Olen viime aikoina lukenut melko lailla post-apokalyptista kirjallisuutta, joka voidaan karkeasti jakaa kahteen osaan:
* Romahdus-päivä. Minä osaan prujata jenkeiltä muutakin kuin juhlapyhäspesiaalit - edes ytimekkäät nimet isoille päiville eivät ole turvassa.
- Yhteiskunta romahtaa jostain syystä
- Yhteiskunta romahtaa zombi-invaasion vuoksi.
Huomaan tappiomielialan ja yleisen huolestumisen valtaavan alaa: kun tarpeeksi lukee kirjoja, joissa onnettomat kansalaiset vaeltavat halki maanosan etsien heinäsirkkoja syötäväksi ja kuraa juotavaksi, sitä alkaa itsekin pohtia, millaiset valmiudet tässä on selvitä ja tarjota lapselle mahdollisuuksia sitten kun yhteiskunta romahtaa. (Joku optimisti voi tietysti ajatella, ettei se ehkä romahda, mutta minusta synkeys on erityisen viehättävää näin syksyisin.)
Vaihtoehto 1 antaa syytä pohtia seuraavia asioita:
Ruoka. Omavaraistalous on huonolla tolalla, vaikka viherpeukaloni on sinänsä säälimättömän tehokas. Saan hengiltä kasvin kuin kasvin sen kummemmin edes yrittämättä, eikä meillä todellakaan ole viljelymaata. Jos nyt ensi kevääksi innostuisin jostain hankkimaan parvekeviljelysäkin, epäilen silti, ettei kolmihenkinen perhe elä sen epäilemättä runsaalla kesäkurpitsasadolla seuraavaan satokauteen asti. Mutta ehkä koiran voisi kouluttaa metsästämään citykettuja. (Ongelmana on, että se luultavasti haluaisi lempiä citykettuja. Toisaalta, silloin kettu olisi ainakin paikallaan.)
Kuiva-ainekaapissa on tällä hetkellä avattu paketti lasagnelevyjä. Riittänee viikoksi, ellei ole vakavasti vanhentunutta R-päivän* tullen.
Vesi. Rakas joulupukki, haluaisin joululahjaksi retkikäyttöisen vedenpuhdistimen. Tai monta. Olen ollut tosi kiltti!
Will design UX for food. Parantamisen varaa tässäkin. Sitten kun yhteiskunta on mennyttä, sähköntuotannon kanssa voi olla niin ja näin, ja jos ei ole sähköä, ei ole sähkölaitteita, jotka kaipaavaat käyttöliittymää. Internetkin saattaa horjua (joskin henkilökohtaisesti aion kyllä pitää modeemimme käynnissä höyrymoottorilla) eikä näin ollen kukaan ehkä halua maksaa kesäkurpitsasäilykkeitä siitä, että piirrän heille internetpalvelun.
Voin tietysti henkemme pitimiksi neuloa villasukkia, mutta niille on sitten parasta olla kunnon kysyntä. Note to self: yhteiskuntarakenteen romahdettua, ryöstä lankakauppa. Ja apteekki.
Vaihtokelpoiset hyödykkeet. Yhteiskunnan ollessa mennyttä raha on bittejä virtuaalisessa avaruudessa, eli käytännössä hyödytöntä. Todellinen selviytyjä lakkaakin nyt säästämästä ja siirtyy kulutusmoodiin: alennusmyynnistä voi shoppailla nahkakenkiä eri kokoisina. Niitä on sitten kiva vaihtaa ruokaan ja polttopuihin, ettei tarvitse kirjoja polttaa.
Huom! Tämä ei ole vain huono asia. Myös asuntolaina on bittejä virtuaalisessa avaruudessa.
Vaihtoehto 2 puolestaan tarkoittaa, että kaikki yllämainittu on toissijaista, jos ei saa itseään neljännesmetriä pidempää zombia hengiltä tehokkaasti.
* Romahdus-päivä. Minä osaan prujata jenkeiltä muutakin kuin juhlapyhäspesiaalit - edes ytimekkäät nimet isoille päiville eivät ole turvassa.
Ootko nähnyt The Roadin (http://www.imdb.com/title/tt0898367/) ? Mun mielestä ihan katsomisen arvoinen post-apocalypse-leffa. Yksi lisäys, apteekin ja lankakaupan lisäksi ryöstä myös kenkäkauppa. :)
ReplyDeleteEn. Olen lukenut sen. Hyytävä, ja vaikka se on ihan älyttömän hyvä kirja, en todella tiedä haluanko enää nähdä sitä :D
ReplyDeletePitää ehkä piirtää kartta: missä järjestyksessä ja mitkä liikkeet ryöstämme ensin :D
Ah, en lue mainitsemiasi kirjallisuudenlajia, mut ehkä pitäisi. Tää orastava syysmasennus saattaisi kaivata pientä maailmanlopun meininkiä, että menisi asiat oikeaan mittakaavaan. Tai no, epäilen, että tämä orastava syysmasennus hoituisi jo pelkästään sillä, että saisi vähän rauhassa lueskella mitä vain kirjoja ja olla muutenkin hunningolla.
ReplyDelete:D No se nyt vähän riippuu. Että onko mieluummin masentunut pimenevistä illoista ja siitä tiedosta, että ensi vuosikin alkaa tammikuulla, vai siitä, että luultavasti ei maailmanlopun koittaessa kuitenkaan kehtaisi viedä leipää toisten muksuilta ruokkiakseen omansa.
ReplyDeleteToivottavasti työkiireet eivät aivan massiivisiksi kasva, että ehtisit olla hieman hunningollakin tässä syksyn mittaan :)
Niin, ajattelin lähinnä sellaista ainakaan-mulla-ei-mene-*noin*-huonosti -tyyppistä lohdutuksen tunnetta ;)
ReplyDeleteJoo, leffakin oli varsin hyytävä ja jätti tosiaan pohdiskelemaan tosi pitkäksi aikaa. Mun mielestä se on hyvän elokuvan merkki, jos sitä huomaa vielä päivien ja viikkojenkin jälkeen muistelevansa ja miettivänsä :) Selitettiinkö kirjassa miksi tuli maailmanloppu? Leffassa se ainakin jäi täysin epäselväksi. Yhtäkkiä vaan alkoi palaa ja sitten skipattiin vuosia eteenpäin ja kaikki oli romuna.
ReplyDeleteEhkä pitää mennä joskus kahvikupillisen äärelle piirtämään optimaalista post-apocalypse-karttaa ;) ja alkaa kerätä sauna täyteen sokeria jo nyt..
Täti-ihminen, se toimii ensimmäisen kahden kirjan ajan, jonka jälkeen tulee sellainen olo, että entäs jos mullakin menee kohta noin huonosti :D Mä voin suositella sulle lohtukirjallisuutta, mutta annostele va-ro-vas-ti :D
ReplyDeleteLydas, mahtavaa, sokeria en ollut tullutkaan ajatelleeksi! Tää on takuulla helpompaa jos lyöttäydytään kimppaan, toden totta. Kahvi myyty :D
(Ajattelin myös, että voisi olla hyvä hankkia fillari. Tai ainakin selvittää, mistä sellaisen helposti saa. Yhteiskunnan romahdettua julkinen liikennekin saattaa olla mennyttä.)
Ei sitä muuten siinä kirjassakaan selitetty, ja (voi olla, että muistan väärin) mun mielestä siinä ei edes skipattu vuosia, oltiin vain siellä synkeässä tulevaisuudessa. Ehkä se leffa sit kuitenkin pitäisi katsoa (vaikka en tiedä, tarvitseeko tämä mieliala lisälietsontaa.)
Mullekin tulee välillä maailmantuhokirjallisuuskausia, joiden päätteeksi olen pitkään ihan synkeä. Sarasvatin hiekkaa jälkeen suunnittelin pitkään selviytymiskeinoja megatsunamin varalta. Kerran heräsin yöllä, että nyt se tulee ja ehdin jo päättää, että menen jääkaappiin piiloon. Ei se tullutkaan, ja näin jälkeenpäin ajateltuna ei se jääkaappi ehkä olis ollut kovin hyvä piilo. Tosin ehkä tsunaminpitävämpi kuin esim komero. Megatsunami oli isossa osassa siinä, että nyt asutaan vuorella, korkealla merenpinnan yläpuolella.
ReplyDeleteOotko lukenut Viimeisellä rannalla? Se on aika hurja myös.
Musta The Road oli leffana vähän pettymys. Kirjassa maailma kuvattiin täysin harmaaksi ja tuhkan peittämäksi, mutta leffa oli liian värikäs. Muuten tosi uskollinen kirjalle.
Koen jollain tavalla vähän helpottavaksi sen, etten ole tämän synkeyden kanssa aivan yksin. Haluatko säkin valmistautumisposseen? (Jääkaapin voi kääntää ja sitten se varmasti toimii veneenä, jos nyt tulee se megatsunami. Takuulla kelluu, en suostu muuhun.)
ReplyDeleteEn ole (luullakseni) tuota lukenut, pitää nyt ehkä ottaa ohjelmaan. Jos uskallan. Arvaa kuinka paljon pitää juosta, että pääsen synkeydestä eroon?
Mua on vaivannut The Road -leffassa konseptuaalisesti se, että miten muka voidaan tehdä niin harmaa leffa. Kirjahan oli täysin monokromaattinen. Ilmeisesti siis ei voitukaan, mitä pidän lähtökohtaisesti hieman huonona valintana.
Leffan kunniaksi voi kuitenkin mainita, että siinä on parrakas Viggo Mortensen, joka on yleensä riittävä syy katsoa mikä tahansa leffa. Parrakas Viggo on paras Viggo.
ReplyDeleteNiin, ja vielä jääkaapista. Mä ajattelin, että se olis niin tiivis, että voisin siellä odotella ja hengitellä (ja mahdollisesti syödä, sehän on jääkaappi) niin kauan että tilanne rauhoittuu ja sitten avata oven ja uida pintaan. Kun ajatus oli, että sitten Munkkivuorta (jossa silloin asuimme) peittää vesi. Mutta nyt tajuan, että ehkäpä jääkaappi ei olekaan niin tiivis ja toisaalta en ole ihan varma saisinko sitä oveakaan auki veden alla enää ja en mä ole edes kovin hyvä uimaan.
ReplyDeleteEttä voin tulla valmistautumisposseen, mutta mun ideat on sitten tätä tasoa.
Just say when and where, kaivan post-apocalypse-kittini valmiiksi esille :-) Fillari on kanssa hyvä idea kyllä!
ReplyDeleteLeffassa se meni siis käytännössä niin, että siinä näytettiin 'miten oltiin tähän tultu' -kuvat muistaakseni lähinnä vain takaumina ja elettiin oikeasti aikaa, jossa poika oli tyyliin seittemän tms. Pitäisköhän se kirja ihan lukea...
Ja hei kun oot tollanen lukijatyyppi, niin ootko sattunu lukasemaan Yösyöttö -kirjaa?
Siina, musta toi on aika hyvin ajateltu. Etenkin yöajatukseksi. Paitsi tosiaan, että pääseekö sieltä sitten pois, se on vähän riskihomma.
ReplyDeleteParta kyllä somistaa naaman kuin naaman!
Lydas, alamme suunnitella!
Mä suosittelen aina kirjojen lukemista, mutta tää oli rakenteellisesti muistaakseni vähän jännä. Kato jos tykkäät sellaisesta, ei ollut paljon dialogia esimerkiksi. (Ja Yösyöttöä en ole lukenut, vaikka sitä moni on kyllä kehunut, kun jotenkin vauva-asioiden kuvaukset on musta vähemmän inspiroivia kuin zombit - vaikka netissä leviääkin sinänsä asiallinen havainnekuva siitä, miten vauvoissa ja zombeissa on aika paljon yhteisiä piirteitä. Olikse hyvä? Kannattaisko se kuitenkin lukea?)
Kertoilkaa ihmeessä kun olette tulleet Siinan kanssa johonkin lopputulokseen esim siitä mikä olisi sopiva paikka tällaisille suunnitteluille, niin kertoilkaa :-)
ReplyDeleteYösyöttö oli kyllä tosi viihdyttävä. Jopa mieheni, joka ei koskaan (voitko kuvitella?) lue kaunokirjallisuutta, ihan tykkäsi siitä ja nauroi ääneenkin useamman kerran. Mun mielestä siinä kirjassa kaikkein inspiroivinta oli kirjailijan persoonallinen, mutta todella koukuttava kirjotustyyli. Ajattelin, että osaisinpa mäkin kirjottaa noin.
Toisaalta, makuasiat on makuasioita, kaikki ei voi tykätä samoista jutuista. Mutta so far ei ole tullut vastaan ihmistä, joka ei olisi siitä pitänyt.
Jahas. En siis ole kännissä, vaikka en saakaan lausetta loppuun unohtamatta mistä alotin. Veton imetyksen aiheuttamaan aivojen puuroutumiseen..
ReplyDeleteHups, miten olen jättänyt vastaamatta? Puuroa on täälläkin näemmä pää täynnä.
ReplyDeleteMä ilmoitan heti kun suunnittelu apokalypsin varalta toden teolla käynnistyy!