#UMK15 Grande Finale

Terkkuja mökiltä. Raahasin höyrykäyttöisen tablettini maalle voidakseni jakaa UMK-huomioita, ilokseni, en välttämättä teidän iloksenne, mutta tästä ei tule ehkä mitään. Kun sanoin höyrykäyttöinen, tarkoitin sitä.

Voi myös olla, että päivän paras viihdehetki tuli jo murheiluruudussa, jossa murheilttiin mäkihypyn nykytilaa. Voi jessus mä sanon.

Alkushow on mykistävä. Yhtäkkiä muistan, että harkitsin hetken aikaa lippuskabaan osallistumista, mutta sitten jätin väliin (koska aioin olla mökillä) ja tunnen suurta kiitollisuutta. Että jätin väliin.

--

Jos kohta ei ala musiikki, kiusaannun. Pakko silti tykätä euroviisuvirkamiehestä, joka kuvaa Suomen viisuhistorian sanomalla "Hard Rock Hallelujah" eikä esim. "Finland zero points", mikä tavallaan olisi kyllä osuvampaa.

--

Shava on edelleen tosi hauska, tanssijat ovat edelleen ihan mahtavat, mutta tota ei tässä nyt oikeastaan ollut mitään uutta. PAITSI ETTÄ KOLMANNELLA KUULEMALLA TÄÄ TANSSITTAA MUAKIN. Voi saatana. Joku kummallinen aivomato iski, varmaan ensi viikolla tanssin töissä. Anteeksi vain jo etukäteen.

--

Takaoikealta kysytiin, onko Satin Circuksen laulaja lyhentänyt partaa. Jos näin on, se on vakava miinus. Toisaalta, miksen muista? Kai minun nyt hieno parta pitäisi muistaa.

(Tässä vaiheessa voitte kaikki hurrata kollektiivisesti: olin selvittänyt, että kommentaari tuli nimenomaan oikealta jo ennen ekaa kertsiä. Oikea ja vasen eivät kuulu vahvuuksiini.)

In a word: ei jatkoon. Parta takas.

--

Seuraavaksi Solju. Onko tämä Solju a) bändin vai b) artistin nimi?

Jos nyt ihan rehelliseksi heittäydyn, biisi ei innosta. En osaa sanoa, johtuuko se enempi biisistä sinänsä vai siitä, että just tämän tyyppinen musa ei yleensä innosta muutenkaan. Aloin jo lievällä kauhulla ajatella itse Euroviisujen finaalia, jossa on tämäntyyppisiä biisejä arviolta 23ˆ5, mutta toisaalta, siellä on myös Australia, että pakko kai se on katsoa.

Jos en keksi jotain hyvää syytä, kuten viime vuonna jolloin juoksin HCR:n ja menin baariin nuokkumaan.

--

Seuraavaksi sitten Järjestyshäiriö, joiden fanit olivat hioneet klikkikunnon huippuunsa ennakkotikitystä ajatellen. Ilolla ajattelen, miten ensi talviolympialaisia varten Järjestyshäiriön fanit antavat kuntohuipun ajoitusvinkkejä Suomen maajoukkueelle.

Kesäolympialaisjoukkue on menetetty tapaus, sori vaan.

Tää myös kuuluu sarjaan "lapselta sensuroitavat", sillä tuolla naisjäsenellä on vaaleanpunaiset hiuksut, mikä on ilmeisesti ipanan mielestä korkein ihmisyyden aste. Jos se näkee tämän, mun on vaikea selittää, miksi se EI SAA pinkkiä fledaa.

Voi olla, että olen mielikuvineni yksin, mutta vähän tulee sellainen olo, että Dingot on kuunneltu ja päätetty tehdä uusiksi se, mikä silloin joskuskin toimi.

"Konstailematon", sanoi takaoikea, kysyttyään ensin, että pitääkö tästä olla jotain mieltä.

--

Norlan El Misionarion biisistä takaoikea iloisena ehdotti, että jos se pääsisi Euroviisuihin, saisimme tietää tekstitettynä, mistä biisissä on kyse.

Sitä odotellessa veikkaus. Kertooko biisi:

a) Siitä, miten kylmä suomalaisella puistonpenkillä yleensä tulee
b) Seksistä, kuten tämmöset biisit käsitykseni mukaan lähinnä tuppaavat kertomaan
c) Universaalista kotomaan kaipuusta, joka saa kaikki Karjalaa ikävöivät tarttumaan luureihinsa öbaut nyt
d) Haikeasta tunteesta, joka väistämättä seuraa kehotusta mennä hammaskiven poistoon?

Fun, had by all. Enempi tykkäisin kyllä vauhdikkaammista rytmeistä.

--

Itävällan viisumainoksesta tuli mieleen se, kun eräs kollegani kerran sanoi: "Youre not as funny as you think you are".

--

Opera Skaalan nokkanainen vetoaa kansakuntamme rohkeuteen, ennakkoluulottomuuteen ja persoonallisuuteen. Fail.

Mutta sitten esitys.

JOKA ON EDELLEEN MAHTAVA! En tiedä enkä halua tietääkään mitään muuta näin järkyttävän, riemastuttavan absurdia. Oli pakko liimata silmämunat telkkariin, etten missaa yhtään glitteriä, savukonetta, tanssiliikettä tai laulajan ilmettä!

--

Jouni Aslak on vähän vaikea pala. Mun on vaikea niellä tätä tyyliä, mikä on vähän kummallista, koska nimenoman tässä skabassa ei ole kyse siitä, että pitäisi jotenkin olla artistin kanssa samalla linjalla. Mutta nyt on kyllä linjat niin ristissä, että tarvitaan sakset.

En mä niin biisistäkään piittaa, mutta tässä oli muistaakseni ihan jees tanssishow. Mistä ois ehkä iloa, jos esitysten ohjaukset keskittyisivät enemmän tanssiin - ja kyllä, se ois oikeasti ihan todella ok.

--

Seuraa puoltoista minuuttia punkkia. Pertti Kurikan Nimipäivät on ainakin ihan hyvällä asenteella liikkeellä. Saas nähdä, riittääkö biisi jatkoon. Olin pitkään sitä mieltä, että tää on ihan läpihuutojuttu, mutta olen ollut ennenkin väärässä, joskus 80-luvulla se taisi olla.

En vieläkään tiedä, mitä ajatella. Biisin takana nyt en ainakaan seiso, mutta eipä tää edelleenkään ole musiikkikisa.

--

Angelo de Nile on ihan valmis musikaalinumero. Tosin tuon taustaköörin leveät hartiat näin toisella katsomalla ehkä hieman hihityttävätkin, sen verran pökkelöön esiintymiseen ne on yhdistetty.

Onneksi sentään artistin katse on melko tiukka ja voitontahtoinen. Toivon tyypille ihan kaikkea mahdollista hyvää, mutta en kuitenkaan sitä, että biisi päätyisi Spotifylistoilleni.

--

Finaalin jälkeen alan havaita tämän vuoden UMK-kisassa sellaisen linjan, että "musiikki" on ihan sekundäärisessä roolissa tänä vuonna.

--

Olin jo menossa viemään kettuterrierin näköisen kotiskunkkimme ulos, mutta sitten muistin, että väliajalla on kahvin ja pullan sijasta luvassa SOFTENGINE, jota fanitan kera muiden kaltaisteni 16-vuotiaiden.

--

Okei. Tämä on Emma Salokoski. Kiva. MISSÄ ON SOFTENGINE??++

--

Tulosraatien systeemi herättää mussa kiusaantuneisuutta. Lähinnä siksi, että olisin toivonut ihan mitä tahansa muuta kuin lisää pitkitystä, mutta menköön. KOSKA RAKEL LIEKIN ILME KUN SOLJU SAI MARTOILTA 12 PISTETTÄ OLI IHAN SAMA KUIN MUN!

No NIIN, partakadosta huolimatta Satin Circus taisi viedä kansalaisraatien pisteet. Voin varmaan jo nyt luottavaisesti sanoa, että ensi vuonna tähän aikaan en googlaa, pääsiskö Satin Circuksen keikalle.

Mutta silleen tää on ihan kiva viisusimulaattori, että voin taas tuntea ärtymystä kun kansalaiset äänestivät väärin. Ja olla tarttumatta luuriin.

--

NO NYT SITTE SOFTENGINE! Ne vois vetäistä parikin biisiä, kiitos, hyvä juttu.

Hmph. Valitsemanne draamantäyteinen esiintymistapa ei nyt pure, Softengine. Ääni ja vimma, pistäkääpä tulemaan.

--

Käsienhieroskelua: tulokset selviävät!

Tää äänten esitystapa on jotenkin harvinaisen antiklimaattinen. Todella pitkittynyt ääntenilmoitustapa yhdistettynä yleisön masentuneeseen reaktioon tekee illasta ihan pannukakun.

Toistaiseksi voidaan sanoa, että viisuihin eivät mene Shava, niisk, Järjestyshäiriö, jee, ja Jouni Aslak, ihansama.

Veikkaukseni on nyt, että Satin Circus vie, Nimpparit on toisena ja Opera Skaala yllärikolmosena. Viimeinen saman tien vahvistuikin.

Oikeasti, eikö nuo juontajat meinaa itse nukahtaa lavalle tuota tikitystä kuunnellessaan? JA HEI, OLIN VÄÄRÄSSÄ VEIKKAUKSESSANI! Voittoon rynnistivät Nimpparit.

Jopas.

Ensi vuoteen. Ehkä.

Helvetin helppo syyttää

Erään toverin FB-seinältä (kiitos sinä ihana inspiraationlähteeni!) huomasin väitteen, että ei hormoneitakaan voi aivan kaikesta syyttää.

Mutta miksi muka ei voisi? Minä ainakin syytän hormoneita iloisesti kaikesta. Ja luullakseni usein aivan syystä. Ne perkeleet. Paitsi urheilunjälkeinen endorfiini. Se enkeli.

(Tarkennan ennen kuin jatkan, että tiedostan kyllä lähes kaikkien elintoimintojeni olevan hormoneista riippuvia. Ilman hormoneita ei toimi suunnilleen mikään. Mutta kyllä te silti tiedätte, mitä tarkoitan.)

Noin keskimäärin raskaimmat (tai ainakin muistettavimmat) hormonimyrskykokemukset koin silloin, kun olin juuri saanut vauvan. Esimerkiksi se kolmen kuukauden kohdalla tullut hormonaalinen vauvakuume oli kamaluudessaan viittä vaille laiton. Toinen - en muista olenko tästä jo kertonutkin, mutta en anna sen estää itseäni - oli se, miten tuohon aikaan koin kaikenlaisen alkoholinkäytön hyvin uhkaavaksi. Siis että jos mies joi oluen, olin ihan että nyt se humaltuu ja lapsemme lapsuus menee pilalle ja voi kamala aikooko se nyt juoda kokonaisen oluen? Siinähän on kolme desiä!

Ei järjen hiventä, minkä itsekin tiesin. Mutta järki oli tiputettu peleistä jo liigavaiheessa.

Vuotta 2010 voi myös muistella rakkaudella. Mutta ehkä ei sittenkään viitsitä. Tulin silloin kolmesti paksuksi. Anteeksi vain kaikki, jotka tunsitte minut silloin.

Nyt olen tässä katsonut peiliin tutkivasti ja todennut, että voi olla, että hormonitoimintani on vielä hieman sekaisin, kiitos vain loka-joulukuu 2014. Never forget! Elämäni tuntuu välillä sellaiselta hormonaaliselta vuoristoradalta, jota mainostetaan saatesanoilla: "All fun and games till somebody loses an eye."

Eikä tässä nyt puhuta vain piikeistä. Ylipäänsä se tunne, joka imetyksen jälkeen tuli - siis tiedättehän, se, jossa oli ikään kuin joku muu vähän aikaa ja nyt yhtäkkiä jälleen oma itsensä - se oli tosi hurja. Vielä hurjempaa oli se, miten paksuillessaan ja noin muutenkin sen hyväksyi. Ja se jatkui tosi pitkään, ei se ollut mikään piikki. 

Jos siis oikeasti haluaa pelätä, ei kannata katsoa kauhuleffoja, vaan pohtia sitä, missä määrin minuus on minuutta ja missä määrin sitä on vaan hormoniensa vietävissä.*

Tehdäänpä pieni kysely. Hormonit, voiko niitä syyttää kaikesta?

a. Kyllä voi.
b. Kyllä ei voi.
c. Olen tyttö.

No? Koska voin odottaa vaihdevuosia?

P. S. En ole paksuna.

* Jos sekään ei pelota tarpeeksi, kannattaa lukea tämä opettavainen tarina siitä, miten nainen sai kuukautiset.

#UMK15 - miekat tanassa

Pääsin ruudun ääreen juuri sopivasti nähdäkseni, miksi UMK mainosti tänään olevan luvassa puolialastomia miehiä miekat tanassa. Lavalla siis Angelo de Nile, jonka biisi on IMAO ihan joka tavalla todella hämmentävä, vaikka kai tuolla helleeniläisestetiikalla pitäisi jotain saada anteeksi. Tosin nyt en voi olla miettimättä, miksei ole gallialaisestetiikkaa. Asterixilla voittoon!

(Kävimme syömässä kun osa perheemme jäsenistä vanheni, siksi moinen hassattu UMK-ilta. Oliko Solju ja toinen missaamani mistään kotoisin?)

--

Tämä Aikuinen, josta en tiedä siis hittojakaan, saa mun äänen ihan vaan olemalla mahtava artistihaastattelussa. Tai joka tapauksessa ei ihan järkyttävän kiusaannuttava.

--

Järjestyshäiriöstä tulee sellainen olo, että ne on lähinnä hakemassa näkyvyyttä uudelle jutulleen eikä niinkään Euroviisupaikkaa. En tiedä, mistä johtuu - ehkä siitä, ettei tällä biisillä ja tällä lavashow:lla mitään viisuja viedä, ei etenkään suomeksi. Mutta kyllä sillä varmaan pari klubia täyttäis.

En nyt tiedä.

--

Nyt sitten tulee puolisoni mielestä the odd one out. Mä en ole itse kyennyt näkemään mitään erityistä linjaa koko kisassa, ihan tää Pakarinen sinne sujahtaa muiden joukkoon.

(Tää miesjuontaja on kyllä melkoinen rokkikukko. Jostain syystä tykkään siitä. Ei kyllä varmaan pitäis.)

Koen ihan kauheaa kiusaantumista istuskelu/makoilupainotteisen esityksen vuoksi. Aaargh. Mutta taustatanssijat sentään osaavat hommansa, vaikka solistin lavaliikehdintä on ehkä pökkelön puolella.

Jatkoonhan tää varmaan silti menee.

--

Kertauksen aikana jaetut pikatuomiot näkemättä jääneille esityksille:

Solju: No isot oli silmät. Biisi turha.
Aikuinen: Sanaton. Olen. Sanaton.
Ida Bois: Biisi ei ole puhutellut mua yhtään missään vaiheessa, eikä keinun lisääminen muuta mitään.

--

Aikuinen on muuten ikään kuin musiikillinen vastine Alivaltiosihteerille! Rrrakstan. Siis konseptia. Biisistä olen yhä sanaton.

--

Välishöyssä Antti Tuisku, joka on pukeutunut vähän kuin joku sarjakuvasankari. Tarkoitan, että byysat vaikuttavat samalla tavalla fysiikan lakeja uhmaavilta, mutta mitäs tuosta.

Mies kysyi kesken Tuiskun riemastuneena, että saisko tätä äänestää jatkoon. Peto on irti! (Vakavasti puhuen, täähän on jotenkin ihan sympaattinen ja esim. silleen koreografisesti illan ihan ehdottomasti kiinnostavinta antia.)

(Milloin tulee seuraava kausi Dancea? MILLOIN?)

--

Jatkoon menevät Solju, jolle voisi finaaliin tehdä vaikka kiinnostavan biisin, Järjestyshäiriö, joka varmaan saa keikoille täytettä ja MITÄ HELVETTIÄ Angelo de Nile, en kestä, ihan parasta ja absurdeinta, kuolen nauruun.

Juuri, kun luulitte: juoksupostausten kosto

No niin, käsi ylös! Kuinka moni on odottanut hurmioituneiden juoksupostausten paluuta! NOH?

Koska minä ja juoksu, me olemme löytäneet toisemme uudestaan ja heittäytyneet taas intohimoiseen suhteeseen. Tää on musta erityisen hassua, sillä eihän tuolla nyt varsinaisesti ole mitenkään erityisen kiva juoksukeli: on todella liukasta ja aika usein myös tuulee niin, että hyvä kun eteenpäin pääsee (paitsi viime sunnuntaina, jolloin kompensoin kelin erinomaisuutta kaatumalla selälleni ja loukkaamalla pahasti arvokkuuteni*) mutta ei voi mitään. Nyt on selkeesti joku juoksuaika.

(Asiaan erityisesti liittymättä haluan tässä välissä kertoa, että intiaaninimeni on Hän, Joka Nauraa Omille Vitseilleen.)

(Senkin voin kertoa, että piskimme ottaa käsitteen "juoksuaika" kirjaimellisesti ja roikkuu juoksutrikoideni lahkeessa aina, kun yritän päästä ulos. Mikä helvetti sitä vaivaa? Tämä liittyy vain juoksulenkkeihin.)

En ole ottanut etenkään iltalenkkiohjelmaan vielä kauhean pitkiä kipaisuja, sillä yritän muistaa viime keväältä, että juoksukuntoa ei voi pakottaa. Ehkä siinä onkin sukseeni salaisuus - tulen ihan joka lenkiltä melkein ilosta hihittäen takaisin. Myös siltä pidemmältä kaatuilulenkiltä. Ja mikä hämmentävämpää, olen lähtenyt lenkille innoissani - useinhan koko homma on alussa melkoista pakottautumista eikä kiitosta välttämättä tule ennen kuin koko typerän urheilun saa lopettaa. (Oikeassa siis olet, Kukkavarvas, ei se tosiaankaan ole aina kivaa.)

Aloin jo varovasti visioida kaikenlaisia juoksutapahtumia, joihin aion osallistua. Viime keväästä viisastuin kyllä senkin verran, että vastaisuudessa ilmoittaudun tapahtumiin vasta edellisenä päivänä. Mutta nyt joka tapauksessa tuntuu siltä, että voisin kipaista ainakin Naisten kympin ja jos siellä on hauskaa (ja kelläpä väkijoukoista ahdistuvalla introvertilla ei olisi hauskaa 30 000 muun pinkojan seurassa) ja juoksu sujuu kevään mittaan muutenkin hyvin, ehkä voisin kokeilla puolikastakin. Mutta jos kokeilen puolikasta, menen Helsinki Half Marathonille enkä City Runiin. (HHM-reitti on kuulemma helpompi. Minä kyllä menen siitä, missä aita on mahdollisimman matala, ja jos ei ole matala, potkin sitä.)

Tämä on muuten ihan megalomaaninen miinus mitä näihin viime aikojen vauvapohdintoihin tulee. Lenkillä on ollut niin hauskaa, että ajatuskin kroppansa luovuttamisesta jälleen inkubaattorikäyttöön tuntuu yllättävän ärsyttävältä. (Nyt ei ole sitten mitään pakkoa heittäytyä vitsikkääksi, maailmankaikkeus.)


* Ahterini on onneksi sen verran ansiokkaasti pehmustettu, että muita vammoja ei päässyt syntymään.

#UMK15 karsinta 2

No terve UMK. Tanssijanne vaikuttavat päteviltä, lisää niitä.

UMK Bingo! Olen sanaton, mutta diggaan esimerkkitarjonnasta. Etenkin hanurista. Ei kun harmonikasta.

Rakel Liekki hämmentää mua EDELLEEN. Välillä ihan järkyttävän luonteva juontajamimmi muuttuu välillä ihan tolkuttomaksi pökkelöksi.

Mutta nyt sitten päästetään Siru kulkemaan kulisseihin.

--

1 Siru - mua tää nyt ei oikein lämmitä. Apua. En tiedä, mitä sanoa. Biisi ei oo mulle enkä riemastu lavashowsta. Tosin jos siis avokonttorimme radiossa alkaa tulevina kuukausina pläigätä tämä Mustelmat, en välttämättä yritä avata ranteitani hampailla - mikä onkin joskus ollut lähellä.

--

2 Shava - pakko rakastaa: Shavan jäseniksi synnytään. Ja Shavan jäseniksi jälleensynnytään. Suhtaudun näihin nyt jotenkin etkoja myönteisemmin, koska on sellainen olo, että olis kiva päästä bollywood-tunnille. Tai dance hall reggaeen. Mutta katotaan nyt vielä esitys.

No siitä ei voinut tulla KUIN HYVÄLLE TUULELLE! En nyt vieläkään osta biisiä, mutta lavalla oli melko riemastuttavaa menoa. Olenko muuten sanonut, että toi tanssiryhmä rokkaa?

--

3 Otto Ivar otti heti jonkun Euroviisubingohomman haltuun. Vähän tässä on kyllä yskimistä Shavan jälkeen - biisi ei oikein täytä lavaa, mutta yleisö sentään on ihan villinä. Sohvan toinen laita jotenkin tsäksättää tälle ärtyneenä, ilmeisesti ei tee vaikutusta sielläkään.

--

4 Eeverest. Meikä on ollut täällä silleen, että mikä vitun eedeeäm, että eikö sähköistä tanssimusaa ole ollut olemassa vaikka kuinka helvetin kauan, miksen tajua, mitä nyt taas, mutta nyt sit puoliso tuosta valisti, että teknoa sanotaan nykyään EDM:ksi ja se on nyt sit parasta mitä markkinoille on tullut glitterkynsilakkojen jälkeen.

JAA SE BIISI. En tykkää teknosta-by-any-other name, mutta enpä nyt saa biisistä paljon selvääkään. Esitys jää aika hentoiseksi vaikka laulajalla on kaunis ääni.

--

5 Opera Skaala - Tää on ihan järjetön konsepti, joten siitä on tietenkin pakko pitää. Olin vähän huolissani, miten tää toimii lavalla - näillä oli selkeesti paras video - mutta täähän on selkeesti ihan mahtava tää showkin. Parhaasta päästä tänään.

Jotenkin kyllä diggaan siitä, että oopperaa tuodaan nykyaikaan, ja jos se tehdään niin tuskin sitä nyt paremmin vois tehdä kuin viskaamalla pussillista glitteriä Herttakuningattaren niskaan ja lykkäämällä mimmi lavalle.

--

6 - Jouni Aslak. Tää saa pisteitä lähinnä siitä, että taustatanssikööri on otettu messiin. Biisi ei puhuttele, mutta lavalla kaikki on mietitty, alkaen siitä että mukaan on otettu hyvä rumpali ja paha rumpali.

--

Haastattelut ylsivät juuri ihan uudelle sfäärille kökköydessä.

--

Väliaikanumeron koko pointti oli selvästi lähinnä esitellä Krista Siegfridsin pyllyä, ja, no niin, mikäs siinä, kelpaahan sitä esitellä.

--

Jatkoon SHAVA! Jes!
Toisena finaaliin pääsee Opera Skaala! Oikeasti! Suomi vois pitää Euroviisut tänä vuonna IHAN YKSIN, koska kaikelle tälle järjettömyydelle ei voi löytyä enää mitään vastinetta muualta. Täällä myös epäiltiin, että näillä jatkoonmenijöillä äänestäjiä ei ihan kauheasti ole.
Kolmantena finaaliin Jouni Aslak. Plääh.

Äänestyksen tuotto, 37 euroa, lahjoitetaan sitten lyhentämättömänä Nenäpäiväkeräykselle! Muistakaa äänestää!

The jury is still out

Tässä on sitten joulun ollut ihan mukavasti aikaa mietiskellä, että oisko se toinen vauva hyvä vai ihan tosi hyvä idea. Raati - edes pääni sisällä - ei ole päässyt vielä mihinkään lopputulokseen. Erilaisia näkökantoja on esitetty.

Yksi ryhmittymä vaatii vauvaa heti, koska ne ovat ihania, tuoksuvat hyvältä ja ovat erityisen suloisia hamutessaan ruokaa. Sitä paitsi imettäminen on näiden mielestä hauskaa; tältä ryhmittymältä vie hieman uskottavuutta se, että nämä sekopäät kuvittelevat haluavansa kokea synnytyksen uudestaan. Jos se vaikka olisi nyt erilaista.

Toinen jaosto on usein myönteinen, koska meillä on tosi kiva perhe ja lapsi, joka on jo maailmaan saatettu, oli ihan parhaita ideoitamme. Tämän jaoston kanta kuitenkin muuttuu heti jos perheessä vaikka riidellään - ja meillähän ei mistään pikkuasioista riidellä, sillä kun minä olen mukana, kaikesta tulee isoa by default. Joka tapauksessa tämä jakomielitautinen sakki muuttaa kantaansa kuudesti päivässä.

Yksi sakki on sitten silleen, että ei todellakaan mitään vauvoja, kun yksi on saatu vaipoista ulos ja ilmaisemaan omia mieltymyksiään ruoan suhteen. Sitä paitsi vauvoja pitää pitää sylissä, eikä silloin voi kutimoida, ettei tökkää niitä puikolla silmään. Ja jos vauvaa ei tule, voitais lähteä vaikka pitkälle lomalle jonnekin kauas. Teknisesti ottaen toki sinne voisi mennä vauvankin kanssa, mutta se, mikä ehkä teoriassa on jollekin mahdollista ei todellakaan tule tapahtumaan minulle.

Aika iso koulukunta on sitten silleen, että tulee jos tulee, mutta asiasta ei tehdä minkäänlaista projektia.

Pään ulkopuolelta jotain mutinaa kuuluu välillä sukusolujen toiselta luovuttajalta, joka on sitä mieltä, että jos tulee vielä yksikin keskenmeno, saa kyllä piisata. Tästä satumme olemaan samaa mieltä: edes se osa minusta, joka haluaa vauvan ihan tosissaan ei halua sitä millä hinnalla hyvänsä. Ja se odottelu-vitkuttelu-labrakäynti-puhelinneuvottelu-Kättäri-Cytotec-päivystys-kaavinta -rundi on liikaa. Voi olla, että mun on pakko käydä se vielä joskus läpi, mutten silti suostu siihen kuin tasan kerran.

Lopputulema tästä kaikesta pääni sisäisestä älämölöstä on siis, että ken elää, hän näkee.

Mutta ehkä se on ihan hyvä niin.

Äiti on tyhmä

Ensiesitys näytelmälle "Äiti on tyhmä" nähtiin Herttoniemen teatterissa tänään. Yleisön kiihkeästi kaipaamia uusintaesityksiä on otettu iltaa myöten. Välillä käydään myönteisen puolella, eihän siitä näytelmälle saada draaman kaarta, että kaikki on vain synkkää.

Esitys sattuikin sopivasti päivälle, jolloin olo on muutenkin oikein monipuolisesti tyhmä.

Kävin silittelemässä kissaa. En ole oikein ikinä oppinut ymmärtämään kissojen päälle, kun saan niistä helposti jymäkän astmakohtauksen, mutta kun naapuri suhautti lomalle, oli pakko opetella. Ja kissa, sehän on kuin hassusti kuriseva koira, heti tuppaamassa syliin ja ruokaakin kerjäämässä.

Luulin, että ovat ihan toisenlaisia.

Olennaisinta oli kyllä, että kun yksi kappale katteja kiipeää syliin ja pontevasti vaatii tulla silitetyksi, sen tottelemisesta tulee hyvä mieli.

Pahastuisikohan naapuri jos menisin yöksi kissan viereen nukkumaan, lattialle vaikka?

Note to self: osta miesfarkut

Kävimme tässä Circuksessa, katsomassa Mark Lanegania. En ole lapseni syntymän jälkeen tainnut muuta olla katsomassakaan. Paitsi Leonard Cohenia. Ja Nick Cavea. Hyvä on, olen käynyt katsomassa kaikkia kaupungissani esiintyneitä mörisijöitä.

Ennen keikkaa mies osti kaksi kaljaa, koska hänellä on sellainen teoria, että Circuksessa pitää heti ostaa niin paljon juotavaa kuin jaksaa kantaa - tiskille ei toista kertaa tule pääsemään ilman tunnin jonoa.

(Minusta se on vähän pöljä idea, mutta olkoon.)

No sitten nojailin miksauspöydän aitaan nonchalantisti kuin kävisin kuulemassa rokkia viikottain, tyhjä lasi käsissäni, kun tunsin yhtäkkiä puolisoni molemmat käpälät vyötärölläni. Kiinnostuin heti: tiedätte varmasti, mitä sellainen tarkoittaa?

Aivan. Se tarkoittaa, että hän on saanut kaljapullonsa lykättyä jonnekin. Ja minulla oli yhä lasi käsissäni.

"Missä ne sun pullot on?" tivasin.
"Takataskussa!" kuului iloinen vastaus.
"Takataskussa?"
"Niin. Vasemmassa takataskussa", tarkensi puoliso.

Kopeloin. Totta puhui. Kaksi kaljapulloa mahtui vasempaan takataskuun.

Naisvaatteissa on kyllä jotain vikaa.

#UMK15 - liveish

Syistä, joihin en nyt tarkemmin välitä mennä, pääsin katsomaan ensimmäistä UMK-alkuerää kun kolmatta tai neljättä artistia esiteltiin. Pihka ja myrsky tjsp kikattelivat kulisseissa kulkiessaan lähes uskottavasti, ja samalla selvisi syy turvonneelle lähetysajalle.

(Sivumennen sanoen katsoin kyllä UMK-etkot viikko sitten ja voinkin nyt julistaa skabojen tämänvuotiseksi voittajaksi etkojuontaja Aino Töllisen, joka oli niin mahtava, että pieksee takuulla kenet tahansa riippumatta siitä, miten mahtavia esityksiä vielä on tulossa. Valitettavasti muuta mahtavaa ei ole tulossa.)

Ai mutta se Pihka ja myrsky! Ohi meni kun kirjoitin tätä kännykällä.

----

Norlan El Misinario oli ihan sympaattinen ilmestys, koska olen ihan tosi helposti ostettavissa dancehallista muistuttavilla rytmeillä TAI millä tahansa viittauksilla Dance-ohjelmaan, ja tässä nyt oli molempia.

Tauko, kahvia ja pullaa ja Rakel Liekki haastattelemassa ihmisiä green roomissa kuin Euroviisuissa ikään. Tässä uudessa ohjelmakonseptissa on jotain, josta en saa kiinni. Edellisen lausunnon voi lukea sillä tavalla, etten tykkää, mutta voi toki olla, että olen vain tylsä ja muutosvastarintainen.

---

Illan viimeinen esiintyjä ei kuulemma esittelyjä kaipaa. Olin ihan, että en varmaan ole sit ikinä kuullutkaan, mutta kyllä, minäkin olen kuullut Pertti Kurikan nimipäivistä.

Pakko myöntää, etten ehkä itse biisistä ole ollut niin innoissani, paitsi että se on punkia, johon suhteeni on vähän samanlainen kuin dancehalliin (sillä merkittävällä poikkeuksella, että dancehallin suhteen olen täysin kyvytön sanomaan, mikä on hyvää, mikä huonoa ja mistä edes itse pidän), mutta tänään kuuntelin sen vähän isommalla korvalla ja rupesin miettimään, noin niinku oikeesti, että jos nyt on kehitysvammainen mutta aikuinen punkkari niin saako sit ikinä vetää lärvejä vai onko pakko olla streittari vaikka ei haluaiskaan.

Ei sillä, että kenellekään lärvien vetäminen suositeltavaa olisi.

---

Väliaika, jossa oli hyvä tanssishöy. Voitasko muuttaa koko kisa vaikka ööö eeeh Dancen kostoksi?

Ensimmäinen jatkoonmenijä on Satin Circus. Tuolta virtuaalikisakatsomostani esitettiin kysymys, että miksi nämä partahipsterit laulavat Rihannaa, mikä oli hyvä tiivistys. Silti! Partakarvan mitalla jatkoon.

(Ja jos tää jännitystikitys ei kohta lopu, sen viimeinenkin teho on käytetty jo ensi viikolla ja UMK-finaaliin tarvitaan jotain oikeasti jännää. Kuten keinotekoisen odotuksen poisto. Se olisikin oikeasti varmaan jo säikäyttävää.)

Toisena jatkoon Pertti Kurikan nimipäivät. Ei yllätyksiä, hyväksyn.

Kolmantena jatkoon Norlan El Misionario. EN EHKÄ KESTÄ! Tää kirvoitti paikallaolevasta kisastudiosta iloisen kikatuksen. Tulin jotenkin hyvälle tuulelle.


Ensi viikkoon. Ehkä.

Lentorata

Monet sanovat, että vanhemmuus kasvattaa ihmistä myös työelämän tarpeita ajatellen. Hänestä tulee yhtäkkiä logistinen ihme ja suuri diplomaatti. Pakko tunnustaa, etten ainakaan vielä koe olevani valmis minkään yrityksen logistiikkapäällikön hommiin, puhumattakaan kansainvälisten kriisien selvittelystä, mutta yhden selkeän taidon olen äitiyden myötä huomannut huimasti kehittyneen. Tämä taito on erilaisten liikeratojen salamannopea arviointi.

Meillä kävi viikonloppuna vieraita. Kun äidit joivat teetä keittiössä, keksivät tyttäret jotain järkyttävän hauskaa makuuhuoneessa. Olisi ehkä pitänyt tarkistaa tilanne, kun riemunkiljunta yltyi hurjaksi.

Makuuhuoneessa normaalitilanne on jotakuinkin tämä:

Nyt ehkä arvaatte, että ipanat olivat keksineet hypätä ikkunalaudalta sängylle. Punkka oli useamman loikan jäljiltä liikkunut eteenpäin niin, että kun menin tarkistamaan, mikä on niin riemukasta, tilanne oli tämä:

Ehdin kokea monenlaisia asioita muutaman sekunnin aikana.

1. Yritin kätkeä haluni nauraa kippurassa
2. Päätin, etten halua edes ajatella, mitä sängyn pohjalle moisesta seuraa. En ajattele en ajattele tralalalalaa.
3. Ekstrapoloin pikaisesti, mitä seuraa, jos leikki jatkuu. Päätelmäni mukaan seuraisi tämä: 

Homma loppui siihen. Ja sitä paitsi meidän piti lähteä teatteriin, että siksikin piti keskeyttää tämä huimailu.

Rakas Internet, miten voin hyödyntää uutta taitoani työelämässä?