Olen joskus vuonna miekka ja kirves nipsaissut Nyt-liitteestä talteen radiofilosofien Nevanlinna ja Relander listauksen, jonka tarkoitus oli vastata kysymykseen "Mikä ei ole elämän tarkoitus?".
Vaikka listaus ei ole kaikin osin nähdäkseni täysin tyhjentävä, keskitymme nyt sen kohtaan j):
Lähimmäs aidon raivon valkohehkuista ydintä pääsen itse asiassa yleensä juuri matkapuhelimeni kanssa. Hyväksi kakkoseksi pääsee työkoneeni, tuo tonnin painoinen hedelmämerkkinen selänmurskain (portablen sijasta siis raahable), joka hyytyy milloin mistäkin syystä, ja jolle it-osastomme tarjoaa tuen sijasta vain pilkkaa.
Kiukuttelin luurille siis kuin paraskin uhmaikäinen. Sitten lähdin juoksemaan (gps-yhteys löytyi alkumatkasta, kannatti raivota) polttovoimanani viha. Visioin asioista, jotka toisivat tyydytystä:
Puolentoista kilometrin päästä olin rauhoittunut tarpeeksi miettiäkseni, miksi. Olenhan viime vuosina päässyt enimmäkseen yli esim. maantieraivosta, jonka nuorempana kuvittelin olevan jotenkin tyylikästä ja aikuista, sekä osin myös jonotusraivosta, jonka en ole ikinä kuvitellutkaan olevan muuta kuin lapsellista mutta paikoin väistämätöntä. Miksi raivoan puhelimelle, joka valitettavasti on vain kasa elektroniikkaa? Siksikö, että se tekee rentouttavasta juoksulenkistä kaikkea paitsi? Vaiko siksi, että ajoittain minulla tuntuu olevan siihen yhtä paljon vaikutusmahdollisuuksia kuin mustaan muovikaapuun pukeutuneeseen demoniin?
Vieläkö tästä voi kasvaa aikuiseksi? Auttaako, jos siirrän Nevanlinnan ja Relanderin vastaus taas jääkaappilappujemme päällimmäiseksi? Meditoimaanko tässä pitäisi ruveta?
Älypuhelimesta luopuminen ei ole optio.
Vaikka listaus ei ole kaikin osin nähdäkseni täysin tyhjentävä, keskitymme nyt sen kohtaan j):
j. Jatkuva frustraatio vaillinaisesti toimivan tietotekniikan äärellä.Näin. Tämä tuli mieleen jälleen eilen, kun kiljuin kiukusta sille idioottirakkineelle, joka oli puolitoista vuotta sitten Samsungin lippulaivatuote, nyt täydellinen verkonpaino. Se ei ottanut gps-yhteyttä. Hevosvarkauteen verrattavissa oleva rikos.
Lähimmäs aidon raivon valkohehkuista ydintä pääsen itse asiassa yleensä juuri matkapuhelimeni kanssa. Hyväksi kakkoseksi pääsee työkoneeni, tuo tonnin painoinen hedelmämerkkinen selänmurskain (portablen sijasta siis raahable), joka hyytyy milloin mistäkin syystä, ja jolle it-osastomme tarjoaa tuen sijasta vain pilkkaa.
Kiukuttelin luurille siis kuin paraskin uhmaikäinen. Sitten lähdin juoksemaan (gps-yhteys löytyi alkumatkasta, kannatti raivota) polttovoimanani viha. Visioin asioista, jotka toisivat tyydytystä:
- Puhelimen heittäminen maahan
- Puhelimen heittäminen veteen
- Puhelimen hakkaaminen tuhannen päreiksi vasaralla
- Puhelimen hakkaaminen tuhannen päreiksi lekalla
- Puhelimen huolellinen asettelu metroraiteille lähestyvää junaa odottamaan
- Puhelimen räjäyttäminen Mythbusters-ohjelmassa
Puolentoista kilometrin päästä olin rauhoittunut tarpeeksi miettiäkseni, miksi. Olenhan viime vuosina päässyt enimmäkseen yli esim. maantieraivosta, jonka nuorempana kuvittelin olevan jotenkin tyylikästä ja aikuista, sekä osin myös jonotusraivosta, jonka en ole ikinä kuvitellutkaan olevan muuta kuin lapsellista mutta paikoin väistämätöntä. Miksi raivoan puhelimelle, joka valitettavasti on vain kasa elektroniikkaa? Siksikö, että se tekee rentouttavasta juoksulenkistä kaikkea paitsi? Vaiko siksi, että ajoittain minulla tuntuu olevan siihen yhtä paljon vaikutusmahdollisuuksia kuin mustaan muovikaapuun pukeutuneeseen demoniin?
Vieläkö tästä voi kasvaa aikuiseksi? Auttaako, jos siirrän Nevanlinnan ja Relanderin vastaus taas jääkaappilappujemme päällimmäiseksi? Meditoimaanko tässä pitäisi ruveta?
Älypuhelimesta luopuminen ei ole optio.
7. Will it blend?
ReplyDeleteOisin linkittänyt, mutta TÄMÄ TYPERÄ SAMSUNG EI TOTTELE! Jok tap aika terapeuttista on joskus katsoa puhelinta blenderissä, munsta.
Ai kamala! Luulin, että olen ainoa äitisihminen, joka "rentouttavalla" juoksulenkillä saa hepulin puhelimelle ja/tai sykevyölle, jotka eivät skulaa keskenään. Niin ja lisäksi 3g-yhteys ei toiminut yhtään samaisella kerralla, jolloin ei voinut edes kuunnella rauhoittavaa musiikkia, kele. Kuuntelin muutenkin hohhelihoijakkaa kirjaa "Lean in"-jonka nasaalinen kertojaääni ei ollut omiaan rauhoittamaan hermoja. Parhaat kännykkäkostovisiot tuon kyseisen lenkin aikana oli ehkä knnykän heittäminen maahan ja sen jälkeen sen päällä pomppiminen akuankkaraivarityyliin tai puhelimen heittäminen sellaiseen oikein limaiseen mätäojaan, hähä!
ReplyDeleteSamsungin Androideissa muuten suosikkiärsytykseni on se, kun soittaa johonkin asiakaspalveluun tms, jossa on numerovalikko "valitse 1 jos haluat blaa, 2 jos haluat blöö jne.". ja se kerpeleen virtualinen numeronäppäimistö _välkkyy_ siinä ruudulla! Siinähän sit tähtäilee ja yrittää osua numeroon juuri silloin kun se suvaitsee olla esillä. Mulla on ollut toi ongelma kolmessa (!!!) eri Samsungin mallissa, mies väittää, ettei ole koskaan törmännyt tohon. Epäilen, että se ei vaan soittele valintanumeroihin...
Mä en ikinä voisi tahallani rikkoa mitään tavaraa (sittenhän se hajoaisi!), enkä myöskään fantasioi siitä, mutta muuten samaistun täysin. Lisäänkö vielä huutomerkin? Täysin! Tämä keskustelu kelpaisi näemmä myös Samsung hate groupiksi, koska munkaan SAMSUNG ei vaan saatana pidä gps:ää kartalla! Juoksen puhelimen mukaan vaihtelevasti 1,4 km ja 25 km lenkkejä, eli mun on pakko sahata sitä samaa kuuden kilsan lenkkiä, jonka todellisen pituuden tiedän.
ReplyDeleteTämä siksi, että mua vaan ihan aidosti motivoi se data mitä Sports tracker tuottaa. (Naurettavaa, tiedän - olen vuosia nauranut miestäni tästä samasta aiheesta....)
Tilanne on niin äärimmäinen, että tänään menin lenkille miehen puhelimen kanssa. (Sekin on Samsunki, mutta kalliimpi versio.) Pysyvää ratkaisua haetaan, ja uuden puhelimen osto ei ole vaihtoehto.
Mä oon ajanut puhelimen yli autolla.
ReplyDeleteVahingossa tosin - paremman tarinan saisi, jos kertoisi, että tahallaan ja vahingoittamistarkoituksessa.
Luin ensin otsikon, että "Gadget rape" ja mietin että mistähän nyt tulee. :D
ReplyDeleteSitä tuskin haluat listasi jatkeeksi.
Tuulee tuulee, ei tulee!!!!
ReplyDeleteSiina, MAHTAVA IDEA. Meillä on blenderikin vielä, eikä sitä edes paljon käytetä. Jos blenderi söisi puhelimen ja menisi rikki, tilalle mahtuisi kahvinkeitin. Win-win-win, terapiaa samaan pakettiin!
ReplyDeleteVihreä Lintu, eikö olekin jotenkin ihan hirveää, kun juuri sillä hermojenlepuutuslenkillä MIKÄÄN EI TOIMI ja tulee kauhea kiukku ja hermot kiristyvät vain entisestään? Se on pahempaa kuin se, että hermojenkiristystilanteessa mikään ei toimisi.
Akuankkaraivarit on usein haaveissa myös mun.
Valintanumeroasia kuulostaa tosi oudolta. Mulla ei oo ollut tuota myöskään, mut voin kuvitella, että siitä vasta palaisi pinna.
Täti-ihminen, perustetaan oitis Samsung hate group. Etenkin, jos voi välillä käydä fiittaamassa myös Nokia hate groupissa (muistan aina viimeisen Symbianini, en lämmöllä.)
Munsta ei kyllä ole naurettavaa motivoitua Sports Trackerin datasta, motivoidun siitä nimittäin itsekin. Ergo, ei ole naurettavaa. On viisasta löytää motivaatiotekijöitä :D
Mä ajattelin kans jo kauhulla, että juoksen puolimaratonini miehen puhelimen kanssa. Sillä on sama malli, mutta jostain syystä vähemmän risa.
Pitää ehkä opetella muistamaan tuo, että jos tahallaan rikkoo jotain, se menee rikki. Jälkikäteen harmittaisi kuitenkin.
Saara, auts. Tahallaan ajaminen olisi ollut parempi sikälikin, että siitä olisi voinut saada myös hieman tyydytystä - siis harmistuksen lisäksi. Toivottavasti ei mennyt kallis ja uusi malli? Ai, että menipä tietenkin? Niin aina.
Jennijee, ai kamala :D Siitä en edes minä visioinut :D
No se oli sitä vanhaa hyvää aikaa, kun puhelimet vielä kestivät jos ei yliajoja niin pieniä kolhuja. Ei mennyt ihan tuusan nuuskaksi, vaan vähän rivon näköiseksi. Mä jopa luulin, että se toimii vielä, ihmettelin vain kun kukaan ei soita.
ReplyDeleteMutta en suosittele gadget ragen purkamismenetelmäksi - sitä ei meinaa edes huomata kun puhelin rutisee renkaiden alla. Mun ääni menee myös blenderille.
Muistan kun yläasteaikoina kaverit yrittivät hajottaa 3310-puhelinta. Ei hajonnut. Ja sille tehtiin vaikka mitä.
ReplyDeleteItse en osaa käyttää älypuhelimia, joten edelleen käytössä hyvin simppeli halkomainen objekti. Mutta ei ole ainakaan vielä hajonnut putoamisiin tahi kemikaaleihin.
Vanhan appleni kanssa sen sijaan sai vääntää jos jostakin. Eräässä leirikeskuksessa sen sai löytämään verkkoyhteyden vasta, kun sitä kanteli edestakaisin käytävällä ja vei nopeasti takaisin huoneeseen. Ja silloinkin se toimi 10-30 minuuttia. Nykyinen toimii, ainakin vielä.
Oh the gadgets, making our lives easier.
Ilmoitan tässä postauksessa, kun tuolla ylemmässä on niin kiihkeä keskustelu etten kehtaa sinne väliin enempää ängetä, että mun blogissa on sulle haaste.
ReplyDeleteSaara, totta - jos antaa laitevihalle periksi, on olennaista, että puhelimen murskaamisesta saa alkukantaista tyydytystä. Yliviivaamme siis autolla murskaamisen keinovalikoimasta.
ReplyDeleteLinnea, ajoitteko siitä autolla yli?
Mun pitäis varmaan nostaa hattua sille, että joku ei ole älypuhelimesta riippuvainen, mutta (anteeksi vain :D) ajatuskin on minusta järkyttävä :D Itse saisin vieroitusoireita vartissa ilman luuriani. Ja kyllä se oikeasti helpottaa elämääni! Lukuisin eri tavoin! Kyllä! Ei vain raivoa aiheuta!
Siina, haaste on aina tervetullut, kiitos <3