Sikuriina sanoi kommenttikentässä mahtavasti: Nörttiys velvoittaa. Toden totta se velvoittaa.
Netissä olen tavannut seuraavia ihmisiä (satunnainen järjestys):
Surukseni en ole tavannut ketään elämääni jäänyttä ihmistä kirjastossa. En edes ollessani siellä töissä.
Leikkipuistossakaan en ole ketään tavannut, mutta se johtuu siitä, etten sellaissa (toisin kuin kirjastoissa) ole juuri kerinnyt hengaamaan. Lisäksi korviini on kantautunut huhua siitä, että siellä joko ei haluta jutella tai halutaan jutella, jotta voidaan tuomita. Myönnän, että leikkipuistoissa minuakin hieman ujostuttaa: tunnen itseni typäreeksi tunkeilijaksi. Ehkä ei kannattaisi. Varmasti siellä on ihan mahtavia ihmisiä, onhan niitä lähes kaikkialla muuallakin, jopa Internetissä.
Alan helposti jutella siellä täällä, netistä neuvolaan ja lähes kenen tahansa kanssa, joka näyttää siltä, että omistaa parin korvia eikä pure kovaa (tai netissä antaa itsestään sellaisen mielikuvan, että kykenee lukemaan tuotettua tekstiä joko silmillä tai ruudunlukusoftalla.) Jos sanoisin, että minulla on tapana kuljeskella ympäriinsä ihastumassa ihmisiin, se ei olisi kovinkaan kaukana totuudesta.
Siinä, että tutustuu ihmisiin myös jossain muualla kuin duunissa tai opiskelun yhteydessä on hyviä puolia. Tulee nimittäin tavanneeksi ihan hirveän erilaisia ihmisiä. Tyyppejä, jotka tekevät aivan erilaisia juttuja kuin itse tekee, jotka ratkaisevat asiat aivan toisin ja ovat kiinnostuneita erilaisista asioista. Joskus se on tosi terveellistä.
Niin että hurraa Internet! (Ja ehkä vähän leikkipuisto ja perhevalmennus, mutta ei niin paljon kuin Internet, koska nettiin pääsee menemättä ulos.)
(Kaikesta tästä huolimatta pidän itseäni vakavalla naamalla kovinkin introverttina.)
PS. Liisa kirjoitti kanssaäideistä hyvin. Ajattelin kokeilla. Tosin tämä sopii muutenkin ole kiltimpi -elämäkampanjaani, jolla pyrin välttämään haudallani aikanaan pidettävät tanssit.
Netissä olen tavannut seuraavia ihmisiä (satunnainen järjestys):
- Kummitätini M
- Mieheni, herra Sivukirjasto. Tästä liikkuu tosin kahdenlaista totuutta, jotka molemmat ovat yhtä totta; toisessa versiossa tapasimme nettifoorumilla, toisessa Tavastialla. Saatte itse päättää, kumpaa uskotte - suosittelen molempia.
- Ystäväni V
- Täti-ihminen
- Varmaan puolet ompeluseuramme jäsenistä, esimerkiksi ihanat Liisa ja Linnea
- Koko liuta mahtavia kirjabloggaajia, kuten vaikkapa Booksy (ja onpa kyllä ihanaa, että on joku, jolle lähettää tekstarin luettuaan juuri Hilary Mantelia ja mentyään vähän epätilaan siitä, miten hienoa kaunokirjallisuus on)
- Koko liuta muitakin aika mahtavia bloggaajia
- Melkoinen määrä ihmisiä, jotka eivät (käsittääkseni) pidä blogia, mutta joiden kanssa voi mennä oluelle. Tai kahville. Tai teelle. Tai kirpputorille myymään.
- Bloggaajia, joita en ole vielä ollenkaan tavannut, mutta jotka kovasti haluaisin tavata, kuten esimerkiksi mutta ei ainoastaan Hippiäinen ja Jennijee, jotka hengaavat tosi kaukana, tai Periaatteen Nainen ja Leopardikuningatar, jotka hengaavat aika lähellä, ja Bleue, josta en yhtään tiedä, missä hengaa, ja tietenkin Sikuriina ja ja ja (no, nyt he varmaan järkyttyivät kaikki).
Surukseni en ole tavannut ketään elämääni jäänyttä ihmistä kirjastossa. En edes ollessani siellä töissä.
Leikkipuistossakaan en ole ketään tavannut, mutta se johtuu siitä, etten sellaissa (toisin kuin kirjastoissa) ole juuri kerinnyt hengaamaan. Lisäksi korviini on kantautunut huhua siitä, että siellä joko ei haluta jutella tai halutaan jutella, jotta voidaan tuomita. Myönnän, että leikkipuistoissa minuakin hieman ujostuttaa: tunnen itseni typäreeksi tunkeilijaksi. Ehkä ei kannattaisi. Varmasti siellä on ihan mahtavia ihmisiä, onhan niitä lähes kaikkialla muuallakin, jopa Internetissä.
Alan helposti jutella siellä täällä, netistä neuvolaan ja lähes kenen tahansa kanssa, joka näyttää siltä, että omistaa parin korvia eikä pure kovaa (tai netissä antaa itsestään sellaisen mielikuvan, että kykenee lukemaan tuotettua tekstiä joko silmillä tai ruudunlukusoftalla.) Jos sanoisin, että minulla on tapana kuljeskella ympäriinsä ihastumassa ihmisiin, se ei olisi kovinkaan kaukana totuudesta.
Siinä, että tutustuu ihmisiin myös jossain muualla kuin duunissa tai opiskelun yhteydessä on hyviä puolia. Tulee nimittäin tavanneeksi ihan hirveän erilaisia ihmisiä. Tyyppejä, jotka tekevät aivan erilaisia juttuja kuin itse tekee, jotka ratkaisevat asiat aivan toisin ja ovat kiinnostuneita erilaisista asioista. Joskus se on tosi terveellistä.
Niin että hurraa Internet! (Ja ehkä vähän leikkipuisto ja perhevalmennus, mutta ei niin paljon kuin Internet, koska nettiin pääsee menemättä ulos.)
(Kaikesta tästä huolimatta pidän itseäni vakavalla naamalla kovinkin introverttina.)
PS. Liisa kirjoitti kanssaäideistä hyvin. Ajattelin kokeilla. Tosin tämä sopii muutenkin ole kiltimpi -elämäkampanjaani, jolla pyrin välttämään haudallani aikanaan pidettävät tanssit.
Ihana sinä! <3
ReplyDeleteArvasin, että sulta löytyy pitkä lista ihmisiä, jotka olet tavannut alkujaan netissä. Olet nähtävästi rohkea tapaamaan nettituttavuuksia ja miksipä ei. Kaipa ihmistuntemukseen voi sen verran luottaa, että harvemmin menee pahasti pieleen.
Myönnän, että minua jännittäisi tavata nettituttuja irl. Houkuttaisi ja jännittäisi. Milloinkahan rohkaistun? Voisiko sinne mutsijuoksuun järjestää jonkunlaisen faniaition, johon kaikki ei-juoksevat blogimutsit voisivat tulla hengaamaan ja juomaan sitä skumppaa? Ja sitten te violetit juoksijat tulisitte maaliviivan jälkeen minglaamaan meidän kanssa juttelemaan niitä näitä? Pitää ehkä ehdottaa vuoden mutseille!
Mietin tässä kuumeisesti ja ainoa henkilö, jonka keksin tavannaani alunperin netin kautta ja sittemmin myös kasvotusten on tuo Etelän mies. Voiko olla totta...?
Tule kesällä tänne merelliselle puolelle leikkipuistoon. Minä tarjoan ilmaisen puistoruokailun sekä puiston kruunaamattomana kuningattarena sellaisen insidekatsauksen leikkipuistoarkeen.
ReplyDelete(Mun mammajengi löytyi kokonaan netistä, ja vaikka loppuelämäni nettituttavuudet ois karvaisia pervoja niin se olisi ihan okei, kun sieltä löytyi yli 10 helmeä, ja luultavasti lisääkin on luvassa).
Kiitos samoin, minustakin olisi hauska tavata sinut ihan irl mutta olisin varmasti ihan jännityksestä mykkänä.
ReplyDeleteTiedätkö mitä, seuraa outo paljastus, kun näin ensi kertoja tuon avatarisi, ajattelin, että hitsi onpa tutun näköinen. Joskus puhuit, että se on otettu Ilosaaressa. Hmm. Eihän sitä koskaan tiedä, voisi olla että meillä on samoja tuttuja jne. Tai voisi olla, että minulla on hyvä mielikuvitus. Lisäksi näytät tuossa ihan yhdeltä koulukaveriltani, mikä ehkä hämää ihan vähän.
Summa summarum, kiitos sait tällä ainakin minut hymyilemään!
<3
ReplyDeleteAina joskus mietin, olisiko elämä hyvinkin erilaista, jos en kymmenen vuotta sitten olisi kirjautunut eräälle foorumille. Ja uskaltautunut tapaamaan netti-ihmisiä.
Me ei olla tavattu netissä, mutta kyllä siihenkin netti liittyy. :)
ReplyDeleteVoidaan tehdä joskus tärskyt leikkipuistoon. Tai kirjastoon niin kauan kuin se on vielä olemassa.
Haa! Se on just niin. Että ihmiset on tän elämän juju (ja tietty se internet vähän myös).
ReplyDeleteMä olen vähän kahden vaiheilla sen suhteen, mitä tähän vastaan. Mäpäs vastaan privana :)
Ihana kirjoitus! :) Mulle blogimaailma on vieläkin vähän uutta, olen näitä lukenut ja kirjoittanut vasta vähän yli puoli vuotta, ja on ollut yllätys, miten mahtavia tyyppejä ja kirjoituksia täältä löytyykään! Minustakin tuntuu, että olen melkein ihastunut moniin huippubloggareihin, sinuunkin. ;)
ReplyDeleteNettitreffailin joskus hetken aikaa. Tapasin livenä 4-5 tyyppiä, joiden kanssa olin kirjoitellut. Kaikki oli tyystin erilaisia kuin kirjeet antoivat ymmärtää. Romanssia ei kenenkään kanssa syntynyt, kaveriksi olisi mukava ollut muutama saada, mutta ei siinä niinkään käynyt. Silti haluaisin tavata blogikavereita livenä. Siinä ei ole mitään pariutumis- tai muitakaan paineita, jos ei synkkaa niin so what, ja jos on kivaa, niin jopas olisi hauska saada oikea ystävä. Ei siinä häviä mitään. Ja kuten Liinakin, tykkään ihmisten tapaamisesta, vaikka joskus olenkin superjähmeä tekemään niin.
Kaivoon en ole vielä ehtinyt, sen sijaan olen lenkkeillyt ainakin 800 m ja kävellyt 300% enemmän kuin alkuvuonna keskimäärin. :) Kympille, kympille!
Haluaisin sanoa noista leikkipuistoista, että huomattavalla 2,5 leikkipuiston kokemuksellani en oikein ymmärrä mikä tämä viimeaikainen juttu on niiden pelottavuudesta ja näistä ilkeistä äideistä. Tai ehkä niitä on jossain muualla, mutta näissä meidän lähipuistoissa olen törmännyt vain ihan älyttömän kivoihin vanhempiin ja sitten joihinkin ihan semikivoihin. Meidän leikkipuistoissa käy myös isiä, joten jos äidit pelottaa niin ainahan voi lyöttäytyä isien seuraan. Toisaalta olen alkanut epäillä, että tämä mun asuma-alue on muutenkin vähän maanpäällinen taivas näissä kanssa-asuja-asioissa, joten ehkä mä en vaan tajuu.
ReplyDeleteOdotan jo kovasti noita PeNan mainitsemia ilmaisia leikkipuistoruokailuja kesällä, koska ei tarvitse tehdä lounasta ja on joka päivä kivaa seuraa. Ihana Helsingin kaupunki!
Ja eläköön monipuolisuus ihmisten tapaamisessa!
LQ, onhan mulla varmaan käynyt myös todella hyvä tuuri, mutta tavallaan kun asiat meni nettituttavuuksien kanssa heti oikeille raiteille, ne on sillä tavalla myös jatkuneet. Aluksi tavattiin isoissa lösseissä kun homma oli kaikille uutta, mutta nykyään olen aika (reikäpäisen) luottavainen.
ReplyDeleteSitä en kyllä ymmärrä, miksi kuvittelet, että mä haluan tutustua uusiin ihmisiin naamalta violettina kympin juostuani :D Vaikka olen ihan reikäpää, haluaisin silti olla parhaimmillani jos esim. tapaan sut.
Ja hahaa! Rouva on itse siirtynyt suoraan asiaan näissä nettituttavuustapaamisissa! Netissä miehen tapaaminen on kyllä tyylikästä. Yläfemmat.
PeNa, it's a date! Ja ensi kerralla tulen nykimään hihasta jos näen sut. Tai ainakin huidon kuin hullu, jos olet puhelimessa. Tiedät jo näin etukäteen, kuka se sekopää vispaaja on :D
Bleue, voidaan katsos tavata isommalla jengillä niin sitten kaikki voivat olla jännityksestä mykkänä paitsi minä, joka papatan hermostuneena.
Niin.
Ja voihan meillä ollakin yhteisiä tuttuja. Tai jotain muuta yhteistä historiassa. Jos haluat joskus selvittää, pistä viestiä ja kerron sukunimeni. Voit sitten stalkata mut Facebookista.
Liisa, mulla olisi erilaista. En jaksa edes uskoa, että olisi paremmin. Niin hyvin kävi <3
Veera, kuulostaa suunnitelmalta! Hyväksyn ehdottomasti, koska muksun ulkoiluttaminen on hauskempaa jos on hyvää seuraa :D
Sikuriina, vieläkin hymyilyttää toi sun viesti :) Kiva kun mailasit. Ja olet oikeassa. Ihmiset on just se juttu.
Jennijee, niin se käy! Siis myös mulle. Ihastun ihmisiin ja kanssabloggaajiin - ja kiitos, samoin, fiilis on molemminpuolinen ja tuo iloa elämään :)
Ehkä onkin helpompi tavata sellaisia nettikavereita, joita kohtaan ei ole mitään erityisiä paineita. Mitään ei menetä, vaikkei heti oltaiskaan sydänystäviä (eikä kaikkien kanssa tarvitse olla sydänystävä, yhteyksiä voi löytää toisinkin). Eihän mekään miehen kanssa netissä tavatessamme kai mitenkään toisiimme kiinnitetty huomiota, sitten vaan sattumalta törmättiin myös livenä ja homma toimi. Nettitreffailu voi varmasti toimia, mutta siihen on enemmän odotuksia ladattu, ja se voi tehdä asiasta raskaamman.
Jee kympille! Siellä nähdään!
Siina, no en minäkään ihan. Mutta toisaalta, pelkohan ei useinkaan ole kovin rationaalista, että tarvitseeko sitä nyt ymmärtääkään.
Mä luulen, että sä oot vaan niin kiva, että kaikki haluaa olla sulle kivoja. Tai sitten se on maanpäällinen taivas. Missä tapauksessa olet sekä järkyttävän kiva että tarpeettoman onnekas :D
Eläköön!
No heh, Liina, ymmärrän kyllä tuon violetti-pointin. Ehkä joku muu tapaamisaika ja -paikka olisi sittenkin parempi. Vaikka olen kyllä silti tulossa kannustamaan.
ReplyDeleteJa mä kanssa olen ihastunut moneen lukemaani bloggariin. Tässäkin keskustelussa on niitä useampi. ;) Ja tunnen itseni hyvin vähäpätöiseksi ja muiden rinnalla. Mutta hei, mähän kirjoitankin vain itselleni. :)
Pitäisköhän bloggaajien joskus laittaa rintaansa pieni violetti b-kirjain jonka kautta ne vois tunnistaa? Mä tapasin just taannoin Vale-Valeäidin joka paljastui mun vanhaksi työkaveriksi joka lukee mun blogia. Usein mietin tuolla pyöriessäni, että kirjoittaakohan toi blogia?
ReplyDeleteMun kuopuksen kaksi kummia on alunperin blogituttuja. Joskus kauan sitten puhuttiin että internetissä ei muka voisi solmia kestäviä ihmissuhteita. No kyl voi!
Oi, en paheksuisi tapaamista lainkaan! Tosin onnistuisin varmaan antamaan - näin blogimaailmassa itsestäni selvästi huokuvista säkenöivästä älystä, hersyvästä huumorintajusta ja syvääkin syvällisemmästä ajatustoiminnasta poiketen - aika ankean kuvan. Väsymys ja silleen, juu nou. :) Mutta olisipa ihanaa silti!
ReplyDeleteNyt kun kerran muutkin tunnustavat, niin minäkin sitten: olin jo yhteen postaukseen kirjoittanut pätkän ihastumiseen verrattavissa olevasta tunteesta, joka kutittelee vatsanpohjassa blogeissa seikkaillessa, mutta itsesensuuri ja häveliäisyys voittivat. Kiva kuulla, etten ole ainoa uusista tuttavuuksista täpinöitsevä. :)
P.S. Minäkin olen ollut kirjastossa töissä!
Nettituttavuus on ihan parasta, itsellänikin on liuta hienoja tyyppejä joihin on tutustunut näin verkon välityksellä. Niin kuin justiinsa kirjabloggaajat ja nää. Ja eipä mekään tuon siipan kanssa oltaisi välttämättä yhdessä, ellemme olisi molemmat kesää toimistotöissä viettäessämme chaittalleet käytännössä kahdeksan tuntia päivässä. :D
ReplyDeletemut niin: <3
LQ, ei tietenkään mitään syytä tuntea! Sähän oot ihan huippu. Siis bloggaajana. Ja takuulla ihmisenäkin.
ReplyDeleteOlishan se kyllä mahtavaa, jos tulisit kannustamaan :D Jos nyt näet epäilyttävän violetin naisen, tule nykimään ... tai ehkä tökkimään jollain objektilla, lienen hikinen. Egoni kestää sen kyllä, ja kovasti haluaisin nähdä sut, vaikken olisikaan parhaimmillani.
Lupiini, haa, se olisi mahtava tunnus! Nyt joku graafista silmää omaava tekemään pientä violettia beetä! (Mutta kuka on Vale-Valeäiti, onko se Valeäiti vai joku vielä valheellisempi?)
En minäkään ymmärrä tuota kestävä ihmissuhde -asiaa. Kuka sen nyt sitten määrittelee, että missä niitä kestäviä ihmissuhteita voi luoda? Ha. Välillä kyllä naurattaa, kun itselle tää on ollut arkipäivää jo aika tovin, ja etenkin tuolla kirjabloggaajaympyröissä moni tuntuu yhä vallan äimistyvän, että nyt mää kuulkaa löysin täältä netistä ystävän. En ois uskonu. Vaikka eihän sille saisi nauraa, sillä ystävien löytäminen on ihanaa. Mutta jos ihan vähän vain, hyväntahtoisesti!
Hippiäinen, turha huoli pois. Voidaan juoda skumppaa, sillä ihmisistä tulee aina filmaattisempia, ainakin minusta, ainakin minun mielestäni minusta tulee filmaattisempi, tällöinkin on olennaista, että myös MUUT juovat skumppaa.
Selvästikään et ole! Ihanaa, ettemme ole yksin! :D
Kirjasto duunina on PARAS! Olisinpa vieläkin. Tai ehkä en oikeasti jaksaisi. Mutta kyllä varmaankin oikeasti jaksaisin, koska saisin olla koko ajan kirjojen kanssa tekemisissä, ja epäilemättä olisi ok neuloa lainaustiskissä hiljaisina iltoina.
Linnea, haha, toimistochatti kerrankin hyvään käyttöön? :D Oikein.
Tavallaanhan netissä tapaamien ihmisten kohtaaminen IRL on hyvin turvallista (12-vuotiaat poislukien): jäljet voi häivyttää vähin äänin jos ei synkkaakaan, mutta etenkin koska pitkään kirjoitelleena/kirjoituksia seuranneena tietää aika hyvin mitä on vastassa. Toisin on siellä uuden työpaikan kevätretkellä vieruskaveria valitessa - ja niiden tyyppien kanssa on sitten väkisin tekemisissä jatkuvasti.
ReplyDeleteMutta oikeastaan itse en haluaisi ajatella, että netti on sen kummallisempi kohtaamisympäristö kuin mikään muukaan. Jopa haluaisin purkaa sitä kauhean korkeaksi rakennettua raja-aitaa, että ihmiset olisivat jotenkin erilaisia netissä kuin "oikeasti" - ne ihmiset ovat ihan "oikeasti" netinkin välityksellä, konteksti on vain hieman eri. Minäkin yritän keskustella hieman eri tavalla töissä kuin baarissa vanhojen kavereiden kanssa. Blogi pudonnee johonkin näiden kahden välimaastoon.
Ja hei "satunnaisessa järjestyksessä" - mä olin neljäntenä!!!!!!
Skumppaa! \o/ Hänet on täten ylipuhuttu.
ReplyDeleteTässä uudelleenkouluttautumista harkinneena olen pohtinut myös (uudelleen)kirjastoutumista, mutta jos nyt ihan oikeasti lähtee ammattia vaihtamaan, niin kannattaisi varmaan etsiä ala, jolla olisi a) töitä ja b) hyvä palkka. Vielä jos c) kiinnostaisi, niin hyvä. Kirjaston ja minun kohdalla mätsää valitettavasti vain c), että ei taida tointaa. Mutta saahan sitä haaveilla.
Miten mä nyt olen unohtanut vastailla kommentteihin? Ääh.
ReplyDeleteJoo, olen samaa mieltä siitä, että enimmäkseen netissä on turvallista treffata. On kai niitäkin, jotka ihan sumeilematta valehtelevat omaksi huvikseen, mutta ehkä temppu onkin siinä, ettei kiinnitä toistaiseksi tuntemattomaan liian suuria odotuksia vaan on liikkeellä avoimin mielin.
Minä olen saanut ihmisiin usein jopa paremman kontaktin netin kautta kuin suullisesti kasvotusten. Ja sä nyt olisit voinut olla vaikka ekana ;)
Hippiäinen, sä oot yhtä helppo kuin minä! :D
Mullakin on uudelleenkouluttautumishaave, joka siis ei kuitenkaan ole kirjastonhoitaja, vaan lääkäri. Siinä toteutuu a):n ja b):n lisäksi ennenkaikkea c), mutta valitettavasti myös d) vaatii panostamista. Argh.
Saa tosiaan haaveilla.