21 April, 2013

Kainuun kevät

Viikonloppuun kuului pikaisesti aikaistettu matka Kainuuseen.


Matka oli kauhean raskas: siihen liittyi iso suru. Ei kuitenkaan ensisijaisesti minun suruni, eikä tunnu oikealta kirjoittaa siitä enempää.

Muuta haluaisin kertoa: että lamaannuttavasta pelosta huolimatta ajoin autoa, että keuhkoni eivät viikkoihin ole olleet aivan sataprosenttisessa toimintakunnossa - asia, jota olen piilotellut muilta siinä, missä itseltänikin, etten edellämainitusta syystä päässyt juoksemaan, että viikonlopun ja oman kurjan olon yhdistetty paino sai minut hitaaksi ja vihaiseksi ja tässä illemmalla heittelemään sormuksia ja siitä vielä vartin päästä häpeämään kauheasti ja halaamaan lujaa. Ja että vaikka olisin kaivannut yksinoloa, sain yhdessäoloa, joka tuntui hyvältä. Siitäkin voisin kirjoittaa, miten pidän mieheni suvusta, ja miten surulliselta tuntuu se, etten anoppiani ikinä ehtinyt tavata.

Mutta ehkä kerron niistä lisää sitten, kun tuntuu omemmalta keulia uudelleenhaltuunotetuista autonkäsittelytaidoista tai iloita parantuneesta vitaalikapasiteetista. Nyt tyydyn hämmästelemään sitä, miten yhteen viikonloppuun mahtui tuhatkunta tuntia ja aikaa tuntea kaikenlaista.

15 comments:

  1. Oh mitä kevään kuohuja! :( Rauhoittavia unia ja voimia sekä happea uuteen viikkoon!

    ReplyDelete
  2. Voi. Täältä sinulle lämmin virtuaalihalaus. Ja osanottoni teidän perheelle. <3

    ReplyDelete
  3. Voi Liina :(. Otan osaa.
    Ja voihan miten hyvin kuvasit olotilasi, sekavuuden? *turvallisen rutistushalin paikka*

    ReplyDelete
  4. Huh, raskas viikonloppu! Halauksia sinulle!

    ReplyDelete
  5. Kiitos, olette ihania! Tuntuu hurjalta etuoikeudelta, että tunnen teidät, jos kohta osan virtuaalisesti ja osan irl :')

    Jennijee, kiitos erityisesti happitoivotuksista, sitä todella koen kaipaavani!
    Bleue, sekavuus, sitä tämä juuri on.

    ReplyDelete
  6. Patojen purkautuessa ryskyy aina, mutta onneksi kaaos helpottaa (yleensä) nopeasti.
    Hyviä energioita ja voimia!

    ReplyDelete
  7. Joskus päivät on pitkiä. Ahdistus on ihan käsittämätön tunne, jos se ilmenee painona rinnan päällä. Sitä kun ei saa järkeiltyä pois, vain aika auttaa. Mutta hieno on myös se tunne, kun aurinko alkaa taas paistaa ja croissantit maistua. Voimia!!

    ReplyDelete
  8. Voi Liina, halaus täältäkin. Toivottavasti pian tulee kepeämpiä päiviä. <3

    ReplyDelete
  9. Kiitos myös te, olette ihan käsittämättömän ihania kaikki <3

    ReplyDelete
  10. Ei tässä aivokapasiteetin tilt-tilassa ole sanoja, mutta *nutistus* on aina käypä kommunikaatioväline. Toivottavasti tunneryöpyt alkavat tasaantua ja henki kulkea. Voimia ja elämäniloa! <3

    ReplyDelete
  11. Kiitos <3 Hieman on jo olo tasaantunut ja happi virtaa paremmin!

    ReplyDelete