14 April, 2013

Jokaviikkoinen juoksuraporttini

Tähän alkuun aion valehdella kirjoittaneeni tällaisen joka viikko, ette vain ole huomanneet. Noin.

Saimme juoksutreeneistä jälkitoimituksena juoksuohjelman, josta yksi asia pisti silmään kuin lusikka kahvikupissa: sekä rankan että kevyen treeniviikon sisältönä oli kolme lenkkiä. (Raskaalla ja kevyellä viikolla oli muuten noin puolen tunnin ero. Pienestä on kiinni.)

Niinpä minä juoksin kolme lenkkiä:


Viikon ensimmäinen lenkki meni silkalla kiukulla, olin tosi vihainen puolisolleni jostain epäilemättä mainiosta syystä. Heti kaaduttuani kynnyksen yli pyysin anteeksi.

Toinen lenkki tuntui jotenkin tuskaiselta, vaikka pääsin matkaan itselleni epätyypilliseen aikaan, heti töiden jälkeen. Juoksun jälkeen on yskittänyt ja tuntunut astmaiselta.

En toki antanut minkään niin tylsämielisen asian kuin pihisevän hengityksen hidastaa itseäni. Tänään juoksin kolmannenkin treenin. Se oli täysi kymppi, ja sattui vielä menemään samassa ajassa kuin viime vuonna Naisten kymppi. Otaksun, että voin ihan realistisesti odottaa tiputtavani ajasta useampia minuutteja, whee!

(Ei mennä sykeasiaan, syke huiteli koko ajan sen laskennallisen pk-sykkeen yläpuolella. Päätin keskittyä siihen, että a) olo oli todella hyvä ja b) kykenin tarvittaessa laulamaan soittolistani mukana.)

Project Maman Katja, toinen koko lenkkihomman primus motoreista, pohti kilpailuhenkisyyttä. Havaitsen sen olevan itsellenikin jonkinlainen motivaattori. Pyhästi tietenkin vannon kisaavani vain itseäni vastaan (ajan parantaminen viime vuodesta on ihan hyvä tavoite), eikä se tietenkään täysin valheellista olekaan, kyllä minua ihan oikeasti kiinnostaa oman juoksun juokseminen mieluummin paremmin kuin hyvin.

En silti voi väittää, etteikö muiden mukanaolo asettaisi minkäänlaisia paineita, hyviä ja huonoja. Huonoista pääsin enimmäkseen eroon kun tunnustin ne itselleni, ja nyt keskityn siihen, että muiden hyvät suoritukset aiheuttavat itselleni sellaista hieman ärtynyttä lisämotivaatiota.

En ole ikinä pitänyt itseäni kauhean kilpailuhenkisenä, mutta se johtuu ehkä lähemmin tarkasteltuna siitä, että olen sekä huono häviämään että huono voittamaan. Se nyt ei varmaan ole ihme, että tappio jossain itselle merkityksellisessä asiassa kirvelee ja sitä saattaa jäädä märehtimään pitkäksikin ajaksi, vaikka ehkä pikemminkin oman suorituksensa potkimisen kautta, ei voittajille kiukuttelun. Toisaalta, jos voitan, nolostun kauheasti ja pidän voittoani jotenkin ansaitsemattomana sattumana. Ikään kuin olisin viekkaudella ja vääryydellä vienyt sen joltain oikeasti hyvältä. Tämä johtuu ehkä siitä, että voitan mitään tosi harvoin. Selvä se, en juuri mistään ikinä kisaakaan.

Ehkä on siis ihan hyvä, jos kilpailuhenki kohdistuu siihen treenikauteen, ja itse juoksupäivänä pyrin skabaamaan viimevuotista minua vastaan. Jos.

8 comments:

  1. Häh, mä olen täysin missannut ton juoksuohjelman? Onko se FB:ssä? Mä muuten tajusin kanssa tänään että se kymppi kannattaa varmaan jossain vaiheessa testata, että jaksaako sen edes. Tänään jäi lenkit koska hedari on sitä luokkaa, ettei kävelykään onnistu,,,ehkä ensi viikolla sittn :)

    ReplyDelete
  2. Kymmenen kilsaa! Hitsinpitsi. Mä kun onnittelin itseäni tänään vitosesta. :D (Juostenkävellen.)

    ReplyDelete
  3. "Hieman ärtynyt lisämotivvatio" = juuri se voima, jolla saan kolme lenkkiä juostua kun vain yhtä tekee mieli. :D

    ReplyDelete
  4. Hieno viikko! Mua suuresti huvittaa tuo tasan 10,0 km. Pysähdyitkö kuin seinään, kun matka tuli täyteen? Kuvittelen tätä tilannetta mielessäni..

    Sun pitää myös ehdottomasti paljastaa, mikä on sun aikaisempi aika :)

    ReplyDelete
  5. Valeäiti, sielläpä siellä! Se oli aika simppeli, ja otin muutenkin vähän viitteellisenä. Etenkin, köh, sykealueiden osalta, köh.

    Toivottavasti pää on jo parempi! Eihän sulla mitään migreeniä ole? :(

    VL, mä tässä juuri tutkin, että viime vuonna tähän aikaan juoksin juurikin viiden kilsan lenkkejä MAX ja silti selvisin Naisten kympistä. Mulla ei sitäpaitsi ole sen kummempaa urheilutaustaa nuoruusiältä kuin kirjojen kantaminen kodin ja kirjaston väliä, toisin kuin eräillä :D Jumppaamaan innostuin vasta aikuisiällä ja siinäkin kuntoprojekti taisi alkaa ns. ihan väärin.

    Katja, joo, tässä jotenkin aivan tuohtuu kun huomaa muiden harjoittelevan MYÖS, ja sillä voimalla ja kulmia rypistellen kiskoo lenkkareita ulos hieman useammin kuin muutoin tekisi.

    Rouva Ruuhka, kiitos! Niin siinä kuule kävi :D Otin eeppisen loppuspurtin kohti kymppiä ... ja sitten näin lähestyvän sisämeren kevyen liikenteen väylällä. Täten tietenkin tarkistin, joko kymppi olisi täynnä vai pitäisikö ottaa gasellimainen loikka sisämeren yli (tai tarkalleen ottaen vauhtini olisi ehkä riittänyt siihen keskivaiheille) ja kun kymppi OLI täynnä, tasan, pysähdyin töks :D

    Viime vuonna olinkin juossut kymppini 8 sekuntia nopeammin :'( Aika oli siis 1h 16min 8s.

    No, onhan tässä vielä aikaa.

    ReplyDelete
  6. Mä olen ylpeä susta! Etenkin siitä, että jaksat juosta noin säännöllisesti ja pitkiä lenkkejä. Juoksin itse vasta kevään ensimmäisen lenkkini, kurakelillä koiran kanssa. Siitä päästiinkin molemmat suorilta pesulle. Joko olet sen juoksuvyön hankkinut? Koira ansaitsee päästä mukaan lenkille :)

    ReplyDelete
  7. Juma, vetäsit sit kympin!!! Onnea :D

    ReplyDelete
  8. Kaisa, haa, jee :D Tämä on minulle merkityksellistä :D

    En ole vielä sitä vyötä ostanut, luulen tämän olevan alitajuntani tapa kertoa, etten halua koiraa lenkille - vaikka kieltämättä se ansaitsisi päästä mukaan, siinä olet oikeassa.

    Satu, niin siinä kävi :D Voi olla, että viimeistä paria kilsaa siivitti joku kilpailuhengen virittely :D

    ReplyDelete