Eräs Täti-ihminen otti taannoin yhteyttä ja tiedusteli, josko voisimme lauantai-aamuna mennä oikein pitkälle lenkille.
No minä tähän tietenkin, että ilman muuta, ja ajattelin, älkää kysykö miksi, en osaisi vastata, että kyse on kävelylenkistä.
Hieman myöhemmin selvisi, että Täti-ihminen ajatteli juoksulenkkiä ja minä ajattelin että *gulp*. En ole ikinä juossut kenenkään kanssa, ellei miestä lasketa, eikä häntä kyllä lasketa, viimeksi juoksimme yhdessä toissakesänä Kajaanissa perätysten kymmenen metrin välillä jakeskustelunhuutelunaiheemme koskivat sitä, miten paljon paarmat vituttavat. (10 metrin väli siksi, että hänen kimpussaan oleville paarmoille ei olisi ollut aivan liian helppoa ilmavirtausten avustamana siirtyä minun kimppuuni. Ja koska mies juoksee kovempaa.)
Että nytpä sitten tulisi testattua se, juoksenko sellaista kivaa peruskuntovauhtia, jossa henkevä ajatustenvaihto yhä onnistuu. Sykemittarini ei ole nimittäin enää keskuudessamme kertomassa tätä.
No, sehän meni todella hyvin!
Sää oli suosiollinen ja järjesti oikein kauniit olosuhteet koko matkan ajaksi. Juoksuvauhti oli oikein reipas ja tästä huolimatta mahdollisti ylenpalttisen henkevyyden juoksun osanottajien keskuudessa. Kukaan ei juossut toista ärsyttävästi 10 metriä edellä, mikä toisaalta on vähän epäreilua, koska minä sentään aloitin nämä hommat luullakseni vuotta aikaisemmin, voisin kyllä olla nopeampikin. Vaan enpä ole. Epämääräisesti suunnittelemani reitti venyi lopulta kattamaan yli 13 kilometriä, joiden jälkeen osallistuja numero kaksi, minä, palasi kotiin virkistyneenä ja iloisena kuvitellen, että juoksusta on selvästi tullut hieno rutiini kun näin pitkän lenkinkään jälkeen ei tunnu yhtään tönköltä.
(Niinpä niin, tuntia myöhemmin molemmat jalkani muuttuivat puuksi ja vietin koko loppupäivän holtittomasti palellen ja yrittäen nukahtaa Star Trek: Into Darkness -leffan aikana mitä moninaisimmilla tavoilla. Mutta varmasti se johtui jostain muusta, hyvinnukutusta yöstä tai jostain.)
Lopputulemana toivon todella, että Täti-ihminen muuttaa pikimmiten johonkin lähistölle, jotta voimme alkaa toteuttaa Uutta Juoksuvisiotani: sitä, jossa huomaattamme kirmaamme puolimaratonin mittaisia lenkkejä pitkin Helsingin katuja, ulkoilupolkuja ja peltoja ja olemme niin henkeviä, että linnut tippuvat puista silkasta ällistyksestä.
Näen visiossani vain kaksi riskiä:
No minä tähän tietenkin, että ilman muuta, ja ajattelin, älkää kysykö miksi, en osaisi vastata, että kyse on kävelylenkistä.
Hieman myöhemmin selvisi, että Täti-ihminen ajatteli juoksulenkkiä ja minä ajattelin että *gulp*. En ole ikinä juossut kenenkään kanssa, ellei miestä lasketa, eikä häntä kyllä lasketa, viimeksi juoksimme yhdessä toissakesänä Kajaanissa perätysten kymmenen metrin välillä ja
Että nytpä sitten tulisi testattua se, juoksenko sellaista kivaa peruskuntovauhtia, jossa henkevä ajatustenvaihto yhä onnistuu. Sykemittarini ei ole nimittäin enää keskuudessamme kertomassa tätä.
No, sehän meni todella hyvin!
Sää oli suosiollinen ja järjesti oikein kauniit olosuhteet koko matkan ajaksi. Juoksuvauhti oli oikein reipas ja tästä huolimatta mahdollisti ylenpalttisen henkevyyden juoksun osanottajien keskuudessa. Kukaan ei juossut toista ärsyttävästi 10 metriä edellä, mikä toisaalta on vähän epäreilua, koska minä sentään aloitin nämä hommat luullakseni vuotta aikaisemmin, voisin kyllä olla nopeampikin. Vaan enpä ole. Epämääräisesti suunnittelemani reitti venyi lopulta kattamaan yli 13 kilometriä, joiden jälkeen osallistuja numero kaksi, minä, palasi kotiin virkistyneenä ja iloisena kuvitellen, että juoksusta on selvästi tullut hieno rutiini kun näin pitkän lenkinkään jälkeen ei tunnu yhtään tönköltä.
 |
| Aiheeseen liittymätön kuva siitä leikkipuistosta, jossa iltapäivällä kävin palelemassa. |
Lopputulemana toivon todella, että Täti-ihminen muuttaa pikimmiten johonkin lähistölle, jotta voimme alkaa toteuttaa Uutta Juoksuvisiotani: sitä, jossa huomaattamme kirmaamme puolimaratonin mittaisia lenkkejä pitkin Helsingin katuja, ulkoilupolkuja ja peltoja ja olemme niin henkeviä, että linnut tippuvat puista silkasta ällistyksestä.
Näen visiossani vain kaksi riskiä:
- Täti-ihminen kehittyy juoksijana kuten ihmiset tapaavat kehittyä kun jotain asiaa treenaavat, enkä ensi kuussa enää pysy hänen perässään ja
- Täti-ihminen ei jaa Uutta Juoksuvisiotani vaan päättää - tämän luettuaan - muuttaa Sotkamoon, emmekä ikinä pääse edes oluelle.
Me on alettu miehen kanssa juoksemaan yhdessä. Mikä on ihan totaalisen perseestä syystä koska a) mies on aloittanut juoksemisen vasta tänä syksynä ja mä olen juossut vuosikausia ja silti se juoksee mua paljon kovempaa ja koska b) miehellä on aina myös Kolmas mukana rattaissa kun ollaan lenkillä ja silti se juoksee mua kovempaa.
ReplyDeleteNuo tuo nyt on kohtuutonta ja suorastaan epäkohteliasta mieheltäsi. Juoksunhan pitäisi olla mitä parhain tapa purkaa kertyneitä aggressioita, mutta tuollaisestahan sitä tulee vain lisää!
ReplyDeleteEhkä voisimme harkita hänelle jonkinlaista palloa tai kettinkiä jalkaan, jos kerran muuten askel kulkee noin kerkeästi. Sano sille, että jos ei hidasta, Liina toteuttaa uhkauksensa! :D
Mä ilmoittaudun suosiolla vaan sinne kaljalle. Juokseminen on edelleen ihan kamalaa, ja mä oon sentään aloittanut sen elämäni aikana melko monta kertaa. Mä tykkään jotenkin kyllä asiasta ajatuksen tasolla, mutta käytännössä - njääh. Saatan joskus muutaman minuutin kuvitella, että ei tää oo niin kamalaa vain huomatakseni, että odotan vaan että pääsisin takaisin kotiin. Mutta onneks maailmassa on muitakin lajeja!
ReplyDeleteOli kiva törmätä! Ja vähän epätodellista myös, toki. :)
Tottahan toki allekirjoitan Uuen Juoksuvisiosi! Oli ihan mahtavaa! Rajaamme täten asunnonetsinnämme juoksuetäisyydelle. (Tosin saattaa olla, että vähän pidemmät ultrajuoksut saapuvat agendalle.)
ReplyDeleteTarkennettakoon tässä muulle yleisölle, että kyseessä oli pisin lenkkini evö evö, ja sujui mitä leppoisimmin (siihen asti kunnes jalat lopuksi hajosivat) ja edellisen yön vartin yöunien aiheuttamat agressiot sain hyvin vuodatettua Liinalle matkalla Viikkiin. Ja huomatkaa, tämä jatkoi senkin jälkeen vielä tunnin kanssani juoksemista. Hieno ihminen, Liina <3
Harmitti hetken, etten ollut kutsuttu, kunnes muistin, että ai niin, enhän minä juokse. Paitsi joskus bussiin ja silloin muistan, että vihaan juoksemista. Aina kun on kulunut hetki edellisestä bussiin juoksusta ehdin kuvitella, että voisin olla sellainen ihminen joka juoksee. Mutta en minä taida olla. Joten juoskaa vain jatkossakin keskenänne, nih. Ja toivon, että juoksette. Eikä että toinen juoksee Sotkamossa. Tosin on Sotkamossakin puolensa. Esimerkiksi Hiukan hiekkasärkät. Niillä on varmasti ihan kiva juosta ja lipsua välillä järveen. Ja siellä on urheiluopisto, varmasti olis tasokasta juoksuseuraakin.
ReplyDeleteTarkoitin toki tasokasta juoksuseuraa as in tasokasta juoksullisesti. Sua tasokkaampaa seuraa noin muuten saa hakea. Ja olet varmaan juoksijanakin oiva. No niin. Tämä varmaan pelasti paljon. Menen tästä nukkumaan.
ReplyDeleteHups, kaljalle siis!
ReplyDeleteJa mitä sitä tosiaan turhaan itseään kiusaamaan, jos ei vaan suju. Vaikka noin de-motivoivana tekijänä voin paljastaa, että itselläni taidettiin vaatia satakunta kilometria taakse ennen kuin oli yhtään hauskaa :D
Oon vieläkin ihan fiiliksissä, että uskalsit nykiä hihasta, oli hurjan hauska tavata livenä!
Täti-ihminen, mitäpä en Uuden Juoksuvision eteen tekisi, ultrajuoksisinkin!
Kiitos vain kehuista, mutta esität tuon kaiken kuin se olisi ollut minulle jokin omituinen mutta erityisen raskas velvoite. Mistä ei kyllä ollut kyse, sitähän toveruus on. Oikeastaan haluaisin sanoa, että ystävyys, mutta ujous iski.
Siina, minäkin mietin tovin juoksulenkkiä ennen, mikset ole mukana, mutta sitten muistin ettet juokse. Ehkä sinne oluelle siis sinäkin.
Ja de-motivoivana tekijänä voin kertoa, että bussiin juoksu ja juoksu-juoksu ovat aivan eri asioita, joista bussiin juoksu on aina ihan kamalaa eikä koskaan yhtään kivaa, mutta juoksu-juoksu on joskus ihan kivaakin :D
Sotkamossa on varmasti puolensa, paitsi jos kysyy mieheltäni. Tasokkaasta juoksuseurasta puhumattakaan :D Muille tasokkuuden tasoille hihittelin pitkän tovin, oot ihana :D