Ahem. Otsake viittaa juomalauluun. Sellaista se: kerran teekkari, aina teekkari, vaikka menisikin perustamaan ompeluseuran eikä metsästysseuraa.
Niin tai näin, kun tarpeeksi kauan marisin elämän tyhjyyttä yleisesti ja ompeluseurakutsujen poissaoloa erityisesti, ehdotti ystävä, että perustetaan sellainen ompeluseura, joka kokoontuu kerran kuussa maanantaisin. Näin siis toimittiin, ja nyt on elämä rikasta (ei sarkasmia).
Olemme kokoontuneet nyt neljästi, joten "perinteikäs" alkaa olla jo hanskassa ja tammikuussa olemme luultavasti ansainneet tittelin "kunnianarvoisa". Seuran elinikäinen diktaattori* määrittää kustakin kuukaudesta jonkun maanantain ja lisäksi tapaamispaikan jostakin saavutettavissa olevasta kahvilasta, jossa arvioidaan olevan maanantaisin tilaa (note to self: Gaudeamus Kirja ja kahvi ei ole se kahvila, jossa on maanantaisin tilaa) ja sitten molempia muutetaan pikaisen demokraattisen prosessin** jälkeen.
Homma on toiminut yllättävän menestyksekkäästi ja paikalle on saatu lukuisia innokkaita jäseniä. Kukaan ei ole vielä varsinaisesti ommellut, mutta neulontaa ja virkkausta on harjoitettu. Eräs toveri ilmoitti lähinnä seuraavansa ompelua, mikä on sekin ompeluseuratoiminnalle hyvä ja jalo päämäärä. Ensi alkuun juuri kukaan ei tuntenut muita kuin seuran elinikäisen diktaattorin (joka puolestaan tunsi kaikki), mutta pikku hiljaa mukaan on tullut ihan uusiakin tyyppejä ja se on ihan mahtavaa. Okei, yksi uusi tyyppi toistaiseksi, mutta olen kuullut, että muillakin on hyviä aikeita.
Neljän kerran perusteella voin sanoa, että ompeluseuratoiminta on ihan parasta! Toivon ihan koko sydämestäni, että tästä tulee pitkäikäinen juttu (eihän se välttämättä toteudu, mutta pyrkimys on kova. Neulonta tekee sielulle hyvää ja ystävät myös.)
Perheemme lanka-asioiden asiainhoitajana haluaisin muuten muistuttaa siitä Kerän pop-up -kaupasta Kiseleffin talossa. Oikeesti ihmiset, älkää menkö Hulluille päiville, menkää Kerään. Tulette paremmalle tuulelle.
Minä kävin Kerässä tänään ja löysin langat yhteen neuleeseen, jonka ohjetta olen odotellut jokusen tovin kirjastosta saapuvaksi. Nyt ohje on vihdoin täällä, ja lanka, jonka hommasin (Debbie Blissin uutuusvillalanka Bluefaced Leicester Aran***), on ihan täy-del-lis-tä.
Olen myös neulonut enkä vain ostellut lankaa, mutta tällä hetkellä tyttären puseroprojekti vie kaikki voimat. Olen onnistunut katkomaan kahdet bambupuikot sen kanssa. Huoh.
* Minä. Self-appointed.
** Ensimmäinen vastalause.
*** Lampailla on kuulemma sininen naama, mutta tulkintani mukaan ei hapenpuutteen vuoksi.
Niin tai näin, kun tarpeeksi kauan marisin elämän tyhjyyttä yleisesti ja ompeluseurakutsujen poissaoloa erityisesti, ehdotti ystävä, että perustetaan sellainen ompeluseura, joka kokoontuu kerran kuussa maanantaisin. Näin siis toimittiin, ja nyt on elämä rikasta (ei sarkasmia).
Olemme kokoontuneet nyt neljästi, joten "perinteikäs" alkaa olla jo hanskassa ja tammikuussa olemme luultavasti ansainneet tittelin "kunnianarvoisa". Seuran elinikäinen diktaattori* määrittää kustakin kuukaudesta jonkun maanantain ja lisäksi tapaamispaikan jostakin saavutettavissa olevasta kahvilasta, jossa arvioidaan olevan maanantaisin tilaa (note to self: Gaudeamus Kirja ja kahvi ei ole se kahvila, jossa on maanantaisin tilaa) ja sitten molempia muutetaan pikaisen demokraattisen prosessin** jälkeen.
Homma on toiminut yllättävän menestyksekkäästi ja paikalle on saatu lukuisia innokkaita jäseniä. Kukaan ei ole vielä varsinaisesti ommellut, mutta neulontaa ja virkkausta on harjoitettu. Eräs toveri ilmoitti lähinnä seuraavansa ompelua, mikä on sekin ompeluseuratoiminnalle hyvä ja jalo päämäärä. Ensi alkuun juuri kukaan ei tuntenut muita kuin seuran elinikäisen diktaattorin (joka puolestaan tunsi kaikki), mutta pikku hiljaa mukaan on tullut ihan uusiakin tyyppejä ja se on ihan mahtavaa. Okei, yksi uusi tyyppi toistaiseksi, mutta olen kuullut, että muillakin on hyviä aikeita.
Neljän kerran perusteella voin sanoa, että ompeluseuratoiminta on ihan parasta! Toivon ihan koko sydämestäni, että tästä tulee pitkäikäinen juttu (eihän se välttämättä toteudu, mutta pyrkimys on kova. Neulonta tekee sielulle hyvää ja ystävät myös.)
Perheemme lanka-asioiden asiainhoitajana haluaisin muuten muistuttaa siitä Kerän pop-up -kaupasta Kiseleffin talossa. Oikeesti ihmiset, älkää menkö Hulluille päiville, menkää Kerään. Tulette paremmalle tuulelle.
 |
| Lavastettu tilanne: tässä maailman täydellisimmässä lankakorissa ei voi säilyttää lankaa tai puikkoja, sillä perheen kymmenkiloiset haluavat syödä lankaa tai puikkoja. |
Olen myös neulonut enkä vain ostellut lankaa, mutta tällä hetkellä tyttären puseroprojekti vie kaikki voimat. Olen onnistunut katkomaan kahdet bambupuikot sen kanssa. Huoh.
* Minä. Self-appointed.
** Ensimmäinen vastalause.
*** Lampailla on kuulemma sininen naama, mutta tulkintani mukaan ei hapenpuutteen vuoksi.
Saatan ihan vahingossa käydä tänään siellä kerässä. Pus.
ReplyDeleteOnnea ompeluseuralle! Herkku ja Koukkuhan oli muuten ensin ompeluseura, mutta se tippui jossain vaiheessa siitä nimestä. Kyllä joku kai joskus ompeleekin, mutta pääasiassa kutoo eli neuloo ja höpisee. Joka tapauksessa: se on niin mahtavaa!
ReplyDeleteKadehdin kaikkia, jotka pääsevät osalliseksi ompeluseurameininfeistä! Minä olen ollut kerran mukana, kun kotikylän diakoniatoimikunta kokoontui lapsuudenkotin kutomaan sukkia, paitsi että minun piti vahtia lapsia, enkä saanut ollenkaan keskittyä kutomiseen ja juoruiluun. Mies on muuten (äärimmäisen erheellisesti) siinä luulossa, että käsitöiden tekeminen muiden seurassa on epäkohteliasta.
ReplyDeleteJa siis tiedäthän Liina, et sun kotikulmilla kokoontuu myös neulekahvilaseura joka toinen keskiviikko? Mä en oo ikinä sinne vielä päässyt, kun työssäkäyvää äitiä painaa syyllisyys, et äkkiä töiden jälkeen muksun luo kotiin. Mutta joskus voisi mennä!
ReplyDeleteLinnea, mene tarkoituksella ja varaa mukaan käteistä :D Pus itse.
ReplyDeleteHeta, kiitos! Te olette kieltämättä olleet iso inspiraatio! Ja onhan se vaan ihan käsittämättömän kivaa. Ja niin se neulekahvila: tiedänpä hyvinkin :) Olen usein koiraa ulkoiluttaessani asiaa pohtinut, mutta mulla on tuo sama syyllisyys niskassa.
Mutta jos joskus kuitenkin sen syyllisyyden unohtaisi toviksi - lähtisitkö seuraksi? :)
Maija, ai toi on paha. Ompeluseurassa pitää olla liukas, jotta joku muu erehtyy vahtimaan lapsia. Esimerkiksi joku vanhempi lapsi. Eikä käsitöiden tekeminen muiden seurassa ole tietenkään yhtään epäkohteliasta - se estää tehokkaasti kännykän räpläyksen* ja tappaa joskus vaivaavan levottomuuden!
* Ellei neuleohje ole kännykässä.
oih, onnea on oma ompeluseura! pitkää ikää ja menestystä! (vaikka kun kehuskelin työkaverilleni aiheesta, niin se käsitti, että kyseessä on oikeat seurat. siis että lauletaan virsiä ja silleen. juu ei.)
ReplyDeleteLiina, lähden! Ensin kerralla olen poissa kaupungista, mutta jos sulle käy, niin yritetäänkö sitä marraskuun ekaa kertaa? Silloin on käsityötarvikkeiden vaihtoa/myyntiä. Voisin yrittää tuupata mun metallisia puikkoja sinne, jos ne jollekin kelpaisivat. Palataan!
ReplyDeleteEllu: pitäisköhän meidän pitää seurat? Vaihtelun vuoksi? Kinkerit oikein?
Ellu, niin se on! Kiitos toivotuksista, aion ainakin itse pyrkiä pitämään hommaa kasassa. Seura-asia kyllä vähän naurattaa kun ei tullut moinen konnotaatio mieleenkään :D
ReplyDeleteHeta, oi, se olis mahtavaa! Marraskuun ensimmäinen kerta voisi olla oikein sopiva, palataan asiaan :) PS. Millaisia metallipuikkoja? Terveisin nimimerkki "Olen hiljattain katkonut kolmet bambuiset".
ooh, heta, sun pitää sitte kertoa minkälainen liina on! viimeistään meidän tulevissa kinkeriseuroissa (tätä täytyy suunnitella).
ReplyDeleteliina, heta on tosi kiva. kerro sille terveisiä kun tapaatte!
Onpa ihan mahtava idea!
ReplyDeleteÄäk, nyt alkaa jänskättää :D Ellu, mä on tällanen vähän lyhyt ja luulen olevani hauskempi kuin olen :D
ReplyDeleteBleue, kiitos - minusta kanssa. Joka kerta tulee iloinen fiilis :)
(Ja sen kyllä uskon, että Heta on tosi kiva! Kerron!)
ReplyDelete