Juuri perustettu Suomen Blogimedia ja toisaalta luonnosteilla olevat bloggaajien eettiset ohjeet ovat nostattaneet keskustelua blogien kaupallistumisesta. Aihe on monitahoinen, kuten mainostus yleensäkin, eikä minulla ole taitoa tai edes halua käsitellä hommaa joka kantilta. Valitsen sen sijaan näkökulmista itselleni luontevimman: lukijan. Nautin kirjoittamisesta, mutta lukemista olen aktiivisesti harjoittanut jo 28 onnellista vuotta. Lukijana myös tutustuin blogeihin ensi kerran.
(Tämä postaus ei tietenkään välttämättä tarkoita mitään kenenkään bloggaajan kannalta. Yritän vain avata sitä miksi lukijasta mainonta ei ole välttämättä yhtään jee.)
Niin, miksi en pidä kaupallisuudesta blogeissa?
Siksi, että se saa minut haluamaan tavaraa.
Mainonta luo tarpeita. Tämä ei varmaankaan ole ylläri. Ja jos se ei toimisi, sitä ei tehtäisi. Mutta koska se toimii, ja koska blogimainonta toimii, sitä tehdään. Ja minä, lukija, olen se henkilö - yksi niistä henkilöistä - joihin blogimainonta tehoaa.
Kun sanon "minä, lukija" en tarkoita mitään abstraktia lukijahahmoa, jonka hahmoon suvaitsen ystävällisesti tämän postauksen ajaksi verhoutua. Tarkoitan itseäni. Mainonta tehoaa juuri minuun, enkä ole vielä keksinyt muuta tapaa väistää mainonnan vaikutus kuin olla kuluttamatta sitä.
Tähän kohtaan pitäisi kirjoittaa hassunhauska disclaimer siitä, miten tässä kuvittelee olevansa tiedostava ja aikuinen, hehheh. Mutta ei tässä ole mitään kovin hauskaa. En jaksa nyt dissata itseäni: minä olen aikuinen ihminen, ihan kohtuullisen fiksu. Ja mainonta tehoaa minuun.
Tästä nimenomaisesta syystä en myöskään lue juuri akkainlehtiä paitsi kampaajalla. (Jostain syystä muuten historiani tuhoisimmat ostoskeluhetket sijoittuvat ajallisesti kampaajakäyntien välittömään läheisyyteen.)
Blogilla ja naistenlehdellä on kuitenkin muutama ero: naistenlehden nähdessäni tiedän jo, että sitä olisi syytä välttää. Naistenlehti on käytännössä tavarakatalogi lievällä fyllingillä, mutta blogi on mahdollisuus jakaa kokemuksia muutoinkin kuin kuluttajana. Toisaalta lemppariblogiin osaksi otetut mainospostaukset ovat yllättävämpiä. En osaa vielä suojautua niitä vastaan.
Mutta enköhän minä opi.
Niin, miksi en pidä kaupallisuudesta blogeissa?
Siksi, että se saa minut haluamaan tavaraa.
Mainonta luo tarpeita. Tämä ei varmaankaan ole ylläri. Ja jos se ei toimisi, sitä ei tehtäisi. Mutta koska se toimii, ja koska blogimainonta toimii, sitä tehdään. Ja minä, lukija, olen se henkilö - yksi niistä henkilöistä - joihin blogimainonta tehoaa.
Kun sanon "minä, lukija" en tarkoita mitään abstraktia lukijahahmoa, jonka hahmoon suvaitsen ystävällisesti tämän postauksen ajaksi verhoutua. Tarkoitan itseäni. Mainonta tehoaa juuri minuun, enkä ole vielä keksinyt muuta tapaa väistää mainonnan vaikutus kuin olla kuluttamatta sitä.
Tähän kohtaan pitäisi kirjoittaa hassunhauska disclaimer siitä, miten tässä kuvittelee olevansa tiedostava ja aikuinen, hehheh. Mutta ei tässä ole mitään kovin hauskaa. En jaksa nyt dissata itseäni: minä olen aikuinen ihminen, ihan kohtuullisen fiksu. Ja mainonta tehoaa minuun.
Tästä nimenomaisesta syystä en myöskään lue juuri akkainlehtiä paitsi kampaajalla. (Jostain syystä muuten historiani tuhoisimmat ostoskeluhetket sijoittuvat ajallisesti kampaajakäyntien välittömään läheisyyteen.)
Blogilla ja naistenlehdellä on kuitenkin muutama ero: naistenlehden nähdessäni tiedän jo, että sitä olisi syytä välttää. Naistenlehti on käytännössä tavarakatalogi lievällä fyllingillä, mutta blogi on mahdollisuus jakaa kokemuksia muutoinkin kuin kuluttajana. Toisaalta lemppariblogiin osaksi otetut mainospostaukset ovat yllättävämpiä. En osaa vielä suojautua niitä vastaan.
Mutta enköhän minä opi.
Niin, se mainonta on niin ovelaa, ettei se oikeastaan ole tiedostettavissa minun ymmärtääkseni, vaan sille on altis koko ajan kaikki me, toki joku vähemmän ja joku enemmän.
ReplyDeleteEsim nyt olen huomannut yhden potkupyörän putkahtelevan usean seuraamani blogin kuviin, en tiedä ovatko samanmerkkisiä mutta ajattelin kyllä jo ettäonkohan tässä jokin yhteys (en siis epäile piilomainontaa tai mitään negatiivista pyöristä tai niiden ostajista).
Sama homma itselläni on kirjoissa: hurahdan ottamaan kirjastossa kirjan, jonka jo takakannen perusteellaveikkaan epäsopivaksi itselleni mutta uteliaisuus ja ehkähalu kokea jotain yhteisöllisyyttä (?!) saa minut nappaamaan kirjan ja jopa lukemaan sen loppuun saakka. Ihmettelen, että uskalsin kuitenkin kirjoittaa kirjasta kuten ajattelin,vaikka se saattaa poiketa valtavirrasta (en ole lukenut, vain nähnyt kantta joka paikassa ja syöttänyt sen itselleni myyntipuheena).
Poden myös aika ajoin ahdistusta siitä, että otan vastaan lastenkirjoja kustantamoilta ja esittelen niitäblogissani. Vaikka suuri osaminusta on asiasta tosi iloinen ja ajattelen, että saanen palkita itseäni tässä elämässä ehkä edesnäin tässäkin elämänvaiheessa, niin silti osaminusta ajattelee että olen osaa turhaa kulutusmässäilyä ja todennäköisesti myös vaikutan tälläkin höperehtämisellä toisten valintoihin. Nämä moraaliset asiat on vaikeita ja ymmärrän oikein hyvin pointtisi. Kun blogi lähtee markkinointiin osalla tai isommalla mukaan,kyllä sen pohjamuuttuu, mutta se ei välttämättä ole kuinjuuri akkainlehtiseuraamus, joille myöskin on paikkansa ja lukijansa. Itse viehätyn ehkä eniten pienistä, harrastelijapohjaisista blogeista ja joskus jopa suren kun joku blogi muuttuu lukijamäärän myötä (ymmärrettävästi) populaarisemmaksi. Tulee mieleen musiikkibisnes, joissa monelle hyvälle bändille käy samoin- mainstream, alkukantainen juttu muuttuukin levy levyltä massamusiikiksi, koska se myy ja raha on kiva asia.
Pahoittelen kosketusnäytön toimivuudesta johtuvia välilyöntipuutteita, en ehdi korjata!
Joo, toi se on mullekin ydinsyy, miksen pidä kaupallisista blogeista. Se, että alan himoita kulutustavaroita ja se, että en enää pidä bloggaajaa luotettavana. Etenkin aiemmin, blogimainonnan rajojen ollessa hämärämpiä, punastelin joskus aidosta myötähäpeästä lukiessani muka jotenkin vaihtoehtohenkisistä blogeista Angry Birds -rasvahehkutuksia ja jonkun tietyn pyllysavettimerkin kehumista mm vetoamalla siihen ettei niissä saveteissa ole parabeeneja/bpa:ta. Että tuossa ihmiset, joilla ei ole markkinointiviestinnän koulutusta eikä kokemusta, eikä koko blogimainonnasta varsinaista ennakko-ohjeistusta, yrittävät taiteilla ja kierrellä sen faktan ympärillä, että he saavat (vähän) massia siitä että mainitsevat tuotteen blogissaan.
ReplyDeleteEn mä kaupallisuutta sinällään aina ja automaattisesti paheksu. Olen itse asiassa itsekin vähän niinku sillä alalla. Ja tämä keski-ikä on tuonut harmaan sävyjä omaan mustavalkoisuuteen. Haluan vaan pitää blogit itselleni laatuviihteenä, ajatuksia ja puntarointia herättävinä medioina, en mainoksina. Surffaan muutenkin ihan liikaa jotain vitun Polarn o. Pyretin alesivua (just sain suurella vaivalla suljettua saitin tilaamatta mitään) ilman että haluan jatkuvasti blogeista lisävinkkejä siihen, mihin voin massini tuhlata.
Minä en lue akkainlehtiä, koska niissä on kovin vähän kiinnostavaa sisältöä. En ole juurikaan kiinnostunut meikeistä, kampauksista tai muodista - enkä siitä, kuka julkkis styylaa kenenkin kanssa juuri nyt. Mutta sisustuslehtiä luen, ja jokin aika sitten olin sisustusblogien suurkuluttaja (tässä kohtaa joku voisi huomauttaa, että akkainlehtiä nämäkin. Voi olla, ja samasta asiasta lopulta onkin kyse). Huomasin itsessäni kuvailemasi ilmiön: mitä enemmän luin (eli katselin) sisustusblogeja, sitä enemmän rupesin haluamaan tavaraa. Sitten lopetin lukemisen, koska en halua joutua perikatoon ja velkavankeuteen.
ReplyDeleteMutta tuosta kaupallisuudesta. Mulle ei oikeastaan ollut väliä, oliko himottu tavara esitelty mainoksena tai yhteistyökumppani-postauksena vai oliko se omilla rahoilla ostettu vai ihailtiinko jotain vielä kaupassa olevaa tavaraa. Pelkästään kauniiden asioiden esittely sai minut haluamaan niitä.
Jos siis ajatellaan, että kaikki kaupallisuus loppuisi blogeissa nyt (eli bloggaajat eivät saisi enää mitään tuloja hommastaan), niin vähenisikö blogien aiheuttama tavaranhimo? Rohkenen epäillä, että ei juurikaan. Bloggarit voisivat esitellä tavaroita ilmaiseksi - moni tekee sitä joka tapauksessa.
Minä en lukijana pidä huijatuksi tulemisesta, eli piilomainonnasta. Siksi mielestäni on hyvä, jos jonkinlainen yhteinen ohjenuora syntyy, ja sitä noudatetaan. Pidän positiivisena etenkin sitä, että mainonta jotenkin selkeästi erotetaan ei-mainonnasta - ehkä siten sitä vastaan oppisi suojautumaan.
Laadukkaan tekstin ja journalismin ystävänä olen ollut vuosia huolissani paitsi laatulehtien, myös niitä tekevien ammattilaisten tulevaisuudesta. Mediatalot ympäri Suomen vähentävät väkeä, ja toimittajien on vaikea saada töitä. Olen Suomen blogimediasta iloisen odottavalla kannalla. Toivon, että he onnistuvat luomaan tavan, jossa bloggari saa tuloja työstään ilman, että joutuu myymään sieluaan mainostamalla tuotetta, johon ei oikeasti usko.
Minäkään en pidä kaupallisuudesta blogeissa, vaikka olenkin suhteellisen immuuni mainonnalle. Tai sitten kuvittelen olevani, koska en juurikaan katso telkkaria ja sen mitä katson, katson Yle Areenalta (ei siis mainoskatkoja) ja naistenlehdissä on lähinnä meikkimainoksia (en juurikaan meikkaa). Kun vielä totean, että kotikylässäni on vain ruokakauppa ja käyn hirmu harvoin isommilla kaupoilla, alan jo kuulostaa aika säälittävältä ;)
ReplyDeleteNo, kirjat ovat, kröhöm, heikko kohtani, ja niitä ostan usein ja paljon, lähinnä tosin käytettyinä tai aleista. Kirjojen ostopäätöksiin eivät vaikuta mainokset, mutta kirjasto (ostan usein kirjoja, jotka olen jo lukenut), ystävien suositukset ja kirja-arviot kylläkin.
Mutta jotenkin en tykkää ajatuksesta, että blogeissa esitellään jotain tuotetta, koska siitä saa rahaa. Myös affi-linkit tuovat jotenkin epämääräisen sivumaun. Mieluummin katson/olen katsomatta mainoksia blogien sivupalkeissa/bannereissa, itse postauksissa lukisin mieluiten sellaisista aiheista, jotka bloggaaja on itse valinnut, jotka hän sillä hetkellä haluaa jakaa sydämeltään/arjestaan/remonttiprojektistaan. Mutta kuten sanoit, asia on monitahoinen, ymmärrän kyllä myös halun ansaita rahaa blogilla jos sitä pitää ammattimaisesti.
Hyvä kirjoitus, Liina!
ReplyDeleteEn ole vielä ehtinyt perehdyttää itseäni noihin uusiin blogimediajuttuihin (paitsi lukemalla sanan joistakin otsikoista), mutta tiedostan saman eli sen, että olen hyvin altis blogimainonnalle. Toisaalta, tiettyjä hyvinkin materiapitoisia lastenvaateblogeja luen hyvin tietoisena siitä, että todennäköisesti alan haluta ja tarvita kaikkea, mistä niissä puhutaan. Katalampia ovat näennäisen ei-kaupalliset blogit, joissa yllättäen kehutaankin jotain tuotetta tai palvelua. En ole varma pidänkö siitä. Vaikka toisaalta, saattaisin joskus äärioloissa itsekin spontaanisti kehua jotain tuotetta puhtaasti siksi, että se on superhyvä. Onko se blogimainontaa? Ehkä. Vaikken itse näin ehkä ajattelisikaan.
Bleue, mikä mahtava kommentti ja kosketusnäytöllä vielä! Sä oot ihana!
ReplyDeleteOn ensinnäkin sanottava, että mun mielestä sun ei tarvii tuntea mitään erityisempää huonoa omatuntoa. Näitä on ihan hyvä pohdiskella välillä, mutta itselläni taitaa mennä välillä pakkomielteen puolelle.
Sitten on pakko myöntää sekin, että lastenkirjallisuus on munsta jotenkin niin pyhää, ettet siitä kirjoittamalla ja arvostelukappaleita pyytämällä mitenkään voi tehdä väärin. Etenkin kun maassamme on niin hieno kirjastolaitos, ettei kaikkea esittelemääsi todellakaan tarvitse OSTAA.
Vertaus blogien kasvusta bändien kasvuun on aika mainio; noin siinä varmaan helposti käy, ja samalla menetetään usein jotain olennaista, mutta ehkä saadaan myös jotain uutta?
Ja siitäkin olen samaa mieltä, että tietty yhteisöllisyys meitä ajaa. Vaikka suoranainen tarve hankkia "oikeaa merkkiä" olisi ehkä vähän kahdeksankymmentälukua, selvästi on kuitenkin helpompi perustella itselleen miksi lapsi tarvitsee potkupyörän. (Minä olen onnistuneesti perustellut tämän itselleni ennen kuin olin ensimmäistäkään kertaa raskaana :D)
Lupiini, noinpa juuri. Minä en HALUA himoita kulutustavaroita. Haluan himoita rauhallista hetkeä parvekkeella tai juoksulenkkiä tai sitä, että joskus pääsen uimaan, tai hyvää lukukokemusta, mutta en missään nimessä islantilaista naamarasvaa, vaikka se olisikin parasta, mitä maa päällään kantaa.
Mä oon kanssasi samoilla linjoilla siinäkin, että kaupallisuus ei ole automaattisesti paha asia. Tottahan se on, kuten esim. Project Mamassa kirjoitetaan, että asioita pitää myös myydä, ja se vaatii markkinointia, ja hyvä niin. Yritin tässä vain ehkä muotoilla sitä, miten bloggaajan ja mainostajan yhteistyö ei välttämättä ole aina lukijan voitto, vaikka se helposti sellaiseksi halutaankin spinnata.
Tästä näkökulmasta myös pyhä viha, joita ne eettiset luonnokset herättävät, tuntuu hieman erikoiselta. Ilmeisesti lukijan pitäisi olla yksinomaan kiitollinen, että joku viitsii testata kosmetiikkaa hänen puolestaan.
Saara, JUST NOIN MULLE KÄY! Sisustusblogeja en lue ollenkaan, koska tosi äkkiä tulee sellainen olo, että haluan tuon lipaston, tämän lampun ja jonkun ihanan korihässäkän. Tulen tyytymättömäksi kotiimme. En väitä, että meillä olisi kovin tyylikästä (sisustusbloggaajat itkisivät varmaan verta) mutta ihan riittävän ok on mun makuun.
Hirveän hyvä pointti kyllä tuokin, että tavaranhimoon ei varmaankaan vaikuttaisi se, esitelläänkö mainoskamaa vai muuten vaan ihanaa roinaa. (Paitsi ehkä siinä mielessä, että bloggaajaan voisi luottaa eri tavalla, mutta tässä se läpinäkyvyys on olennaista.)
Mä olen kanssa ihan odottavalla kannalla Suomen Blogimedian suhteen. Toivon vain hirveästi, että se uusi tapa olisi jotain muuta kuin "kyllä oikeasti uskon tähän tuotteeseen" -postauksia, sillä useimmat ihmiset pystyvät venyttämään uskoaan melkoisen pitkälle :D Pidän peukkua, että hommaan löytyy kiinnostava uusi malli.
Tarkoitus ei ollut siis tosiaan dissata Suomen Blogimediaa, paitsi että nimi kuulostaa edelleen Magneettimedialta mun korviin. Uskon, että se on iloiselle joukolleen ihan tarpeen. Mua vaan vaivaa ajatus siitä, että yksi ratkaisu väistämättä olisi kaikille hyvä - en osaa nähdä asiaa aivan näin ruusuisena.
Maria, ei tuossa ole mitään säälittävää, minusta kuulostaa siltä, että tiedät, mitä tahdot ja keskityt olennaiseen :D
Ja tämä nyt ei varmaan tule yllärinä, mutta kyllähän kirjat mullekin on sellainen pyhä lehmä, että niiden hankinta ja mainonta on lähinnä jumalallinen tehtävä ja etuoikeus... Että vaikea siitä on ketään tuomita ;)
Minäkin ottaisin mieluummin bannerimainokset tai muut, mutta tuote-esittelyt ei niin kiinnosta. Jos niistä saa rahaa, mun on vaikea luottaa niihin, vaikka miten yrittäisin.
No, jännä nähdä, mihin suuntaan blogit mediana suuntaavat. Vai suuntaavatko moneen suuntaan - harrastusbloggaajat bloggaavat edelleen intohimosta ja ammattibloggaajat sitten intohimon ohella muista syistä?
LQ, tänks! Tää sun kommentti (ja Saaran kommentti tuossa ylempänä) saivat mut kyllä pohtimaan tavaran hehkutusta ihan ylipäänsä, koska tottahan sekin on, että sellainen spontaani tavaraihkutus on melkein katalampaa kuin maksettu mainos. Ne ainakin osaa väistää kaukaa. Aaargh.
ReplyDelete(Niin, olenhan minäkin hehkuttanut esimerkiksi erästä tamperelaista lankakauppaa aivan puhtaasta ihastuksesta ... Nyt pitää mennä tutkiskelemaan katalaa sieluaan!)
Musta taas toisaalta ja toistaiseksi blogeissa on ollut pääsääntöisesti rehellisempiä tuotearvioita kuin naistenlehdissä ikinä, vaikka olisikin saatuja tuotteita. Muistan, kun journalistiopiskelija-aikoinani paheksuttiin pyhästi tapaa, jossa lehdessä olisi juttu esim. uikkareista ja uimapukumainos ihan siinä vieressä. Sittemmin siitä tuntuu järjestään tulleen naistenlehtien tapa.
ReplyDeleteNiin ja naistenlehtien naamarasvajutut ovat usein lähinnä lyhennelmiä jostain rasvojen valmistajien tuote-esitteistä. Noin niinkuin kärjistäen, ja jos kyseessä ei ole sellainen "tuotetesti".
On kyllä mielenkiintoista nähdä, millaiseksi blogimaailma kehittyy. Nythän bloggaajilla on varaa olla tuote- ja mainostajakriittisiä, kun se on yleisemmin vain harrastus, eikä leipätyö. Jos pääosa bloggaajista saisi tulonsa pelkästään blogista, olisi bloggaajien varmaan pakko siirtyä naistenlehtilinjalle tuotekriittisyydessään. Eli kritiikkiä ei kauheasti olisi. Ellei sitten tulomallina olisi sellainen joku mikromaksaminen, eli tosi hyvästä blogista jokainen maksaisi jotain, ja yksittäisen bloggaajan aiheuttamat "organisaatiokustannukset" olisi tietty varmaan tarpeeksi pienet pyöriäkseen tuollaisella mallilla.
Niin ja joskus vuonna nappi ja kaksi jouduin vähentämään kauneuskeskustelupalstalla pyörimistä, koska keskustelujen lukeminen uusista ihkuista meikkivoiteista jne. sai tietty haluamaan ja ostamaan niitä.
No kun mua ei tavallaan kauheasti kiinnosta se rehellisyys - ensinnäkin oletan, että jos mainos on maksettu, se ei enää ole rehellinen mahdollisista hyvistä pyrkimyksistä huolimatta - kuten säkin tuossa osuvasti huomautit!
ReplyDeleteToiseksi se on yhdentekevää, koska oli se viesti rehellinen tai ei, se kuitenkin liittyy kuluttamiseen ja sen ihanuuteen, ja mä kaipaan aluetta, jolla ei koko ajan puhuta kuluttamisesta ja sen ihanuudesta. Haluan tällaisen paikan kuin oman blogini, jossa koko ajan märehditään kuluttamisen kamaluutta! :D
Musta tuo mikromaksaminen on todella kiinnostava sisällöntuotannollinen konsepti. On hauskaa nähdä, miten esimerkiksi Long Play menestyy jatkossa, sillä se on korkeatasoista journalismia JA perustuu mikromaksuihin. Ensin vain pitäisi saada muutamia hyviä tapoja hoitaa mikromaksu, enkä todellakaan tarkoita pankkien avainlukulistojen kanssa puljausta.
Mina taas karsastan kaupallisuutta blogeissa siksi, etta en kerta kaikkiaan jaksa mitaan mainoksia. Hyppaan ne lehdissa yli ja useimmissa blogeissa skrollaan kuvat mahdollisimman pikaisesti ohi, kun ei vaan kiinnosta katsella niita. Harmittaa, etta monessa hyvassa blogissa on alettu mainsotamaan erilaisia juttuja ja yleensa poistankin mainostavat blogit aika nopeasti kirjanmerkeistani. Olen varmaan tosi vanhanaikainen ja jamahtanyt jonnekin 2000-luvun alkuun, mutta tykkaan edelleen eniten sellaisista blogeista, joissa kasitellaan "oikeaa elamaa" - tiedostavat blogit tai liian asipitoiset saa mut vaan haukottelemaan :D
ReplyDeleteOlen oikeastaan samaa mieltä kaupallisuudesta, ja toisaalta taas en. Mä haluan uskoa, että joku kaupallisuuteen kallistuva bloggaaja osaa tehdä sen jotenkin, ööh oikein. Siis niin, että kaupallisuus erottuu, mutta on rehellistä.
ReplyDeleteKoska toinen puoli bloggaamista on se mainonta, jota kirjoittajat harrastavat tuotteista ilman, että se perustuu sopimukseen. Esim. vaunukeskustelut, kestovaippavalinnat vaatemerkkihifistelystä puhumattakaan on monessa blogissa lähtöisin ihan omasta halusta kirjoittaa niistä tuotteista. Ja osa tuotteista jotenkin kuuluu just tuolle kummalliselle harmaalle alueelle, josta voi kirjoittaa ihan tuotemerkkeinä. Onko se silloin hyväksytympää, jos "mainonta" ei perustu sopimukseen, vaikka se sisältäisi samat asiat?
Bloggaamisen maailma on varmasti muuttumassa ja on tosi mielenkiintoista nähdä, miten näitä uusia rajoja vedetään ja miten se oikeasti näkyy laatiblogienkin sisällöissä.
Kiitos tästä, Liina! Lienee yleisesti tiedettyä, että olen sun fanityttö, mutta olen kyllä tässä(kin) ihan samoilla linjoilla sun kanssa. Tosin en ehkä pysty noin auliisti myöntämään olevani mainosten vietävissä (mikä on vale - ja kun tarkemmin ajattelen, harhaluuloni perustunee siihen, että olen sulkenut itseltäni mainokset niin pitkälti kuin mahdollista. Kiellän ilmaisjakelut, en katso mainostelevisiota, en lue naistenlehtiä, en avaa Stockan kuukausilehdykkää, joka tulee postissa. Niin, ja en lue blogeja, jotka keskittyvät lastenvaatteisiin tai muihinkaan tuote-esittelyihin.)
ReplyDeleteMusta on ihan ymmärrettävää ja hyväksyttävää, että joku haluaa saada bloggaamisesta tuloja, mutta pidän valitettavana, että ainoa tapa siihen tuntuu olevan affiliate-mainonta. Eli se mikä on mainostajan etu ja bloggajan etu ei ole sama kuin lukijan etu. Bannerit minusta vielä menettelevät, siinähän ne ohittaa kuin mainoksen Hesarissakin. Mutta kun itse blogiteksteistä tulee tuote-esittelyitä - vaikka tuotteisiin miten uskoisi - niin, no, sen totesinkin jo tuossa ylempänä.
Emppa, mä oon varmaan vähän samanlainen. Mainonta on musta tylsää, enkä mä voi sitä täysin lämpimästi blogeihinkaan toivottaa tervetulleeksi. Toisaalta valinnanvaraa luulisi riittävän, ja kun yksi suosikki poistuu lukulistalta, ehkä tilalle löytyy uusi?
ReplyDeleteRouva Ruuhka, mäkin haluaisin uskoa siihen, joten jään kiinnostuneena seurailemaan tilannetta.
Mietin asiaa tämän sun kommentin jälkeen - oikeassahan sä tietenkin olet. Kaupallisuus ja kuluttaminen näkyvät blogeissa riippumatta siitä, maksaako yritys vai ei. Luen vain lopultakin aika vähän blogeja, joissa harrastetaan shoppailua, joten tää puoli jää multa helposti pimentoon.
Täti-ihminen, suurkiitos! Meillä on selkeesti tällainen molemminpuolisen arvostuksen kerho. Se on kiva juttu se :D
Mainokset on niin salakavalia pirulaisia, että niitä on parempi vain vältellä. Mä oon tosin jotenkin ihmeen kaupalla päässyt tilanteeseen, jossa Stockan lehdykkä ei aiheuta kuin lievää masennusta kaiken sen maailmaan taas tuotetun uuden tavaran vuoksi - mutta silti. Koskaan ei tiedä, milloin iskee joku pakko-saada-juoksutrikoot -hetki urheilusivuilla. Naistenlehtien kulutuksen olen pyrkinyt siirtämään viime aikoina kampaajalta mökille (minkä huomaa kuontalostani) sillä mökiltä on vaikeampi lähteä kosmetiikkaosastolle toteuttamaan itseään.
Parempi olisi olla ikinä katsomatta yhtään mainosta.
Minäkin ymmärrän sen, että bloggaamisesta haluaa liksaa, jos sen työksi kokee - ja totta kai työstä pitääkin saada palkkaa. Toivottavasti hyvät keinot löytyvät!
(Sinä päivänä kun tää alkaa tuntua työltä, laitan itse kyllä blogin kiinni.)
Pikkasen menee ohi aiheen nyt, mutta Stockan kuvasto on musta vielä ihan lohdullinen, kun siinä on sentään jokseenkin pitkäkestoisia tavaroita. Kuluttamisen ihan karmeimpia ilmentymiä on musta kaikenmaailman muovikrääsä ja sellaiset halpatavaramyymälät, joista ostettu tavara on suurimmaksi osaksi sellaista, että hajoaa about kahden käyttökerran jälkeen. :/
ReplyDeleteSama havainto oli mulla luonnospostauksessa sivuajatuksena, ja kun tänään tylsänä hetkenä töissä oikeasti kliksuttelin itselleni yhden blogissa vinkatun jutun (itse ostos ei sinänsä ollut postauksen aihe, vaan kys. kaupan ale), niin pakko myöntää, että kyllä, blogit lietsoo ostosmaniaa. En olisi ilman tuota alevinkkiä käynyt koko kaupassa tai alkanut haluta tilaamaani tuotetta. Usein onnistun nämä koukut kiertämään, mutta en selvästikään aina.
ReplyDeleteTämähän oli vallan mielenkiintoinen aihe ja löysin tämän twitterin kautta. Kiitos asiallisesta kommunikoinnista!
ReplyDeleteItse Hellapoliisina olen käynyt koko tämän mainonnan kehitysvaiheen läpi näinä kahdeksana vuonna, jona olen ruokasivustoani päivittänyt.
Aluksi, ilman esikuvia mietin miten voin esitellä tuotteita puolueettomasti, jos olin jonkun niistä saanut.
Koska moraalini on vahva ja haluan aina seistä sanojeni takana, keksin mielestäni reilun keinon.
Jokaisen sponsoroidun reseptin perässä lukee ketä sen on tarjonnut. Näin lukija voi itse tehdä tuotteesta omat johtopäätöksensä. Pitää kuitenkin tässä kohtaa muistuttaa, että kehittelisin reseptejä ihan samalla tavalla mistä tahansa muustakin tuotteesta.
Miksipä siis jokin tietty tuote varsinaisesti lukijaa harmittaisi, kysehän on siitä, että tarjoan uusia vaihtoehtoja entisten tilalle.
Ja monista on kivaa kokeilla uutta.
Tuotenäytteitä esittelen sivustolla ns. liikkuvassa tuotevinkkilaatikossa.
En koskaan ota niistä rahaa, joten en koe sitä mainostamisena, vaan nimenomaa uutuustuotteiden esittelypaikkana.
Sitä ei tarvitse jäädä katselemaan, jos ei halua.
En halua harrastaa piilomainontaa, vaan kerron reilusti ketkä ovat yhteistyökumppaneitani.
Muista bloggaajista en tiedä, meneekö jossain mauttomaksi tai viekö ahneus mennessään.
Minusta kaikki mikä on tehty reilusti, on ok.
Ja vielä. Jos pidät jostain blogista todella, muista, että mitä enemmän blogilla on lukijoita, sen kalliimpaa sivuston ylläpitäminen on.
Monelle se on myös täyttä työtä.
Itse olen hurjan kiitollinen siitä, että lukijat jaksavat vieläkin vuosien jälkeen testata reseptejäni.
Kaikille teille toivottelen ihanaa kesän jatkoa!
Kati
Hellapoliisi
Ah, fiksu kirjoitus ja fiksua keskustelua - asia, jota ei saa sponsorointirahalla tai yhteistyörasvoilla aikaiseksi!
ReplyDeleteLupiinin kanssa luetaan selvästi samoja blogeja, kun noi samat esimerkit ovat samalla ärsyttäneet (myi sielunsa sekin bloggaaja!) ja huvittaneet (Angry Birds-rasvat? Oikeesti?). Mä tietty ottaisin riemusta huutaen vastaan rahan tai hyödyllisen tavaran, mutta yritän kyllä pitää kriittisen otteen ja kehun vaan asioita, mitä kehun ihan vaan kehumisen ilosta. Buzzadorina en oo kauheen suosittu tästä syystä :D.
Ja joo, munkin piti kirjoittaa tästä aiheesta mutta sitten sinä ja Jennijee... aina myöhässä!
Mulla ei ole asiaan mitään lisättävää, kirjoitit taas ajatukseni ulos melko tyhjentävästi, kiitos siitä. Juuri eilen löysin itseni guuglailemasta erästä Fatboy-pallikasaa. Se olis kyllä tosi hieno. Ja tarpeeton. Mutta pakko ehkä silti saada. I hates this feeling!
ReplyDeleteVL, mä en osaa nähdä sitäkään lohdullisena, koska sitä tavaraa vaan on liikaa. En voi olla ajattelematta, että sitä kaikkea ei myydä edes aleissa (ja vaikka myytäis niin ei kukaan tarvitse kymmentä käsilaukkua ja kuuttakymmentä paria kenkiä, ei kukaan.) Ja sitten mietin sitä, miten merkkituotteita tuhotaan, jos jäävät myymättä.
ReplyDeleteMutta joo, se sellainen halpa muovikrääsä on kyllä vielä pahempaa.
Jennijee, julkaise se postaus, julkaise! Mua kiinnostaa muidenkin näkökulma tästä asiasta eikä kaikkea tarvitse mun kommenttilootaan vuodattaa. Pretty please?
Minäkin mielestäni osaan kiertää ne koukut, mutta en todellakaan missään nimessä aina. Tulee nyt mieleen eräänkin ruotsalaisketjun taaperoikäisille mainostettu pikkufanttikokoelma, köh köh.
Hellapoliisi, kiitos perusteellisesta kommentista!
Minustakin reiluus ja avoimuus on olennaista, ja toisaalta jos yhteistyöstä reilusti sanotaan, voi olla, että siihen osaa jopa suhtautua eri tavalla. Ruokatuotteissa on tietenkin se hyvä puoli, että useimmat raaka-aineet ovat vaihdettavissa toiseen merkkiin tai kaupan omaan merkkiin, jos haluaa.
Jäin miettimään tätä ylläpidollista kalleutta. Tietenkin, jos pitää (kuten olen ymmärtänyt, että sä pidät) ihan omaa sivustoa, palvelinkustannukset sun muut on otettava huomioon, mutta jossain Bloggerissa saa varmaan olla aika järjettömän suosittu, että hommasta varsinaisia kuluja tulee (ellei sitten halua johonkin rahallisesti satsata.)
Omalle ajalle lasketut kustannukset on mun mielestä sen sijaan vähän ontuva peruste sille, että (mainos)tuloja pitää saada. Harrastuksista harvalle maksetaan, ja jos bloggaamiseen suhtautuu harrastuksena (kuten minä, tuskin tätä kukaan ammattimaiseksi erehtyy luulemaan :D) aikaa siihen laittaa ihan mielellään.
Jos sen sijaan blogin kokee työksi, on tietenkin reilua, että siitä saa korvauksen. (Eri asia on sitten vielä se, jos blogin kokee työlääksi jolloin ehkä kandee tehdä jotain muuta, koska tuskin siitä niin paljon maksetaan kuitenkaan.)
PeNa - kiitos! Ja kiitos myös ihanille keskustelijoille!
Tää kaupallisuusasia ei ole sikälikään aivan niin simppeli, että on varmasti elämäntilanteita, joissa ilmainen shampooputeli bloggaajalle voi jopa olla iso helpotus. Rahasta puhumattakaan. (Siis jos pääsen lääkikseen, ja löydän tarpeeksi urp... jymäyt... myötämielisen ja älykkään ostajan, eikä lapselle muuten saada ruokaa pöytään, myyn blogini sekunneissa.)
Also: I've said it before and I'll say it again - blogit voi parhaimmillaan muodostaa keskustelua, enkä tarkoita vain, että täällä minun kommenttilootassani, joten jos haluat omalta osaltasi laajentaa jotain aihetta, älä ajattele myöhästymistä (koska siitä ei ole kyse :D) vaan sitä, että esität oman kantasi asiasta. Mä lukisin mielelläni.
Siina, ole hyvä ja kiitos kommentista! Tai siis siitä, että tykkäät, koska Täti-ihmisen lisäksi fanitan esim. sua. Mikä hemmetti on Fatboy-pallikasa? Kuulostaa huolestuttavalta :D Tunteen kyllä tiedän (olen kuolannut sillä silmällä sellaista kangas...laatikkopussukkaa jo iät ajat, huolimatta siitä, että tiedostan, että tuskin se niin kätevä oikeasti olisi. Kauhea tunne.)
Siteeraan: "Fatboy® Baboesjka on kolmen neliönmallisen tyynyn setti; tyynyt asetellaan päällekäin ja kiinnitetään toisiinsa tukevalla remmillä." Mielestäni Fatboy-pallikasa olisi kyllä myyvempi nimi. Toivottavasti en nyt aiheuttanut tarvetta ostaa, koska tämähän on aika turhanpäiväinen tuote, jossa merkki maksaa. Mutta silti vähän tekis mieli. Perhana! OLEN NIIN HEIKKO!
ReplyDeleteMä muuten löysin sen mainitsemasi lankakaupan ihan vain mainintasi perusteella ja käytin sinne varojani ostaen esim. ylihintaisia nappeja lankojen lisäksi. Eikä tuotos edes valmistunut lapselleni viileisiin kevätsäihin eli oli sitten varmaan ihan vain turhaa kulutusta. Tai no, jos se valmistuu kuopukselle. Olisi vähän enemmän nyt sitten vielä aikaa jäljellä neulomiseen...
ReplyDeleteMutta tosiaan. Blogihehkutuksilla on kyllä vaikutusta, huomaan. Minullekin, vaikka kuulunen muuten varsin vähän kuluttavaan ihmisosastoon. Ainakin vaatekaappini sisällön perusteella. Onko tämä sitten sitä ihmisrodulle tyypillistä laumasieluisuutta? Mennään sinne minne muutkin, varsinkin jos on (muka) hyväksi todettu.
Siina! Tirsk :D Mun ostoshimo kuoli jo termiin "pallikasa" - jos sä pystyt termistä huolimatta tuon ostamaan, saat ehdottoman siunaukseni. Mutta mieti nyt vielä tovi.
ReplyDelete(Voin kertoa epärohkaisevana esimerkkinä, että meillä on Fatboyn koiransänky, kun sen jollain huimalla 10% alennuksella jostain sai. Silloinen työtoverini, täälläkin joskus kommentoiva Zaia nauroi itsensä tärviölle pelkästä ajatuksesta, ja ihan syystä. Ostos oli kaiken naurettavuuden huippu, etenkin kun se piti verhoilla koiran kauhealla rumalla tekokuituhuovalla, jotta koira ymmärsi sen olevan sänky eikä jotain kiinnostavaa, jolta pitää ottaa nirri pois. Näin. Hyvin käytettyä designrahaa oli se.)
Pilami, nyt mulla on syyllinen olo ja sen olen kyllä ansainnut :D Mutta kuopukselle siitä tulee kyllä hieno. (Ja juuri tästä syystä neulon vain itselleni, omaan kasvuuni voin sentään vaikuttaa jossain määrin...)
Mä luulen, että yhteisön innostuksella (ei painostuksella vaan nimenomaan innostuksella) on hirveän iso merkitys. Laumaeläimiä olemme, se on selviö.
Tunnustan olevani jossain määrin blogihehkutusten vietävissä. Sillä ei ole niinkään väliä, onko tuote bloggaajan itsensä ostama vai markkinointimielessä saatu, vaikka ehkä vielä helpompi uhri olen silloin, jos kuvittelen hehkutuksen olevan epäkaupallista.
ReplyDeleteNormaalille mainonnalle olen aika immuuni. (Olen muutamaan kertaan osallistunut lukijatutkimuksiin, joissa kysellään "Huomasitko lehteä lukiessasi mainoksen sivulla 51?" Vastaukseni on lähes poikkeuksetta "Ööh, en." Poikkeuksena lähinnä mainokset, joissa on kissoja tai suklaata.) En myöskään muista koskaan ostaneeni mitään tuotetta naistenlehtien juttujen takia. Mutta blogijuttujen innoittamana: kyllä olen.
Olen joskus miettinyt, mikä niissä blogeissa aiheuttaa tavaranhimoa, ja olen omalla kohdallani päätynyt siihen, että syy on blogiteksteissä. Mainokset ovat vahvasti visuaalisia, samoin naistenlehtien tavaraesittelyt. Blogitkin toki saattavat olla pelkkää kuvavirtaa, mutta sellaiset blogit harvoin aiheuttavat minussa "tahtoo tuon" -reaktioita. Mutta jos bloggari osaa kirjoittaa tuoteesta hyvin, luoda sen ympärille tarinan tai mielentilan, huomaan haluavani osaksi samaa kokemusta. (Toisilla varmaan kuvat toimivat yhtä tehokkaasti, mutta itse olen ilmeisesti tavaranhimossanikin tekstuaalinen ihminen.)
Onneksi kuitenkin useamman vuoden blogeja seurattuani olen oppinut kriittisemmäksi blogitavarahimon suhteen. Ei siis liittyen mainontaan tai blogiteksteihin, vaan ihan oman käyttäytymisen suhteen. En enää singahtele läheskään niin helposti tuotehehkutusten vietävänä, vaan suhtaudun niihin enemmän samantapaisena eskapistisena viihteenä kuin naistenlehtiin: tarkkaillaan ulkopuolelta, ei haalita itselle.
Mä yritin vielä eilen illalla kännykällä saada aikaiseksi järkevää kommenttia tähän, mutta luovutin. Järkevyydestä en tiedä, mutta yön yli mietittyäni julkaisin sen sitten omassa blogissani.
ReplyDeleteKuluttaminen on monelle elämää ja blogeissa kerrotaan elämästä - sinänsä siis ymmärrettävää. Oon monesti miettinyt varsinaista tavarahehkutusta lukiessani, että jos se tavara, vaikkapa jotkut lasten keltaset legginssit, tuo oikeesti niin paljon iloa, niin mikäs siinä. Tuntuu vähän tyhjältä, mutta mikäs minä olen mitään sanomaan. Varmaan monen mielestä mun lasi-kädessä-surffaus on aika tyhjää ja ymmärrän sen täysin.
ReplyDeleteRajanveto on vaikeeta. Oon sitä mieltä, että työstä pitää maksaa palkkaa, ts. että on väärin olettaa, että kaikki pitäis saada ilmaseksi. Moni bloggaajahan tarjoaa viihdettä parhaillaan tuhansille ihmisille viikoittain. Mutta missä se raja sitten kulkee? Milloin bloggaaja voi sanoa olevansa velvoitettu tarjoamaan mitä nyt ikinä tarjoaa?
Selkeintä mulle olisi, että tekstit ja mainokset pysyisivät erillään. Eli bloggaaja ei kirjoittaisi niistä tuotteista, joiden mainoksia blogin kyljessä näkyy. Mutta siinä tapauksessa ei varmaan olis tätä dilemmaakaan.
Ai niin joo vielä: blogissani on sinulle hyvän mielen haaste.
ReplyDeletehttp://ehdoton-ehka.blogspot.fi/2013/06/ilon-aiheita.html
Täähän liittyy oikeastaan siihen, miten tässä yhteiskunnassa koko olemassaolo on kuluttamista - siksihän sitä on blogitkin täynnään, joko maksettuna tai sitten puhtaasta hehtkuttamisen ilosta. Ja kyllähän se mättää.
ReplyDeleteMä olen tosi heikko mainoksille, mutta vähän auttaa se, että rahaa ei yksinkertaisesti ole, eikä juuri tilaisuutta shoppailla (en ole onneksi älynnyt ruveta shoppailemaan netistä). Aikaisemmin mä yritin hokea itselleni, että en tarvitse tuota, mutta eihän se toimi, aina keksii syyn miksi tarvitsisi, joten nykyään hoen vain, että en osta.
Hei mahtavaa, että olet kirjoittanut tästä! Ja hienoja ajatuksia kommenteissa!
ReplyDeleteMä just olen angstannut vuorokauden luettuani Stockan mainoslehtisen pitkästä aikaa, kuinka paljon tarvitsen kaikkea siinä ollutta, joten uskoisin olevani aika altista maaperää myös blogimainoksille:).. Mutta huomaan kyllä itsessäni sen, jos luen paljon niitä ns. ostelublogeja, naistenlehtiä ja vaikka stockan mainoksia, saan ihan ihmeellisiä tarpeita itselleni. Jos kuitenkin kylmään pääni hetkeksi ja jätän asian ikäänkuin hautumaan, niin tarpeet "katoavat" ja jään itse kuitenkin henkiin, vaikka en ostaisi kyseistä tavaraa.
Sitä en kuitenkaan tajua, että miksi ilmaista tavaraa saanut bloggaaja EI kertoisi edes sivulauseessa, että tavara on saatu jostain? Itse en kehtaisi ikinä kirjoittaa saadusta tavarasta ilman että kertoisin sen olleen lahja, vaikka se ei omasta mielestäni vaikuttaisikaan omaan arviooni siitä.
No älä nyt ihmeessä syyllisty. ;) Kyllä mä sitä paitsi luen blogeja myös sillä silmällä, että "kiva kuulla / tietää uusista jutuista". Siis ihan sitten vissiin etsimällä etsin niitä kulutuskohteita... Toisaalta, moni kiva juttu olisi jäänyt löytymättä ilman blogeja ym. Kinkkisiä juttuja kyllä kun alkaa syvemmin pohtia.
ReplyDeleteEns kerralla en kyllä aloita keskustelua mistään aiheesta jos aion olla viikonlopun laiturinnokassa kuikansyöttinä!
ReplyDeleteLiisa, olet varmaan oikeassa siinä, että ns. sydämestä tuleva hehkutus on oikeastaan pahempi ansa. Vastaavasti olen itsekin tekstuaalinen tyyppi - kuva jättää usein vähän kylmäksi, mutta hyvin perusteltu on puoliksi myyty. Ainakin mun kohdalla. Ei sille mitään voi.
Tuo eskapismi lienee avainsana etenkin siinä kohdassa, kun kuluttajana pyrkii ottamaan vastuun omasta kulutuksestaan. Sillä onhan se vastuu minullakin eikä vain mainostajalla, kuten joku jossain osuvasti totesi!
Saara, hyvä teksti se oli! Ja kiitos haasteesta, niistä aina ilahdun :)
Sikuriina, minähän entisenä shoppailuongelmaisena katson olevani hyvinkin oikeutettu sanomaan - tiedän ihan kokemuksesta, että se on tosiaan aika tyhjää, eikä siitä oikeastaan edes tule hyvä mieli. Mutta ehkä tää on niitä asioita, jotka pitää oppia omien virheiden avulla :)
Minustakin duunista pitää maksaa palkkaa ... mutta mun ongelma on siinä, etten näe, että lukijamäärän kasvu vielä suoraan tarkoittaa, että homman on muututtava ammattimaiseksi. Jos tuntuu duunilta, voi joko hankkia jonkun ansaintalogiikan homman taakse - tai lopettaa. Mä ehkä tekisin jälkimmäisen. En tiiä.
Mä tykkäisin tuosta selkeysjutusta myös eniten.
Leluteekki, minustakin kulutuskiimailu ns. mättää, vaikka kyllä mä siihen itsekin syyllistyn. Se se vasta onkin hirveää.
Rahan- ja ajanpuutteet on kyllä oikeastaan aika hyviä asioita, mä en tajua, miksei meilläkään muka koskaan ole yhtään aikaa tai rahaa. Huoh.
"En osta" on takuulla parempi mantra kuin "en tarvitse", koska jälkimmäisestä voi venkoilla keksimällä tarpeen.
Taikinanaama, tänks! Minustakin kommentit ovat mahtavia.
Mulle käy juuri noin ostamisen kanssa myös. Olen opetellut jopa siihen, että jos kaupassa näen jotain elämä-ei-jatku-ilman -tuotteita, lupaan itselleni hakea ne huomenna, jos todella henkitoreissani pihisen. Yleensä ovat jääneet kauppaan (ja minä toistaiseksi henkiin.)
Niin, en minäkään tajua. Tai sikäli tajuan, että jos sitä roinaa tulee NIIN paljon, ettei kaikesta kehtaa tiedottaa.
Pilami, no huh, hyvä. Ja kai niistä uusista jutuista haluaa tietää sikälikin, että haluaa kuitenkin elää tässä ajassa. Mutta samalla sitä haluaa elää balanssissa Luottokunnan ja omatuntonsa kanssa - tai siis mä haluan. Se vaatii hieman meditaatiota :D
Vaikka en pode minkäänlaatuista ostomaniaa ja luen mieluusti myös akkainlehtiä, en pidä tunkeilevasta kaupallisuudesta blogeissa. Mulla on vaikeuksia etenkin silloin, kun jo otsallani näen että ylistetty tuote on selkeästi paska, ja sitä kehutaan koska se on ilimasiksi saatu. Myös sinänsä oivallisen tuotteen kehuminen ihan jatkuvalla syötöllä tai ns. kerjuumielessä ärsyttää. Buzzadoreja inhoan myös.
ReplyDeleteMutta olen siinä määrin somellinen kyrpänaama, notta ihmekös jos kaikki vituttaa.
No mäkään en niistä Buzzador-jutuista ole ihan innoissani. Kävin joskus niiden sivuilla - siellä kerrottiin jalomielisesti, että buzzaus ei maksa mitään. Ajatella! Pääsen mainostamaan jotain tuotetta, eikä mun tarvii maksaa siitä! W00t!
ReplyDeleteMuakin välillä vituttaa kaikki :D Mut etenkin kaupallisuus :D
Tämä oli Liinaseni aivan mahtava kirjoitus, ja sai mut miettimään ihan oikeasti koko kaupallisuutta ihan uusiksi. Luulen, että mun päiväni mediatilana alkaa olla ohi, kun näitä juttuja mietin tältä sun kantilta. Katsotaan.
ReplyDeleteIhanaa luettavaa ja hieno keskustelu! Mitäs mä tähän lisäisin? Noh. Minusta olisi ihanaa saada liksaa blogin kirjoittamisesta, mutta en pidä ostetuista postauksista (bannerit on ok, ne voi aina ohittaa, kuten muutkin mainokset). Itse olen pitäytynyt mainosvapaassa blogissa, kuten kesäkuun alussa kirjoittelinkin. Kävin kuitenkin hiljan keskustelun blogistani ja kaverini kysyi, miksen ole pyrkinyt verkostoitumaan enemmän muiden bloggaajien kanssa ja haalimaan enemmän näkyvyyttä ja lukijoita blogiini. En halaja suuria näkyvyyksiä, mutta jäin pohtimaan tuota verkostoitumista. Luen aika harvoja blogeja, mutta sitoudun lukemiini syvästi. Joidenkin bloggaajien kanssa olen ystävystynytkin. Siksi haen blogeja, joiden sisältö on aitoa kirjoittajaa itteään. Haluan luottaa kirjoittajaan, vaikken häntä livenä tuntisikaan. Olen hirmuisen huono kommentoija, mutta se ei sano sitä, ettenkö lukisi ja miettisi aiheita Paljon! Jos siis jokin kirjoitus on ostettu, enkä tajua sitä heti välittömästi, koen kyllä aika voimakkaasti luottamustani loukatun.
ReplyDeleteÖhm... olikos tää vähän liiallinen tilitys?
Valeäiti, kiitos! Enkä mä nyt siis halunnut kellekään mitään sanella - en ole itsekään tyystin lopettanut kaupallisempien blogien lukemista, yritän vain suhtautua kulutuksellisempiin postauksiin toisin. Mutta, niin, nää on vaikeita hommia - kuten kommenteistakin käy ilmi.
ReplyDeleteJa on tässä sekin, että vaikka affimainonta on toisaalta tylsää, toisaalta ... kyllä se vaan mulle passaa, että joku, josta pidän, saa oman osuutensa euroistani :D Että vaikeeta on.
EmmyAurora, kiitos! Minustakin täällä on parhauskommentteja, koska täällä on parhauskommentoijia. Tulee ajateltua asiaa ihan uudelta kantilta. Mä muistan, kun sä postasit mainosvapaudesta - pohdintasi oli munsta hyvä.
Minäkään en ehkä haluaisi satoja ja taas satoja lukijoita - hevonkukkua, jokainen uusi lukija imartelee. Mutta entäs jos päätyisi tilanteeseen, jossa ei koe voivansa enää kirjoittaa vapaasti mitä sylki suuhun tuo? Se olisi kaameaa.
Musta tää sun kommentti oli mahtava, mä tunnen lempiblogeistani samoin. Koen ihmiset myös netissä helposti ystäviksi. Mua on itse asiassa tosi paljon harmittanut, etten tajunnut oikein tulla juttelemaan, kun piipahdit siellä Mutsien kympillä. Olen välillä vähän pöljä ja ujo sillä tavalla. (Ja mä luen noin miljardia blogia, mutten mä niihin kaikkiin ole sitoutunut.) (Niin, ei siis missään nimessä liiallinen tilitys.)
No siis, tottakai jokainen uusi lukija imartelee minuakin. Ammattini vuoksi tunnen hyvin blogimaailman toimintamallit ja tiedän millä toimilla saisin lisättyä hössötystä blogissani. Olen kuitenkin jättänyt sen elämään omaa terapeuttista elämäänsä. Olisi todellakin kaameaa, jollen voisi käyttää sitä siihen tarkoitukseen. Ja on ihan hauskaa sekin, ettei ole sidottu mihinkään raamiin, vaan voin puuhastella blogissani mitä tykkään. Parhaillaan työn alla on loppukesän blogiprojekti ;)
ReplyDeleteNiin, mäkin tykkään juuri siitä vapaudesta. Pelkään, että se olisi mennyttä, jos jostain syystä lukijoita tulisi tuhansia, mutta onneksi useimmilla blogien seuraajilla on niin hyvä maku, ettei siitä ole pelkoa :D
ReplyDeleteKiinnostava keskustelu, kuten kaupallisuuden penkomisesta yleensä tulee. Pääsisipä jostain lukemaan kommentteja siitä, kun mainokset tulivat telkkariin.
ReplyDeleteJäin miettimään tuota uskottavuusnäkökulmaa: parantaisiko asiaa, jos lukija näkisi, a) mitä kaikkea bloggaaja ei ole ottanut vastaan (itse olen lähettänyt kiitos ei -viestin kymmeniä kertoja) ja b) mitä kaikkea on ottanut vastaan, mutta ei ole kirjoittanut (mm. muutama kirja, jotka eivät vain olleet postauksen arvoisia).
Toisaalta mä olen mainonnalle immuuni ellei kyseessä ole tuote, jonka olen jo paikallistanut tarvitsevani. En juuri koskaan surffaa verkkokaupoissa enkä lonni kauppakeskuksissa. Jos tarvitsen jotain, kysyn suositukset, tsekkaan nettikeskustelut mahdollisista brändeistä ja hankin sen täsmänä. Tässä mielessä pidän pitkän linjan bloggaajaa luotettavana suosittelijana.
Mitä ansaintaan tulee, blogistani tuskin koskaan tulee työtä siinä mittakaavassa, mitä työnantajani minulle maksaa. Tämänhetkisessä määräaikaisessa työsuhteessa olen kuitenkin erittäin iloinen, että oma firma voi maksaa keväällä parit palkat kirjamyynnistä ja mainostuloista - sitten olisikin syytä löytyä seuraava paikka. Kyse on siis lisätienestistä ja sisältömarkkinointi mielekkään mainostajan kanssa on helppoa rahaa. Postaus tulee ihan itsestään, kaupallisesta yhteistyöstä voi olla avoin (lukijaa ei tarvitse yrittää höynäyttää) ja siitä saa muutaman satasen. Todella jees. Olen helpon rahan toivossa myös lotonnut, ei ole tärpännyt.
Mutta mitä tulee tuhansiin lukijoihin niin ei se mihinkään vapauteen vaikuta. Ne lukevat blogiasi siksi että kelpaat niille sellaisena kuin olet. As simple as that. :)
Katja, tuo uskottavuusnäkökulma on itse asiassa kiinnostava. Olisiko se parempi vai pahempi? Tulisiko siitäkin vain mainos sitten lopulta kuitenkin?
ReplyDeleteOlisinpa itsekin yhtä mainosimmuuni. Vaan kun en ole, huomasin sen jälleen viime viikonloppuna kun luin jotain sporttiaviisia ja löysin itsestäni ihan uuden tarpeen juomapullohanskalle, voi elämän kevät.
Kai näillä leveysasteilla saisi tehdä ihan tosissaan töitä bloginsa kanssa, että niillä tuloilla asuntolainaa maksaisi, eikä mua sinänsä vaivaa se, että joku haluaa blogistaan lisätienestejä. Mua vaan vaivaa läpitunkeva kaupallisuus noin ylipäänsä, lukijana.
Muakin vaivaa läpitunkeva kaupallisuus, mutta en ihan näe, miksi juuri blogien pitäisi jäädä sen ulkopuolelle. Ehkä me tarvitaan joku blogien YLE, jota suojellaan mainoksilta. ;) Mainosalttiille ihmisille tämäkään ei ole ratkaisu, koska tuotteista voi puhua (=mainostaa) ihan ilmaiseksikin.
ReplyDeleteSMB:n idea on mainostaa jotain ihan muuta kuin ripsiväriä. Ehkä toi eka kamppis (Elisa-kirja) vähän selkeyttää tätä ideaa. Ei ollut vaikea lähteä mukaan.
Mä voisin ruveta kirjoittamaan blogien Ylessä. Olen tosin kaiken tämän keskellä huomannut, että Ylekin kyllä (tietenkin) käsittelee tuotteita, jotka ovat esim. myynnissä jossain - haastattelee liikkeenharjoittajia ja niin edelleen.
ReplyDeleteEttä tottahan sekin on, että tuotteista voi puhua myös ilmaiseksi. Missään ei ole turvassa! Missään! :D