06 May, 2013

Un bon vin blanc - eli miten unohdetaan kieli

Aika helpostihan se kävi, ette tekään mitään ohjeita kaipaa. Noin vain unohdatte.

Sydäntä särkee silti, etenkin nyt kun luen Leluteekin Emilian kirjoituksia, joissa ranskaa esiintyy siellä täällä.

Lukiossa olin vielä aika hyvä. Kielikorva oli mainio ja tykkäsin kielestä.

Korkeakoulussa raahasin luuni ranskantunnille yleensä krapulassa. Opettajana oli ranskalainen sivari, älyttömän söpö, mutten muistaakseni jaksanut kuunnella. Tai tehdä läksyjä. Kieliopinnot korkeakoulussa tuntuivat muutenkin absurdilta ajatukselta. Läksyjä, pffft.

Viime kevään reissusta Pariisiin jäi käteen lähinnä jännä havainto: kieli palautui mieleen hirveää tuntivauhtia. Kun saapuessamme en ymmärtänyt metromainoksista paskaakaan, lähtöpäivänä luin niitä sujuvasti. Kieliopintojen näkökulmasta olisin mielelläni jäänyt vielä toviksi, mutta muutoin olin aivan valmis palaamaan kotiin.

Nyt pyrin verestämään kielitaitoja lukemalla ranskankielisiä neuleblogeja. Hyvä on, yhtä ranskankielistä neuleblogia. Mimmi neuloo hienoja paitoja, mutta huomaan pulssini nousevan aina hieman, kun huomaan uuden postauksen ilmestyneen. Taas pitäisi yrittää ymmärtää, en jaksa. Yritän vasta huomenna.

Kun vihdoin yritän, käy ilmi, että perusviestin ymmärränkin, mutta sanoja pitää yleensä tarkistaa. (Mitä on ouvrage? Entä échantillonné?) Vähän tästä lienee silti matkaa siihen, että tilaisin ravintolasta mitään muuta kuin lukion ensimmäisen tuntimme nasaaliharjoituksen mukaisen lasillisen hyvää valkkaria silvuplee. (Toinen ongelma on tietenkin siinä, että seuraavaksi pystynen tilaamaan ongelmitta ranskaksi villalankaa ja kolmosen puikot.) Perusviestin ymmärtäminen ei sitä paitsi riitä. Haluan nauttia nyansseistakin.

Arvatkaa. Ensin meinasin kirjoittaa tähän, että millainen idiootti päästää kielitaitonsa tähän jamaan. Sitten tulin järkiini. Elän järjettömän hienoa aikaa: netti on täynnä vieraalla kielellä kirjoitettuja blogeja, joista pääsee kieleen käsiksi sellaisena kuin se juuri nyt esiintyy? Juhlaa. Jotain on ehkä menetetty, mutta paljon voidaan vielä saada.

16 comments:

  1. Opin Ranskassa, että aina kun ei tiedä jotain sanaa, voi sanoa "truc". "C'est un truc, tu, sais, quoi!" (En muista, miten quoi kirjoitetaan, joten pardon jos meni ihan väärin. ;)

    Niin ja todennäköisesti maailma on muuttunut ja toi on nykyään joku hirveä loukkaus ranskaksi. ;D

    ReplyDelete
  2. Mä en _ikinä_ pystyisi lukemaan neuleblogia ranskaksi! Yhdet villasukat olen sillä kielellä kutonut, mutta niinpä varsista tulikin noin kolme kertaa aiottua löysemmät (jostain syystä kantapää onnistui). Onneksi ne meni miehelle ensimmäiseksi joululahjaksi, joten se ja sen koko suku ihasteli niitä seuraavat puoli vuotta haltioissaan.

    Nyt mä olen koettanut lukea paria äitiblogia, mutta en oikein jaksa, niiden tyyli on niin kummallinen. Olisi kyllä kiva löytää joku hyvä, koska ranskalainen kirjallisuus ei oikein jaksa innostaa mua - niidenkin tyyli on niin kummallinen.

    Esikoisen odotuksesta alkaen mä kyllä roikuin varmaan viisi vuotta yhdellä mammafoorumilla, joka oli tosi hyvää treeniä, sain haltuun ihan uuden sanaston ja pysyin kärryillä kaikista ajankohtaisilmiöistä - ja niiden tyyli ei ollut kummallinen, vaan ihan sitä samaa plussajännäystä ja neuvolapäivityksiä mitä nyt mammafoorumeilla yleensä. Nyt ne mun ryhmäläiset on sitten mun facebook-kavereita, mutta päivitysten lukeminen ei ole ihan yhtä tehokasta harjoitusta.

    Mutta joo, mä olen yliopistolla opiskellut ihan hyvän alun sekä espanjaan että venäjään, mutta kummallakaan kielellä en varmaan enää osaa edes laskea kymmeneen. Sic transit gloria mundi (jos sitä nyt jotenkin tähän voisi soveltaa - latinaakin mä aloitin mutta lopetin kolmen viikon jälkeen).

    ReplyDelete
  3. Hmmm, mun kommenttini on yhtä pitkä kuin koko postaus. Innostuinkohan mä vähän...

    ReplyDelete
  4. Mä vähän kadehdin teitä, kun osaatte ranskaa. Mun savolainen kieli menisi varmasti solmuun. :P
    Mutta tässä viime päivinä olen järkytyksekseni huomannut, että minun englanti on ihan ruosteessa! Olen vajaan parin vuoden ajan puhunut vain sitä toista vierasta kieltäni ja englanti, jonka piti olla erittäin vahva, onkin nyt hätää kärsimässä. Viime viikolla jouduin yllättäen esitelmöimään englanniksi yhdessä kokouksessa ja olipa ahdistavaa, kun osaa sanoista piti hakea. Ja eilen sama juttu, kun meillä oli vieraita. Mites tässä näin pääsi käymään? Vaikka niinhän se on, että vain käyttämällä se taito pysyy yllä. Ei suomenkielisillä mammablogisivuilla roikkumalla. ;)

    ReplyDelete
  5. Hei, löysin vasta tänne, ja olen ihan häkeltynyt. Ihana blogi.
    Osaat kirjoittaa hyvin tärkeistä (ja triviaaleista mutta erittäin mielenkiintoisista :D) asioista.
    Mua on alkanut ärsyttää useat vauva/äitiblogit, mutta kuitenkin lapsellisena olis kiva saada jostakin vertaistukea ym. (tai ylipäänsä lukea vähän samanoloista lapsiperhe-eloa) kun ei oo kavereilla lapsia. Mahtavaa,oon aika innostunut!
    Varsinkin keskustelu "Tytöistä ja pojista" -postauksen perässä häkellytti mut aivan täysin, oletin kommenttien olevan täynnä kuraa ja tulta ja tappuraa. Mutta ai että, sain tosi paljon ajateltavaa ja jotenkin usko ihmisyyteen (saatan hieman liiotella, mut vaan vähäsen) ja diisenttiin blogikommentointiin palasi!

    ReplyDelete
  6. VL, ai se on sellainen yleissana, vähän kuin "juttu" tai "tuo"? "Annatko mulle tuon tuosta, niin se juttu, mikä se nyt on."

    Ehkä olisi parasta yrittää pärjätä Ranskassa mimiikan keinoin :D

    Leluteekki, minulla on siis vielä toivoa? En tosin lue neuleohjeita ranskaksi, malli- ja lanka-arviot vain :D Ja katson kuvat, ranskaksi toki.

    Mä oon joskus miettinyt lukevani jotain ranskankielistä. Tämä mielessä ostin joskus jonkun Pikku-Nikke -kirjan ranskaksi. Siitäkin ymmärsin pääpointit ensimmäisestä sivusta, mutta sitten uuvuin :D

    Minä puolestani aloitin korkeakoulussa: espanjan, venäjän, japanin. En viitsinyt lukea mitään edes hyvään alkuun, no, espanjaa lukuunottamatta ehkä, sillä olin jotenkin TODELLA laiska. Nyt vähän harmittaa, paitsi, etten aio harmistua vaan nähdä mahdollisuuksia.

    Ja tuo foorumivinkki on ihan mahtava, paitsi, että blogit on toistaiseksi helpompia kun niihin ei tarvitse osallistua.

    (Kiva kun innostuit :)

    LQ, paitsi että mähän en siis kyllä voi oikein väittää osaavani ranskaa :D

    Kyllä se kielitaito sieltä palajaa, älä yhtään huoli! Mulla se pysyi äitiysloman kätevästi yllä lukemalla englanninkielisiä tieteiskirjoja, avaruusalussanastosta onkin töissä kovasti hyötyä :D

    Aie, ihanaa jos viihdyt!

    Olen itsekin ollut kommenteista täällä todella onnellinen, on jotenkin mahtavaa kun saa eri kanteilta asioita pureksittavaksi.

    Ja ainahan omaa olemista auttaa kun voi keskustella (netissä tai livenä, mä oon kova nettikeskustelija, joten en juuri tee tässä eroa) muiden samassa tilanteessa olevien kanssa erilaisista fiiliksistä. Kokemusten vaihtaminen on rikastuttavaa :)

    ReplyDelete
  7. Mä luulen, että meihin kaikkiin on iskostettu peruskoulussa aika ankea ja rajoittunut käsitys siitä, mitä kielitaito on. Sen käsityksen mukaan kielitaito on kielitaitoa vain, jos pystyt kommunikoimaan vaikeista ja abstrakteista asioista, mielellään kirjallisesti ja täysin virheettömästi tietty. Siis että jos et osaa kirjoittaa graduasi ruotsiksi, et ehkä osaa ruotsia kovin hääppöisesti.

    Kuuden vuoden yliopisto-opiskelun ja kolmen vuoden kielenopettajakokemuksen myötä olen alkanut vihdoin nähdä tässä asiassa harmaan sävyjä ja ymmärtää, miten härskin monitahoinen asia vieraan kielen osaaminen on. Olen ymmärtänyt, että se, että pystyn lukemaan kyrillisiä kirjaimia auttavasti, tilaamaan oluen viroksi tai lausumaan muutaman kohteliaan fraasin ranskaksi on jo kielitaitoa! Sillä mitä merkitystä on kielen osaamisella, jos sitä ei aiokaan hyödyntää vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa? Ja mitä väliä, etten osaa ilmaista itseäni yhtä täsmällisesti, vivahteikkaasti ja nokkelasti kuin äidinkielelläni? Onhan mulla aina se yksi kieli, jonka hallitsen ihan riittävän hyvin. Ja sitä ensimmäistäkään kieltäni en osaa läpikotaisin – esimerkiksi moottoripyörän osat, perhosten anatomia ja villalankojen ominaisuudet ovat mulle ihan hepreaa.

    Tähtäin ei siis tarvitse olla natiivin tasoisessa kielitaidossa, perusasioiden ymmärtäminen ja edes jossain määrin ymmärretyksi tuleminenkin on jo tosi hyvin!

    Venni

    ReplyDelete
  8. Huoh. Mä olen unohtanut monta kieltä. Välillä jaksan yrittää, enimmäkseen tunnen valtaisaa ahdistusta siitä, että miten sitä onkin niin tyhmä, että kaataa kaiken opitun vessanpönttöön. Toisaalta kieli aktivoituu nopeasti kun menee paikan päälle, mutta onhan se silti aikamoista haaskausta.

    Ja kuten LQ, mäkin huomaan että enkku on tosi ruosteessa, varsinkin kun pitäisi kirjoitella jotain työaiheista. Hmm, ehkä perustan firman sisäisen blogin tankeroenkuksi, onneksi ne muutkin on yhtä säälittäviä.

    ReplyDelete
  9. Mä aloitin ranskan yläasteella, istuin tunneilla pyöritellen silmiäni, en tehnyt läksyjä ja kuvittelin, että ranska valuu minuun, niin kuin enkku ja ruotsikin tekivät. Tai no, ruotsi vähän vähemmän. Sitten aloitin ranskan lukiossa uudelleen. Taas istuin penkissäni katsellen ikkunasta ulos ja huokaillen dramaattisesti, mutta ei, taaskaan ei ranska tarttunut. Näin ollen kirjoitan CV:n, että olen opiskellut ranskaa, koska mitenkään en voi väittää, että sitä osaisin pätkääkään.

    Venäjää luin yliopistossa, se oli kivaa, olin siinä oikein priimuskin ja tein läksyt ja kaikki, olin ainoa joka sai S-kokeesta täydet pisteet, mutta en minä sitäkään enää osaa edes ranskan vertaa.

    Mutta kyllä mä edelleen haluaisin oppia ranskan. Kolmas kerta toden sanoo! Nyt olen sentään tajunnut sen, että kirjat pitää aukaista jos mei naa oppia.

    ReplyDelete
  10. Siina, mun ranska-historia on melkein sama. En vaivautunut opettelemaan être- ja avoir-verbien taivutusta kovinkaan hyvin, joten myöhemmät aikamuotohärpätykset ym. meni _vähän_ yli hilseen. Yliopistossa yritin käydä sellaista "verestä ranskaasi" -keskustelukurssia, mutta olin just se tunarein, jonka kanssa kukaan ei halunnut pariksi.

    Siellä kurssilla tosin ihan oikeasti puhuttiin, joten siellä oli pakko yrittää solkata jotain. Ranskassa käydessä on ollut ilahduttavaa huomata, että jotain osaan kuitenkin sanoa (vaikka sitten ostaa yhden fantan, silvuplee) ja aika paljon ymmärränkin.

    Venni

    ReplyDelete
  11. Ah, ranska. Toivoisin, että olisin käynyt joskus edes alkeet, jotta osaisin lausumisen edes alkeellisesti. Töissä nolottaa välillä, kun pitäisi välillä osata lausua esim. ranskalaisten paikkakuntien/alueiden/henkilöiden nimiä, eikä ole hajuakaan miten. No, Versaillesilla (tän ehkä osaan), Normandialla, Pariisilla ja kuninkailla (joilla onneksi on suomenkieliset nimet ;) pääsee pitkälle...

    Saksaa olen opiskellut koulussa sen viisi vuotta, kirjoittanut hyvin arvosanoin, enkä ole koskaan käyttänyt. Että se siitä. Osaan puhua japaniakin paremmin.

    ReplyDelete
  12. Venni, mä nauroin ihan ääneen tuota "jos et osaa kirjoittaa graduasi" -juttua :D Koska noinhan se just menee. Kiitos ihanan täyspäisestä kommentista - tärkeintä on tosiaan ymmärtää ja tulla ymmärretyksi, edes vähän. Ja ajan myötä ehkä enemmän.

    Tulin tosi hyvälle mielelle tästä sun kommentista, oli jotenkin niin humaani ajatus. Että kieli on tosiaan kanssakäymistä varten.

    (Ja joo, être- ja avoir-verbeistä on todella ranskaksi iloa.)

    Jennijee, no sellaista se. Tuntuu turhauttavalta, miten paljon on antanut vaipua unhoon. Mutta toisaalta kuitenkin toivoa on, kuten Venni tuossa yllä sanoi.

    Mä vaadin, että perustat firmalle ulkoisen blogin, niin mekin voidaan lukea!

    Siina, no sepä se. Mutta entäs jos alkeiden jälkeen lukisi vaikka ranskankielisiä lastenkirjoja? Sitten voisi ainakin kommunikoida ... ranskalaisten lasten kanssa. Sellaisten, jotka artikuloivat jo aika selvästi.

    Nythän elämäntilanne on vielä vähän sellainen, että kansalaisopistojen kielitunnit eivät ole ykkösprioriteetti, niisk.

    Onna, oooh, millainen työ vaatii moista? Olen vaikuttunut. Ja siitäkin olen vaikuttunut, että osaat japania.

    Meillä (siis työnantajalla) oli tovin aikaa tuotekehitystä Ranskassa, kuvittelin, että niiden kanssa toimiminen olisi kehittänyt kielitaitoani, mutta eihän siinä niin tietenkään käynyt. Puhuimme englantia kaikki ja inhosimme kulttuurieroja. Sitten koko toimisto lopetettiin.

    Kieli kyllä äkkiä happanee, jos sitä ei muista käyttää. Se on tosi sääli.

    ReplyDelete
  13. Se että puhun japania paremmin kuin saksaa, ei vielä ole paljon. Kuten sanottua, saksaa en ole koskaan edes "tositilanteessa" käyttänyt, tankerojapania sentään muutaman kuukauden ajan. Siitäkin on jo niin monta vuotta, että japanintaidot ovat nykyään varsin mitättömät.

    Ja työ, siinä palataan joka vuosi Ranskan osalta mm. Aurinkokuninkaaseen, valistukseen ja Normandian maihinnousuun. Tietysti lausuntavaikeuksia aiheuttavat myös vaikkapa inka- tai mayakieliset paikannimet, mutta niitä nyt ei osaa kukaan kuulijoistakaan lausua ;)

    ReplyDelete
  14. Haa, sä oot selvästi hissanmaikka :) Tai jotain sellaista. Nostan hattua. (Jotain sellaista Aurinkokuninkaan hoviin sopivaa strutsinsulkaviritelmää ehkä.)

    Musta ois ihanaa matkustaa Japaniin, mutta vähän se kielipolitiikka jännittää. Että montako vuotta pitäisi opetella oluen tilaamista ennen kuin uskaltaisi.

    ReplyDelete
  15. Juu-u :)

    Japanin kielessä on se ongelma, että lukeminen ja kirjoittaminen on niin haastavaa. Ensin opetellaan kahdet tavumerkit (oppii muutamassa kuukaudessa), jonka jälkeen osaa lukea ja kirjoittaa suunnilleen yhtä hyvin kuin japanilainen ekaluokkalainen. Sitten aloitetaan sanamerkkien opiskelu. Nyrkkisääntönä pidetään, että n. 2000 merkkiä hallitseva osaa lukea sanomalehteä. Opiskelin yliopistossa japania vuoden ajan (yhteensä 4 ov), ja osasin parhaimmillaan muutamia kymmeniä sanamerkkejä. Niillä ei vielä lueta ruokalistaa ravintolassa, mutta osataan mennä oikeaan vessaan... Positiivisena puolena sanottakoon, että kielioppi ei ainakaan alussa ollut erityisen vaikeaa ja lausuminen on suomalaiselle erittäin helppoa.

    Eli oluen saa tilattua lyhyilläkin opinnoilla, mutta nälkä voi tulla kun ei ruokalistaa osaa lukea. Ja yhtään pelottelematta sanon vielä, että japanilaiset puhuu keskimäärin tosi huonosti englantia. Itse olen ravintolassa tilannut ruokalistalta otsikon "Salads" alta annoksen (itse ruokalajit oli kirjoitettu japaniksi) ja saanut hampurilaisen :D

    ReplyDelete
  16. Oma japanin kurssini loppui siihen, että ymmärsin, että perus-kanjit olis pitänyt opetella ulkoa kuukausi sitten...

    Mä oon ajatellut, että siellä vois tilata aina vaan sushia, mutta sitten olen tajunnut, että muukin japanialainen ruoka on tosi hyvää. Voisin lähteä sinne ruokaturistiksi vain.

    ReplyDelete