No NIIN.
Tässä kävi nyt sillä tavalla, että vaikka Mutsien kympin juoksuvalmennuksessa peruskuntojorina nostatti ärtymystä ja vastahakoista kiukkua, pyörsin asenteeni jälleen aivan ennätystahtia. Juoksutakinkäännön olympiakulta on käytännössä varma.
Ensimmäisen peruskuntolenkkini juoksin pääsiäisenä. Lenkille kriteereinä olivat sykkeen pysyminen tietyllä tasolla (kiinnostuneille voin kaivaa kaavan, jolla taso lasketaan, oman sykkeeni pitäisi olla korkeintaan 141 tai niillä main*) tai, jos ei omista sykemittaria, se, että olo on mukava ja keskusteluun kykenevä. Lisäksi treenin aikana pitäisi tuntua siltä, että hommaa voisi jatkaa kevyesti vielä vaikka kuinka pitkään.
Ja siltä se juuri tuntui!
Ajattelin, että tällä tavalla voisin juosta vaikka maratonin. Siinä olisi ehkä mennyt 6 tuntia + vessatauot, mutta sillä hetkellä olin varma siitä, että 42 km sujuisi ongelmitta.
Hyvä, peruskuntotreeni ei ehkä tuota endorfiinipiikkiä, mutta eräänlaiseen flow-tilaan siinä voi kyllä päästä. Ihana, jumalainen flow-tila! KOKEILKAA!
Ahem, anteeksi. Unohdin, että äskettäin valaistuksen kokeneet ovat ärsyttävimpiä jankkaajia. Mutta oikeas... No niin.
Sittemmin olen juossut noin kaksi lenkkiä viikossa. Haluaisin koventaa tahtia, mutta sitten kohdalleni sattui flunssa ja sellainen huippumalliluokan yskä, tiedättehän, öisin ei nukuta, päivisin melkein oksennetaan.
Lääkärini (tai siis, joku lääkäri, ei minulla tietääkseni ketään omalääkäriä ole, ainakaan ei sellaista, jonka olisin tavannut) varmaan löisi minua kumikanalla päähän haarniskaan pukeutuneena, kun sanon tämän, mutta sanonpa kuitenkin: tämänpäiväinen lenkki, jonka vetäisin yskän hädin tuskin hieman helpotettua, oli ihan mahtava. Aluksi se tuntui tietenkin älyttömän hyvältä tavalta saada sydänlihastulehdus, mutta sitten alkoi kulkea. Lenkin jälkeen tuntui siltä, että hengittäminen sujui huomattavasti paremmin kuin ennen lenkkiä.
En kuitenkaan suosittele kellekään muulle. Saattoihan se hyvistä fiiliksistäni huolimatta olla vain älyttömän hyvä tapa saada sydänlihastulehdus.
* Jostain syystä juoksulenkkien alussa sykkeeni on muka aina 198. Olen päätellyt, että viisi vuotta vanha rannetietokoneen rakkine kiukuttelee treenin alkuosan, koska joutuu tekemään töitä. Minussahan syy ei voi olla.
Tässä kävi nyt sillä tavalla, että vaikka Mutsien kympin juoksuvalmennuksessa peruskuntojorina nostatti ärtymystä ja vastahakoista kiukkua, pyörsin asenteeni jälleen aivan ennätystahtia. Juoksutakinkäännön olympiakulta on käytännössä varma.
Ensimmäisen peruskuntolenkkini juoksin pääsiäisenä. Lenkille kriteereinä olivat sykkeen pysyminen tietyllä tasolla (kiinnostuneille voin kaivaa kaavan, jolla taso lasketaan, oman sykkeeni pitäisi olla korkeintaan 141 tai niillä main*) tai, jos ei omista sykemittaria, se, että olo on mukava ja keskusteluun kykenevä. Lisäksi treenin aikana pitäisi tuntua siltä, että hommaa voisi jatkaa kevyesti vielä vaikka kuinka pitkään.
Ja siltä se juuri tuntui!
Ajattelin, että tällä tavalla voisin juosta vaikka maratonin. Siinä olisi ehkä mennyt 6 tuntia + vessatauot, mutta sillä hetkellä olin varma siitä, että 42 km sujuisi ongelmitta.
Hyvä, peruskuntotreeni ei ehkä tuota endorfiinipiikkiä, mutta eräänlaiseen flow-tilaan siinä voi kyllä päästä. Ihana, jumalainen flow-tila! KOKEILKAA!
Ahem, anteeksi. Unohdin, että äskettäin valaistuksen kokeneet ovat ärsyttävimpiä jankkaajia. Mutta oikeas... No niin.
Sittemmin olen juossut noin kaksi lenkkiä viikossa. Haluaisin koventaa tahtia, mutta sitten kohdalleni sattui flunssa ja sellainen huippumalliluokan yskä, tiedättehän, öisin ei nukuta, päivisin melkein oksennetaan.
Lääkärini (tai siis, joku lääkäri, ei minulla tietääkseni ketään omalääkäriä ole, ainakaan ei sellaista, jonka olisin tavannut) varmaan löisi minua kumikanalla päähän haarniskaan pukeutuneena, kun sanon tämän, mutta sanonpa kuitenkin: tämänpäiväinen lenkki, jonka vetäisin yskän hädin tuskin hieman helpotettua, oli ihan mahtava. Aluksi se tuntui tietenkin älyttömän hyvältä tavalta saada sydänlihastulehdus, mutta sitten alkoi kulkea. Lenkin jälkeen tuntui siltä, että hengittäminen sujui huomattavasti paremmin kuin ennen lenkkiä.
En kuitenkaan suosittele kellekään muulle. Saattoihan se hyvistä fiiliksistäni huolimatta olla vain älyttömän hyvä tapa saada sydänlihastulehdus.
* Jostain syystä juoksulenkkien alussa sykkeeni on muka aina 198. Olen päätellyt, että viisi vuotta vanha rannetietokoneen rakkine kiukuttelee treenin alkuosan, koska joutuu tekemään töitä. Minussahan syy ei voi olla.
Ai karsee! Eikö sulla vielä eilen ollut kamala yskä? Kaikkea tää naisten kymppi teettää. *pudistelee päätään huolestuneena*
ReplyDeleteOli oli, mutta viime yön sain nukuttua kuin kuollut, koska epähuomiossa, tuota, miksasin yskänlääkkeitä, en suosittele tätä. Ja kas! Aamulla yskä oli jo parempi. Tai ehkä ne lääkkeet aiheuttivat aivovaurion.
ReplyDeleteMitämitämitä??!?? Miksasit yskänlääkkeitä?? Ens kerralla ku nähdään, niin saat farmaseuttisen puhuttelun... Yskänlääkkeettömään harjoitteluun tsemppiä! :)
ReplyDeleteÄää, tota, ööö, tai siis, ööö, no ei tämä tästä varmaan selittelemällä parane. Lupaan tehdä katumusharjoituksia!
ReplyDeleteKiitos ja sinnekin tsemppiä :)
Mulla sykemittari antoi ennen ihan huimia lukuja, ja soitin kiukkuisena Polarin asiakaspalveluun, koska kaveri oli saanut oman vastaavan vaivansa kuntoon softapäivityksellä. No, siellä käskivät vaihtamaan pariston muutaman vuoden ikäiseen rakkineeseen. Väitin vastaan (taisin oikein jankata ja kiukutella), mutta kun en saanut tahtoani läpi, nöyrryin vaihtamaan. Oho, ei enää huidellut tapissa...
ReplyDeleteTuota, tuleeko ennen tuota 'peruskuntolenkkia' ne rapakuntolenkit? Kun en jotenkin talla hetkella saa samaan lauseeseen juoksemista ja hyvalta tuntumista...Viime kesana kavin jopa vahan juoksemassa ja paasin vaiheeseen etta olisi ehka voinut alkaa juosta tuollaisia peruskuntolenkkeja, mutta sitten se syksyn ja pimean ja seliseli...takia vaan jai. Nyt pitaisi kaivaa jostain motivaatio aloittaa taas, juokseminen sinallaan oli siis ihan kivaa, mutta se lahteminen...
ReplyDeleteIhaillen vaan talla hetkella luen netissa ihmisten reippailuista :-)
Anna, siitähän olikin yllättäen iloa! Tuohon on kyllä paristot vaihdettu ihan juuri, koska se ei muutoin inahtanutkaan kun ongin sen lelulaatikosta (lapsen, ei omastani) ... mutta voi toki olla, että se on tässä vain jotenkin hapertunut, se on siis neljä vuotta vanha ainakin ja istunut vanhan pariston kanssa mykkänä jo jonkin aikaa. Ehkä pitää alkaa vain "kuunnella omaa oloa".
ReplyDeleteRainDrop, ei vaan kävelylenkit :D Reippaasti kävelleen, passaisi tulla hengästyminen ja vähän hiki. Jos ei pelkällä kävelyllä pääse tähän, voi ottaa mukaan lisävastuksen tai tehdä vaikka intervallijuoksentelua, eli että välillä juoksee ja välillä kävelee.
Ymmärrän kyllä talvipimeäkombon ihan älyttömän hyvin. Siihen kun lisää pari flunssaa, voi olla melko varma, ettei talven tullen liikahda soffalta.