No niin, käsi ylös he, jotka tunnistivat itsensä tästä Ylen motivoivasti nimetystä artikkelista Osalla meistä on velttoilu geeneissä.
o/
Eilen kävin juoksemassa rankkasateessa. Tämä saattaa kuulostaa typerältä, mutta tällaisen velttogeenisen yksilön kannalta typerämpää olisi vain se, että lykkäisi juoksusuoritusta vielä päivällä.
Kas, mitä pidempi aika on edellisestä lenkistä kulunut, sitä ääliömäisemmältä ajatus juoksemisesta tuntuu - ainakin, jos on saanut tällaisen, tuota, resurssien säilytykseen pyrkivän yksilön perimän. Piirsin havainnollistavan taulukon. Siitä voi helposti nähdä, mihin ajatus juoksulenkin älykkyydestä vertautuu riippuen siitä, kuinka monta päivää edellisestä lenkistä on kulunut:
Noin.
Minulta poistettiin viime viikolla pari luomea ja sen seurauksena urheiluhommiin tuli viiden päivän tauko. Lenkille lähteminen tuntui siis suurinpiirtein yhtä typerältä kuin "oletuksien tekeminen Postin aukioloajoista", joka, kuten tiedämme, on aivan idioottimaista. Jos olisin siirtänyt lenkkiä vielä päivälle, olisi juoksu humpsahtanut ääliöasteikon ylimmille tasoille.
Parempi oli siis mennä vielä, kun ajatus tuntui vain melkoisen typerältä. Sitä paitsi ilmoittauduin alustavasti duunin kautta mukaan Espoon Rantamaratonille*, pakko on juosta.
Tässä muuten syy myös siihen, miksi kannattaa kovaäänisesti ilmoittautua mukaan kaikenlaisiin juoksukisoihin ja -bakkanaaleihin. Tarpeeksi kun mesoaa, lenkkarit on jossain välissä vain hammasta purren kaivettava kaapista - ellei sitten halua vähin äänin perua suunnitelmiaan, ja sehän nyt ei mitenkään käy.
Sain illemmalla ystävällisen ohjeen, jonka mukaan urheilusuorituksista ei kannata stressata. I beg to differ. Voi olla, että sellaisten, joille liikkuminen on luontainen tapa olla ja elää, ei kannata stressata siitä, tuleeko liikuttua tarpeeksi. Minun kannattaa, sillä jos en potki itseäni hanurille, en liiku.
Ja kuten Fitness Führer -blogin motivaatiosarjassakin todetaan, elämäntapoja tulee vain niistä jutuista, joita tavanomaisesti tekee.
(Sivumennen sanoen, juokseminen sateessa oli aika mahtavaa, lukuunottamatta sitä kohtaa, jossa vettä ryöppysi silmiin. Minun ei ole toviin ollut näin helppo hengittää, enkä pistänyt lainkaan pahitteeksi sitäkään, ettei juoksu oikein edes tuntunut missään - vesisade raikasti oloa tuntuvasti.)
* Tosin jos työpaikan kautta ei saada tarpeeksi isoa porukkaa kasaan, juoksenkin puolikkaan Vantaalla, koska minusta Vantaa on jotenkin sympaattisempi, anteeksi vain espoolaiset.
o/
Eilen kävin juoksemassa rankkasateessa. Tämä saattaa kuulostaa typerältä, mutta tällaisen velttogeenisen yksilön kannalta typerämpää olisi vain se, että lykkäisi juoksusuoritusta vielä päivällä.
Kas, mitä pidempi aika on edellisestä lenkistä kulunut, sitä ääliömäisemmältä ajatus juoksemisesta tuntuu - ainakin, jos on saanut tällaisen, tuota, resurssien säilytykseen pyrkivän yksilön perimän. Piirsin havainnollistavan taulukon. Siitä voi helposti nähdä, mihin ajatus juoksulenkin älykkyydestä vertautuu riippuen siitä, kuinka monta päivää edellisestä lenkistä on kulunut:
Noin.
Minulta poistettiin viime viikolla pari luomea ja sen seurauksena urheiluhommiin tuli viiden päivän tauko. Lenkille lähteminen tuntui siis suurinpiirtein yhtä typerältä kuin "oletuksien tekeminen Postin aukioloajoista", joka, kuten tiedämme, on aivan idioottimaista. Jos olisin siirtänyt lenkkiä vielä päivälle, olisi juoksu humpsahtanut ääliöasteikon ylimmille tasoille.
Parempi oli siis mennä vielä, kun ajatus tuntui vain melkoisen typerältä. Sitä paitsi ilmoittauduin alustavasti duunin kautta mukaan Espoon Rantamaratonille*, pakko on juosta.
Tässä muuten syy myös siihen, miksi kannattaa kovaäänisesti ilmoittautua mukaan kaikenlaisiin juoksukisoihin ja -bakkanaaleihin. Tarpeeksi kun mesoaa, lenkkarit on jossain välissä vain hammasta purren kaivettava kaapista - ellei sitten halua vähin äänin perua suunnitelmiaan, ja sehän nyt ei mitenkään käy.
Sain illemmalla ystävällisen ohjeen, jonka mukaan urheilusuorituksista ei kannata stressata. I beg to differ. Voi olla, että sellaisten, joille liikkuminen on luontainen tapa olla ja elää, ei kannata stressata siitä, tuleeko liikuttua tarpeeksi. Minun kannattaa, sillä jos en potki itseäni hanurille, en liiku.
Ja kuten Fitness Führer -blogin motivaatiosarjassakin todetaan, elämäntapoja tulee vain niistä jutuista, joita tavanomaisesti tekee.
(Sivumennen sanoen, juokseminen sateessa oli aika mahtavaa, lukuunottamatta sitä kohtaa, jossa vettä ryöppysi silmiin. Minun ei ole toviin ollut näin helppo hengittää, enkä pistänyt lainkaan pahitteeksi sitäkään, ettei juoksu oikein edes tuntunut missään - vesisade raikasti oloa tuntuvasti.)
* Tosin jos työpaikan kautta ei saada tarpeeksi isoa porukkaa kasaan, juoksenkin puolikkaan Vantaalla, koska minusta Vantaa on jotenkin sympaattisempi, anteeksi vain espoolaiset.
Hih. Mahtava graafi!
ReplyDeleteMä kehitän itselleni juuri *tapaa* juoksemisesta ottamalla juoksuhetkeksi esikoisen jumppa-ajan. Kun se on kalenterissa, on helpompi olla jättämättä menemättä.
Eilen kun vettä oli satanut jo koko päivän ja illalla piti vielä kerran lähteä koiran kanssa lenkille, niin muistin taas miten näillä leveysasteilla sellaista kivaa lenkkikeliä on ehkä 4 kk vuodesta. Hyvällä tsägällä talvella pari kuukautta sellaista semi-kivaa lisää jos on pakkasta eikä tarvitse pestä koiraa.
ReplyDeleteMulla ainakin on sohvaperuna-geeni. Olen kuitenkin harrastanut liikuntaa varsin paljon koko ikäni. Omituista. Onhan se tietty kivaakin, mutta jos terveyden kannalta olisi sama asia syödä suklaata sohvalla ja hyppiä jollain combat-tunnilla, niin valitsisin ehdottomasti ensimmäisen vaihtoehdon.
Mä tulin heti jakaa liikaa informaatiota luomenpoistoista kun mulla oli myös sellainen operaatio kesällä ja en sit malttanut pysyä salilta poissa kuin päivän ja nyt on sit niin epämuodostunut kylki että huh huh. Ois pitänyt vähän himmailla.
ReplyDeleteTosin se ei kyllä ole mikään elämäntapa tai kuntoilugeeni vaan ainoa keino pakoilla apinoita...
Mä lähden joskus juoksee sun perään. Sen verran olet lääketieteeseen perehtynyt että osannet elvyttää kun ekan kilometrin jälkeen kaadun maahan pumppuani pidellen.
Voi, minä niin rakastan lenkkeillä sateessa ja ylipäätänsä huonoilla säillä. Paitsi en kuitenkaan lenkkeile taas yhtään, vaikka parin viikon päästä pitäisi jaksaa vetää kymppi. En iltaisin mitenkään raaski hylätä noita lapsukaisia ja muita tekosyitä. Huoh, mitenkähän pääsisin taas rytmiin? SItä todella tarvitaan.
ReplyDeleteMä oon ihan samanlainen! Pakko lähteä, sillä jos ei lähde, niin varmasti ei sitä tee huomennakaan. Paitsi että mä en oo juossut kuukausiin, koska raskaus ja synnytys ja vauva..
ReplyDeleteKesällä sateessa on kiva juosta. Talvella (=liukkaalla) en osaa juosta (=en pysy pystyssä). Pitäisi opetella hiihtämään, jotenkin se on vielä vaikeampaa kuin juoksemaan lähteminen.
This comment has been removed by the author.
ReplyDeletetotta! siis se, että juoksubakkanaaleihin ilmoittautuminen pakottaa lenkille: kesälenkkeilyni huipentuu (todennäköisesti myös tyssää) parin viikon päästä edessä olevaan kymppiin. hieman elättelen vielä toiveita työmatkalenkkeilyn suhteen kun töihinpaluu on maanantaina edessä. se edellyttää kyllä aurinkoista syksyä, sillä kävin myös testaamassa juoksemista keskiviikkona sateessa mutta ei, ei ollut mun juttu. pitää paistaa.
ReplyDeleteHuh, mun kunto on rapautunut maraton-kunnosta niin raskaasti, etten uskalla edes ilmoittautua bakkanaaleihin. Mutta treenaan oman excel-taulukon (!) ja sykemittarin inspiroimana nyt ihan 'tosissani', että pääsisin sellaiseen tilanteeseen, että jos vaikka kympistä tai puolikkaasta selviäisin hengissä.
ReplyDeleteJuoksutapahtumasta pääsee lipeämään lähes tyylikkäästi, kun hankkiutuu raskaaksi sopivasti (nimim en sitte menny city runille tänäkään vuonna)... Mutta pidemmän päälle on ehkä kuitenkin helpompaa kaivaa ne lenkkarit kaapista :) Ehkä kokeilen tuota seuraavalla kerralla, jos tulee päästettyä suustaan jotain sammakoita osallistumisesta.
ReplyDeleteEli joko täysi maraton Espoossa tai puolikas Vantaalla. Ymmärrän kyllä, miksi tykkäät Vantaasta enempi.
ReplyDeleteTäti-ihminen, kiitos! Mä tuskin maltan odottaa, että mullakin on joku tuollainen mahdollisuus. Toistaiseksi muksu ei harrasta muuta kuin päivähoitoa, mutta ei toisaalta tässä iässä ole vielä tarviskaan. Tosin se tarkoittaa, että juoksen vain lapsen nukkuessa, kuten olen ehkä ennenkin sanonut.
ReplyDeletePilami, oot mun idoli, kun olet geenistä huolimatta jaksanut harrastaa liikuntaa reippaasti aina! Mulla on ollut pitkiä liikunnattomia kausia.
Koiran peseminen on eniten hanurista, meilläkin se on kurakelien jälkeen vakiohomma. Jollain sileäkarvaisten omistajilla on kuulemma helppoa. Toisaalta niiden koirilla ei ole partaa.
Mä kyllä diggaan syksy- ja talvijuoksusta ihan oikeasti, paitsi siksi, että silloin on koko ajan flunssassa.
PeNa, liikuntaan otettu aika on tosiaan jotenkin hyväksyttävä syy huveta kotoa! Sääli. Ja sääli sekin, että paranemisprosessi häiriintyi - mä pysyin kiltisti paikallani en niinkään esteettisen huolen kuin tulehtumispelon takia. Ajattelin, että jos ne pirulaiset tulehtuvat, en pääse ikinä juoksemaan enää.
Tule ihmeessä mukaan joskus, voisin juosta siihen teidän huudeille ja poimia sut kyytiin!
Elvytyksestä en tiedä mitään, mutta hätänumeroon osaan luullakseni soittaa.
Jennijee, tuttu tunne. En minäkään raaski käyttää kuntoiluun niitä muutamia tunteja päiväkotipäivän jälkeen. Siksipä harrastan tätä iltamyöhälenkkeilyä, huoh.
Hei, tsemppiä kympille! Minullakin on kymppi parin viikon päästä edessä, eiköhän siitä kivaa tule kuitenkin :)
Saara, yläfemmat samankaltaisuudelle! Äläkä siitä aloittamisesta liiaksi huoli - jos olet samanlainen, jonain päivänä vain otat ja aloitat. Se päivä voi tulla vasta keväällä, mutta kyllä se tulee. Huomaat kyllä :)
Hiihto ei ole mun juttu sitten yhtään. Talvella juostessa uskottelin itselleni, että juostessa pysyy jopa paremmin pystyssä kuin kävellessä. Tämä lohduttaa minua varmasti ensi talvena jossain tapaturma-asemalla. Ja pääkallokeleillä en lähtisi lenkille minäkään.
Ellu, keskiviikon sade oli kyllä aika extremeä, ehkä sellainen lievä ilmankosteus olisi paras vaihtoehto :D
Näinköhän me sitten juostaan samassa juoksutapahtumassa? Me ollaan molemmat puolison kanssa menossa Midnight Runiin. Olen asettanut itselleni tavoitteeksi kipittää matka läpi viisi minuuttia nopeammin kuin keväällä - hirvittää.
Sannabanana, sä oot juossut maratonin? OLET MUN IDOLI. Oliko ihan kauheeta? Voiko siitä selvitä hengissä? Voisinko minä selvitä? Montako vuotta pitäisi treenata?
Elina, hahaa :D Onnea! Ja raskaushan ei ole mikään sairaus, paljon uskottavampaa olisi vaikka murtaa pikkuvarvas ;) Mutta joo, voi toki olla, ettei juoksu juuri huvita - ei tainnut itseänikään huvittaa.
Toisaalta, jos aina pitää synnyttää, kun lupailee liikoja, sitä joko oppii nopeasti lupaamaan vain asioita, jotka voi pitää - tai jos on kuten minä, on suurperheen äiti :D
Plouh, hohoho. Kirottua, tuollainen lapsusko sieltä nyt sitten löytyi. Tarkennan hommaa sen verran, että juoksen siellä Espoossa, mutta vain puolikkaan. Että jos mietit hyvää kohtaa tulla reitin varrelle huutelemaan rivouksia (kuten muistan sun joskus suunnitelleen), ota tämä huomioon :D
Ihan ohiksena: sä pystyt juoksemaan maratonin ensi vuonna. Ja se on muuten paljon helpompaa kuin synnyttäminen.
ReplyDeleteHUU! Uskaltaisinkohan? Ajatuskin tärisyttää! Mutta sen uskon, että se on synnyttämistä helpompaa. Myös psykologisesti: kaikki pakollinen tuntuu pahalta, ja maratoninhan voi halutessaan jättää kesken (juuri siksi sitä ei jätä.)
ReplyDeleteSynnytystä on laitoksella myöhäistä katua.
Mene ihmeessä! Ihmiselle tekee hyvää tavoitella ja saavuttaa asioita. Ja ihmiset tarvitsee syyn jotta jaksaa juosta talven läpi. Tai ainakin minä tarvitsen :D
ReplyDeleteOnhan se myös hieno kokemus, ainakin jälkeenpäin ajateltuna...!
Kyllä mäkin taidan tarvita syyn! :D Tarvitsen myös edellistalvea vähempiflunssaisen talven. Muussa tapauksessa tuskin onnistuu ensi vuonnakaan.
ReplyDeleteKäykö maratonillakin niin, että sitten, kun maalissa saa mitalin, ei vituta enää yhtään?
Myönnän, että ajatus kutkuttaa ja jännittää kauheasti :) Ehkä otan sen salaiseksi tavoitteeksi ensi vuotta ajatellen. Sehän voisi olla myös hyvä syy viedä perhe Berliiniin?
Käy. Eikä itketä eikä oksetakaan enää. Eikä juurikaan edes satu. Reitin varrella tosin haluaa lyödä ensimmäistä kehen ylettyy koska sattuu niin paljon ja jonkun vikahan sen täytyy olla, vaikka tuon, kärsiköön enemmän kuin minä.
ReplyDeleteMutta Berliinissä kuulemma on niin paljon ihmisiä, showta ja bändejä, että mitään hankaluuksia ei edes tajua. Luotan siihen...
Ensi vuoden paikat tulee myyntiin syksyllä ja tämänvuotiset meni muutamassa tunnissa, joten ehdit miettiä sellaisen reilun kuukauden :D Sinne vaan!!!
Kuukauden o_0 Mä en ollut edes tajunnut, että maratoneille pitää kytätä paikkoja kuin Springsteenin keikoille ikään. Mihin on tämä maailma menossa? Eikö kaikkien halukkaiden pitäisi päästä juoksemaan?
ReplyDeleteBtw, oikeastaan haluaisin, että Yle tekisi uudelleen sen Maratonkoulu-ohjelmansa, jotta voisin hakea siihen :D Siinä osallistujat pääsivät Venetsian maratonille.