12 August, 2013

Lahja

Sain mieheltä erikoisen synttärilahjan. Ensin se ärsytti ja vähän itkettikin. Sitten se ilahdutti ja vapautti.

En nimittäin saanut lahjaa lainkaan.

Minä satun tulemaan perheestä, jossa lahjoja on annettu rakkaille aina, ja mielellään paljon. Siksi lahjaton syntymäpäivä tuntui kauhean valjulta ja ikävältä. Olen todella niin kakara, että tiristin pari kyyneltä. Sitten tajusin kaksi asiaa:

  1. Jos lahjat ovat mulle oikeasti näin iso asia, sille pitää ehkä tehdä jotain. Olenhan omavarainen tyyppi, joka voi itse ostaa kaiken, mitä tarvitsee ja haluaa. Kaiken lisäksi tarvitsen ja haluan yhä vähemmän mitään - miksi siis laittaa miesparka hyppimään lahjanhankinnan esteradalla leimuavien renkaiden läpi, jos hänet on luultavasti kuitenkin tuomittu epäonnistumaan.
  2. Minunkaan ei helmikuussa ehkä tarvitse! Saan hankkia lahjan jos siltä tuntuu, mutta jos tuntuu pahalta, ei ole pakko. Ei ole pakko ostaa turhaa roipetta. Kävelin tarkalleen ottaen 6,3 cm maanpinnan yläpuolella vapauteni huumassa. ("Mitä", sanoi mies. "Minä kyllä odotan lahjapaketteja, monia sellaisia.")
Vilpittömästi, ilman sarkasmia siis: kiitos, rakas, jos tätä luet. Teit oikein ja hyvin.


Sitten illalla oli sellainen toinen lahjankaltainen: Nick Cave soitti festivaaleilla Suvilahdessa. Ääni ja vimma. En paikaltani ihmismassan keskeltä nähnyt tietenkään viittä vaille mitään ja sen vähänkin vain, koska mies katsoo minun olevan niin höyhenenkevyt, että välillä nostaa muiden päiden yläpuolelle (uikuttamatta.)



Onneksi kuulin senkin edestä. Keikalla kuultiin vanhaa ja uutta, pakko-kuulla -matskua ja uuden levyn matskua, jonka kuuntelemisen sijaan kuulin.

En ollut tiennyt, mitä odottaa, mutta yhtäkkiä ymmärsin, että silloin joskus teini-ikäisenä kun leimauduin Nick Caveen, valitsin ihan oikein. Löysin jotain, joka koskettaa, jotain, joka on kasvanut paikalleen jäämisen sijaan. Jotain, joka yhä kuulostaa raivokkaalta ja herkältä ja tuoreelta.

18 comments:

  1. Sinulla on viisas mies - ja miehellä viisas vaimo :-)

    ReplyDelete
  2. Mä rakastan lahjojen ostamista ja antamista, mutta isännälle syntymäpäivät ja joulut sun muut on yhtä kidutusta. (Tai paremminkin niitä edeltävä aika, kun ne lahjat pitäisi hankkia.) Yleensä homma menee niin, että saan lahjakortin kampaajalle ja teeskentelen yllättynyttä. Parhaat lahjat saa toki, kun itse ostaa.

    Nick Cave oli kyllä teini-ikäiseltä kauaskatsoinen ja onnistunut valinta. Sitä kelpaa (=kehtaa) tunnustaa kuuntelevansa vielä aikuisenakin. (Nimim. Klamydiaa ei niinkään?) :D

    ReplyDelete
  3. Meillä ei käytännössä anneta lahjoja ollenkaan, ellei nyt jotain osuvaa satu vastaan. Siis, että lahjoihin ei käytetä aikaa eikä vaivaa, koska se tuntuu turhalta ajankäytöltä kun mitään ei kumpikaan tarvitse.

    Viime jouluna sovittiin, ettei osteta ollenkaan joululahjoja aikuisten kesken. Se tuntui aika hurjalta kun vielä alle kolmikymppisenä sain yli 20 lahjaa :) Äitini oli melkoinen jouluaktivisti. Lahjattomuus oli tosi helpottavaa. Tosin sain pehmeän laskun kun puoliso oli unohtanut kertoa perheelleen ja sain kuitenkin pari juttua, joten ehkä ei ihan voi keulia täysin paketittomalla joululla, mutta toivottavasti ensi vuonna.

    ReplyDelete
  4. nick caven keikalla harmitti ainoastaan se, että en ollut puskenut itseäni ajoissa eturiviin. sen sijaan kiittelin päätöstä ottaa varaslähtö mökiltä festareille! näkemistäni caven keikoista oli kyllä ihan parhaita. oih.

    ReplyDelete
  5. Voi kui kauniisti kirjoitit Nickistä. Ja musta oli ihanaa olla keikalla just teidän kanssa. Kun tiesin miten tärkeä Nick sulle on. Aikamoinen synttärilahja kyllä. :)

    ReplyDelete
  6. Myöhäiset synttärionnittelut! Mä olen viime aikoina panostanut miehen kanssa noihin aineettomiin lahjoihin, siihen että vie miehen (ja toki samalla itsensä) johonkin kivaan paikkaan treffeille. Olen silti ihan tyytyväinen, että mies on pysynyt hyväksi havaituissa korulahjoissa.

    Joululahjoista taas siskoni yritti viime jouluna ehdottaa, ettei oltaisi vaihdettu lahjoja. Minä sanoin, että minä aion lahjoa muita joka tapauksessa. Taidan siis olla jouluaktivisti tai jopa -terroristi.

    ReplyDelete
  7. Se keikka ravisutti. Haluaisin vain kuunnella herran tuotantoa läpi ja fiilistellä. Se ei ihan ole mahdollista täyspäiväisesti.

    Hieno lahja siis!

    ReplyDelete
  8. Meidän kotiperheessä on lahjottu maltillisesti (so. lapsena sai aina vähemmän kuin muut, mikä kasvatti luonnetta ;D) mutta aina kuitenkin on muistettu jollain lahjalla merkkipäivät (myös nimipäivät). Mies sen sijaan ottaa tässä(kin) asiassa rennommin - joskus saan lahjoja, joskus en. Joskus saan lahjan kesäkuussa ja sitä kutsutaan äitienpäivälahjaksi.

    Vaikka aina silti salaa odotan lahjaa, pidän systeemistä juurikin siksi koska minunkaan ei tarvitse antaa lahjaa jos ei sellaista osu kohdalle! Sen sijaan aidosti petyn jos mies ei ole piirrättänyt lapsilla kortteja. Joskus tästä huolehtivat myös vanhempani, lasten oltua siellä kylässä sopivasti ennen merkkipäivää.

    Lapsillemme annamme myös tosi vähän lahjoja edelleen, osin siksi koska saavat lahjoja muilta, eivätkä vielä osaa kaivata mitään sellaista erityistä mitä juuri meidän pitäisi toteuttaa. Se ei tarkoita, etteikö merkkipäiviä huomioitaisi suureellisesti - mielestäni juhlat voittavat lahjat anytime!

    ReplyDelete
  9. Ai hitsi. Mä repisin peliverkkarini. Mä olen vähän (siis paljon) merkkipäivätietoinen. Nimipäivä on pieni syntymäpäivä. Onnittelulaulut, kakut ja lahjat, kiitos. (No joo, olin kyllä tänä vuonna ihan tyytyväinen pelkkään nimpparikakkuunkin). Periaatteessa olen kyllä sitä mieltä, että on tyhmää ostaa lahjoja turhaan. Mutta en mä kaipaakaan mitään suurta ja järisyttävää vaan sitä että muistetaan ja että siitä päivästä tehdään jotenkin normiarkea erilaisempi. Kun vuodessa on 365 päivää, niin sitä arkea riittää ihan riittävästi. Kun on mahdollisuus juhlia niin juhlikaamme! Mutta siis sitä mieltä olen kyllä ettei se lahja itsessään tee juhlaa.

    Meilläkin kyllä mennään vissiin aika pienillä lahjoilla. Mä ihan ilahdun kyllä suklaalevystäkin. Ja lapsille ei osteta esim. jouluksi kuin joku pieni, n. 10-20 euron juttu, koska ne nyt muutenkin saa lahjoja. Emme miehen kanssa näe järkeväksi just siinä kohtaa mitenkään lisätä sitä lahjapaljoutta. Ostettiin just kuopukselle 1-vuotislahjaksi -ööh- hammasharja (kehtaakohan tätä sanoakaan). Ja sekin vain siksi, että esikoinen olisi ihmetellyt miksei pikkuveli saa synttärilahjaa. Kun ei nää pienet kyllä mitään vielä kaipaa. Eiköhän sitä tulevaisuudessa pääse niitä kalliimpiakin lahjoja lapsilleen ostamaan...

    ReplyDelete
  10. Heh, tuttua huttua. Meillä oli periaatteena, että totta kai lahja hankitaan, mutta muodolla ei ole väliä, voi olla vastaan tullut osuva avaimenperä (no okei, sellasta ei ole vielä näkynyt) tai mitä vaan. Eli vaikeimman kautta mentiin, kun on pitänyt keksiä niitä "osuvia ja ajatuksella annettuja lahjoja".

    Sitten päätettiin, että ei hankita lahjoja jouluisin, kun alkoi tulla siitä stressiä. Täysin ok. Kun lapsi syntyi, jäi mun omat synttärit unholaan. Fine. Seuraavana vuonna ne jäi uudestaan huomiotta, koska oli ns. hässäkkää - that's life. Nooh, tänä vuonna äitienpäivän kohdalla oli mulla jo odotukset aika korkeella, kun mies ilmotti, että "eihän me mitään lahjoja toisillemme ostella, joten en hommannut mitään" ja siihen päälle vielä ruutia: "ethän sä oo semmonen lahjatyyppi". Täh? Olin kuitenkin itse hommannut kuuliaisesti synttärilahjat ja isänpäivälahjatkin.

    Levikset repes ihan kokonaan. Paha mieli tuli siitä, ettei hän vaan kerta kaikkiaan viitsinyt nähdä sitä vaivaa, että olis miettinyt mitään. Sattumalta oli tyttöjen ilta äitienpäivän jälkeen ja kuuntelin itku kurkussa, mitä miehet lapsineen oli järjestäneet.

    Keräsin itseni ja hankin miehelle erityisen harkitun synttärilahjan. Ehkä mulla on tänä vuonna toivoa. Aineeton, aineellinen, pieni, suuri.. ihan sama. Jos nyt kahden väliin jääneen vuoden jälkeen joku (incl. omat vanhemmat) muistais, niin kiva olis :)

    Ps. Ei kannata olla synnärillä omien synttäreiden aikaan, jos haluaa, että joku muistaa jatkossa :D

    ReplyDelete
  11. Äh, mä mietin avaudunko pitkällisesti meidän lahjanantohistoriasta, mutta totean ehkä vain, että hyvä aihe. Mä en ehkä pahastuisi lahjattomuudesta, jos synttäri kuitenkin muuten noteerattaisiin.

    ReplyDelete
  12. Minusta on ihana sekä antaa että saada lahjoja! Mies ei sitten niistä niin välitä, joten tässä koemme kulttuurien yhteentörmäystä. Miehelle riittäisi isänpäivänäkin vaan halaus, mutta itselleni tulisi itku jos en mitään saisi. Ylipäätään miehen pohjalaisessa kotikulttuurissa suhtaudutaan lahjojen saamiseenkin silleen "ai, kiitti", meiningillä versus meidän lapsuudenperheen savolainen "ai vitsi, ihana!!! kiitos tosi paljon!!!" -tyyli.

    Yritän ajatella, että meidän rakkauden kieli vaan on erilainen. Minulle lahjat ym. puhuvat rakkautta, miehelle tärkeimmät ovat sanat ja arjen teot. Eli minun pitäisi ihan selvästi petrata tässä asiassa itse ja osoittaa hänelle rakkautta ihan perusarjessa.

    ReplyDelete
  13. Booksy, kiitos, miehestä olen samaa mieltä :D

    Moon Mamma, noinhan se on. Itse kannattaisi lahjat ostaa, koska sillä ei sitten kiusaa toista. Ja voihan se toinenkin joskus keksiä jotain ihan briljanttia.

    Olen itsekin ylpeä teini-ikäisestä itsestäni :D

    Siina, teillä ollaan fiksuja. Meillä on kuitenkin sellainen tilanne, että jos joululahjaksi ei tule vähintään yhtä (1) kirjaa, eroan miehestäni ja lopustakin perheestäni. Muulla ei ole mitään väliä.

    Ellu, se oli mahtava keikka! Muakin harmitti, etten ollut eturivissä, mutta toisaalta taisin seistä pitkät pätkät silmät kiinni, että ehkä sillä ei ollut niin väliäkään.

    Hyvä päätös oli valita Nick mökin sijaan :)

    Duussi, musta oli muuten jotenkin todella ihanaa, että juuri te olitte siinä lähellä. Siinä jälkikäteen kun lepuutettiin molemmat selkää, tuntui jotenkin ihan harvinaisella tavalla siltä, että on todella jakanut jotain jonkun toisen kanssa. Kiitos!

    Jenni, kiitos! Mullekin kelpaisivat kirjalahjat, mutta taidan olla niidenkin suhteen hieman vaikea :)

    Pakko myöntää, että joululla on minullekin sellainen tietty merkitys, että siihen nyt vain kuuluvat paketit ja niiden väkertäminen. Niitä voi olla vähemmän kuin ennen ja osa voi olla ns. aineettomia lahjoja, kyllä, mutta niitä on vain oltava :D Terroristi täälläkin, siis.

    Annukka, olemme samassa mielentilassa :) Hieno lahja oli!

    Täti-ihminen, kuulostaa hyvältä politiikalta, jota kohti olemme luisumassa varmaan itsekin.

    Mutta pahus kun sanoit tuosta juhla-asiasta, kun itse vihaan sellaisten järjestämistä, ja nytkö ne sitten ovatkin se pääasia :D Niin kai ne ovat. Eräs kaverini sanoi, ettei osta lapsilleen synttärilahjoja: hänen lahjansa ovat ne juhlat. Kivoja ovat olleetkin.

    Pilami, totta, lahja itsessään ei tee juhlaa. Kyllä mullakin jäi lauantaista aika monta merkittävää ja ihanaa muistoa.

    Hammasharja :D Me ostettiin lapselle synttärilahjaksi juuttaan kallis potkupyörä, jota lapsi tietenkin vähän vierastaa, mutta eiköhän se ehdi sillä sitten ensi keväänäkin potkia jos ei tänä vuonna enää ehdi. Lisäksi hän saa kirjan - huomaatte, että minusta kirjalahja sopii AINA.

    Totta kyllä, että etenkään vauvaikäiselle emme kauheasti lahjoja ostelleet, sillä mitäpä hän niillä olisi tehnyt. Tai sitten olivat vaatteita. "Oi jee, sait hienon toppa-asun!"

    Sikuriina, auts :( Kuulostaa tosi kurjalta. Mä oon valmis tässä synttäriasiassa joustamaan, mutta joulussa en - ja luulen, että jokainen kuitenkin kaipaa pientä muistamista silloin tällöin.

    Ratkesiko asia mitenkään tyydyttävällä tavalla, vai kävikö niin, ettei sun pahaa mieltä ymmärretty?

    Mä pidän peukkua tämän vuoden puolesta ja jos et nytkään saa lahjaa, olen valmis keksimään ja toteuttamaan kauheita jäyniä puolestasi jokaiselle, joka unohti muistaa!

    Leluteekki, kiitos. Ja hyvä periaate. Kyllähän mun merkkipäivä noteerattiin, hienosti ihan Nick Cavenkin taholta (no, ei hän siitä kyllä mitään sanonut, mutta molemmat tiesimme :D)

    Maria, on muuten jännä, miten perheen sisälläkin voi olla kulttuurista yhteentörmäystä. Meilläkin on aina ollut tapana, että lahjoista myös kiitetään ja niitä arvostetaan.

    Tästä kommentistasi tuli mieleen, että olen kuullut sanottavan, että ihminen osoittaa rakkauttaan viidellä eri tavalla: teoilla, sanoilla, kosketuksella, ajalla ja lahjoilla. Näistä yksi tai kaksi on yleensä vahvempia - ehkä tekee hyvää miettiä (ainakin minulle tekee hyvää miettiä, sulle tämä näyttää olevankin jo ihan selvä asia - hienoa), mitkä ovat ne tavat, joilla mies sitä rakkautta osoittaa jos ei lahjoilla :)

    ReplyDelete
  14. Teidän lapsi taitaa olla meidän esikoista nuorempi. Ja meillä on kyllä potkupyöräilty innolla 3-vuotiaana. Kyllä sitä fillaroimaan ehtii innolla varmasti siis vielä ensikesänäkin vaikkei nyt homma innostaisi.

    Mutta kun nyt lahjoista tuli puhe, niin meillähän on jo esikoiselle odottamassa ensi kevääksi lahjaksi eka polkupyörä. Traumoja kuopukselle - itse sain hammasharjan, isoveli polkupyörän! ;) Mut joo, tuleehan sitä tosiaan näköjään itsekin ostettua välillä jotain suurempaa. Riippuu tietysti aina vähän siitä tarpeestakin just synttäreiden kynnyksellä. Kun noille lapsille pitää kuitenkin koko ajan jotain hommata ja erityisesti esikoiselle iänmukaista leikkivälinettä, niin jos just juhlapäivän tienoilla ei ole tarvetta niin sitten voi mennä vähän vähemmälläkin. Erityisesti kun lapselle sillä lahjan arvolla ei ole mitään merkitystä. 3-vuotislahjaksikin lapsi toivoi synttärikakun ja ilmapalloja. Sai tietysti molemmat - ja vielä muuta siihen päälle. :) Mutta joulu on kyllä sellainen, että tuskin tulemme koskaan hirveästi lapsille silloin mitään ostamaan.

    Mäkin törmäsin noihin rakkauden osoittamisen tapoihin pari vuotta sitten ja koin ihan tosi suuren ahaa-elämyksen. On tosi hyvä ja tärkeätä miettiä mitkä ovat ne itselle ja läheisille ominaiset tavat. Ja luonnollisesti erityisen tärkeätä on sitten ymmärtää sekin mitkä ovat omille lapsille ne tärkeimmät. Että osaa sitten osoittaa sitä rakkauttaan lapselleen hänelle ominaisella tavalla. Tietysti voi erityisesti ton lahja-asian suhteen olla niin, että jos sitä ei itse pidä merkityksellisenä mutta just vaikka lapselle olisi hirmu tärkeätä, että rakkautta osoitettaisiin sitenkin, niin voi olla haastavaa päästä sen lahjojen "kulutus-aspektin" yläpuolelle ja nähdä asia siltä toiseltakin kannalta.

    Ja lahjoista kiittämisestäkin piti vielä sanomani, että mä en oikein pysty mitenkään ymmärtämään miten kaikki vanhemmat eivät pistä lapsiaan kiittämään lahjoista. Siis jos lapselle lähettää lahjan, niin kyllä sieltä pitäisi joku kiitoskin tulla. Miten helppoa vielä näin tekstiviestien aikakaudella. Mut on lapsena kuitenkin pistetty kirjoittamaan kummeille aina kiitoskirje.

    ReplyDelete
  15. Heh, no kyllä mulla tais palaa hihat sen verran poikkeuksellisesti, että olisin todella yllättyny, jos mua ei muistettaisi tänä vuonna. Siis miehen taholta. Vanhempieni osalta alan hyväksyä sen tosiasian, että vain lapsellani on nykyään synttärit. Olkoon niin. Lapsenhoitoapua parempaa ympärivuotista lahjaa on vaikee keksiä :)

    ReplyDelete
  16. Pilami, kiitos, tämä potkupyöräilykanta helpotti. Ja tänään otettiin itse asiassa pari iloista kierrosta asunnon ympäri - uloshan sillä ei ole vielä ollenkaan päästy :D

    Toi on hyvä pointti, että lapsi ei niin sitä lahjan arvoa katso - pienempikin kelpaa. Meillä lahjapaljoutta myös jouluisin on osin selittänyt se, että lahjapakettiin on kääritty myös ns. tarpeellisia juttuja (yhtenä vuonna sain synttärilahjaksi laatikoston, josta olin kyllä kauhean iloinen, ja tarpeenkin se oli, mutta ei se nyt mikään lelu ollut silti.)

    Mä muuten epäilen, että useimmille lapsille voi luonnostaan tulla sellainen materialistivaihe, ja siinä on ehkä tärkeää (kuten monessa muussakin kohdassa) löytää keskitie - täyskielto voi olla yhtä huono ratkaisu kuin hemmottelu. Kyllä ne muksut siitä kasvaa :) Ja tosiaan, kuten sanoit, jos lapsi kokee, että lahjojen saaminen olisi joskus tärkeää, sitä olisi ehkä joskus hyvä myös kokea.

    Sikuriina, miehelläsi on siis kuusi kalenterimuistutusta ja naru varpaan ympärillä :D

    Lapsenhoitoapu on kyllä mitä parhain lahja, se on tosi.

    ReplyDelete
  17. Tuo Marian kommentti on totta täälläkin, vielä kerrattuna.

    Minun sukua on kaakkois-Suomesta ja meillä on tapana vastaanottaa lahja seuraavalla tavalla:

    "voiiii, voiii että. Voii miten hiiieenoo... Kiitos, ei olisi tarvinnut..." (+kaino ilme)

    Lisäksi lahjansaajan käytöskoodi on seuraava:

    1. minuutti: "olepa hyvä"
    2. minuutti: "onpa kiva että se on mieluisa"
    3. minuutti: "onko kiva lelu/taidat pitää siitä laukusta"
    4. minuutti: "saanhan kertoa kuinka löysin sen lahjan: ensin kävelin kadulla, .... sitten siinä kaupassa käännyin ympäri ja näin siinä hyllyn keskellä..., ....ja sitten vielä myyjän serkku sieltä Kuopiosta oli myös sanonut että se lahja on nykyään hyvin suosittu nuorten..., ..., ja sitten paketoin sen, tuo rusetti oli sattumalta vielä jäljellä häiden koristeista... Että tässä se nyt on."

    :D

    -Nuppu

    ReplyDelete
  18. Naurattaa ihan vedet silmissä, meillä on ihan samanlaista :D Tunnistan tuon lahjanantajan kyllä itsestänikin - jos onnistun hankkimaan hyvän lahjan, olen siitä kyllä niin polleana, että selitän hankintaprosessin pienintä yksityiskohtaa myöten ainakin kuudesti :D

    ReplyDelete