Asia, joka tuppaa nykyisin vituttamaan siinä määrin, että muutun ihmisestä ärsytetyksi valkohaiksi sekunneissa, on ruokailu. Ruokailu raskaana ollessa.
Ensin tämä vitutti vain yleisellä periaatteellisella tasolla. Verenpaine nousee väistämättä, kun MLL:n ja Sydänliiton yhteistuumin toimittama lässytin
Raskausajan ravitsemus ja liikunta sormi koholla selittää, että raskausaikana päivittäinen viineri vaihtuu kotipullaan, kotipulla terveellisiin hedelmiin - ja sitä rataa. Päivittäinen viineri, mikä se sellainen oikein on? Täysin vieras konsepti. En tunne ketään, joka söisi viinerin joka päivä. Ja jos nyt kerran vuodessa haluan viinerin, syön viinerin, en kotipullaa.
(Sitäpaitsi läpykän kuvat "terveellisestä ruokavaliosta" ovat niin aneemisia, että heti alkaa tehdä mieli pitsaa. Voiko salaateista enää ankeamman näköisiä saada (paitsi mädäntyneitä vihanneksia käyttämällä)? Mitä vikaa on kuvissa hekumallisista salaateista? Kai raskaana olevakin saa salaateistaan
nauttia?)
Rakkaat MLL ja Suomen Sydänliitto ry. Koen, että pidätte minua ehkä hieman yksinkertaisena.
Tämä alkuraskauden vitutus nyt ei kuitenkaan ollut mitään siihen verrattuna, mitä koettiin tuossa kuukausi takaperin kun a. jouduin sokerirasituskokeeseen (kuulunhan riskiryhmään "yli 25-vuotiaat ensisynnyttäjät") ja b. sokerirasituskokeessa löytyi lievä raskausdiabetes.
Raskausdiabeteksen lievään muotoon hoito-ohjeena tarjoillaan ruokavaliohoitoa, mikä sinänsä on ok. En ole kovin makeanhimoinen. Valitettavasti vain maitotuotteetkin pitäisi vaihtaa vähärasvaisiin. Tulkoon nyt ihan heti alkuun sanottua, etten oman kokemukseni perusteella usko vähärasvaisiin maitotuotteisiin. Empiirisen kokemukseni perusteella satunnainen koehenkilö (ie. minä) syö kevyttuotteita normaalirasvaisia enemmän. Lopputulos: rasvan määrä on vakio, lisäaineiden kohdalla koetaan innostava piikki.
Paksuna ollessaan ruoasta voi stressata mm. seuraavilla tavoilla:
- Mitä saa syödä? Yleinen stressitekijä, joka iskee kuitenkin, vaikka mitä olisi itselleen luvannut. Bonus: alkuraskauden aikana kaveri on helppo käräyttää kun se tilaa pihvinsä kypsänä. (Itse olen lopettanut pihvien syömisen. Inhottaa kohdella hyvää lihaa niin.)
- Mitä kuitenkin meni syömään, vaikkei olisi saanut? Ai kaikkien mielestä parmesan ei oo hyväksi? Ai tossa sämpylässä oli tuorejuustoa? Ai kanan kastikkeessa oli korvasientä? Hyviä aiheita kaikki unettomien öiden varalle.
- Mistä ainesosaa X? Erityisen vahvana kasvissyöjien ja vegaanien mielissä, mutta muutkin voivat toki miettiä, saavatko tarpeeksi rautaa / kalsiumia / D-vitskua / foolihappoa (mitä sekin on?) / muita B-vitskun alalajeja jne. (Jos joku keksii, mistä saa oikeasti ainesosan X joka tekee minusta Ryhmä X:n jäsenen, saa ilmoittautua.)
- Miten paljon on paljon? Kalaa pitää syödä, mutta ei liikaa. Rautaa pitäisi saada, mutta maksaruoalle rypistetään kulmia - voiko sitä syödä ja kuinka paljon? Raskausdiabeetikon bonustehtävät: paljonko hiilareita / hyviä rasvoja / protskuja on paljon? Ovatko kaikki hedelmät keskenään verrannollisia (entäs jos on persikkakausi)?
- Miten valmistaa näistä kaikista palapelin osasista ruokavalio, joka sopii lounasravintoloiden realiteettien kanssa niin hyvin yhteen, että joka päivä saa jotain syödäkseen?
- Miten valmentaa maistamaan jo kykenevää sikiötä kohdunjälkeisen elämän varalle, jos puolet niistä mauista, joihin haluaisi lapsen totuttaa, on ehdottomalla kieltolistalla?
Ei, se ei auta, että iloinen neljän lapsen isä kertoo vaimonsa syöneen "ihan kaikkea" jokaisen raskautensa ainana. Minä en tiedä, mikä vaimon mielestä on ollut "ihan kaikkea".
On tässä kaikessa jotain hyvääkin. Chiliä ei ole kukaan vielä tajunnut minulta viedä. Aion nauttia siitä niin kauan kuin vain voin.