Älkää nyt kaikki menkö, hei, ei tämä postaus oikeastaan liity juoksemiseen. Paljoa.
Yläkerran viehättävä naishenkilö viettää viimeisiä hetkiään siunatussa tilassa (tai ainakin näin oli vielä sunnuntaina, en minä päivittäin tilannetta tarkista.) Kerran kohtasimme ulko-ovella, kun allekirjoittanut suuntasi juoksemaan.
Puhe siirtyi nopeasti treeniin, sillä siitä puhe jne. ja sitä paitsi juoksemista hauskempaa on vain sillä keuliminen. Tietenkään viimeisillään raskaana olevalle ei kauheasti voi keulia, hänhän ehkä purskahtaa itkuun, koska ei voi juosta. Eikä raskaana olevien itkettämisestä tipu karmapisteitä.
Selitin juoksevani usein iltaisin tenavan nukahdettua. Keskustelukumppanini huomautti, sinänsä oikein asiapitoisesti, että äidin itseensä kohdistama huolenpito ei lopulta ole lapselta pois, vaikka tapahtuisikin lapsen valveilla viettämien tuntien aikana.
Vedin itseäni dunkkuun ennen kuin sanat "Se on vähän eri juttu sitten, kun..." ehtivät paremmintietävään hymyyn levinneestä suustani. (Turha sääliä, sain ansioni mukaan.)
Ensinnäkin "se on" -muoto on raivostuttava, vähemmästäkin pitäisi saada itseltään turpaan.
Toiseksi "se" ei tietenkään ole välttämättä kaikilla niin, vaikka meillä "se" nyt onkin juuri niin. Siis niin, että allekirjoittaneen ruuhkavuosiäidin mielenterveydelle on olennaista viettää aikaa myös lapsen kanssa. Että jos ja kun joinakin iltoina näemme kaksi tuntia illassa, saa olla ihan poskettoman hyvä syy*, että viitsin niistä kahdesta tunnista luopua. Niille tunneille on alisteista lähes kaikki muu.
Siksi siis juoksu. Se kestää tyynesti ja tyylillä, vaikkei olekaan ykkösprioriteetti aikatauluissani.
PS. Kävin kuusi tuntia sitten Lushin liikkeessä. Silmäni eivät ole vieläkään lakanneet vuotamasta enkä haista mitään. Miten te, rakkaat blogisisareni ja ehkä -veljeni, teette sen? Laitatteko pyykkipojan nenään?
* Äiti, ompeluseura, treffit miehen kanssa
Yläkerran viehättävä naishenkilö viettää viimeisiä hetkiään siunatussa tilassa (tai ainakin näin oli vielä sunnuntaina, en minä päivittäin tilannetta tarkista.) Kerran kohtasimme ulko-ovella, kun allekirjoittanut suuntasi juoksemaan.
Puhe siirtyi nopeasti treeniin, sillä siitä puhe jne. ja sitä paitsi juoksemista hauskempaa on vain sillä keuliminen. Tietenkään viimeisillään raskaana olevalle ei kauheasti voi keulia, hänhän ehkä purskahtaa itkuun, koska ei voi juosta. Eikä raskaana olevien itkettämisestä tipu karmapisteitä.
Selitin juoksevani usein iltaisin tenavan nukahdettua. Keskustelukumppanini huomautti, sinänsä oikein asiapitoisesti, että äidin itseensä kohdistama huolenpito ei lopulta ole lapselta pois, vaikka tapahtuisikin lapsen valveilla viettämien tuntien aikana.
Vedin itseäni dunkkuun ennen kuin sanat "Se on vähän eri juttu sitten, kun..." ehtivät paremmintietävään hymyyn levinneestä suustani. (Turha sääliä, sain ansioni mukaan.)
Ensinnäkin "se on" -muoto on raivostuttava, vähemmästäkin pitäisi saada itseltään turpaan.
Toiseksi "se" ei tietenkään ole välttämättä kaikilla niin, vaikka meillä "se" nyt onkin juuri niin. Siis niin, että allekirjoittaneen ruuhkavuosiäidin mielenterveydelle on olennaista viettää aikaa myös lapsen kanssa. Että jos ja kun joinakin iltoina näemme kaksi tuntia illassa, saa olla ihan poskettoman hyvä syy*, että viitsin niistä kahdesta tunnista luopua. Niille tunneille on alisteista lähes kaikki muu.
Siksi siis juoksu. Se kestää tyynesti ja tyylillä, vaikkei olekaan ykkösprioriteetti aikatauluissani.
PS. Kävin kuusi tuntia sitten Lushin liikkeessä. Silmäni eivät ole vieläkään lakanneet vuotamasta enkä haista mitään. Miten te, rakkaat blogisisareni ja ehkä -veljeni, teette sen? Laitatteko pyykkipojan nenään?
* Äiti, ompeluseura, treffit miehen kanssa
Tunnistan. Ja vaikka mä nyt vietän nuorimmaisten kanssa päivät, niin se ilta-aika koko perheen kesken on sekin sen verran arvokasta, että en mä siitäkään ihan hevillä tingi, täytyy olla todella poikkeuksellisen virkistävä vaihtoehto.
ReplyDeleteSe on pirun vähän: kaksi tuntia illassa. Meillä mies hoitaa tuon urheilupuolen, ja hänen kunniakseen on sanottava että on nyt keväällä vaihtanut aikataulutetut futistreenit juoksuun ja pyöräilyyn. Itse en toki lähtisi puoli kympiltä kahden tunnin lenkille.
ReplyDeleteMutta en kyllä lähde mihinkään muuhunkaan aikaan. Joten.
PS. En tee sitäkään.
Mä haaveilen juuri siitä, että pääsen juoksemaan, pyöräilemään, yliopistojumppaamaan ja ihan mitä vaan, kun vauva syntyy.. Mutta saas nähdä, kuinka nimimerkki kolmen äiti jaksaa lähteä mihinkään..
ReplyDeleteMies juoksee juuri niitä puoli kymmenen lenkkejä ja sunnuntaifutiksia, joten olisi "jumppaoikeuksia" oikein varastossakin, mutta katotaan.....
Mä olen varovasti alkanut spekuloida elämälläni työssäkäyvänä henkilönä, ja ihmettelen missä välissä voi jotain harrastaa. Kun ne illat on oikeasti pelottavan lyhyet. Aion työmatkapyöräillä kesän himona, koska en tiedä onnistuuko se sitten kun pitää raahata lapset päiväkotiin. Iltalenkkeily ois ihan ok, mulla on yleensä virtapiikki klo 21-22 välillä, mutta siitä on vaikea rauhoittua unille. Tai ehkä mä en enää käy lenkillä, menihän tässä 1,5 vuotta ihan hyvin niinkin.
ReplyDeleteLeluteekki, niinpä. Jotenkin se lapsen puuhastelun seuraaminen tai vain möyrintäalustana toimiminen on yhtäkkiä maailman tärkeintä ja terapeuttisinta hommaa.
ReplyDeleteTäti-ihminen, huomasin vähän liioitelleeni: huonoinakin iltoina sentään yleensä 2,5h! Ja joka toinen viikko nelisen tuntia illassa. Plus viikonloput, tietenkin. Vähän se on silti. Ja oma valinta, mutta oma valinta on sekin, että siitä vähästä en enää tingi.
En minäkään puoli kympiltä lähtisi, jos ei ysiltä pääse matkaan viimeistään, on kaikki menetetty!
PS. En minäkään, enää ikinä.
Taikinanaama, ehkä sitä sitten juoksee freudilaisittain karkuun? ETENKIN jos nimimerkki kolmen äiti viettää päivänsä kotona kolmen kanssa.
Meillä jumppaoikeustili taitaa olla miehen eduksi nyt, kirottua.
Jennijee, mä olenkin kuullut tuosta! Siis että urheilun jälkeen olisi vaikea rauhoittua! Kerro ihmeessä lisää, munsta se kuulostaa samalta kuin osaisi hengittää veden alla :D
ReplyDeleteTerveisin nimimerkki "Jos urheilen aamuisin, nukahdan työpaikalle".
Kai se niin olisi, että johonkin olisi hyvä vähän jotain urheilua ängetä, mutta viikonloppukin tuppaa olemaan hieman lyhyt, jos sen sinne jättää. Ei tämä tosiaan ihan simppeli kuvio ole, vaatii aika paljon hampaan puremista tämä iltalenkkeily välillä.
eikö se supermarjo lenkkeillyt lastensa kanssa? laps liekaan vaan ja lenkille!
ReplyDeleteKuka supermarjo? Onko se joku Teräsmiehen sidekick?
ReplyDeleteJos on, niin sen lapsikin lienee superlapsi. Meidän yksilömme juoksee vain äitiään karkuun. Muutoin etenemisnopeus on mallia "tutkailu". Siihen liittyy kaikenlaisten asioiden tarkastelua ja niille vilkuttamista :D
Mä täällä pähkäilen sitä, että kun ne työpäivän jälkeiset tunnit viettää lapsen kanssa ja sen jälkeen lähtee kauppaan/treeneihin/juoksemaan, niin mites se parisuhde..?
ReplyDeleteTää nyt ei sinänsä ole ongelma, koska en käy yhtään missään ja saadaan molemmat viettää laatuaikaa omilla koneillamme lapsen mentyä nukkumaan. Spekuloin vaan että miten sitten mahtaa käydä, kun muutan kaikki elämäntapani ja ryhdyn himourheilijaksi? Tai jos sittenkin vaan palaan treeneihin, joista olen erinäisten elämänvaiheiden takia ollut pois pitkään..?
Supermiehen sidekick :D vauvakin säikähti kun niin kovasti nauroin. Se oli se joku tanssiryhmän pitäjä vai mikälie jonka lapsetkin vaan harrastaa ja sossukin kävi tutkimassa että harrastaako liikaa. Joku reality-homma.
ReplyDeleteNyt on pakko paukutella henkseleitä, kolmivuorotyöstä on kerrankin joku hyöty. Nimittäin kun lapset on koulussa niin niitä ei voi pitää kotona omina arkivapaina tai ennen yövuoroja vaikka haluttaisi. Mutta sitten voi tehdä kaikki OMIA juttuja kuten vaikka urheilla :) Tosin nythän meillä on taas tollainen tuleva päiväkotilainen joka varmaan muljuaa täällä mun kanssa arkisin jos oon vapaalla eli mä varmaan harrastan säännöllisesti liikuntaa seuraavan kerran kun se on eskarissa.
Kaikilla vanhemmilla on oikeus silloin tällöin omahyväisesti tokaista erilaisia totuuksia aiheesta "Sitten kun sulla on omia lapsia, niin"! Voin sanoa, että moni noilla sanoilla aloitettu juttu on osoittautunut paikkansapitäväksi omien lasten myötä. (Ja jos en saa päteä vanhemmuuden tuomalla ylemmyydellä, niin millä sitten? ;) )
ReplyDeleteHeh hee, mä inhosin noita "se on..." tai "sit kun sulla on lapsia..." mutta totta tosiaan, moni asia on valjennut vasta oman lapsen myötä.
ReplyDeleteMä olen myös miettinyt mitenkä yhdistän työn, lapsen ja urheilun. Koska uskon, että töistä on kova kiire viettämään aikaa lapsen kanssa, niin silloin tosiaan ainut vaihtoehto on tuo lapsen nukkumaanmenon jälkeen. Kuten Jennijee, mäkin olen suunnitellut joko pyöräileväni tai juoksevani töihin tai takaisin ainakin muutaman kerran viikossa. Mutta saapa nyt sitten nähdä, kuinka paljon on motivaatiota, ainakaan talvella.
Tällä hetkellä kun olen kotona, juoksulenkki on mun OMAa aikaa, mutta olen miettinyt voisiko lapsen jotenkin yhdistää siihen lenkkeilyyn sitten kun palaan töihin. Ehkä jo vuoden päästä lapsi voisi tulla mukaan pyöräilemään...Ehkä meno ei ole vielä kovin kaksista.
Pakko tarkentaa, että inhosin itsekin kaikkia niitä "kyllä sä sitten tajuat" -ohjeita, joita sain. Ihan yhtä paljon inhoan nykyisin lapsettomien lastenkasvatusohjeita. :)
ReplyDeleteHeipähei Liina, huastoin sinnuu blogissani. Jätä omaan arvoonsa jos ei nappaa :). Tylsistytti perjantai niin painoin vihdoin nappia Julkaise, napin poista sijasta (siis mietin julkaisenko koko naiivia tekstiäni, juu on taas kausi "itsetunto nollissa"! Hmh!)
ReplyDeleteRauhoittavaa vkonloppua teille :)!
Hoo, anteeksi kun kommentteihin vastailu on jäänyt! Tässä on nyt ollut kaikenlaista.
ReplyDeleteSikuriina, tuossahan tuo vielä roikkuu :D En tiedä, mä en ole ikinä ihan ymmärtänyt, mitä tarkoitetaan parisuhteen ylläpitämisellä - tai ehkä jollain tasolla joo, mutta ... me viihdytään arjessa yhdessä, tai mä viihdyn ainakin, eikä me kauheasti silmiin muutenkaan tuijotella. Mies tuntuu ihan tyytyväiseltä siitä, että mä oon tyytyväinen :D
Kukkavarvas, herttinen mikä tyyppi, kuulostaa pelottavalta tämä Super-Marjo :D
Kolmivuorotyö kuulostaa itse asiassa paikoin ihan hyvältä. Paitsi päiväkoti-ikäisen kanssa homma on toki vähän erilainen. Mutta on silti ihan viisautta nähdä olosuhteissa hyviäkin puolia.
Maija, mä luulin, että tuo on se varmin tapa saada turpaan muiltakin kuin itseltään :D Ja sitä paitsi, ei ne jutut koskaan mene jakeluun ENNEN KUIN ON ITSE KOKENUT NE. Ihan turhaa siis, joskin viihdyttävää ;)
Mua ei nykyään niin haittaa lapsettomien lastenkasvatusohjeet. Niistä voi joskus saada ideoita. Tai sitten ei. Mutta ei kaikki perheellisetkään yleensä kovin tarkasti haista sitä ohjeistamansa perheen tilannetta, joten ihan samaa kamaa ovat ulkopuolelta tulevat neuvot minun silmissäni.
Aivan tavallinen kotiäiti, talvella mun mielestä on tavallaan ok linnottautua kotiin keräämään rasvakerrosta. Kyllä silloin motivaatiota kysytään vähän eri tavalla, koska sitten kun lapsi on mennyt nukkumaan, myös sohvalle rojahtaminen on omaa aikaa.
Mutta toivoa on! Urheiluun voi jäädä koukkuun! Sitten on pakko mennä vaikka voisi rojahtaakin!
Bleue, hahaa, mä vastasin haasteeseen! Mutta ei sun itsetunnon pitäisi kyllä olla nollissa, siihen ei ole YHTÄÄN syytä. Oot ihan huippu!