13 June, 2013

Kädet ja aika

Tänään havahduin siihen, että käteni eivät ole enää aivan nuoren ihmisen. Eivät ne vielä ole vanhankaan kädet, mutta jotain on kuitenkin tapahtunut. Jotain, jonka epäilen olevan osin peruuttamatonta: aiemmin kuivuus hävisi rasvauksella, mutta näille ajan merkeille ei taida mitään voida.

(Ehkä käsieni iho olisi yhä nuori, jos olisin parikymppisenä rasvannut ahkerasti? Epäilen vahvasti, enkä kadu mitään.)

Olen kuullut teorian (tieteiskirjassa, mutta kuitenkin), jonka mukaan lapsuuden kesät ovat pidempiä, sillä niiden suhteellinen osuus eletystä elämästä on isompi. Kun pääsemme elokuun loppuun, kuluva kesä on ollut lapseni elämästä kahdeksasosa, minun elämästäni puolestaan sadaskolmaskymmeneskuudesosa.

Toivottavasti pääsen tilanteeseen, jossa viimeksi kulunut kesä on ollut elämästäni 1/360 ja jaksan epäilemättä ryppyisillä käsilläni neuloa sukkia lähipiirille. Enkä vieläkään kadu sitä, etten lätrännyt käsirasvan kanssa.

12 comments:

  1. Olen kuullut saman teorian, ja jotenkin se kuulostaa ihan loogiselta.

    Elämän merkit kropassa on hyvä. Mulla on ryppyjä silmän alla, ja ekat harmaat hiuksetkin olen jo löytänyt. Eikä se iho ihan täysin kimmoisa ole muualtakaan, käsistä nyt puhumattakaan. Niin sen kuuluu mennä, aika näkyy ja se on oikein.

    ReplyDelete
  2. Kiitos, kaunis teksti. Mulla tulee mun kämmenselistä (joissa ne rypyt ja suonet näkyy) mieleen mun äidin kädet, mikä on tavallaan aika lohdullista.

    ReplyDelete
  3. Mun mielestä ryppyiset kädet ovat parhaimmillaan todella kauniit. Hyvä niin, sillä en ole ikinä tajunnut käsirasvan funktiota.

    Heitin sua haasteella!

    ReplyDelete
  4. Liina! Kauheaa, että olen missannut näin kivan blogin, mutta onneksi Jennin haasteen kautta löysin tänne :-)

    Minäkin havahduin noin kuukausi sitten ryppykäsiin taas uudelleen. Välillä ne unohtuvat kiireessä ja hauskanpidossa ;-)

    ReplyDelete
  5. Mä oon kuullu sellasesta teoriasta, että aivot oppii käsittelemään syötteitä kaiken aikaa "paremmin" (jättää osan huomioimatta), jolloin aika tuntuu lyhenevän. En tiedä, mihin uskoisin, mutta aika on edelleen suhteellista aikuisenakin - kesälomat on liian lyhyitä ja palaverit liian pitkiä :)

    ReplyDelete
  6. Saara, minustakin näin on aika hyvä. Ei pelota vanheneminenkaan. Tähän asti on ollut joka vuosi helpompi olla omissa nahoissaan!

    Leluteekki, mietin itse asiassa samaa! Ja sitten ajattelin, että joskus mun käsistä tulee toivottavasti mieleen mummon kädet. Siinäkin on jotain aika ihanaa.

    Jenni, mahtavaa, että joku muukaan ei tajua! Mua on aina huvittanut sellaiset kauhistuneet kuiskailut siitä, miten todellinen ikä näkyy käsistä. Saa näkyäkin :)

    Kiitos haasteesta, tartun siihen pikapuoliin!

    Sannabanana, no mutta ihaninta, että löysit :D Se on toinen ryppykäsien hyvä puoli, että niistä ei todellakaan ehdi stressata, kun elämässä on kaikkea muuta hauskaa.

    Sikuriina, noinkin se voisi olla. Ei kai sitäkään vielä tiedetä, miksi kuu näyttää matalalla olevan suurempi - mutta näyttää se, ja aika on todella suhteellista. Koskaan se ei mene niin hitaasti kuin palavereissa, ja synnyttäessä.

    ReplyDelete
  7. Synnytys kävi mullakin mielessä :D

    ReplyDelete
  8. Muistan lapsena ihmetelleeni äidin käsiä, ne olivat jotenkin nahkapintaisemmat kuin omat, kiiltävät ja vähän ryppyiset.Omissakin käsissä alkaa eletty elämä näkyä ja musta se on yksinomaan hienon näköistä. Tämän takia en jaksa laittaa kynsiä, vaikka ihailenkin muiden hienoja kynsiä. Ehkä tässä digiajassa käsillätekemisjutut ja niiden näkyminen tuntuu jotenkin luksukselta: puutarhahommat, maalaaminen, leivonta, askartelu, ne ovat sitä elämän kivaa puolta.

    Ja jännä toi syöte-teoria ajan kulumisen suhteellisuuden kanssa. Ei vaan lakkaa tämä ajankulun nopeus ihmetyttämästä. Lasten saamisen jälkeen aika on alkanut viuhua vielä vinhemmin.

    ReplyDelete
  9. Sinun ajatuksesi usein lämmittävät, arkisista asioista tulee erityisiä, niin taas tänään. Mun käsille mummous sopii. Mulla on aika isot, ei todellakaan sirot kädet. Pian ne pääsevät oikeuksiinsa. Silittelin vähän aikaa sitten mummoni kättä. Niistä on taas tullut silkkiset, kun ne saavat enimmäkseen levätä.

    ReplyDelete
  10. Sikuriina, synnytyksestä kirjoitti muuten Paula Noronen huippuhauskan kolumnin Hesariin. Aiheella synnyttävän tyypin kumppani. Voin kuvitella, että se oli just sellaista :D

    Lupiini, sä onnistuit hienosti kuvaamaan sen, miltä lapsesta äidin kädet näyttivät - minusta myös. Ne iän merkit ovat juuri siinä, että iho kiiltää hieman eri tavalla kuin ennen, on vähän ryppyisempi. Ihan kaunis silti.

    Omatkin kynteni ovat vain mahdollisimman lyhyet, joskus lakatutkin. Kädet ovat kauniit sellaisenaan.

    Satunnaisesti epäilen kyllä yhä, että kyse on vain siitä, että aikaa on ihan rutkasti tyypeille, joiden ei tarvitse huolehtia ruoanlaitosta...

    Jennijee, kiitos ihanista sanoista! Tuli hurjan hyvä mieli. Mä luulen, että sun kädet on todella kauniit. Niissä asuu varmasti paljon lempeyttä.

    ReplyDelete
  11. Tämä oli ihanan lämmin kirjoitus. Omat käteni eivät ole enää lainkaan nuoren ihmisen kädet. Nahka on vähän rypyssä ja kiiltää, kuten lupiini tuolla sanoi. Käsirasvoja en silti ole harrastanut enkä aio harrastaa. Jännä, että omat käteni alkavat muistuttaa oman äidin käsiä. <3

    ReplyDelete
  12. Kiitos <3 Minustakin on jännää ja ihanaa, miten löydän äitini kädet kohta omistani. Sekin on ihanaa, että mitä enemmän nahka rypistyy, sitä vähemmän se jaksaa huolettaa. Muutakin mietittävää onneksi on!

    ReplyDelete