Arkisen uhkapelin muotoja

Termospulloruletti:

Pelaajan puoliso on ollut kolme päivää kotona sairaan lapsen kanssa. Kolmantena päivänä pelaaja päättää juomalla testata, minä päivänä termospullosta löytynyt kahvi on keitetty. Sukua venäläiselle ruletille, muttei välttämättä hengenvaarallinen.

Vihannespeli:

Pelaaja yrittää valita ruokakaupassa kolme sipulia, joista yksikään ei ole sisältä mätä. Peliä on huomattavasti vaikeutettu viime vuosina pelaajien voittojen kasvaessa liian suuriksi.

Biojäteventti:

Pelaaja yrittää arvata, minä päivänä biojätepussiin sijoitettujen jätteiden yhteenlaskettu summa ylittää vuotokynnyksen ja viedä roskiksen juuri vuotokynnyksellä tai hyvin lähellä sitä. Lähimmäksi vuotokynnystä päässyt pelaaja voittaa, mutta vuotokynnyksen ylittyessä kaikki häviävät.

Yksikätinen rosvo:

Pelaaja yrittää löytää kaksi samanlaista lapasta eteisen kaapista ulkolämpötilan romahdettua äkillisesti. Pelin tyypillisimmissä muodoissa pelin kestolle on asetettu tiukka aikaraja.

Confessions of a lazeaholic

Suuri kotityösarja saa huipennuksensa. Valittaen minun on kerrottava heti alkuun, että mitään kovin dramaattista ei ole luvassa: viikon keskiarvominuutit laskivat hieman, mutta pysyivät yli kahden tunnin.

Käytin kotitöihin viikossa keskimäärin 124 minuuttia eli kaksi tuntia ja neljä minuuttia.

Huomasin, että

• aikaa tuhertuu kotihommiin paljon enemmän kuin kuvittelin - mutta jos laskee pois päiväkotilogistiikan, sitä tuhertuu useimmiten juuri sen verran kuin alunperin kuvittelin
• joka toisena päivänä raadan kuin rotta voidakseni joka toisena päivinä ottaa iisimmin
• viikko oli tyypillinen siinä mielessä, että siihen kuului kaikenlaista epätyypillistä.

Viime viikolle sattui lapsen vientiviikko. Olin siis aamuvuorossa, ja aamut ovat aamu-unisen kolmevuotiaan kanssa vähän tahmaisia hommia. Voi olla, että luvut olisivat olleet sievemmät, jos olisin ollut hakuvuorossa. Tai sitten eivät.

Erityisbonuksen järkkäsi tällä kerralla koira, joka oksenteli luovasti mm. sänkyymme lauantain vastaisena yönä niin, että pääsimme vaihtamaan lakanat keskellä yötä. Lempihommaani. Enkä todellakaan halua tässä välissä kuulla mitään siitä, että koiran ei pitäisi antaa nukkua sängyssä. Ei miehenikään mielestä.

Haluan tarkentaa, että lapsi sai lauantainakin lounaan: ehdimme ravintolaan juuri sopivasti katsomaan kuinka ipanalle nousi kuume.

Vaikka arkirutiinit sinänsä hoituvat jo jossain määrin omalla painollaan, kotihommissa on koko ajan kaikkea sellaista pientä toimitettavaa, joka on vain hoidettava. (Biojäteroskis pitää pestä, kun se pussi on taas vuotanut; käsisaippuaputeli pitää täyttää; lattiakaivosuodatin pitää vaihtaa etc. ad infinitum.) Näissä tietenkin mummoni ohje "vie mennessäs, tuo tullessas" on kauhean fiksu - vaan kun suurin kotityöpelkoni liittyy itse asiassa juurikin siihen, että koulutan itseni toimittamaan kaikenlaisia asioita kunnes klo 23 viimein istahdan sohvalle vain huomatakseni, että on nukkumaanmenoaika.

Mummoni ja enenevässä määrin myös äitini toimivat nimittäin usein juuri noin. Äidinkin saa mökillä pois ruoanlaittopuuhista vain tiukalla taklauksella siinä vaiheessa, kun hän lounaan jälkeen yrittää luikertelusiirtymää keittiön siivouksesta suoraan illallisen valmisteluun. Sukurasitetta moiseen puuhailuun siis on.

Luulen, että joka toisen päivän ottaminen rennommin on siis alitajuinen puolustuskeinoni jokapäiväiseltä puunaamiselta. Tästedes se on oleva myös ylitajuinen puolustukseni.

PS. Aino huomautti viime postauksen kommenteissa tutkineensa vähän tilastoja ja olleensa löytämättä minkäänlaista vahvistusta Hesarin väitteelle suomalaisnaisten 137 minuutista (saati sitten ruotsalaisnaisten yhdeksästäkymmenestäviidestä.) Tältä postaussarjalta saattoi siis kadota viimeinenkin järjen hiven (jos kohta asian tarkastelu on ollut aika hauskaa), vaikka olisi kyllä kiva tietää, mihin hittoon tuo 137 minuuttia sitten perustuu.
PPS. Tänään järjestelin lapsen huonetta, vaikkei ollut pakko. Tuokaa lääkkeitä.

No mikä sitten on kotityötä

Moni (=yli yksi) eiliseen postaukseen kommentoineista kysyi, miten määrittelen kotityöt.

Hyvä kysymys. Ja asia, johon oli tarkoitus palata sitten, kun esittelen lopulliset viikkominuutit. Mutta tie Helvettiin on tunnetusti kivetty hyvillä aikomuksilla, ja niin tästäkin narinasta kuoriutui juuri kolmiosainen postaussarja.

Ensinnäkin haluan tarkentaa, etten tiedä, miten a) Hesari ja b) Tilastokeskus (tai kuka nyt kotitöiden määrää laskeekaan sekuntikello kädessä) kotityön määrittävät.

Sitten ajattelin, että jos ihmisiä pyydetään esim. itse ilmoittamaan, kuinka paljon he tekevät kotitöitä, he varmaan määrittelevät sen myös itse. Kaikki. Erikseen.

Niinpä määritelmäni kotitöille oli jotakuinkin seuraava:

Perheen ja kodin eteen tekemäni asiat, jotka on lainsäädännön tai yleisen viihtyvyyden nimissä pakko tehdä nyt tai myöhemmin, mutta joita en halua tehdä ihan vain tekemisen ilosta.

Mietin myös, pitäisikö tähän sisällyttää joku määritelmä minimitasosta, mutta oikeasti se pätee vain koiran lenkitykseen: vähimmillään ulkoiluhommista selviää kymmenessä minuutissa, joten jos haluan lenkittää rakkia tunnin, se ei ole kotityö vaan harraste.

Karkeasti siis:

Ruoanlaitto ja kaupassakäynti

• Lapselle pitää valmistaa ja tarjota apetta. Edellytän itseltäni, että pulakaikkoja ei syödä kuin korkeintaan kerran viikossa. Toisaalta pulakaikotkin pitää lykätä uuniin ja niiden lisukkeeksi pitää tehdä jotain ja aikaa se vie sekin.
• Viikonloppuisin on hyvä tarjota apetta koko perheelle.

Siivous

• Viikkosiivous kuuluu miehen minimistandardeihin.
• Jonkinlainen ylläpitojärjestely ylittää periaatteessa minimitason mutta ei kuitenkaan ole missään nimessä laskettavissa harrastustoiminnaksi.

Pyykkäys

• Kotityö, josta tavallaan pidän, mutta joka ei silti ole harrastustoimintaa.

Lapsen huoltotoimenpiteet

• Suurin osa lapsen kanssa tekemistäni jutuista ei kuulu kotitöihin, mutta esim. päiväkotilogistiikka ja hampaiden pesu kyllä kuuluvat. Lapsen huomioiminenhan ei esimerkiksi ole pakollista, mutta ihmisyyteen kuuluvaa kyllä. Lisäksi tyttären huomioiminen on minusta erityisen hauskaa ja antoisaa puuhaa.
• Jostain syystä lasken kuitenkin iltasadun kotitöihin, koska se pitää lukea vuoropäivinä vaikka ei just silloin Barbapapa huvittaiskaan.

Koira

• Ruokinta
• Ulkoilutus
• Pesu ja muut huoltotoimenpiteet

Laskeskelemani minuutit koostuivat siis enimmäkseen tällaisista hommista. Miehen minuutteja en, kuten sanottua, ole laskenut. Hän osallistuu hommiin omalla panoksellaan: on asioita, joita hän ei tee ja asioita, joita minä en tee, ja asioita, joita teemme yhdessä tai vuorotellen. Ylläolevalta listalta oikeastaan vain ruoanlaitto on asia, johon mies ei osallistu kuin kerran kvartaalissa.

Koko hommasta seuraa joku yhteenveto seurantajakson päätyttyä ja kunhan jaksan. (Olennainen tavoitteeni bloggaamisessa on, että siitä ei tule kotityö.)

Tuohon en kyllä rupea

Hesarissa oli männäviikolla joku tasa-arvomaaottelu Suomen ja Ruotsin välillä. Tästä toveri linkkasi Facebookiin olennaisen kohdan. Se käsitteli kotitöiden jakoa Suomessa ja Ruotsissa. Kuten arvata saattaa, suomalaisnaiset puunaavaat huomattavasti enemmän kuin ukkonsa: keskimäärin 137 minuuttia joka päivä.

Koska olen olennaisuuksiin tarttuja, olin ihan, että SATAKOLKYTSEITSEMÄN MINUUTTIA! SE ON KAKSI TUNTIA JA 17 MINUUTTIA JOKA PÄIVÄ! KUKA HULLU! Minä olen moderni nainen enkä kyllä lähde tuommoiseen.

Tästä seurasi välittömästi ihan parhauskuningataridea. Mahdollisesti jopa keisarinnaideatasoa. Selvitän viikon ajan, paljonko oikeasti käytän aikaa kotitöihin per päivä, ja sitten loppuviikosta keulin, koska olen moderni nainen enkä todellakaan tuherra kotitöiden parissa yli kahta tuntia päivässä.

No, neljän päivän keskiarvo näyttää ... arvaatteko miltä? Jep.

136,5 minuuttia.


(Nasevasta lopetuksesta huolimatta varoitan, että aion palata asiaan.)

Yhteinen harrastus

Aina silloin tällöin mietin, pitäiskö meilläkin miehen kanssa olla yhteinen harrastus. Siis sen lisäksi, että saatamme katsoa samoja tv-sarjoja ja lukea joitakin samoja kirjoja, yhteisellä harrastuksella olisi varmaan hyväätekevä vaikutus parisuhteelle. Vähän kuin keskustelulla. Sitäkin varmaan joskus...

No mutta kuitenkin. Aikani asiaa pohdittuani tajusin, että onhan meillä. Kesälläkin käytiin yhdessä Verkkokaupassa, jossa mun homma on kuolata Legoja ja pienvimpaimia ja miehen homma on heiluttaa kulmakarvoja talon massiivisimman telkkarin edessä. Amerikkalaisen roskaruoan hyllyillä molempien tehtävä on haalia energianlähteitä kuin orava talven alla.

Lisäksi kesällä kävimme yhdessä myös juoksemassa. Katsokaa nyt:

Tässä sitä mennään. Me.

Noin. Parisuhde on kuosissa.

Illalla

Illalla kiskon villasukat jalkaan ja hiivin lapsen huoneeseen. Hivutan sekalaisen satsin kirjoja nukkuvan ipanan alta. Annan suukon poskelle. Jähmetyn suolapatsaaksi, jos tytär näyttää heräilevän.

Hiivin takaisin ovelle. Ovella jään jumiin. Jään tarkkailemaan lapsen hengitystä (hengittäähän hän? Eihän se ole työlästä? Onko säännöllistä?) minuuteiksi. Lasken hengenvetoja, säpsähdän jokaista epätasaista henkäystä.

Joskus aikaisemmin minulla oli pakko-oireita, joiden tahtiin tanssiessani tarkastin hellaa. Tarkastin, tarkastin ja tarkastin. Myös ovea. Nyt tarkkailen hengitystä - ikään kuin voisin koko yön roikkua ovenkarmissa ja tuijottaa. Ikään kuin tiukka katseeni olisi joku takuu siitä, että kaikki menee hyvin.

Maagista ajattelua, mutta en muutakaan osaa. Oikeutan tämän osin sillä, että Susan Hill kertoi kirjassaan Howards End Is on the Landing tarkastavansa teini-ikäisten tytärtensä huoneet iltaisin, kätkytkuoleman varalta. Osin en oikeuta, tajuan oman järjettömyyteni.

Joka ilta pakotan lopulta itseni omaan sänkyyni. Välillä mies ohjaa pois, lempeästi. Etäännyttäminen auttaa; nukun enimmäkseen kuin ranskanleipä. Huoli liittyy tilanteeseen.

Jos silti jotain itseltäni toivoisin, se olisi varmaan se, että osaisin enemmän keskittyä onneen ja vähemmän huoleen. Silloin iltaisin.

Käsite, josta pitäisi pikimmiten luopua

Tällä viikolla olen tullut ajatelleeksi, että käsitteestä miesflunssa pitää päästä eroon. Heti.

Ihan perseidea koko homma. Anteeksi nyt vain.

Länsimaisessa elämäntavassa on kuin onkin joitakin hyviä puolia, joista voimme mainita esimerkiksi seuraavat:

• Vesivessat
• Antibiootit virtsatieinfektioon
• Mahdollisuus flunssan iskiessä vaikeroida sohvalla lähestyvän kuoleman a) väistämättömyyttä ja b) turhaa hidastelua.

Ajatuskin siitä, että flunssa pitäisi ottaa vastaan Superemäntä-hengessä ("ei tässä sohvalla jouda makoilemaan kun on 17 lasta, maatila, navetta ja intergalaktinen kriisi hoideltavana") on sietämätön.

Katsotaan totuutta silmiin: huomaatte, että totuuden nenänpielet ovat niistämisestä ruvella - huolimatta siitä, että totuus käyttää aivan liikaa nenäsumutetta siinä toivossa, että räkä viitsisi hellittää hetkeksi. Lisäksi totuus uikuttaa hiljaa, koska hänen lihaksiaan särkee eikä särkylääke vielä auta. Totuus kuiskaa meille käheästi sen, minkä kaikki tiedämme: flunssa on todella hanurista.

Nainen! Pidä kynsin hampain kiinni vaikerointioikeuksistasi flunssan iskiessä! Kärsi dramaattisen teatraalisesti! Ei se varsinaisesti auta, olethan kuoleva joutsen, mutta kaikki muu tekee tilanteesta vielä pahemman.

(Saatoin tosin selvitä tältä kierrokselta hengissä. Siitä en valita.)