16 June, 2013

Kaimojen kavalkadi ja sen sellaisia asioita

Olen hyväksyvänä pannut merkille, että eräs hieno nimi on kovasti yleistynyt alueemme alle kouluikäisten keskuudessa. Tällä tarkoitan, että olen tavannut kaksi nuorta kaimaani viikon aikana. Tarkoitan myös sitä, että harkitsin aloittavani postauksen minun ja omaan ikäluokkaani kuuluvan ihanan kaimani vitsillä siitä, miten Liina on kaunista, mutta sitten tulin ajatelleeksi, että sisäpiirihuumori harvoin uppoaa muihin; luulisitte vain minun olevan korskea.

Tänään puistossa tapasin kaimoistani toisen. Hän oli sisarensa ja mummonsa kanssa leikkimässä. Hieman hämmentävästi kaimani sisaren nimi sattui olemaan minun toinen nimeni. Tuntui hurjalta, hauskalta ja vähän pelottavalta.

Lasten mummoparka tosin näytti siltä, että häntä vain pelottaa. Ehkä hän piti minua vaarallisena sekopäänä.

Olen havainnut leikkipuistossa toisenkin jännittävän ilmiön: siellä näkee tuttuja. Satunnaisesti siellä näkee ihmisiä, joista voi tulla tuttuja. Jälkimmäisen ryhmän osalta toivoin eilen, että joku heistä olisi nähnyt sopivaksi ilmoittaa, että kampausviritykseni oli paennut pinnistään ja näytin vaaralliselta sekopäältä. Vaan liekö olisin itsekään sanonut.

Allekirjoitan (tutuista riippumatta) vihdoin sen, että puistossa visiteeraus on myönteinen ilmiö, joka tekee elämästä parempaa myös puiston ulkopuolella. Kun olen lakannut taistelemasta puistoilua vastaan kirkuen ja potkien ja ymmärtänyt sen, etten kotonakaan tekisi mitään omaa, on lapsen touhuamisen seurailu jotenkin kirkastunut. Minulla on yllättävän hauskaa vain siksi, että lapsella on hauskaa.

Myönteisten asioiden lisäksi on tosin todettava, että stressihormonitasoni on pysyvästi kohonnut: lapsella on joku juuttaan muksahtelukausi ja minulla on näemmä taitoa vain jälkikäteen todeta, että tuossa olisin voinut olla ripeämpi.


Lopuksi haluaisin huomauttaa, että vuoden paras ruokasesonki on taas täällä. Kaupasta saa hurmaavia nektariineja ja persikoita! Osa niistä on jopa kypsiä! Esimerkiksi teoista, jotka kannattavat, suosittelen seuraavaa: lohko hedelmä kippoon, kuorruta se turkkilaisella jugurtilla ja ehkä - jos haluaa hemmotella itseään - laita päälle vielä vähän hunajaa. Syöminen pitää ehdottomasti hoitaa lapselta salassa, muuten kaikki on mennyttä. Röyhkeä lokinpoikanen.

16 comments:

  1. Ha! Meidän taloon on muuttanut about mun esikoisen ikäinen pikku-Liina. Mietin että onkohan sen äiti kantoliinaillut sen kanssa? HAHHAAA!

    ReplyDelete
  2. HIENOA! Liinat valloittavat maan! :D

    Kantoliinailu nauratti muakin privaatisti, kun harjoitin sitä itse :D

    ReplyDelete
  3. Meilläkin asuu Liina, kohta 1,5 vuotta :)

    ReplyDelete
  4. Se on kiva kun omasta nimestä tulee verbi... nykyään liisataan kaikenlaista. On ollu vähän totuttelemista :)

    ReplyDelete
  5. Mulla on täsmälleen sama havainto puistoilusta: kun lakkasin itse vastustamasta ajatusta, siitä tulikin aika kivaa.

    Ja nyt mun tekee mieli turkkilaista jogurttia, persikoita ja hunajaa. Arvaa, löytyykö kotoa hunajan lisäksi muita tarvittavia ainesosia? Että kiitti :)

    ReplyDelete
  6. Hmmm, emiliointia ei taideta missään harrastaa, vaikka pieniä (ja sellaisia pissisikäisiä) emilioita on puistot väärällään. Meidänkin puistossa on yksi pieni Liina.

    Mä en tiedä, onko puistoilu musta erityisen kivaa - paitsi silloin (aika usein) kun siellä on äitikavereita - mutta se on vain niin paljon parempi vaihtoehto sille, että riekutaan sisällä eikä sitten nukuta päiväunia. Metsäretki on välillä kiva vaihtoehto, mutta puistossa on vähän helpompaa - ja siellä voi olla niitä äitikavereita.

    ReplyDelete
  7. Täällä ilmoittautuu vielä yksi Liinan (4,5 v) äiti :) En muuten tiennytkään että nimi on alkanut yleistyä, meilläpäin ei ole ketään toista pikku-(eikä sen puoleen isoakaan)Liinaa ja nimi tuntuu herättävän sen ensimmäisen kerran kuulevissa lähinnä hämmennystä. Oma (aikuinen) serkkuni on myös Liina - ei mitään uutta auringon alla!

    ReplyDelete
  8. Hah, olen käyskennellyt leikkipuistoissa nyt jo parin vuoden ajan ja huvittuneena pannut merkille tuon saman - kaikkiin satunnaisiin opiskeluaikojen tuttuihin törmää nykyään siellä hiekkalaatikolla. Hauskaa kyllä. :) Sama homma kotipaikkakunnalla käydessä. Ennen nähtiin vanhoja kavereita baarissa, nyt puistossa. ;)

    ReplyDelete
  9. Vautsi, Liinat valloittavat MAAILMAA: meilläkin ihana Liina kuvioissa jo seitsemättä vuotta :-)

    ReplyDelete
  10. Piia, mahtavaa! Nimi on hyvin valittu. Etenkin jos opetatte lapsen nauramaan kolkosti kaikille nimivitseille :D

    Liisa, aaaa! Sanojen verbaaminen, mikä ihanankamala asia! (Termi pöllitty Lassista ja Leevistä.) Voin kuvitella, että tuohon on hieman tottumista.

    Saara, mutta nyt jo olet ehkä käynyt kaupan persikka-apajilla? Mielihyvän siirtäminenhän on kuulemma tie onnellisempaan elämään. Pätee ehkä siihen puistoiluunkin. Tai ehkä siihen pätee se, että "saat sen, mistä luovut"?

    Leluteekki, sun pitää nyt äkkiä itse verbata emilia. Mikä olis tosi kiva tekeminen, johon olet nimesi halunnut aina yhdistettävän?

    Helppous on minusta kyllä kaunista, ja jos on äitikavereita, tilanne on vielä parempi. Ei kai sitä kukaan sano, että puistossa pitäisi vain lapsilla olla hauskaa?

    Johanna, no nyt kuule! Intouduin tutkimaan tilannetta Väestörekisterikeskuksen palvelusta. Juuri oman syntymävuoteni jälkeen Liina-nimien tilanne on parantunut jos nyt ei räjähdysmäisesti niin ainakin vertautuen skumppapullon korkin poksuntaan. Sitten tilanne onkin pysynyt tasaisehkona.

    Ihan kiva, luulisin - nimi ei ole enää niin tuhottoman harvinainen kuin omassa lapsuudessani, jolloin olisin antanut mitä tahansa (tarrakokoelmaani lukuunottamatta) jos olisin tavannut jonkun kaiman. Paitsi sitä vanhempieni kavereiden lasta, joka ei halunnut olla kanssani missään tekemisissä :D

    Hieno nimi!

    Pilami, minä en sentään tapaa opiskelututtuja, olen jotenkin eritynyt eri ilmansuuntaan kuin useimmat niistä (asuvat Espoossa kaikki tyyni) ... mutta tuttuja kuitenkin. Erhevalmennuksesta ja koko hiton naapurusto :D

    Sannabanana, NIIN JUURI! Maailmanvalloitus! Se on oikein. Minusta tulee diktaattori :D

    ReplyDelete
  11. Mä salaa ihmettelen, miksi mun nimi ei leviä. Ja salaa olen myös tyytyväinen, koska olen aina tykännyt siitä, että on harvinainen nimi. Sitten jaoin tämän onnen vielä lapsellenikin.

    Tosin pienenä meidän naapurissa asui mun kaima, jolla oli sama toinenkin nimi. Olin Pikku-Siina ja se oli Iso-Siina. Juuri muita kaimoja en tunne, muutaman olen nähnyt etäältä. Kerran kirjastossa oli asiakas, jolla oli mun etunimi ja mun siskon nimi toisena nimenä. Se oli kummallista. Piti ihan mainita hänelle siitä, kun näytin varmaan kovin tyrmistyneeltä hänen asiakastietueensa edessä.

    ReplyDelete
  12. Liina, kyllä olen. Heti eilen aamulla, kun kynnelle kykenimme. Ostin rasiallisen villipersikoita, ja tunnustettava on, söin koko purkillisen turkkilaista jogurttia ihan yksin eilen illalla persikoiden ja hunajan kera. Mutta mä syönkin kahden edestä, nih!

    ReplyDelete
  13. Kuuluu kai käytöstapoihin käydä ilmoittamassa haasteesta myös haastetulle, mutta meinasi unohtua. Mun blogissa on siis sulle haaste.

    ReplyDelete
  14. Siina, minustakin on nykyisin ihan hauskaa, että nimi on harvinainen! Mutta ehkä tässä ollaan osin päästy yhteiskuntana ohi siitä, että nimen pitää ennen kaikkea olla samanlainen - ja nähdään paljon suurempaa nimien kirjoa!

    Näyttikö sun asiakas hieman pelästyneeltä myös, kuten leikkipuistokontaktini? :D

    Ja kiitos haasteesta <3

    Saara, se on oikein. Villipersikat ovat ihania, ja niin kauniitakin. Ja terveellisiä, joten niitä on ehdottomasti syötävä kahden edestä! Minä en annostasi paheksu, olen itsekin joskus moiseen onnellisena sortunut :D

    ReplyDelete
  15. Liina on kaunista! Ja hahaa, korskeaa! :D

    Sangen mainiota täältä havaita, että maailma on kovaa vauhtia kansoittumassa myös pikku-Liinoilla. Kjehkjeh.

    ReplyDelete
  16. KYLLÄ! Nyt voi hyvällä syyllä ja korskeasti sanoa, että maailmassa ei todellakaan ole virhettä :D

    ReplyDelete

Note: Only a member of this blog may post a comment.