03 April, 2013

Minä itken, sinä ohjaat, niin kuin tanssi matka käy

Siinä vaiheessa kun lapsi syntyi, en ollut ajatellut laulamista edes konseptin tasolla.

Oli nimittäin niin, että melkoisen monta vuotta lauloin vain juomalauluja, ja niitäkin joko tukevasti humaltuneena tai ainakin aikomuksenani pian humaltua tukevasti. Opiskelin TKK:lla, jossa viidakon vanhan sananlaskun mukaan teekkari laulaa mieluummin kuin hyvin (ja oman tulkintani mukaan ennen kaikkea nähdessään snapsin.)

Imetyshommissa snapsi olisi ollut huono kurkunkostuke, mutta olin muutenkin jättänyt terävien nautiskelun opiskeluvuosikymmeneni ensimmäiselle puoliskolle.

Yhtäkkiä sylissä oli nyytti, ja olan takana joku mummoksi muuttunut henkilö, joka vaati nyyttiä syliinsä ja lauloi sille Vaarilla on saari. Ja katso! nyytti rauhoittui ja nautti ilmeisesti kuulemastaan. Nöyrryin minuuteissa ja opettelin biisin vaareista ja saarista ja harakanpesistä.

Sittemmin opettelin monta muutakin lastenlaulua, kuten (mutta ei pelkästään) Raparperin alla, Tiku ja Taku, Tula tullalla, Suutarin emännän kehtolaulu, Polkupyörä (Mummolaan kun pyöräilemme), Mustan kissan tango, Eikä me pienet koiranpennut, Hopoti hoi, Mörri Möykky, puuh - puuh ei ollut laulu, se oli vain ... puuh.

(Talouteen saapui jopa laulukirja, kuten Bleuen tontilla kerroin. Valitettavasti en edelleenkään osaa lukea nuotteja. Sävelen on siis löydyttävä selkäytimestä tai YouTubesta.)

Yhtäkkiä ääneen hoilottaminen on ihan luontainen toimenpide. Kyllä ei ujostuta, eikä edes pienen pientä hiprakkaa vaadita. Nykyään saan myös iloiset aplodit lapselta. Olenkin hieman huolissani hänen sävelkorvastaan, mutta ehkä hän on vain kovin kohtelias.

No, hauskaahan se vain, eikö?

Ei. Liikutun lastenlauluista ihan kauheasti. Ensimmäinen laulukerta mitä tahansa saa minut itkemään.

En tiedä, mistä lapsi luulee kaikkien hänelle laulamieni laulujen kertovan, kun veivaan niitä ääni väpättäen; ajattelee varmaan, että mummolaan fillarointi on jotain, mitä tulee viimeiseen asti välttää.
Tuutulauluja meillä ei em. syystä lauleta. Ne saavat allekirjoittaneen aina ajattelemaan kuolemaa.

Itse on poljettava ja ohjattava kun mutsi vaan vetistelee tuossa.
Harjaannus tuo onneksi mukanaan tietyn paatuneisuuden. Kärttyisillä automatkoilla voin nykyään vetäistä puolen tunnin viihdesetin juurikaan itkemättä. Lapsikin usein lopettaa itkun. Muu olisikin aika surullista.

17 comments:

  1. Voi että kun kuulostaa tutulta. Itsehän kuulun myös - valitsemastani alasta huolimatta - ns. lauluäänellisesti haasteellisiin ihmisiin, ts. ääneni kuunteleminen kauemman kuin kymmenen sekuntia kerrallaan on haaste puukorvaisimmallekin ihmiselle. En myöskään laulanut ennen muksun tuloa, muutoin kuin vahvassa humalatilassa.

    Nykyään laulan aika paljon, vaikken enää niin paljon kuin tenavan vauva-aikana. Vauva-aika taas sijoittui sairaalaan ja siellä itketti paljonkin, joten tietyt laulut - ne tuutulaulut, esim. - itkettää vieläkin. Toisaalta siellä oppi laulamaan aika äkkiä piittaamatta siitä kuuleeko joku ja mitä se joku ajattelee. Siitä on tietenkin hyötynyt valtavasti nyt myöhemmin, koska on se nyt urpoa, jos ei musiikkipedagogi laulaa uskalla.

    Luulen melkein, että se lapselle laulaminen on jotain lähes sisäänrakennettua. Luonnollinen tapa ilmaista, että "hei, se on sun mutsi tässä, tunnistat varmaan äänen". :)

    ReplyDelete
  2. Äänellään se variskin laulaa - tätä siteeraan noin omasta puolesta. Mä en ole kyllä koskaan ujostellut laulutaidottomuuttani, mutta nykyään voin laulaa ihan ongelmitta esim. bussissa; mä olen päätellyt sen niin, että kyllä munkin laulua sentään mieluummin kuuntelee kuin lasten huutoa. Tosin, kun mulla ei sitä sävelkorvaa ole, niin voi olla että erehdyn.

    Ja hei, mun lapsi (se joka puhuu jo ymmärrettävästi) sanoi tässä yksi päivä, että mun pitäisi mennä johonkin laulukilpailuun, kun osaan niin hyvin laulaa. Sittemmin kyllä ilmeni, että se tarkoitti lähinnä sitä, että osasin ihailtavan hyvin ulkoa "Soihdut sammuu". Mutta jos siitä järjestettäisiin kilpailu, niin voisin mennä.

    ReplyDelete
  3. Me naureskeltiin joskus, että lapsi varmaan kuvittelee elämänsä olevan läpilaulettu musikaali. Meillä vähemmän lauletaan mitään oikeita lauluja, mutta lapsen kanssa puuhaillessa tulee laulettua kaikki mahdollinen. Tänään huomasin yksin leikkipuistossa laulavani suureen ääneen jotain noloa hepoista ja koppotikoppoti, ja lähistöllä notkuvat teinit katsoivat hieman oudosti. Pitänee lopettaa.

    Unilauluksi jollotan ensin Oravanpesän ja jos ei se tehoa niin sitten Sinisen unen ja jos ei sekään tehoa, niin tosi monotonisesti ja haukotellen Nuku, nuku nurmilintu. Ja muuten vedetään muutaman kerran päivässä Polkupyörä. Aion tulevaisuudessa laajentaa repertuaaria, alan itsekin kyllästyä, lapsesta puhumattakaan.

    ReplyDelete
  4. Moon Mamma, mahtavan reipas alan valinta! Mutta voi ei tuo sairaala! Mua alkaa itkettää NYT kun ajattelen sua laulamassa lastenlauluja sairaalassa. Tai ketään äitiä. Mutta enimmäkseen sua. Universumissa on paha virhe, kun sellaiseen joudutaan.

    Onneksi ette enää ole sairaalassa. Toivottavasti ei enää kauheasti itketä.

    On siinä laulussa jotain tosi alkukantaista todella, se tulee jotenkin niin kyselemättä vauvan myötä :)

    Leluteekki, haa, olet selvästi laulun tiellä pidemmällä kuin minä! Itse vielä väristäisin ääntä muista syistä kuin itkusta, jos ihan bussiin joutuisin. Mutta melkein mikä tahansa muu käy kyllä.

    Ihana kohteliaisuus :D Itsekin epäilen, että suurin avuni on norsun muisti, mitä lyriikoihin tulee, mutta taito se on sekin, kele. Eipä tarvitse laulaa pelkkää ompompomia sanojen tilalla.

    Siina, minä laulan lähinnä oikeita lauluja, koska nolostun itse itsekeksimistäni. Se on vähän typerää. Tosin sitten lallattelen jotain itsekeksimääni pottalaulua, jossa bonus on, että nyt lapsikin laulaa sitä. Hän ei tosin laula "potta, potta..." jne. vaan "hoppa, hoppa..." joten suhtaudun massiivisella toiveikkuudella siihen, ettei päiväkodissa ole vielä kuultu sävellystyöni kauneinta kukkaa. Tai ainakaan tajuttu, mistä on kyse.

    Minä voin laulaa Oravanpesän ja Sinisen unenkin voin laulaa, jos oikein terästäydyn, mutta Nuku, nuku nurmilintu on tyystin pannassa. Ehdottoman kielletty.

    Polkupyörään ei sen sijaan voi kyllästyä, tänään kuuntelin sen töissä YouTubesta ehkä 30 kertaa :D Lapsettaa :D

    ReplyDelete
  5. Haha meillä on myös ollut melkoista musikaalielämää varsinkin esikoisen vauvavuonna, koska oikeasti laulu auttoi tosi moneen arkipuuhaan, kuten syöminen ja pukeminen!
    Musiikki taitaa kutitella mysteerisiä paikkoja aivoissamme.

    Pakko lisätä vielä, että aamulla esikoinen tuumasi "hmm aamumusiikiksi sopii tietenkin Griig (grieg)!" ja laittoi sen soimaan.
    Kerran taas mieleiseltä reissulta palattuamme esikko laittoi musiikin päälle ja totesi: "Laitoin musiikin päälle, ettei minua tai (siskonnimi) ala itkettämään!" (ilmeisesti ettei tullut ikävä) :)))

    ReplyDelete
  6. Voi, mäkin niin usein liikutun! Erityisesti jos oma äiti tai mummo laulaa omille lapsille.

    Mä olen toivoton sanojen kanssa. Olen laulanut Sinistä unta noin 900 kertaa, ja saatan vieläkin kesken kaiken unohtaa sanat, jos ajatus lähtee harhailemaan. Mulle pitäs olla sävel ja sanat. Ehdottomasti ostan bleuen vinkkaaman kirjan+säestyksen!

    Ekan kanssa tuli lauleskeltua enemmän. Pienempi on aina niin ihmeissään ja iloinen, jos vähän lauleskelee. Onneksi se pääsee syksyllä päiväkotiin, siellä lauletaan. ;)

    ReplyDelete
  7. Meillä kanssa lauletaan aika paljon - ja myöskin naureskeltu sille, että laps varmaan luulee laulamisen olevan ainoa kommunikaatiometodi. Erityisesti alkuaikoina veisasin sille jatkuvasti jotain, pääosin cover-bändimme biisejä, jotka osasin ulkoa. Jossain vaiheessa jähmetyin kyllä hetkeksi näkemään itseni ulkopuolisen silmin: äidillä kantoliinassa vauva, hoilottaa kurkku suorana lady marmeladea ja tanssii tahdissa tiskatessaan. Mutta mitäpä tuohon, laps viihtyi, minä myös :)

    Nykyään laulut on enemmän lastenlauluja, joita pitäisi kyllä opetella selkeästi enemmän. Muistan erään kaverin sanoneen, ettei ensimmäisenä kolme kuukautena voinut laulaa lapselle lastenlauluja, koska pala nousi aina kurkkuun. Pohdin tossa ihan vähän aikaa sitten, että laps on nyt kohta 9kk ja mulla nousee edelleen. Ei onneks kaikista, mutta täysin randomilla monista (ja siis oikeasti ei mistään surullisista biiseistä edes!). Hyvä kuulla, että tätä saattaapi olla odotettavissa vielä pitkään!

    ReplyDelete
  8. Niisk, hellyyttävä postaus. Ja niin totta. Jonkinlainen karjalainen itkijänaisten perinne siis elää meissä äideissä ;)

    Mutta mun kelpaa lauleskella kun mies pysyy sävelessä vielä huonommin. Ja saa siitä suoran palautteen. "Isä älä laula!" (kuopus) Ja esikoinen, diplomaattisemmin vähän nuorempana, vastasi kieltämättä hieman haeskelevaan kysymykseen "Laulaako isä hyvin?"

    - Isä laulaa lujaa.

    Mä keksin usein omia sanoja, koska en muista oikeita. Enkä aina säveltäkään. Mutta muuten tosi osuvasti.

    ReplyDelete
  9. Bleue, oi miten sivistynyt esikoinen teillä! Meillä lapsi ei taida kuulla kuin Bachia satunnaisesti :D

    Mutta ihanaa, että pieni ihminen tunnistaa jo musiikin vaikutuksen mielialaan ja osaa hieman ohjailla toimintaansa ja fiiliksiään sen avulla! Huikea juttu :)

    Jennijee, saattaa mullakin joskus mennä sanat sekaisin, jos ajatus harhaa, ja sitten tapahtuu kaikenlaista outoa, mutta nykyisin pyrin hieman keskittymään kun laulutuokioita on harvemmassa.

    Musta oli jännä kun lauleskelin joulun jälkeen muksulle yhtä niiden päiväkodin joulujuhlaan harjoittelemaa biisiä. Lapsi ilahtui siitä joka kerta ihan poskettomasti: tuttu biisi kotona esitettynä oli siitä jotenkin IHANAA. Hauska pieni lapsi.

    Lydas, vau, multa ei lähtis Lady Marmalade kurkku suorana :D Sehän vaatii jo laulutaitoa. Mutta ihan mahtavaa, että sulta löytyy.

    Joo, palakurkkuisuus ei ole aivan merkittävästi vähentynyt viime aikoina. Argh.

    Täti-ihminen, sellaisia me kaikki ollaan, vaikkei edes suku ole Karjalasta päin!

    Melko reilua palautetta lapsilta :D Meillähän lapsen isä ei suostu laulamaan, mikä on vainoharhaa herättävää. Epäilen sen laulavan salaa tosi hyvin ja kuuntelevan mua arvostelevasti :D

    ReplyDelete
  10. Liikuttuja täälläkin käsi pystyssä. Etenkin ensi kuukausina oli ihan mahdottomuus laulaa unilauluja, kun liikutti. "---Linnut laulain taivasalla saattaa hänet iltasella unien kuu-ul-talaa-hhaasnniiiiif-aaan-byääh". Ja sitten kun löytyi iltahuuto, niin talouden toiseksi veteraaneinhan iltahuusi mukana siinä laulaessaan. Ei enää liikutuksesta vaan jostain symbioosihormonista, joka noin vaan pyytämättä ja yllättäen avasi kyynelkanavat. Phuuh.
    Julkilaulamisen nolous on kyllä tiessään. Joulun alla, kun lapselle kelpasi nukkumavälineeksi vain liina ja hankia tarpova äiti, kuljin ympäri lähialuetta hytkyen ja laulaen.

    ReplyDelete
  11. Mitä ihmettä?! Mä en laula sun listalta mitään!! En edes tiedä niitä kaikkia. Mut toisaalta - lapseni on rokkimiehiä ja pitää Klamydiasta. Levy on sittemmin piilotettu kun viidennen biisin kohdalla tulee v-alkuisia. Enkä ole myöskään kertonut bändin nimeä lapselleni. ;)

    Mutta täytyy kyllä sanoa, että muskareiden parasta antia ovat olleet sieltä tarttuneet laulut. Olen myös erinomaisen hyvä keksimään omia lauluja ja sanoituksia - sävel menee luonnollisesti nuotin vierestä. Mutta jos se onkin diplomi-insinöörien ominaisuus, niin miksipä potkia tutkainta vastaan. ;)

    ReplyDelete
  12. Annukka, nyt en sitten yhtään keksi, että mikä biisi tuo on ja nolottaa kauheasti :D Mutta juuri noin siinä käy. Unilaulut ovat pahimpia.

    Tässä tosin samalla käy ilmi, että meillä on aivan harvinaisen hyväuninen lapsi. Minun on pitänyt ehkä kerran stepata lapsi kantoliinassa, ja silloinkin riitti sisätila.

    Pilami, jos teillä ei olisi sitä koiraa, epäilisin ihan vain Klamydian perusteella, että olet eräs toverini. Noh. Itsehän kyllä yritin joskus esittää pienokaiselle myös niitä juomalauluja, mutta isänsä mielestä se oli sopimatonta.

    Jännä, millaista musikaalista lahjakkuutta äitiys tuokin muassaan :D Myös diplomi-insinööreissä :D

    ReplyDelete
  13. Se on "Laulu oravasta", aloitin tällaisella kevyellä osastolla. :) Iltasaduksi ensin Seitsemän veljestä ja sitten ehkä Alastalon salissa?

    ReplyDelete
  14. Annukka, mä tiedänkin sen nyt! Olen kuullut sen miljardi kertaa jonkun laulamana. Mutta kenen, missä? Muisti on mennyttä.

    (Jätin tässä sairaslomapäivänä muutamana reteästi ruokakassin koiran viereen ulos, ja kipitin itse apteekkiin. Muisti todella on mennyttä.)

    Seitsemään veljekseen varmaan taintuu vauhdilla :D

    ReplyDelete
  15. Koira varmasti vahti kassia reteänä. :D
    Mä pakastin pinnit tässä taannoin. Ja toissapäivänä olin kasannut Stockan leipomo-osastolla herkkuja, kassalla huomasin olevani liikkeellä ilman rahapussia.

    ReplyDelete
  16. Hehe, kerrottakoon, että mä en edes tiennyt meillä olevan tuota Klamydian levyä ennenkuin juniori pisti sen soimaan. Tullut miehen kanssa kaupan päälle.

    ReplyDelete
  17. Annukka, mitä vielä, se olisi luultavasti diilannut sen ensimmäiselle ohikulkijalle, jolla on tyttökoira :D

    Meillä on selkeesti sama tauti. Niisk.

    Pilami, ai sellainen kylkiäistuote! Meillä havaittiin vain outoa levyhyllyssä tapahtuvaa kahdentumista, plus jonkin verran solvausta minun levyjäni kohtaan :D

    ReplyDelete