En tiedä teistä, mutta minulle tulee hieman omituinen olo, kun löydän itseni telkkarin äärestä katsomasta Jari Sillanpäätä ja itkemästä.
En itkenyt Sillanpään valkoiselle puvulle vaan biisille. Alfonsina y el mar on musiikiksi puettua surua. Vaatimattoman mielipiteeni mukaan paras tulkinta (myönnettäköön, että myös suunnilleen ainoita, joita olen välittänyt tutkia) löytyy levyltä Los Pajaros Perdidos. Kelpo levy muutoinkin; sillä taitaa olla myös jokunen iloinen biisi.
Kesän ollessa kauneimmillaan olemme ehkä Flow-festivaalilla, jos laiskanpulskeina porvareina saamme ostettua liput. Siellä esiintyy laulu- ja soitinyhtye Nick Cave & The Bad Seeds, suuri rakkauteni teini-iästä alkaen.
Elän jatkuvassa harhassa, jonka mukaan Nick Caven uusin tuotanto on jäänyt minulle vieraaksi. "Uudeksi tuotannoksi" lasken näemmä kaiken sitten vuoden 1997 The Boatman's Call -levyn jälkeen ilmestyneen. Tarkempi tarkastelu, jota olen viime päivinä harjoittanut, osoittaa, että aivan näin ei ole. Vuoden 2001 No More Shall We Part on kuitenkin ilmestynyt itselleni niin vaikeana aikana, että liekö tuo ihmekään, jos sekä pääni että sydämeni on sitä hylkinyt. Varsinaisesti itselleni vieras levy on kuitenkin ollut vain Dig, Lazarus, Dig!!! - kolme huutomerkkiä on varmaankin jonkinlainen vitsi, mutta nyt ei naurata, olen kuunnellut Alfonsina y el marin jo kolmesti.
Huomaan vihdoin saavuttaneeni sen kypsän iän, jossa kaikki kiinnostava musiikki on jo tehty, mutta kyllä se varmasti menee ohi.
Joka tapauksessa, siltä varalta, että palatte halusta tutustua palavan rakkauteni kohteeseen, Nick Caveen, tein soittolistan. Oikeastaan tein sen omaksi ilokseni, mutta ehkä se kiinnostaa teitäkin. Jos kiinnostaa, laittakaa shuffle päälle, sillä minulla on tapana muodostaa soittolistoja laittamalla biisejä joko kronologiseen tai aakkosjärjestykseen. Jos ei kiinnosta, kuunnelkaa ainakin Alfonsinan laulu (linkki löytyy tuosta ylempää.) (Nenäliinat!)
Nick Cave! Voi kyllä! No more shall we part on ehkä yksi maailmankaikkeuden parhaista levyistä. Otan sen ehkä synnärille.
ReplyDeleteKuuntelen sun soittolistan heti, kun pääsen kotiin.
Se muuten on ihan hillittömän hyvä levy, miten unohdankin aina?
ReplyDeleteJos tulee ilmeisiä puutteita soittolistan osalta mieleen, niistä saa sanoa. Laitoin sinne kaiken, mistä koin sillä hetkellä pitäväni jotenkin erityisesti, joten siellä on melkoisen sekalainen seurakunnallinen musiikkia :D
Kuuntelin. Itkettää, mutta hyvällä lailla.
ReplyDeleteHyvä lista :) Kun suosikit The Weeping Song, Do You Love Me ja I Let Love In ovat mukana, on vaikea sanoa, että mitään olennaista puuttuisi. Mutta olisit jotain voinut ottaa mukaan No More Shall We Partilta? Vaikka As I Sat Sadly By Her Side, And No More Shall We Part tai Fifteen Feet Of Pure White Snow. No jaa, se levy on Let Love Inin lisäksi suosikkejani, eikä sieltä mun mielestä löydy kuin hyviä biisejä. Ymmärrän toki, jos levyyn on latautunut jotain elämäntilanteeseen liittyviä tunteita, sitä voi olla vaikea kuunnella.
ReplyDeleteDig, Lazarus, Digiin en muuten minäkään ole oikein koskaan päässyt sisälle.
Nick Cave on (ollut) minustakin hyvä artisti ja varmasti hyvä livenähtävyyskin. Melkein toivoin, että olisit löytänyt jonkun superhyvän uuden, kun olen itsekin jumittunut vanhoihin, jos niitäkään jaksan enää kuunnella. Silti musiikki olisi niin jotain "omaa omaa minua", jolla saisi helposti lohdutettua, ilahdutettua ja ITKETETTYÄ, joten olisi kiva taas löytää musiikki uudelleen.
ReplyDeleteToki Risto Järvenpään Tatsin ja janssin poikakin osaa nykyään liikuttaa minua mummolan vinttisanoituksineen. Laitan ne vielä joku päivä blogiin niin mitataan kellä viiraa hormonit samalla tasolla kun meikällä!
Ja kiitos lisää musiikkipostauksia niin minä haen tuolta hyllyjen kätköistä muutakin kuin Nick Caven kuunteluun :).
Sannabanana, no mutta sittenhän asiat menivät ihan hyvin :)
ReplyDeleteSaara, hurraa! Mun pitää nyt kuunnella tuo No More ... ihan isolla korvalla uudestaan ja miettiä, mitä siltä listalle laittaisin. Harkitsin kyllä hieman God Is in the Housea jo listaa tehdessäni, mutta sitten ajattelin, että kaikki nauravat minulle :)
Minustakin Let Love In on ihan huikea levy, yksi ikuisia lemppareitani.
Bleue, olen itse asiassa kerran nähnyt Nick Caven livenä, se oli älyttömän hienoa.
Mulla oli myös pitkään kausi, etten saanut oikein mistään musiikista kiinni - en edes niistä vanhoista rakkaista. Se tuntui kauhealta ja kummallisen turralta. Nyt taas helpottaa näemmä, vaikka kauhean vähän mitään uutta mulla näemmä on. Lupaan kirjoittaa, jos jotain uutta tulee mieleen!
Ja ilman muuta hormonitesti :)
Ei kun God Is In The House on upea! Valitse ihan mikä biisi vain siltä levyltä, täältä ei ainakaan naurunhörähdyksiä kuulu :)
ReplyDeleteAaa, huh. En tiedä miksi, mutta ajattelin, että valintani olisi höperö Oikeasti Asiantuntevien Musiikki-ihmisten mielestä :D
ReplyDeleteToivon, etten nyt pilaa huojennustasi, mutta minä en suinkaan ole Oikeasti Asiantunteva Musiikki-ihminen :D
ReplyDeleteEn usko :D
ReplyDelete