ja luonnollisempaa. (Oi tätä kärsivää esteetikkoa :D)
Mä en siis pidä sydäntalven valoa liian kovana, koska silloin on pääasia että valoa on (ja pidän kyllä valkoisesta maisemasta jne.). Sen sijaan kevättä inhoan koska lumien sulamisen aikaan on ihan tolkuttoman rumaa. Vanhaa likaista lunta siellä täällä, koiranpaskoja, roskia, mustaa ruohotonta maata ja jotenkin ankarasti kaiken paljastava aurinko.
Jee voiton puolella ololle!
ReplyDeleteNiin, just noin se menee kuin kuvailet tuossa yllä. Mullakin pimeys on vaikuttanut enemmän vasta viime vuosina MUTTA sen vaikutus on ollut sellainen, että tammikuusta eteenpäin on vielä raskaampaa.
Ja AAMEN tuolle oranssit katuvalot -asialle. Välillä tuntuu, että silmät ja sydän vuotavat verta niitä katsoessa, ja sekin on vuosi vuodelta pahempaa. Miksi siinä asiassa on ajateltu vain jotain tehokkuutta tai mitä ikinä, miksei ole yhtään voitu ajatella sitä, miten ankeaksi ne tekevät ympäristön?
Ja kyllä, juuri noin myös kevään kohdalla. Voihan. Sekin on vielä edessä.
Mut hei, mäkin olen löytänyt tammikuusta pari hyvää asiaa nyt! Tällä hetkellä muistan kyllä vain toisen niistä, mutta ehkä se toinenkin palaa mieleen :D