05 August, 2013

Tuttiiiii

Iso T on ollut tapetilla. Tänään päiväkotiin palatessa keskustelin toisen hoitajan kanssa aiheesta ohimennen.

"Me ollaan yleensä opetettu lapset täällä luopumaan tutista päiväunilla! Kokeillaan heti tänään!" sanoi ihana hoitajamme iloisesti, ja toinen ihana hoitajamme iltapäivällä kehotti kokeilemaan iltanukutustakin ilman tuttia - päiväunimenestyksen rohkaisemana.

Noh.

Kun allekirjoittaneelta kiskottiin aikanaan ensimmäistä viisaudenhammasta pitkän kaavan mukaan, ähkäisi lääkäri jotakuinkin 20 kampeamisminuutin jälkeen, että "No jos mä en nyt saa tätä täältä niin kyllä sen joku joskus saa."

Jos suuni ei olisi ollut täynnä kidutusvälineistöä olisin kiljunut, että tämän inkvisitioistunnon lopputulokseksi hyväksytään VAIN se, että hammas irtoaa.

Irtosihan se.

Tämä hetki tuli mieleen kun lapsi oli dramaattisesti käsi silmillä itkenyt tuttinsa perään jonkin aikaa: tätä itketystä ei tehdä kahdesti. Tutista luopumista ei kokeilla. Tutista luovutaan.

28 comments:

  1. you can do it, I know you can! tsemp tsemp!

    ReplyDelete
  2. Nyt et tiedä, miten lähellä on se, että kiemurtelen nettipiuhaa pitkin sun kaulaan parkumaan! Kiitos!

    ReplyDelete
  3. Mä en pysty edes ajattelemaan tutista luopumisen päivää. En ala mihinkään oravavauva-huijaukseen, tuttien leikkeleminenkin tuntuu valehtelulta, millä sen muka selität miten niistä kärjet katos..? Jos en tee asialle mitään niin lussuttaako se vielä kouluikäisenäkin?

    Wilson on tuttityttö. Se kantaa mukanaan pientä käsilaukkua, joka on tutteja täynnä. Sillä on käsissään helposti neljäkin tuttia koko ajan ja niitä vaihdellaan suuhun, myös täydessä unessa.

    ReplyDelete
  4. Meillä ei ollut mitään suunnitelmaa, että tänään se tapahtuu, mutta sitten asiat vain ajautuivat siihen pisteeseen, että tänään se tapahtui kun lapsi oli tarpeeksi itkenyt. Että mä en voi pistää sitä käymään tätä läpi toiste.

    Hassua tässä onkin just se, että lapsi on digannut tutistaan niin kovin, etten mä oo halunnut sitä siltä viedä. Se on iloisena ottanut sen illalla vastaan ja teputellut päiväunille koska tietää saavansa tutin.

    Että mutsille yhtä kova paikka, selvästi.

    ReplyDelete
  5. Ei vitsi... MEillä on ihan sama proggis! Lomalla jo yhtenä iltana huudettiin, mutta sitten vielä jänistettiin (hyvistä syistä, kröhöm!). Meillä oli tänään neuvola ja siitä sisuuntuneina puhuttiin Etelän miehen kanssa, että tutista luovutaan OIKEASTI tällä viikolla. (Tai ensi...) Mä tartten vertaistukea! :D

    ReplyDelete
  6. P.S. Voisitko raportoida miten tarina etenee? Mieluusti silleen positiiviseen ja rohkaisevaan sävyyn..? ;)

    ReplyDelete
  7. Me ei ryhdytty tähän neuvolan vaan mun mutsin motkotuksen takia, huoh. Tai siis ajauduttu tähän. Mutta joskushan se on pakko.

    Täältä kyllä saa vertaistukea. En mäkään vaan tiedä, miten tämän asian lapselle selittäisi. Meinasin purskahtaa hysteeriseen nauruun kun mies sanoi vakavana lapselle, että "Tutti on loppu." Se oli tavallaan ihan totta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tutti on loppu. :D Mä voisin itse sanoa tuon. :)

      Delete
  8. P.S. Voin, etenkin jos ei anneta periksi heti huomenna - pelkään, että aamulla käy ilmi lapsen olevan traumansa vuoksi puhekyvytön tai jotain.

    ReplyDelete
  9. Hei tsemp tsemp! Kyllä se siitä! Ei meidän keskimmäinenkään kauaa yli puolen vuoden muistellut tuttiaan julman vieroitusmenetelmäni takia. Mutta vakavasti: akuuttia ikävää tahi itkua oli vain muutamana iltana. Kyllä se siitä! Sanoinko sen jo?

    Veera, minä juurikin leikkasin tutin poikki, se "meni rikki". Mutta kun sitten jatkossa löydettiin tutteja lisää lelulaatikoista ja patterin takaa, lapsi sai itse leikata ne saksilla rikki. Jätin kuitenkin lapsen itse pistämään palaset yhteen, että mitä niille ekoille tuteille kävi...

    ReplyDelete
  10. Auts. Auttaisko joku hiirivauvat tarvitsi tutin- tms. selitys? Niin ja voin lohduttaa, että ei sitä muutaman vuoden päästä enää muista. Yritin tässä miettiä, miten vieroitettiin esikoinen tutista, niin jotain ehkä höpistiin hiiristä, mutta muuten en yksinkertaisesti muista. Ja se rakasti tuttiaan! Kuopus ei ikinä oikein tuttia omaksunutkaan, niin ei tarvinnut vieroittaa.

    Niin ja sit vois kanssa ehkä ostaa jonkun kivan uuden pörröisen lelun lapsen kanssa, kun hän oli niin reipas ja antoi tuttinsa hiirille tms.? Tää tuli nyt jostain yhtäkkiä mieleen, en tiedä, toimittiinko näin esikoisen kanssa. :D

    ReplyDelete
  11. Voi kamala, älä edes muistuta että tutistakin pitää vielä vieroittaa... Meillä on vasta tuttipullovieroitus työlistalla. Pari kertaa ollaan päästy hyvään alkuun, mutta se on nopeasti karahtanut karille, koska lapsi on kieltäytynyt juomasta lasista heti kun on tajunnut homman nimen. Mihinkään kova kovaa vastaan -väsytystaisteluun ei olla voitu ryhtyä, koska helteet.

    Riittävä nesteen saaminen on prioriteetti numero yksi, joten näillä näkymin tuttipullosta vieroittaminen tapahtuu meillä ensimmäistään joskus paskakvartaalin alku- tai loppumainingeissa. Ja siinäpä lisäsyy kutsua paskakvartaalia juurikin tuolla nimellä...

    Onpa muuten kiva, kun työlistalla odottaa näiden kahden mahdottoman tehtävän lisäksi vielä pottaharjoittelukin. Kyllä kannattaa jättää uhmaikään nämä hommat, eh... Odotan kauhulla sitä päivää, kun lapsi saa potalla kakkaa pykätessään jonkun kauhean raivarin. Siinä varmaan paska osuu tuulettimeen aika kirjaimellisesti. Tämäkin taas niitä asioita, joita en toivo tapahtuvan omalla vahtivuorollani :D

    ReplyDelete
  12. Tsemppiä!

    Tein niin, että vähensin ensin tuttien määrän minimiin, vain nukuttaessa yksi esillä, muut visusti piilossa. Sitten leikkasin sen ja lapsi itse totesi, "rikki". Koska muita tutteja ei ollut ollut esillä, niin ei osannut niitä kaivata. Lapsi vei itse rikkinäisen tutin roskikseen ja kävi rauhallisesti sänkyyn, veti peiton päälleen ja kävi nukkumaan. Minä tuijotin epäuskoisena vieressä.

    ReplyDelete
  13. Tsemppiä kovasti Liina :)!

    ReplyDelete
  14. Täti-ihminen, kiitos tsempistä! Eihän tämä yö ollut sitten lopultakaan kovin paha, saatoin nukkua kaksikin tuntia.

    (Syyllinen oli tosin pikemminkin oma jännitykseni ja ripuloiva koira kuin lapsi, mutta.)

    Luotan reippaan esimerkkinne voimalla siihen, että meilläkin itkeskellään vain se pari iltaa. Dramaattisesti käsi silmillä.

    VL, no, ehkä se olisi auttanut (oltiin puhuttu kuikkavauvoista, kun lapsi ihastui mökkijärven kuikkiin) - mutta ei se siinä maanantaina tullut sitten kyseeseenkään enää.

    Jotain kivaa sille pitää keksiä, lupasin jo ylimääräisen puistossa-keinumissession täksi illaksi.

    Suvi, meillä tuossa tuttipulloasiassa (tai oikeastaan kaikissa syömishommissa) päiväkoti on ollut ihan siunaus, joten mulla ei ole hajuakaan siitä, miten tuossa voisi menetellä :(

    Tsemppiä sinnekin syksyn koitoksiin!

    LQ, niinpä! Rakastamme totuutta :D

    Perunalastu, aika hyvä - ehkä meidänkin olisi pitänyt toimia noin. Vaan myöhäistä se nyt on ... meillä löytyi vain tuttinaru, josta tutti puuttui. Lapsi yritti tovin imeskellä tuttinarun rengasta. Raukka.

    Mutta eikö teillä sitten yöllä herätty kiukkuisena?

    Bleue, kiitos, tarpeeseen tulee!

    ReplyDelete
  15. Me päästiin varmaan aika helpolla, kun tutti, tuttipullo eikä pottakaan koskaan kelvannut (tämä ei muuten ole v*uilua!) eli ei tarvinnut vieroitella mistään. Paitsi vaipoista tietty. Se onnistui lahjomalla. Ei ole edes suosikkilelua tai turvariepua, onkohan tämä normaalia ollenkaan? Aina jos yritän esim projisoida jotain tunteita nalleihin tms. malliin 'ai-jai nallella on varmasti yksinäinen olo, kun sä jätit sen tuonne leikkikentän laidalle' niin jälkikasvu toteaa huvittuneeseen sävyyn, että 'äiti, se on vain lelu, ei siitä tunnu miltään'. Lapseni on järkevämpi ja loogisempi kuin itse olen!

    ReplyDelete
  16. Meillä tutittomuutta takana viikon verran. Ensimmäiset 2 päivää meni ihan mahdottoman hyvin, mutta mutta... Sitten erehdyttiin yöpymään mummolassa. Siellä ne ongelmat alkoivat... nyt viime yö meni hyvin, eikä neiti huudellut tutin perään ollenkaan, toivo elää!

    Mä en olen _niin_ samaa mieltä, ette sitä kokeilla, vaan siitä luovutaan.

    ReplyDelete
  17. Sannabanana, mahtava mukelo! :D

    Mun on muuten pakko tunnustaa, etten tiedä, mitä tekisin tutin kanssa jos saisin toisen lapsen. Viitsisinkö edes opettaa sen käyttöön? Toisaalta ja toisaalta - on sen kapineen avulla monta rauhallista yötä saatukin.

    Nadalna, ooh, voi ei, meidän neidillä on mummolareissu loppuviikosta edessä. Mutta kiitos silti rohkaisevasta kommentista - ajatus siitä, että tässä menisi ehkä vain viikko, on mahtava.

    On tässä kuitenkin se riski, että totutan lapsen tutin sijaan rauhoittumaan minun laulamiseeni. Hmmm.

    Ja jep, tätä huutosessiota ei tästä syystä enää kokeilla uudestaan - kun näin pitkälle on päästy niin sinnillä loppuun asti vaan.

    ReplyDelete
  18. Tsemppiä! Tuttivieroitus on perkeleestä. Tuntui oikeasti siltä, että a) särjen lapseni sydämen ja tallaan päälle, ja siitä loogisesti seuraten b) aiheutan sille Ikuisen Trauman.

    Meillä lapsi ulvoi pari iltaa näin: "Missä on mun tuttiiiii?! Minä olen vauva!!!!", mutta tokeni parin yön jälkeen ja nukkuu nyt noin 3kk myöhemmin oikein kelvollisesti.

    Voikaa muutenkin hyvin, olette usein mielessä!

    Venni

    ReplyDelete
  19. VENNI! Tekin olette usein mielessä, nyt meidän pitää tehdä jotain.

    Mua itketti ja nauratti tää sun kommentti, koska sanallistit tunteeni täsmällisesti kohdissa a) ja b) ja sitten toisaalta tämä "Minä olen vauva!!!!" oli niin liikuttavan hauska kommentti (etenkin näin kolmen kuukauden ja joidenkin kilometrien etäisyydeltä tarkasteltuna) että pyrskähtelin kyynelteni läpi :)

    ReplyDelete
  20. Lycka till! Oliko tämä nyt suunniteltua tai ei, yhtä suuri yllätys ja harmi se on tyttärellesi. Luvassa itkua ja surkeutta, ja lopussa palkinto. Uskoisin. :)

    Ystäväni lapsi 3,5 vuotta syö edelleen tuttia päivä- ja yöunilla. Ystäväni edustaa pehmeämpää ei-niin-natsi-linjaa ja on sitä mieltä, että lapsi luopuu tutista aikanaan. Minä en valitettavasti usko sitä (terveisiä tosi-tosi-natsilta), ja ei se prosessi vuosien vieriessä varmasti helpotukaan. Nyt se loppuu, hyvä.

    ReplyDelete
  21. Apua, tämä kuulostaa niin hurjalta. Juuri maanantaina selitin kaverille, että eeeei se tutista luopuminen varmasti ole vaikeaa, mikäs siinä muka nyt vaikeaa olisi. Nyt alan epäillä, että pitää ruveta itsekin hommiin piakkoin. Lapsi on muutaman kerran vähän liian innoissaan syöksynyt tuttinsa kimppuun, aiemmin hän ei ole niin kauheasti piitannut koko vempeleestä, mutta minusta se on ollut yöllä kauhean kätevä rauhoitin. Mutta kai siitä on nyt sitten vaan hankkiuduttava eroon, ennen kuin se käy vielä tärkeämmäksi. Tuskin se tästä ainakaan helpponee. Ja tuohon maanantaiseen keskusteluun osallistui myös ystävä, joka oli itse syönyt tuttia huomattavan pitkään, eikä vanhemmiten saanut hampaitaan yhteen, joka hammaslääkärin mukaan johtui ainakin osittain siitä, että tuttia oli syöty ja pitkään. Kai siitä pidemmän päälle voi sitten haittaakin olla.

    ReplyDelete
  22. Tästä tuli mieleeni miten esikoisen kanssa loppui yösyötöt: yritin puolisen tuntia rauhoitella vauvaa jatkamaan unia ja kun tajusin huudattaneeni sitä jo sen puoli tuntia, niin ymmärsin, että tästä ei ole enää paluuta vaan pakko viedä homma nyt karvaaseen loppuun asti. Ja se loppuhan koitti kyseisenä yönä vasta neljän tunnin huudon jälkeen. Rankkaa.

    Tutin meillä vei tosi brutaalisti roska-auto (kun lapsi oli ko. ajankohtana kovasti kaikkien kuorma- ja roska-autojen perään). Meni ihan kätevästi, mutta näissä on varmaan kyllä eroja. Vähän epäilyttää että nykyinen tuttisankarimme ei ihan yhtä helposti tutistaan luovu.

    Mutta eikös joku ole sanonut, että vanhempien tehtävä on tuottaa lapsilleen pettymyksiä. ;) Tsemppiä!

    ReplyDelete
  23. Lisämotivaatioksi tutittomuudelle voisin vielä kertoa, että meillä vajaa parivuotiaan yöunet parani selvästi, kun tutti "tippui" mereen. Sitä ennen kuvittelin tutin nimenomaan parantavan unta, kun muksu osasi itse laittaa sen unissaan suuhunsa. Mutta kas, nyt saadaan oikeasti melkein aina täysiä öitä, silloin harvemmin. Mutta julmaahan se on, sekä itselle että vekaralle!

    ReplyDelete
  24. Noi tutit muuten on tosi hämmentävän koukuttavia. Järjestään kaikki _joskus_ tuttia käyttäneet, jo siitä vieroitetut lapset ovat meillä käydessään tunkeneet kuopuksemme tutin suuhunsa kun niitä nyt tuossa lattioilla pyörii. Myös kavereiden koira. Omituista. Onko tämä jokin lajirajat ylittävä addiktio? Tietojeni mukaan koira ei ollut aiemmin käyttänyt. ;)

    ReplyDelete
  25. Jennijee, et muuten tiedä, miten motivoiva kommenttisi oli. Olin oikeasti ajatellut, että lapsi voisi luopua tutista itsekin, mutta eipä se siltä tosiaan välttämättä näytä, jos 3,5-vuotiaskin tyytyväisenä lussuttaa tuttia öisin.

    KIITOS!

    Siina, okei, olen luullut, että hammashommat on pelottelua vain, mutta ehkä sitten ei. Jos lohduttaa, voin kertoa: meillä menee nyt jo paremmin, paljon paremmin - ja sekä päiväkodin henkilökunnan että esim. isäpuoleni (lapsi oli viime yön mummolassa) mukaan mukelo nukkuu öitä nyt rauhallisemmin. Kuten Veronikakin tuossa alla huomauttaa.

    En tiedä, voiko tuttivieroitusta nyt suositella vai ei, mutta ehkä kuitenkin suosittelen.

    Pilami, no juuri noin. Tarpeeksi kauan kun on huudettu, homma on katsottava loppuun asti.

    Mä oon äärihyvä selvästi tässä pettymysten tuottamisessa, mutta onneksi sain aamulla kuvan muksusta joka vallan säteilee, että ehkäpä aikuisuuden terapiakulut eivät tämän vuoksi kasva kohtuuttomiksi :D

    Toi koukuttavuus onkin muuten jännä juttu - ilmeisesti porttiteorian eka portti on nyt löydetty, sillä olen havainnut saman ilmiön. (Meidän koira on myös tuttien innokas ystävä, luulen, että suussa lutkutetut muovikapineet ovat sen mielestä vastustamattoman tuoksuisia. Piski pisteli poskeensa aikanaan myös yhden rintakumin.)

    Veronika, tämä viesti helpotti - ja arvaapa, moni on nyt jo sanonut, että lapsi nukkuu paremmin. Meillähän siis jo toinen yö oli helpompi, mikä tahtoo sanoa, että nukuin itse niin sikeästi etten olisi herännyt edes tuomiopäivän pasuunaan, mutta päiväkodissakin kehuvat, että päiväunet sujuvat paremmin ilman tuttia. Kiitos tuesta!

    ReplyDelete
  26. Liina: meillä tuttivieroitus eteni niin, että käytin sitä tuttia lopuksi vain nukuttaessa ja kun lapsi oli nukahtanut, nappasin tutin hänen suustaan pois. Ei siis enää heräillyt etsimään sitä yöllä. Eli ei sitten tutin mentyä "rikkikään" heräillyt. Eikä itkenyt yhtään sen perään, hän vain totesi, että rikkihän se on ja roska ja vei roskikseen. Lapsi oli muistaakseni puolitoistavuotias.

    ReplyDelete
  27. Aika briljanttia! Mun olisi pitänyt kirjoittaa tämä ennen kun ryhdyimme vieroitukseen eikä sen jälkeen.

    Puolitoistavuotias olisi muuten ehkä ollut meilläkin parempi ikä. Voihan.

    ReplyDelete

Note: Only a member of this blog may post a comment.