Höm.
Koska lapsi jätti tänään väliin (1) päiväkodin tarjoaman välipalapuuron (no olisin minäkin kyllä jättänyt, miksi pitää olla aina puuroa välipalaksi?), (2) päivällisen ja (3) iltapuuron, pyörsin kaikki hyvät periaatteeni nopeudella, josta valo olisi iloinen, ja annoin hedelmä-Squeeeeeezen ja juustoa iltapalaksi.
Sitten kiukkuinen draamakuningatar vietiin nukkumaan. Tai ehkä hän on vasta draamaprinsessa, minä olen perheen draamakuningatar ja perimysjärjestystä on noudatettava. Draamaprinsessa ei halunnut iltasatua, hän halusi sänkyyn, ja koska olimme kuunnelleet kiukkuista karjuntaa aika monta tuntia jo, suostuimme toki.
Sängystä kuuluu edelleen. Iloista kujertelua. Lapsi vaikuttaa todella tyytyväiseltä päästyään vihdoin hetkeksi yksin nallen ja herra Hakkaraisen seuraan. (Herra Hakkarainen on siihen Kunnaksen hahmoon pohjautuva lelu, ei meillä ketään herroja lapsen makkarissa majaile.)
En ymmärrä. En.
Lapsi on myös vihdoin alkanut hiffata, mitä tarkoitetaan suukottelulla. Hän jakaa suudelmia kohtuullisen kitsaasti, ymmärtää selvästi niukkuuden luoman kysynnän päälle.
Minä sain naistenpäiväkukkia ja pupuneidin hedelmärakeita. Mies tosin esitti varovaisesti, että kukat ovat pupuneidin perjantaikukkia, koska ikinä ei tietenkään voi tietää, mistä arvaamaton mutta hormoneilla kyllästetty feministihenkilö repii kotihousunsa. Vinkki: arvaamattoman mutta hormoneilla kyllästetyn feministihenkilön voi helposti rauhoittaa pupuneiden hedelmärakeilla, joiden paras sesonkiaika onkin juuri käsillä.
Suhtauduin kukkiin suurella myönteisyydellä. Kohtuullisen nihkeästi suhtauduin sen sijaan työpaikallani järjestettyihin puolivirallisiin kekkereihin, joissa sai ostaa kosmetiikkaa ja koruja. Onhan naistenpäivä.
Jätin kekkerit väliin, vaikka oikeasti olisi pitänyt mennä pitämään palopuhe.
Koska lapsi jätti tänään väliin (1) päiväkodin tarjoaman välipalapuuron (no olisin minäkin kyllä jättänyt, miksi pitää olla aina puuroa välipalaksi?), (2) päivällisen ja (3) iltapuuron, pyörsin kaikki hyvät periaatteeni nopeudella, josta valo olisi iloinen, ja annoin hedelmä-Squeeeeeezen ja juustoa iltapalaksi.
Sitten kiukkuinen draamakuningatar vietiin nukkumaan. Tai ehkä hän on vasta draamaprinsessa, minä olen perheen draamakuningatar ja perimysjärjestystä on noudatettava. Draamaprinsessa ei halunnut iltasatua, hän halusi sänkyyn, ja koska olimme kuunnelleet kiukkuista karjuntaa aika monta tuntia jo, suostuimme toki.
Sängystä kuuluu edelleen. Iloista kujertelua. Lapsi vaikuttaa todella tyytyväiseltä päästyään vihdoin hetkeksi yksin nallen ja herra Hakkaraisen seuraan. (Herra Hakkarainen on siihen Kunnaksen hahmoon pohjautuva lelu, ei meillä ketään herroja lapsen makkarissa majaile.)
En ymmärrä. En.
Lapsi on myös vihdoin alkanut hiffata, mitä tarkoitetaan suukottelulla. Hän jakaa suudelmia kohtuullisen kitsaasti, ymmärtää selvästi niukkuuden luoman kysynnän päälle.
Minä sain naistenpäiväkukkia ja pupuneidin hedelmärakeita. Mies tosin esitti varovaisesti, että kukat ovat pupuneidin perjantaikukkia, koska ikinä ei tietenkään voi tietää, mistä arvaamaton mutta hormoneilla kyllästetty feministihenkilö repii kotihousunsa. Vinkki: arvaamattoman mutta hormoneilla kyllästetyn feministihenkilön voi helposti rauhoittaa pupuneiden hedelmärakeilla, joiden paras sesonkiaika onkin juuri käsillä.
Suhtauduin kukkiin suurella myönteisyydellä. Kohtuullisen nihkeästi suhtauduin sen sijaan työpaikallani järjestettyihin puolivirallisiin kekkereihin, joissa sai ostaa kosmetiikkaa ja koruja. Onhan naistenpäivä.
Jätin kekkerit väliin, vaikka oikeasti olisi pitänyt mennä pitämään palopuhe.
Tuli tuossa lastani nukuttaessa mieleeni kerta, kun olin vähän nuorempi, istumassa iltaa hyvien ystävieni seurassa. Kyseessä oli pariskunta/sinkkumiehet kokoonpano ja keskustelut olivat maailmaaparantavia, filosofisia. No tästä intaantuneena minä tapani mukaan viinin rohkaisemana esitin poikkeavia näkökulmia ja innostuin keskustelusta, jolloin eräs miehistä totesi, että älä bleue ole noin aggressiivinen. Olin aivan täysin lyöty tuosta kommentista ja olin nolo ja hämmentynyt. Pyysin anteeksi, vaikken ollenkaan kokenut olleeni aggressiivinen- minähän hymyilinkin innosta koko ajan kuin naantalin aurinko!
ReplyDeleteSeuraavana (moraalikrapula-)päivänä mietin asiaa ja älysin asian ytimen. Jos olisin ollut mies (siis kuten muut samalla tavalla ja innolla siinä mukana olleet), en olisi koskaan saanut tätä kommenttia. Olin jo aiemmin nimittäin kiinnittänyt huomiota, että hyvin usein naisseuralaiset olivat keskusteluissa hiljaa (mitä virheellisesti tulkitsin hmm tyhmyydeksi, hidasälyiseksikin) ja siitä tajusin, että oikeastaan kyseessä taisi olla tämmöinen tiedostamatonkin tilanne, jossa en käyttäytynyt lajityypillisesti -siis meikaten ja koruja vertaillen. Tai hiljaa nyökytellen.
Olisin siis saattanut käydä kaivelemassa työpaikkasi juhlissa keskarilla nenää, hmh!
Niin ja kommentin antaja on nykyisin lapseni kummi, joten en kantanut tästä sen kummempaa kaunaa :).
Pyrskäytin juuri paahtoleivät pitkin pöytää, mielikuva lastenhuoneessa iltaisin hiippailevasta herrasta on ihan liikaa, huh huh, en voi lopettaa nauramasta!
ReplyDeleteMutta vakavissaan, mikä ihmeen välipalapuuro? Jos lapsilla on aamupuuro ja iltapuuro niin eikö olisi kohtuullista saada edes välipalaksi jotain muuta? Vai oletetaanko vanhempien keksivän jotain muuta aamu- ja iltapalaksi? Olen pöyristynyt!
ReplyDeleteHeh, mä mietin, että oletko ollut vakoilemassa minun päivää. Niin paljon yhteneväisyyksiä löytyi. Listataanpa niitä:
ReplyDelete1. Kiukutteleva ja päiväkodin välipalapuuron skipannut (todellakin: miksi oi miksi välipalaksi pitää ollaa puuroa?) lapsi.
2. Pusuja (ja myös haleja) antamaan innostunut lapsi. Molemmista todistusaineistoa eiliseltä. Siis niin liikkistä!
3. Tyytyväisenä sänkyynsä jäävä lapsi.
4. Kukkia tuova mies. Pupurakeita ei, mutta kukkien mukana tuli kaksi Magnum-jäätelöä (jotka nyt pakastimessa).
5. Meilläkin työpaikalla kekkerit. Tosin ohjelmassa vain kahvia ja suklaakakkua ja muutamille nopeimmille ruusuja. Ei mitään myynnissä.
Että ollaan ihan samikset! Hyvää naistenpäivää! :)
Mäkin sain (suuuuureksi yllätyksekseni) tulppaaneja - ja luennon naistenpäivän ja työväenliikkeen kiinteästä historiasta. Ei ole helppoa ostaa kukkia vaimolle, ei.
ReplyDeleteVenni
Välipalapuuroa? Ankeuden huippu, sanon minä.
ReplyDeleteMä sain yllättävältä taholta naistenpäivän ruusun, nimittäin työnantajaltani. Kortissa ei ollut firman nimeä vaan erään miespuolisen pomomiehen nimi. Onneksi oma mieheni ei ole erityisen mustasukkaista sorttia, hih.
Pupuneidin rakeet on ihan jees, mutta oletko maistanut Leafin pieniä suklaamunia? Joku pupu siinäkin on pussin kyljessä. Munissa ei ole tinapaperia päällä, ne on pilkullisia (sokerikuorrutus). Pussi on harmittavan pieni, mietiskelin tässä että ensi kerralla ostan ainakin kolme, niitä ei ihan joka kaupasta saa.
Mä olin aina sitä mieltä, että "puuroa syödään ja jos ei syödä, niin sitten ollaan nälissään". No, tuotanoin, kävipä sitten niin, että lapsi lopetti aikanaan siinä kahden ikävuoden tienoilla iltapuuron lusikoimisen ja kun tajusin, että "prkl, sehän herää melkein kaksi tuntia aikaisemmin aamulla, kun sillä on _nälkä_", niin eipä aikaakaan kun meillä rupesi saamaan iltapalaksi leipää, viiliä ym. ;)
ReplyDeleteTota välipalapuuroa mäkin ihmettelen.
Minä en saanut kukkia, mutta kun tulin eilen kotiin, huomasin että joku oli pessyt vessan ja imuroinut. Ilahduin varmaan enemmän kuin olisin ilahtunut kukista, varsinkin kun tiedän, kuinka paljon se joku inhoaa imuroimista. :)
ReplyDeleteVälipalapuuro lienee päiväkotien yleinen käytäntö pienten lasten (alle kolme vee) kohdalla. Puuro on kai jonkun suosituksen mukaan ravitsevampaa ja vähäsokerisempaa kuin jugut sun muut. Tai sitten se on vaan halvempaa. On kai niillä joskus jotain kiisseleitäkin. Ainakin täällä.
ReplyDeleteTahti muuttuu isompien ryhmässä, siellä saa enemmän hedelmiä, jugurttia ja viiliä.
Totean tännekin, kävin samasta mutisemassa jo Lupiinin luona. Sain töissä kolmelta miespuoliselta kollegalta suklaata, kahdelta jopa halauksen. Mies onnitteli, kun toin mielenosoituksellisesti muiden antamat suklaat kotiin.
No ohoh, onpas ne ihastuneet Rouvaan siellä uudessa työpaikassa, kun noin suklaata satelee! ;)
ReplyDeleteMua harmittaa se välipalapuuro sikäli, että meidän jäpikkä on päättänyt kategorisesti kieltäytyä syömästä mitään puuroa päiväkodissa. Jos siis on puuroa, jää jätkä nälkään. Sama koskee aamupalaa. En ymmärrä mikä sillä on. Varmaan on isältään perinyt puurovastaiset geenit. Kotona kuitenkin suostuu syömään mannapuuroa sekä vauvapuuroja. Mietittiin tässä just, että pitäisikö tehdä myönnytys ja ostaa jonkin sortin muroja (EI suklaisia ;) ) ja katsoa söisikö jätkä niitä.
Bleue, tuli ihan massiivinen WTF-fiilis tuosta jutustasi! Ja ihan hirveä kiukku puolestasi!
ReplyDeleteAika aikuista, ettet kantanut tuosta kummempaa kaunaa. Ja sekin, että tajusit, mistä oli kyse noin nopeasti - minä olisin pahoittanut mieleni varmaan vuosiksi ja suuttunut lopullisesti. Nostan kyllä hattua, että osasit jättää kommentin lopulta omaan arvoonsa.
Tuo olisi kieltämättä ollut täsmälleen oikea reaktio työpaikkani kekkereihin.
Siina, hiippailemassa kädet ojossa unissaan, eikö?
Minäkin olen siitä puurosta häkeltynyt. Tällä viikolla on ollut jonkin sortin puuroa jo useita kertoja. En itsekään välitä puurosta, joten jatkuva puuron syöttö tuntuu lapsen kiusaamiselta.
LQ, no niin, olen salaa sun kaksoisolento :D Teidän työpaikan kekkerit kuulostaa paljon paremmilta. Kukaan ei esim. kauppaa koruja.
Meillä kyllä tuota pussailusta innostumista vielä odotellaan. Nythän me vanhemmat saamme kerjätä suukkoja vallanpitäjältä.
Venni, ihanaa, että tulppaanit tulevat luennon kanssa! Että tässä näitä kukkia mutta olen tietoinen syvemmästä kontekstista kyllä, nämä eivät ole alistamiskukkia vaan vakavastiottamiskukkia :D
Jennijee, eikö? Itsekin masentuisi välipalapuurosta.
Meilläkin kai työnantaja jakeli ruusuja ala-aulassa. Missasin omani, koska olin duunissa jo seitsemältä. Pomoni tuntui olevan tästä hyvin pahoillaan. Hän ei ole ilmeisesti koskaan kuljeskellut päivää ympäriinsä piikikäs rehu kädessä ja miettinyt, kehtaisiko sen jo tunkea roskikseen. Joo, olen ankea :D
Suklaa ei ole varsinaisesti mun juttu, joten meidän pitää nyt sopia, että sä voit pitää ne suklaamunat ja mä otan hedelmärakeet!
Pilami :D Minä kyllä voisin tarjota iltapalaksi leipää, mutta se vaatisi ehkä vielä hieman leivänsyöntitehoa. Nyt jos lapselle antaa juustovoikkarin, hän syö juuston, nuolee voin, syö osan leivästä, kyllästyy leivän syöntiin (sillä vaikka hän pitää kovasti leivästä, hän pitää juustosta vielä enemmän), murentaa siitä osan ja heittää loput koiralle.
Viiliä voisi välillä kokeilla.
Liisa, toihan oli ihan mahtava ylläri! Paitsi, mistä huomasit, että oli imuroitu? Mä en olisi huomannut. Noloa, mutta totta.
Rouva Ruuhka, tuo selittää paljon. Epäilen kyllä, että hintakin on merkittävä tekijä. Ja kai noikin välillä jotain muuta syö, mutta minusta puuron pitäisi olla se välillä-osasto.
Eiks susta oo kiusallista halia miespuolisia kollegoita? Musta vähän on. Toivottavasti ne ei lue tätä. Mutta suklaa on hyvä, se olisi kelvannut - etenkin kotona miehelle, mutta on sitäkin kiva ilahduttaa, vaikka olisikin naistenpäivä :D
Meillä ei yleensä tällaisia juhlita, joten tämä oli aika ylläri mullekin.
LQ, entäs viilit ja jugut? Meidän muksu syö mielellään maustamatontakin jugua, ja viiliä kai päiväkodissa - sitä aion itsekin kokeilla.
ReplyDeleteOlen kyllä tosi murovastainen. Ihan absurdiuteen asti :D Mua ei kannata tässä kuunnella.
No, nyrkinkokoiset villakoirat olivat kadonneet eteisestä eikä keittiön lattialla ollut leivänmurukuorrutusta. Haukansilmäni huomasi heti nämä merkit. :)
ReplyDeleteMäkin olen harjaantunut huomaamaan, jos imuri on salaa kaivettu kaapista. Lattiaan jää urat niihin kohtiin, joissa imuri on kulkenu, ja maton väri on (osittain) muuttunu. Sain ilokseni huomata eilen :)
ReplyDeleteKiitos, mä syön oikein mielelläni kaikki suklaat.
ReplyDeleteMeillä syödään muroja aika paljon. Onhan niissä reippaasti suolaa ja sokeria, mutta ei sitä puuroakaan aina jaksa. Elovenan kauratyynyt ja Pirkan lesemurot on suosikkeja, myös Weetabixit menee. Ja tietysti suklaa-sokerihuurre-jutskat, mutta niitä en osta kotiin.
Mäkin oikeastaan olen murovastainen! Ja silti mietin murojen hankkimista lapselle... Hmmm. No, ehkä nuo Jennijeen suosimat voisi olla pienin paha.
ReplyDeleteMaustamatonta jugurttia (ja joskus jotain kidiustakin) lapsi kyllä satunnaisesti syö kotona. Pk:sta en tiedä, täytyy kysyä. Mutta ainakin noista vauvapuuroista pitäisi päästä eroon. Plääh, me ollaan jotenkin lepsuja joissain jutuissa...
Liisa ja Sikuriina, mahtava taito! Kun mä kyllä huomaan murut ja villakoirat, jos ne on tässä, mutten todellakaan muista niitä enää sen jälkeen kun katseeni on niistä irronnut. Siksipä olisin varmaan myös tosi huono vakooja: en ikinä huomaisi, jos vastavakooja olisi käynyt penkomassa hotellihuoneeni ja siirtänyt merkiksi asettelemaani hiusta.
ReplyDeleteJennijee, ei jaksakaan, mutta mä ajattelin korvata puuroa leivällä, jugurtilla ja viilillä.
Mutta tämä on siis henkilökohtainen epämieltymys: koska vihaan muroja itse, bongaan kaikkialta viestit, jotka sanovat niiden olevan epäterveellisiä. Sitten menen "hahaa, I knows it" - eikä meille osteta muroja. Vaikka kai niissä jokin pointti on, kun niistä monet pitävät.
Kuten sanoin, tämä ei ole rationaalista, enkä missään nimessä rypistele kulmiani muroja syöville.
LQ, olen näemmä itsekin aivan lepsuuskeisarinna, mutta yritän kyllä tarjota mukelolle vähän vaihtoehtojakin. Siitä ihan näkee, että se tympääntyy puuroon välillä. Välillä se sitten taas maistuukin, kun ei ole hetkeen ollut.
Mun entinen poikaystävä oli siinä määrin tasa-arvoihmisiä, että jos joskus päästin suustani "mikset sä osta mulle koskaan kukkia?", se vastasi "mikset sä osta mulle?". Ärsyttävää. Koska sä et tykkää kukista? Koska sä oot mies ja miehet ei oo kiinnostuneita kukista? Äh, eiku. Jälkikäteen melkein harmittaa, etten koskaan ostanut sille kukkia, niin vajavainen kuin hän puolisona olikin.
ReplyDeleteKäytiin tänään ystäväperheen luona kylässä ja katseeni eksyi valtavaan tulppaanipuskaan ruokapöydällä. En tietenkään korrektina henkilönä sanonut mitään, vaikka arvasinkin, että naistenpäiväkukkiahan ne ja aika runsaissa määrin. Puolisoni otti kuitenkin asian puheeksi ja syytti ystäväänsä kirjoittamattoman puolisosäännön rikkomisesta. Kuulemma yli kuusi tulppaania on silkkaa epälojaaliutta. Ilmeisesti teilläkin ollaan tietoisia tästä säännöstä!
Venni
Itse asiassa tuossa on yli kuusi tulppaania :D Epälojaaliksi meni!
ReplyDeleteSiinä on kaksi eriväristä kimppua, minusta kombo oli tosi hieno (värit sopivat hyvin yhteen jne.); kiittelin miestä hyvästä värisilmästä. "Joo, melkein onnistuin samanväriset kimput ostamaan", sanoi mösjöö.
Okei :D
Tykkäskö sun entinen poikaystävä kukista? Jos ei, se olisi minusta ollut ihan pätevä syy. Tyyliin "ostan sulle kuitenkin suklaata, koska siitä sä tykkäät" :D
Laskin mun rehut uudelleen ja niitä oli kymmenen. Hah! Oli itsekin siis lurjus.
ReplyDeleteMun entinen sai multa kaikenlaisia kivoja lahjoja (kuten divarilöytöjä, joista se tykkäsi oikeasti), koska olen ihan huippu hyvä keksimään osuvia lahjoja ihmisille, jotka tunnen hyvin. Tai ainakin tykkään uskotella, että olen ostanut rakkailleni lahjoja, enkä vain ruikuttanut sitä, miksei minulle tuoda romanttisia lahjoja. Hmm.
Venni
Lurjuksia löytyy joka nurkan takaa. Arvaa muuten mitä? Meillä kärttyisä feministihenkilö repi sittenkin kotihousunsa, ihan vahingossa kyllä, ei ollut kukkasten vika. Yhyy.
ReplyDeleteMulla on suuri lahjapoliittinen ongelma, joka on se, että vanhemmille pitäisi keksiä ensi vuodeksi 60-vuotislahja. Omaisinpa sun taidot.
PS. Oon ihan vakuuttunut, että olet ostanut rakkaillesi lahjoja! Ei siinä ole mitään pahaa, jos joskus itsekin toivoo vaikka niitä kukkia.
Oh boy. Oliko onneks ne vanhat ruppanat, jotka repesivät? Viikonloput on oivallista aikaa kotihousujen repimiseen, arkena ei jaksa kuin räkyttää pienistä väsyneenä.
ReplyDeleteHommaa sun vanhemmille joku matka? Yhdessä rakkaan tyttären ja sen perheen kanssa? Se on: pääsette kahden drinkille jossain palmujen katveessa sillä aikaa, kun isovanhemmat saa nauttia lapsenlapsen seurasta.
Jälkikäteen on hirveän helppoa nähdä itsensä edullisessa valossa ("mähän olin aina kiltti ja kaunis ja reilu ja pörheä, ostelin vaan lahjoja ja olin joustava"). Vaikea sanoa, kuinka totuudenmukainen kuva se on.
Venni
Ne. Toisaalta juuri ne mukavimmat.
ReplyDeleteToi matka on aika hyvä idea. Monellakin tavalla. Tavaraa niillä on aika paljon ja suunta pikemminkin karsimiseen kuin lisähamstraukseen, joten turha on lisää roinaa ostaa.
Nauran täällä ihan silmät kyynelissä tuolle kiltille ja kauniille ja reilulle ja pörheälle, ethän Venni ikinä lopeta kommentoimista, oot ihana <3