Kateus tunteena on aika ikävä, ja vaikka varmaan parhaimmillaan liikkeellepaneva voima, kuitenkin jotain sellaista, jota pyrin välttämään.
Luen kuitenkin tyyliblogia Paras aika vuodesta, ja löysin sieltä jotain, josta tajusin olevani sekä kateellinen että surullinen. Täällä näin.
Näittekö?
Siellä on valokuvassa ihminen, joka huolimatta ympärillään pyörivästä ihmisjoukosta sekä saa tilaa että osaa ottaa tilaa lukemiselle.
Siis jumalauta.
Mietin tätä oikein pidemmältikin, eli siis useita kymmeniä minuutteja, enkä vieläkään tiedä onko kyse siitä, etten ole ikinä ollut seurueessa jossa lukemiseen suhtauduttaisiin jotenkin luontevan myönteisesti VAI siitä, etten itse kehtaa vetäytyä kirjan kanssa omaan rauhaani; että koen velvollisuutta seurustella ja olla tavoitettavissa.
Kerran luin vappupiknikillä ja sain syytöksiä murjottamisesta. Se oli tavallaan tottakin - veljeni oli kuollut joitakin kuukausia aikaisemmin enkä ollut todellakaan henkisesti tai fyysisesti minkäänlaisessa ilonpitokunnossa (edellisen illan vappubileet heijastelevat yhä mielessäni yhtenä elämäni pahimmista kännikokemuksista, ja nyt voin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, että siinäpä vasta oli paska tapa hanskata surua) - mutta olisin todella kaivannut ymmärrystä sille, että voin olla läsnä vaikka luenkin. Että eskapismi oli juuri tuolloin ainoa tapani päästä edes lähelle iloa.
Tuosta kokemuksesta on yli kymmenen vuotta, ja noiden vuosien aikana olen hissukseen kouluttanut itseni tyypiksi, joka ei lue seurassa, koska. Niin, mitä koska? Koska se on väärin, tylsää, ärsyttävää, epäkohteliasta, kaikkia noista?
Samalla minusta on tullut ihminen, joka ei poistu kotoaan esimerkiksi muiden kesämökeille. En nimittäin kestä jatkuvaa seurustelun pakkoa etenkään isossa ihmisjoukossa ellen edes välillä voi ottaa tilaa itselleni ja kirjalleni. Ja jos mestassa on yksi huussi, eikä muualla voi lukea, hermoni kiristyvät kuudessa tunnissa jo aika jännittävästi.
En minä nyt kenenkään kanssa kahden ollessani lukisi (ellei toinen käy vessassa, silloinhan voi ihan hyvin vähän vilkaista e-kirjaa puhelimesta eikö niin?), sillä nautin kyllä keskustelusta ja ajatustenvaihdosta, mutta isot kaveriporukat ja pitemmät ajanjaksot ovat aivan eri asia. Sellaiset tilanteet, jotka eivät yhtä kirjaan uponnutta naista kaipaa.
Onko porukassa lukeminen aivan sopimatonta? Voiko tästä älyttömästä itsesäätelystä vielä opetella pois?
(Olen muuten pahoillani siitä, että tämä teksti on aika epäjäsentymätön eikä siinä ole oikein päätä eikä häntää. Asian prosessointi on mitä suurimmassa määrin kesken. Yritän itsekin ymmärtää ajatuksiani.)
Luen kuitenkin tyyliblogia Paras aika vuodesta, ja löysin sieltä jotain, josta tajusin olevani sekä kateellinen että surullinen. Täällä näin.
Näittekö?
Siellä on valokuvassa ihminen, joka huolimatta ympärillään pyörivästä ihmisjoukosta sekä saa tilaa että osaa ottaa tilaa lukemiselle.
Siis jumalauta.
Mietin tätä oikein pidemmältikin, eli siis useita kymmeniä minuutteja, enkä vieläkään tiedä onko kyse siitä, etten ole ikinä ollut seurueessa jossa lukemiseen suhtauduttaisiin jotenkin luontevan myönteisesti VAI siitä, etten itse kehtaa vetäytyä kirjan kanssa omaan rauhaani; että koen velvollisuutta seurustella ja olla tavoitettavissa.
Kerran luin vappupiknikillä ja sain syytöksiä murjottamisesta. Se oli tavallaan tottakin - veljeni oli kuollut joitakin kuukausia aikaisemmin enkä ollut todellakaan henkisesti tai fyysisesti minkäänlaisessa ilonpitokunnossa (edellisen illan vappubileet heijastelevat yhä mielessäni yhtenä elämäni pahimmista kännikokemuksista, ja nyt voin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, että siinäpä vasta oli paska tapa hanskata surua) - mutta olisin todella kaivannut ymmärrystä sille, että voin olla läsnä vaikka luenkin. Että eskapismi oli juuri tuolloin ainoa tapani päästä edes lähelle iloa.
Tuosta kokemuksesta on yli kymmenen vuotta, ja noiden vuosien aikana olen hissukseen kouluttanut itseni tyypiksi, joka ei lue seurassa, koska. Niin, mitä koska? Koska se on väärin, tylsää, ärsyttävää, epäkohteliasta, kaikkia noista?
Samalla minusta on tullut ihminen, joka ei poistu kotoaan esimerkiksi muiden kesämökeille. En nimittäin kestä jatkuvaa seurustelun pakkoa etenkään isossa ihmisjoukossa ellen edes välillä voi ottaa tilaa itselleni ja kirjalleni. Ja jos mestassa on yksi huussi, eikä muualla voi lukea, hermoni kiristyvät kuudessa tunnissa jo aika jännittävästi.
En minä nyt kenenkään kanssa kahden ollessani lukisi (ellei toinen käy vessassa, silloinhan voi ihan hyvin vähän vilkaista e-kirjaa puhelimesta eikö niin?), sillä nautin kyllä keskustelusta ja ajatustenvaihdosta, mutta isot kaveriporukat ja pitemmät ajanjaksot ovat aivan eri asia. Sellaiset tilanteet, jotka eivät yhtä kirjaan uponnutta naista kaipaa.
Onko porukassa lukeminen aivan sopimatonta? Voiko tästä älyttömästä itsesäätelystä vielä opetella pois?
(Olen muuten pahoillani siitä, että tämä teksti on aika epäjäsentymätön eikä siinä ole oikein päätä eikä häntää. Asian prosessointi on mitä suurimmassa määrin kesken. Yritän itsekin ymmärtää ajatuksiani.)
En oikein tieda mista tuo on alunperin lahtoisin, etta seurassa ei voi lukea, mutta tunnistan kylla tuon tunteen. Onhan se tavallaan epakohteliasta uppoutua kirjaan, jos muut keskustelee tai muuten viettaa aikaa keskenaan, etta ehka se tunnollisuus estaa itseani lukemasta seurassa.
ReplyDeleteMa en ole kovin seurallinen ihminen ja erityisesti inhoan sellaista "pakkoseurustelua", kun on pakko jutella (vieraiden) ihmisten kanssa, vaikka mieluummin vetaytyisi lukemaan sita kirjaa. Mutta kylla mullakin, nyt kun asiasta mainitsit, on paassa sellainen mielikuva, etta ei ole oikein sopivaa jaada lukemaan kirjaa, jos on muiden seurassa. En tieda voiko - ja pitaisiko - siita oppia pois?
Minä kyllä saatan lukea arkituttujen ja sellaisen pitkäaikaisen hengaamisen ohessa kirjaa tai lehteä. Lehdestä voi löytää myös keskustelunaiheita, nih! Mutta jos joku ystävä pitkänmatkan takaa tulee lyhyeksi ajaksi niin se on vähän eri juttu. Olen myös lukenut puistoissa, joskin nyt kipittävä appsi yrittää dissata sen tehokkaasti. Laitoin silti lukutuolin taas pihalle odottamaan the hetkeä arjessani, hahaa, toivossa on hyvä elää!
ReplyDeleteRainDrop, niinpä kai, mutta toisaalta osa jengistä vain ottaa itselleen sellaisen oikeuden. Mä en kehtaa nykyisin lukea kirjaa edes kampaajalla, mistä syystä en halua kohta enää edes käydä kampaajalla.
ReplyDeleteMinäkään en tiedä, pitäisikö tästä jotenkin päästä eroon - ei mua nyt ole minnekään kesämökeille pyydettykään vuosiin, ja oman perheen seurassa kehtaan välillä vetäytyäkin jonnekin nurkan taakse kirjan kanssa - joten ongelma ei ehkä ole niin iso. Mutta joskus muinoin kyllä pohdin, että kolmen päivän festarireissulla luulisi liikenevän tovi kirjallekin, eikä pelkälle seurustelulle.
Bleue, no en minäkään sitä tarkoita, että jos pitkästä aikaa - tai lyhyestäkin aikaa - näkee ystävää ihan varta vasten, siinä viitsisi lukea. Sitähän keskittyy mieluummin siihen ihmiseen :)
Mutta jos nyt olisi joku mökkireissu. Ja lapsella pallo jalassa, tai jotain :D
Ai joo, puistolueskelusta voisin ottaa esimerkkiä. Hyvä vinkki!
ReplyDeleteMökkireissulle ottaisin kyllä lukemista, aah sehän tuo mökkifiiliksen! Mietin tuota, että voisiko sitä jotenkin sanoa omin sanoin, ikään kuin lupaa kysyen, että taidanpa vähän rentoutua tässä ja lukea samalla, kun minulla on aina muutoinkin nokka kirjassa kiinni ja tuo pallokin tuli laitettua lapsen jalkaan juuri sopivasti!
ReplyDeleteMun äiti on vuosia valittanut, että joutuu "komentamaan" mun isää kylässä pois kirjahyllyltä, jos siellä on jotain kiinnostavia kirjoja. :D Ite oon tottunut, että se on semmonen ja lukee aina sillai pätkittäin montaakin kirjaa kerralla, mutta touhuaa kyllä muutakin paljon, niin ei se nyt juurikaan häiritse.
ReplyDeleteOma lukeminen seurassa häiritsee varmasti muita, koska varsinkin hyvän kirjan tapauksessa oon ihan muissa maailmoissa ja hajamielinen. Mutta en mä nyt näe, miksei mökkikyläilyllä voisi vähän lukeakin, jos on kuitenkin ollut ihan avulias ruoanlaittohommissa yms.
Että tervetuloa vaan lukemaan vaikka meidän mökille! ;) Lapsiapinat tosin välillä pitävät huolen siitä, ettei täällä lue kukaan...
Ensin sanon, että pois kateus - ei se tyyppi tuossa oikeasti mitään lukenut! Ja sitten toiseksi sanon, että ongelmasta pääsee eroon, kun alat vaan lukea. Kampaajalla nyt ihan ekaksi ainakin! Just say yes!
ReplyDeleteMe oltiin tänään juuri mökillä, 7 aikuista ja 9 lasta (joista kolme alle 1-vuotiaita). Hiukan huvitti ajatus, että joku olisi onnistunut rojahtamaan riippumattoon kirjan kanssa. (Mun mies toki livahti nikkaroimaan, mutta hänetkin aika pian hälytettiin palaavaksi.) Sen sijaan tyttöporukkani mökkiviikonlopuissa, joissa on vain aikuisia (ja imeväisiä), lukeminen on hyvinkin sallittua. Monilla se lukeminen on naistenlehti, mutta lueskelu lattialla rötkötellen valtavan karkkikulhon äärellä on keskeisen osa yhteisoloa. Ehkä sun pitää vaan lanseerata tämä konsepti kavereillesi?
Mutta nyt ymmärrän, miksi et houkuttelustani huolimatta jäänyt yökylään :D Suotta, koska meillä olisit saanut lukeakin.
Hei Liina, kyllä mökkeillessä tms. on lupa vetäytyä lukemaan -- itse kyläillessäni tai matkustaessani teen sen aina vähintään nukkumaanmenon yhteydessä eli toivotan kohteliaasti hyvää yötä ja painun punkkaan kirjan kanssa. Myös silloin kun olen "emäntänä" enkä ole koskaan kokenut että vieraatkaan olisivat siitä loukkaantuneet -- se joka haluaa jäädä juttelemaan tehkööt sen.
ReplyDeleteStephen Hawkingsin kodissa kaikki kuulemma lukivat omaa kirjaansa jopa ruokapöydässä...
Olen myös kokolailla introvertti enkä käy kuin sellaisten ihmisten ja sukulaisten luona vierailulla joissa tiedän voivani olla "kuin kotonani". Ei meidän tarvitse seurustella ihmisten kanssa. Ulkomailla ollessani valitsen hotellin jos en ole varma lukurauhastani vaikka vuosien myötä olenkin opettelemalla opetellut aimo annoksen sosiaalisuutta ja usein nautin uusiin ihmisiin tutustumisesta.
Lapsena olin välillä tosi röyhkeä lukuhimossani. Saatoin ovelasti ehdottaa kaverille, että voitaisiin leikkiä koulua, ja sitten näillä olisi lukutunti, ja opettaja (minä) lukisi oppilaille ääneen kirjaa. Valitettavasti kaverit yleensä näkivät juoneni läpi eivätkä suostuneet ehdotukseen. Onneksi paras ystävä oli itsekin niin lukutoukka, että saatoimme hyvin viettää yhdessä aikaa myös lukemalla.
ReplyDeleteMinä kyllä otan yleensä aikaa lukemiselle, ainakin vähänkin tutummassa seurassa ja pidemmillä vierailuilla. Jos esimerkiksi kyläillään yön (tai useamman) yli, on ihan pakko saada välillä lukea. Aamupalalla. Tai silloin, kun muut selaavat epämääräisesti telkkarikanavia, mikä ilmeisesti on yleisesti hyväksyttyä sosiaalista toimintaa, mutta pitkästyttää minut nopeasti kuoliaaksi.
Useinhan sitä on se ainoa, joka seurueesta lukee, mutta niin se vain menee. Olen kuitenkin paljon parempaa seuraa, jos saan välillä ottaa sen oman ajan lukemiselle. Paljon parempi vaihtoehto kuin se, että ahdistun pakkososiaalisuudesta ja häivyn jossain vaiheessa kulman taakse vetämään henkeä itku kurkussa - sitäkin kun on tapahtunut.
Kun lukee naita kommentteja niin tulee mielikuva, etta aika moni kaipaa sita omaa hengahdystaukoa seurassakin, vaikka olisikin mukava jutella ihmisten kanssa. Onkohan tama jotenkin erityisen suomalainen erakkoluonnepiirre, etta tarvitsee sita omaa rauhaa? Vai onko se vaan niin etta (me) introvertit hakeudutaan automaattisemmin kirjojen pariin ja viihdytaan siella?
ReplyDeleteHehee, meillä se viimeisin Bali-loma oli täydellinen, sillä aika monena iltana neljä aikuista luki omia kirjojaan ja sitten silloin tällöin vaihdettiin ajatuksia :) onneksi on tuttavapiirissä yhtä lukuhimoista jengiä!
ReplyDeleteKampaajalla voi ihan hyvn lukea, mä sanon aina, että mun on nyt valitettavasti PAKKO lukea nyt tätä kirjaa, eikä se yleensä näytä haittaavan :)
Hittolainen, nyt lähtee lento, mentävä on portille!
Minäkin luen tuota blogia välillä, se on ihana, vaikkakin saattaa herättää niitä ostoshimoja.
ReplyDeleteAikuisporukassa on mielestäni ok lukea. Jos on paljon lapsia, niin käytännön syistä pitää ehkä sopia, että kuka lukee ja kuka vahtii.
Mä olin opiskeluaikoina epäsosiaalisuuden huipentuma. Hengailtiin usein kavereiden kommuunin olohuoneessa. Välillä onnistuin valloittamaan lattialla olleen patjan ihan itselleni. Höpistiin ja löpistiin, ja jossain vaiheessa mä röyhkeästi otin pienet nokoset. Jotkut hiippailivat pois, toiset hieman närkästyivät. Mä olisin vaan halunnut, että he olisivat jatkaneet juttujaan, musta oli jotenkin mukavaa ja turvallista nukkua, kun toiset olivat ympärillä.
Kännykän jatkuva räplääminen seurassa on vähän raivostuttavaa, kirjojen tai lehtien (pl. Seiska) lukeminen on cool.
Mä luin kerran Ilosaarirockissa, sunnuntaina, kyllästyneenä siihen hahmottomaan kännissä haahuiluun ja paskaan musaan. Heti tuli joku tuntematon tylyttämään, ettei festareilla saa lukea.
ReplyDeleteMulla on leikkipuistossa pakko olla kirja tai lehti. Vaikka yleensä siellä on tuttuja, aina ei ole ja ihan aina ei jaksa sosialiseerata. Silloin voi paeta kirjoitetun sanan taa ja jättää lapset selviämään keskenään, eeh, eiku, vilkuilla niitä hiekkiksellä puolella silmällä.
Bleue, oon nauranut täällä ihan kyyneleet silmissä tuota ilmoitustasi :'D "...pallokin tuli laitettua lapsen jalkaan juuri sopivasti" <3
ReplyDeleteVL, tämä lapsihommahan on sellainen, että lukuajasta valittaminen lienee akateemista joka tapauksessa. Meilläkin jos tytär näkee, että luen jotain, hän sanoo "tää pois" ja tuo jotain parempaa luettavaa, esimerkiksi "Maisa käy kirjastossa". Selvähän se, että jos kerran lukee, voi samantien lukea ääneen jotain hyvää.
Kiitos mökkikutsusta, saatammepa tullakin jos siellä kerran saa lukea :D Lupaan olla avulias sipulinpilkkoja!
Ja mitä noihin isiin tulee, mietin myös, että onko se jotenkin enemmän ok, jos mies haahuilee kirjahyllylle. Naiset on sitten niitä, jotka pitää huolta siitä, että sosiaalinen puoli toimii. Symppaan kyllä sun isää - ja äitiäkin.
Itse en ole ikinä muissa maailmoissa kirjaa lukiessani, vaan tosi skarppi. Köh.
Täti-ihminen, meinaatko, ettei lukenut? Mutta siihenhän oli ihan kirjoitettu, Internetiin, että luki puoli kirjaa, ja jos Internetissä sanotaan, se on totta.
Kiitos muuten kannustuksesta, aion ensimmäiseksi kokeilla tätä kampaajalla lukemista uudelleen.
Kavereilleni lanseeraamisen sijaan taidan lanseerata itseni teidän tyttöjen mökkiviikonloppujen vakiokalustoksi. Kuulostaa mitä parhaimmalta tavalta viettää aikaa ystävien seurassa!
(Ja jos ihan rehellinen olen, mun matkustusjännitys nousee korkeampaan potenssiin jos pitää jäädä yöksi. Mä nimittäin sekä puhun unissani että narskuttelen hampaitani :D)
Elämän krestomatia, kiitos rohkaisevasta kommentista! Noinhan tähän pitäisi juuri suhtautua.
Myönnän silti, että olen vähän kade Hawkingin perheelle :)
Minäkin taidan olla melko introvertti ja siksi visiteerauspolitiikkani on melko samankaltainen kuin omasi. Hotelliasuminen on minustakin oikein passeli tapa viettää lomaa, sillä oma rauha on kuin onkin minulle olennaista - vaikkei ehkä kovin trendikästä näin sohvasurffaajien aikana. Vaan mitäpä tuosta :)
Liisa, sä oot ollut nero jo pienenä! Mä samaistun.
Mä en myöskään kestä päämäärätöntä kanavasurffailua ja sellaista. Nykyään on kyllä se helpotus, että on sähköinen kirja. Kännykän räplääminen on jotenkin sosiaalisesti enemmän ok kuin lukeminen, eikä kukaan tiedä, että salaa luen kirjaa. Haha.
Minusta on ehdottoman hyvä, että tietää omat rajansa ja jaksamisensa ja pitää niistä kiinni <3
RainDrop, huomasin saman. Voihan se olla, että kansanluonne on jo keskivertoa introvertimpi, mutta voi toisaalta olla niinkin, että introvertin blogia lukevat toiset introvertit.
Sannabanana, nyt lienette jo perillä? Tai ainakin pian. Toivottavasti kaikki meni hyvin :)
Olen lievästi kateellinen lomastanne! Ajatella, että saisi olla tropiikissa ja lukea, mikä paratiisien paratiisi :)
Jennijee, minullekin Paras aika vuodesta on vähän vaarallinen, mutta yritän muistaa, että hänen vaatteensa eivät yleensä suoraan sovi minulle :)
Mä ymmärrän tuon kommuunijutun, ja sen, että siinä ottaa tirsat. Kuulostaa aika suloiselta.
Eikö muuten toisaalta ole hämmentävää, että kännykän räpläämiseen suhtaudutaan usein sallivammin kuin kirjan? Vaikka se on tosiaan aika raivostuttavaa (eipä sillä, syyllistyn siihen itsekin.)
Ja niinhän se on, että lasten kanssa samat säännöt eivät enää päde.
Lupiini, jo nyt on! Olin ihan kiukussa sun puolesta illalla, että miten niin festareilla ei saa lukea. Että eikö tarkoitus festareilla ole olla iloinen ja pitää hauskaa, ja mitä se tuntemattomalle festaripoliisille kuuluu, miten sen suorittaa - vaikka sitten kirjan kanssa?
Mä oon ollut vähän arka vielä lukemaan leikkipuistossakaan - lapsi kaipaa paljon huomiota, ehkä siksi, että mä myös huomioin sitä paljon - mutta oletan leikkien muuttuvan pikku hiljaa itsenäisemmiksi. Ensi kesänä me asutaan puistossa, lapsi leikkii ja mä luen. Hahaa.
Mulla on kaveriporukan mökkireissuilla monesti tapana vetäytyä esim laiturille mietiskelemään itsekseni. Jos olisin lukuihmisiä, voisin hyvin niissä tilanteissa lukeakin. Ei monen päivän sosiaalisia tapahtumia kestä, jos ei ota välillä aikaa itselleen. Ja tiedät, että olen näillä erilaisilla mökkireissuilla ollut vuosien saatossa aika paljon.
ReplyDeleteOmaa aikaa aion ottaa myös tulevana viikonloppuna, kun on jälleen tällainen reissu tulossa. Tai sitten menen itsekseni lenkille.
Ja siitä kampaajasta, jos kampaaja alkaa käydä liian tutuksi ja aika menee jutellessa eikä saa lukea lehtiä/kirjaa/tehdä töitä samalla, niin sitten pitää vaihtaa kampaajaa säännöllisin väliajoin :P
hiekkalaatikkokirjallisuus!
ReplyDeleteKun muksut olivat pieniä, opettelin lukemaan ulkona hiekkalaatikon laidalla (parhaimmillani pystyin kääntämään sivuja tumput käsissäni!) ja keittiössä ruokaa tehdessä.
Pieniä myönnytyksiä genren suhteen piti toki tehdä, mutta mieluummin hömppäkirja kuin hiekkakakkujen leipominen.
Kyllähän monet kutovat, räpläävät kännykkää ja televisiotakin seurassa, miksei siis voisi myös lukea?
Anoppilassa luetaan lehtiä ja ratkotaan ristikoita seurustelun lomassa. (ja sen lisäksi kudotaan ja katsotaan telkkaria)
Kaisa, kiitos! Mä oon aina ajatellut, että olet ihan supersosiaalinen (juuri siksi, että tiedän) - mutta ehkä kyse onkin siitä, että osaat viisaasti ottaa itsellesi aikaa.
ReplyDeleteKampaajan vaihto on muutenkin silloin tällöin asiallista, siinä yleensä ilmekin uudistuu :D Olet mun idoli.
Marika, huikeeta! Aion kokeilla tuota tumppuasiaa. Olen mäkin harjoitellut, mutta yleensä kävellessäni metrolta töihin, ja silloin pitää varoa myös liukastelua jne.
Ja kyllä, mieluummin hömppäkirja, olet niin oikeassa :D
Teillä on mahtava anoppila :)
Mä jäin miettimään tätä. Kyllä ystävien seurassa voi lukea, jos vietetään vähän pidemmän aikaa yhdessä, ja on kuitenkin saatavilla jos jotain oleellista kommunikoitavaa ilmaantuu. Mun lapsuuden perheen yhteiset illat menee edelleen niin, että kaikki lukevat omia kirjojaan. Lapsena mulla oli erityisesti yksi kaveri, jonka kanssa vietettiin pitkät iltapäivät yhdessä lukien kumpikin omiamme.
ReplyDeleteImettäessä mä ihan pokkana luin aina samaan aikaan, oli vieraita tai ei, koska ajattelin, että muutenkin esim. miehen kaverit on mieluummin kuin en olisikaan siinä sohvalla tisseineni, eikä mun sieltä oleteta osallistuvan keskusteluun.
Mutta on sekin tietysti totta, että lukeminen sulkee muut ulkopuolelle. Mua ärsyttää ihan älyttömästi, jos mies rupeaa pöydässä lueskelemaan jotain, mulle pöydässä ei lueta - silloin kun ollaan seurassa - on aina ollut ihan ehdoton sääntö lapsuudesta asti. Ja jos muut läsnäolijat on seurallisempia ja / tai ei lukuihmisiä, niin niiden voi tietysti olla hyvin vaikea käsittää, miksi yhtäkkiä yksi istuu nenä kirjassa. Mutta ehkä jos sen sanoittaisi selvästi, niin kuin Bleue ehdotti.
Tässä tuli vielä mieleen tuosta ruokailusta, että työkaveri kertoi, että heidän perheessä ruokapöydässä lukemisesta on ollut seuraava sääntö: Jos pöytä on katettu ruokailua varten, ei saa lukea. Muuten saa (eli jos esim. jokainen ottaa omat aamiaiset tmv.)
ReplyDeleteMusta tuo kuulosti aika hyvältä ja selkeältä periaatteelta :)
Leluteekki, hienoa, minustakin tuon pitäisi olla oikein ok! Lapsena moni asia oli jotenkin mutkattomampaa, aion lanseerata saman mutkattomuuden aikuisuuteen.
ReplyDeleteImettämisessä parasta musta olikin ne lukutuokiot, joita hyvällä syyllä sai monta päivässä :D
Kai siinä lukemisessa on lopulta kyse tilannetajusta: milloin passaa lukea ja milloin ei. Mutta sitä tilannetajua voisi kaivata myös niiltä muilta seurueeseen osallistuvilta: milloin jonkun voisi antaa rauhassa lukea tovi ja milloin ei.
Kaisa, ihan mahtava ja selkeä periaate! Otamme käyttöön! Kiitos!
Mä otan (liian) harvoin aikaa itselleni lukea, mutta kun luen, niin teen sitä sitten kaiken vapaa-aikani ja joskus yöunieni kustannuksella, kunnes saan kirjan loppuun. Jos on lähdettävä Ipanan kanssa ulos kaksistaan, otan yleensä kirjan mukaan. Muistan vielä aikaa ennen Ipanaa ja kun vielä tupakoin niin vietin kokonaisia kesiä ottaen aurinkoa parvekkeella ja lukien. Se oli ihanaa! Nyt kun ei tupakoi, niin ei tuu käytyä partsilla, muutakun tarkistamassa vieläkö amppelissa henki pihisee. Sitä kyllä kaipaan. Ulkomailla aurinkoa ottaessa tulee luettua. Ennen luin aina ennen nukkumaan menoa, mutta koska aina menee koneella nykyään (liian)myöhään, en jaksa ajatellakkaan lukemista. Vai lasketaanko blogien lukemista? Aku ankat on meillä vessalukemiset. Itse luen joskus seurassa, mutta jos joku vieras on käymässä, on kohteliasta seurustella hänen kanssaan ja sosiaalisissa tilanteissa on vaikea keskittyä lukemiseen, koska aina joku keskeyttää kysyen jotain ja eläytyminen kärsii. lisäksi koska digiboxilta loppuu tila ja kun vuorokaudessa ei ole kuin 24h, on sieltäkin aika ajoin katsottava jotain pois. Joskus jos kaverini on pidemmän aikaa kylässä, saatamme molemmat lukea omia kirjojamme ja jos tulee hauska kohta nauramme sille yhdessä. Luen joka ilta lapselleni iltasadun. Rakastan lukemista.
ReplyDeleteHaa, mä oon vähän ehkä kade taidosta uhrata yöunet kirjan alttarille. Itse nimittäin nukahdan vaikka seisaalleni, jos tarpeeksi väsyttää, eikä mikään ehkä ärsytä enempää kuin se, että vaikka miten haluaisi, ne kirjan kolme viimeistä sivua jäävät kuitenkin lukematta :D
ReplyDeleteMiksei blogejakin voisi laskea, mutta kyllä hyvään kirjaan uppoutuminen on silti aika spesiaalia, eiks? :D
Ja joo, minäkin rakastan, ihanaa kun on kohtalotovereita :)
Mun yöunet menee siinä, että kun on jännä kirja, niin lupaan itselleni et vielä yks sivu, vielä tää luku loppuun, vähän vielä ja sit kun huomaan etten oo ymmärtäny puoleen tuntiin mitä oon lukenu, niin ymmärrän mennä nukkuu tai sit huomaan et kirja on loppu ja kello on viis aamulla. Niin mu käy usein blogeillessakin. Mä luen vielä tän jutun loppuun ja sitten perässä on "lue vielä nämä" tai "sinua voi kiinnostaa myös nämä" ja linkki kolmeen uuteen juttuun ja kun kello on kolme yöllä niin muistutan itseäni, että kello soi sitten seitsemältä. Ja minä, joo joo mä luen vielä yhden.....
ReplyDeleteosaiskos joku muuten neuvoa miten blogiin saa liitettyä tuon "koukuttajan", elikkä tuon lue myös nämä-kohdan ja et siihen tulee aina kolme sattuman varaista (tai aiheeseen liittyvää?!) blogitekstiä? en löytäny ohjeista ja oon vielä aika aloittelijan kengissä.
ReplyDeleteHe, mä nukahdan usein kirja naaman päällä.
ReplyDeleteMitä siihen Lue myös nämä -juttuun tulee, Bloggerissa on kohta nimeltä "Layout" (jos käytät suomenkielistä Bloggeria, en osaa auttaa) ja siellä voi sitten lisätä erilaisia gadgetteja. Luulen, että sitä kautta ehkä.