Kun olin lapsi ja asuin alkukodissa, meillä oli paljon kirjoja. Elin sellaisten keskellä.
Kun olin vähän isompi lapsi ja asuin alkukodissa, isä muutti pois ja osa kirjoista muutti isän mukana. Mutta meillä oli yhä paljon kirjoja - voisin väittää, että suuria aukkoja hyllyihin ei jäänyt. Lisäksi minulla oli kirjastokortti.
Kun olin teini-ikäinen lapsi ja asuin alkukodissa, bonus-isäni (ja siskot) muuttivat sisään. Kirjojen määrä räjähti käsiin. Epäilen, että bonus-isälläni ja minulla on jokin yhteinen kirjahamsterigeeni. Minulla oli yhä kirjastokortti, mutta sen lisäksi olin havainnut, että englanninkieliset taskukirjat eivät ole kovin kalliita.
Kun olin nuori aikuinen ja muutin ensimmäiseen omaan vuokra-asuntoon, muutin sinne noin viiden kirjan kanssa. Loput jäivät alkukotiin, jossa ne - monista hyvistä aikomuksistani huolimatta - yhä ovat. Useita täysiä lundiametrejä. Kun vuotta myöhemmin muutin seuraavaan omaan vuokra-asuntoon, muutin sinne usean kirjalaatikon kanssa.
Eikä muuten unohdeta sitä, että minulla oli nyt toinenkin kirjastokortti, koko pääkaupunkiseudun alueelle. Se tuntui siltä, kuin joku olisi ojentanut universumin avaimet, enkä todellakaan pelännyt käyttää niitä. (Kirjastokortin lisäksi olin myös kirjastossa töissä jonkin aikaa. Siinä opintojen ohella. Välillä ihan oikeasti jopa opiskelin, mutta kun hyllyssä oli kaikkea niin kiehtovaa.)
Nyt, kun ensin Teuvo Loman on kertonut, että tämä ei oikein ole nykyaikaa, ja seuraavaksi Ilkka Malmberg on ruvennut Kuukausiliitteessä rupesi joukkopetturiksi, nimitellen kirjahyllyään lähinnä korskeaksi menetelmäksi elvistellä omalla sivistyksellä (muotoilin tässä ajatusta nyt omin sanoin), olen ruvennut pohtimaan suhdettani kirjamassoihin.
Voisinko luopua niistä?
No en voisi.
Joistakin yksittäisistä niteistä toki voisin luopua. Muistan elävästi yhdenkin sysipaskan fantasiapokkarin, jonka kirjoittaja kiitteli etukannessa Stephen Kingiä kirjoitusoppaasta. Olen yhä perusteettomasti vihainen Kingille tästä.
Tavallaan toki voi ajatella, että jos nyt kaiken lukemansa saa sähköisenä ja loput kirjastosta, ehkä kaikkia opuksia ei ole pakko hamsteroida kotiin. Usein kuittaan tämän vitsailemalla yhteiskuntarakenteen romahtamisesta - silloin eivät sähkökirjat tai kirjaston lainausautomaatit toimi ja on luettava omia, hyviä kirjoja sysi- ja keskipaskoista fantasiapokkareista sytytetyn roihun valossa.
Ei sillä, etteikö toki välillä olisi kiva leveillä omalla, erityisen ässällä kirjallisella maullaan. Päätarkoitus se ei silti mitenkään voi olla. (Sitä tarkoitusta varten minulla on kirjablogi, eikä meillä sitä paitsi käy kovin usein vieraita, joille leveillä.)
Tärkeintä on se, että kirjahylly on minulle kodin merkki. En tunne oloani kotoisaksi, jos ympärillä ei ole kirjoja. Parhaiten rauhoitun kirjojen keskellä. Siis silloin kun en vilkaise hyllyjä tavallista tarkkaavaisemmin ja kiihdy kauheasti tajutessani, miten kiehtovia lukemattomia maailmoja ympärillä on.
Ei kirjahyllyn koko tietenkään ole yleissivistyksen ja lukeneisuuden mittari, se on selvä. Mutta mahdollisuuksia se kyllä visualisoi e-kirjalaitetta innostavammin.
Ja osalle meistä se on kuin Tenavien Epun riepu. Emmekä aio koskaan vieroittua.
Kun olin vähän isompi lapsi ja asuin alkukodissa, isä muutti pois ja osa kirjoista muutti isän mukana. Mutta meillä oli yhä paljon kirjoja - voisin väittää, että suuria aukkoja hyllyihin ei jäänyt. Lisäksi minulla oli kirjastokortti.
Kun olin teini-ikäinen lapsi ja asuin alkukodissa, bonus-isäni (ja siskot) muuttivat sisään. Kirjojen määrä räjähti käsiin. Epäilen, että bonus-isälläni ja minulla on jokin yhteinen kirjahamsterigeeni. Minulla oli yhä kirjastokortti, mutta sen lisäksi olin havainnut, että englanninkieliset taskukirjat eivät ole kovin kalliita.
 |
| Makuuhuone |
Kun olin nuori aikuinen ja muutin ensimmäiseen omaan vuokra-asuntoon, muutin sinne noin viiden kirjan kanssa. Loput jäivät alkukotiin, jossa ne - monista hyvistä aikomuksistani huolimatta - yhä ovat. Useita täysiä lundiametrejä. Kun vuotta myöhemmin muutin seuraavaan omaan vuokra-asuntoon, muutin sinne usean kirjalaatikon kanssa.
 |
| Olohuone |
Eikä muuten unohdeta sitä, että minulla oli nyt toinenkin kirjastokortti, koko pääkaupunkiseudun alueelle. Se tuntui siltä, kuin joku olisi ojentanut universumin avaimet, enkä todellakaan pelännyt käyttää niitä. (Kirjastokortin lisäksi olin myös kirjastossa töissä jonkin aikaa. Siinä opintojen ohella. Välillä ihan oikeasti jopa opiskelin, mutta kun hyllyssä oli kaikkea niin kiehtovaa.)
Nyt, kun ensin Teuvo Loman on kertonut, että tämä ei oikein ole nykyaikaa, ja seuraavaksi Ilkka Malmberg on ruvennut Kuukausiliitteessä rupesi joukkopetturiksi, nimitellen kirjahyllyään lähinnä korskeaksi menetelmäksi elvistellä omalla sivistyksellä (muotoilin tässä ajatusta nyt omin sanoin), olen ruvennut pohtimaan suhdettani kirjamassoihin.
Voisinko luopua niistä?
 |
| Lapsen huone |
No en voisi.
Joistakin yksittäisistä niteistä toki voisin luopua. Muistan elävästi yhdenkin sysipaskan fantasiapokkarin, jonka kirjoittaja kiitteli etukannessa Stephen Kingiä kirjoitusoppaasta. Olen yhä perusteettomasti vihainen Kingille tästä.
Tavallaan toki voi ajatella, että jos nyt kaiken lukemansa saa sähköisenä ja loput kirjastosta, ehkä kaikkia opuksia ei ole pakko hamsteroida kotiin. Usein kuittaan tämän vitsailemalla yhteiskuntarakenteen romahtamisesta - silloin eivät sähkökirjat tai kirjaston lainausautomaatit toimi ja on luettava omia, hyviä kirjoja sysi- ja keskipaskoista fantasiapokkareista sytytetyn roihun valossa.
Ei sillä, etteikö toki välillä olisi kiva leveillä omalla, erityisen ässällä kirjallisella maullaan. Päätarkoitus se ei silti mitenkään voi olla. (Sitä tarkoitusta varten minulla on kirjablogi, eikä meillä sitä paitsi käy kovin usein vieraita, joille leveillä.)
 |
| Eteinen |
Tärkeintä on se, että kirjahylly on minulle kodin merkki. En tunne oloani kotoisaksi, jos ympärillä ei ole kirjoja. Parhaiten rauhoitun kirjojen keskellä. Siis silloin kun en vilkaise hyllyjä tavallista tarkkaavaisemmin ja kiihdy kauheasti tajutessani, miten kiehtovia lukemattomia maailmoja ympärillä on.
Ei kirjahyllyn koko tietenkään ole yleissivistyksen ja lukeneisuuden mittari, se on selvä. Mutta mahdollisuuksia se kyllä visualisoi e-kirjalaitetta innostavammin.
Ja osalle meistä se on kuin Tenavien Epun riepu. Emmekä aio koskaan vieroittua.
Olen myös elänyt lapsuuteni kirjojen keskellä, joita meilläkin oli (ja kotikodissa on edelleen) lundiametreittäin. Minullekin ne ovat kodin merkki. Oma kirjahyllyni on todella vaatimaton siihen verrattuna, puhumattakaan sun hyllymetreistä, huh miten ihana määrä kirjoja! Olen myös miettinyt tarvitsenko edes kaikkia kirjojani, mutta en halua luopua. Aika orpo olo tulisi ilman niitä. Mietin kanssa joskus onko tämä vain haluani osoittaa kaikille bourdieulaista kulttuurista pääomaani, mutta äh, kirjat ovat osa minua ja pitäisin ne esillä vaikka meillä ei kukaan koskaan kävisi. (Vielä kun ehtisi joskus lukea muutakin kuin oman alan kirjallisuutta.)
ReplyDeleteNo on se ihana määrä kunnes muistaa, että jonkun (TM) pitäisi ne joskus myös imuroida. Mutta ehkä runsas määrä pölyä on myös kodin merkki?
DeleteMusta on ehkä salaa tosi mahtava ajatus, että kotona ei ikinä kävisi ketään ja siellä saisi rauhassa viettää laatuaikaa kirjojensa kanssa, mutta yritän ees vähän hillitä näitä täydelliseen erakoitumiseen johtavia luonteenpiirteitäni.
Se on kyllä huono, jos työkirjallisuus vie kaiken ajan. Huh.
Ah, kyllä!
ReplyDeleteKirjat tekevät kodin: mitä enemmän niitä on, sitä kodikkaampaa. Siis jos vain kirjat ovat itselle mieluisia, eikä esim. veneoppaita tai hengellistä paatosta.
Veneoppaita. Aikamala. Ajattele, jos asuisi jossain, missä olisi tosi paljon kirjoja, ja ensin innostuisi, ja sitten tajuaisi, että ne ovat kaikki veneoppaita, ehkä muutamilla Reino Lehväslaiholla ryyditettyinä.
DeleteMä otin muuttaessani kirjat mukaan, useita lundiametrejä. Mä olen nyt 20 vuotta kuljettanut niitä mukanani - kyllä, myös sitä ponikirjametriä. Tosin Ranskaan mä en ole niitä vienyt, vaan ne ajat ne on olleet hoidossa.
ReplyDeleteMä en ole lukenut kaikkia mun hyllyssä olevia kirjoja enkä aio lukea uudelleen niitäkään jotka olen lukenut, lasten ja parin muun hurrikaanin jäljiltä hyllyt on viime vuodet olleet täynnä erittäin rumia pinoja, suurimman osan kirjoistani mä nykyään lainaan kirjastosta (tai vanhemmiltani), mutta en mä silti osaisi luopua. Enkä tiedä, miksi mun pitäisi.
Muutamia huonoja mä olen laittanut omaan pinoonsa kirjaston vaihtohyllyyn vietäväksi. Mutta nyt kun mainitsit noista tulevaisuuden näkymistä, niin ehkä mä harkitsen sitäkin uudelleen.
Ponikirjametri kuulostaa erityisen oikeamieliseltä. Voisinkin itse asiassa raidata kotoa ensinnä sellaiset lasten romskut, että mitä siellä olis.
DeleteMulla on itse asiassa sama kuin sulla: tuskin luen mitään uudestaan ja enimmäkseen käytän kirjastoa, mutta en mä silti halua luopua. Enkä itsekään tiedä, miksi pitäisi. Jos ne tuo sielulle rauhaa. Edellä oleva oli kielikuva. Minusta aina tuntuu, että se osa minusta, mikä rauhoittuu, on se, minkä on pakko olla sielu, jos sielu on olemassa.
<3!
ReplyDelete<3
DeleteMeilläkin oli kotikotona tosi paljon kirjoja ja minusta ne ovat turvallisia ja kodikkaita.
ReplyDeleteMä huomaan vähentäneeni kirjojen ostamista rajusti, ihan vain siksi, että olen viimeinkin ymmärtänyt, etten voi jatkaa samaa tahtia koska en tule koskaan saamaan sitä suurta kirjastohuonetta, mihin kuvittelin vielä joku aika sitten kaikki kirjani loppusijoittavani. Olen myös viimein tajunnut, että kirjat eivät olekaan hyvä sijoitus, kuten kauan kuvittelin, vaan oikeastaan aika arvottomia muille kuin minulle.
Silti en voi kuvitella, että luopuisin kirjahyllyistäni. Luovun ennemmin vaikka sängystäni. Pystynpähän lukemaan enemmän kun nukun vähemmän.
Jouduin muuten perjantaina baarissa vääntöön erään kirjaihmisen kanssa, joka oli sitä mieltä, että lukemattomat kirjat ovat täysin kestämättömiä kapineita ja ahdistavat hyllyssä. Olin aivan pöyristynyt. Minusta lukemattomat kirjat hyllyssä ovat ihania, kuiskailevia lupauksia tulevasta! Väänsimme aiheesta otsasuonet pullottaen, suhtauduimme molemmat asiaan aika kiihkeästi, kunnes lopulta oli pakko todeta, että olemme vain erilaisia ihmisiä. Eli hän vääränlainen ja minä oikeanlainen. Krhm.
No niin kyllä minustakin sinä olet oikeanlainen ja hän vääränlainen. Hyvän tähden sentään!
DeleteJoo, mä olen itsekin vähentänyt kirjojen ostamista melko radikaalisti. Nyt huomaan, että mua pitkästä aikaa kovasti kutkuttaa ajatus siitä, että saisin joululahjaksi joitakin hyvin valikoituja teoksia. Ai että!
Ja kyllä, kyllä, sängystähän sitä paljon mieluummin luopuu kuin kirjoistaan, tietenkin. Miksi en ole tuotakaan tullut ajatelleeksi?
Vau. Ja nyt ymmärrän kun sanot, että et koskaan enää aio muuttaa.
ReplyDeleteNiin no eivät nämä kirjat siihen vaikuta. Olen oppinut jo, miten kirjojen kanssa muutetaan: joka laatikon pohjalle ohut kirjakerros.
DeleteJa sitten tarvitaan 20 laatikkoa pelkästään kirjoille, kun edellämainittu taktiikka ei riittänyt. Ja muuttofirma.
Mulla on vähän sama historia (no, varmasti vähemmän kirjoja lapsuudenkodissa, mutta toisaalta mulla oli useampi kirjastokortti vielä silloin kun asuin kotona ;)). Omissa kodeissa kirjojen määrä kasvoi ja kasvoi vuosi vuodelta (ne halvat englanninkieliset pokkarit <3) ja kyllä, musta kunnon kirjahylly tekee kodin. Mutta sitten toisaalta mulla on vakava tavara-ahdistus ... ja niinpä ollaan päädytty tilanteeseen että kirjahyllymetreistä on karsittu niin paljon että kirjoja taitaa olla ehkä alle viiden metrin verran (ja aika järkyttävää kyllä, meillä on metreissä mitattuna enemmän cd-levyjä). Olen myös päättänyt käyttää harkintaa uusien kirjojen ostamisessa, varaukset vaan tappiin kirjastoon. Ei siksi etten haluaisi lukea, vaan siksi että lukemisen jälkeen en halua omistaa sitä kirjaa ja kirjastoa käyttäen mun ei tarvitse nähdä vaivaa uuden omistajan etsimisessä (kirjahyllyn tyhjennyksessä ensin lahjottiin lähisuku ja kaverit kirjoilla, jostain syystä tosin vanhempi polvi ei montakaan kirjaa suostunut ottamaan, loput vietiin työpaikoillemme miehen kanssa ja kummasti kahvihuoneesta katosivat uusiin kirjahyllyihin).
ReplyDeleteNykyisellään meillä lisääntyy siis enää lasten kirjat, kun en malta olla ostamatta. Vaikka niidenkin osalta kirjasto on erittäin pop (esim. fraasi "meidän on nyt pakko palauttaa tämä sataan miljoonaan kertaan luettu Tatu ja Patu, koska joku muu lapsi on varannut sen" pelastaan hermoromahdukselta ;).
Oi joi, useampi kirjastokortti! Mutta nytpä muistankin, että niin minullakin oli - kotikirjastoon ja mummolapaikkakunnan kirjastoon.
DeleteMä oon toiminut viime vuosina hyvin samalla tavalla kuin sinä: ensisijaisesti katson aina, saako kirjastosta. (Osin myös siksi, että kirjaston kirjat tulen myös lukeneeksi.) Minkäänlaista karsintaa en kuitenkaan ole pystynyt harjoittamaan. Mulla on hyllyssä vielä se epäkiinnostava, jostain tutkimuksesta palkkiona saatu pokkarikin, kun en osaa antaa pois.
Lastenkirjoihin mullakin on vähän maaninen suhde. Tosin nyt kuvasarjan osalta tarkennan kuitenkin sen verran, että noin 80% kaikista taloudessamme hengaavista lastenkirjoista on kirjaston omistamia. Kirjasto on lastenkirjajutuissa niin paras, koska se valinnan runsaus on kuitenkin jotain IHAN MUUTA kuin mihin ikinä kirjoja itse hamsteroimalla pääsisi. Voi tehdä pöhköjäkin valintoja ihan rauhassa!
Sun ei tarvitse! Vieroittua, siis. Onneksi :)
ReplyDeleteTotta! Kiitos :) Tosiaan, onneksi :)
Deletekirjahyllyn muuttaminen on aargh ja grr - nimim. kaksi vuotta sitten, enkä vieläkään ole toipunut.
ReplyDeleteTuon muuttoprosessin myötä siirryin jonkinmoisella menestyksellä hamsteroinnista kirjaston käyttäjäksi (sitähän ei lasketa että säästää pahan päivän varalle hyllymetrin kirjoja, eihän?) (eikä sitäkään, että siinä hyllymetrissä on opuksia kahdessa rivissä?)
Miehestä on yhteiselon myötä sukeutunut metsästäjä-keräilijä, ja vahvageenisenä miehenä on periyttänyt sen myös jälkeläisilleen: eivät lopu kirjat meiltä, eivät omat taikka lainatut.
Sitä varten me ollaan kaksi viimeistä kertaa muutettu muuttofirman avulla.
DeleteJa missään nimessä sitä ei lasketa. Itsehän olen säästänyt pahan päivän varalle moniaita hyllymetrejä; silti kirjastonkin kirjoja on tälläkin hetkellä myös useita hyllymetrejä. Krhm. Mutta vielä mä ne kaikki luen.
Hyvä perhe on teillä!
Musta on tosi omituista käydä kodissa, jossa ei ole kirjahyllyä missään. Vähän alkaa heti epäilyttää, että mikäs tyyppi tässä nyt on kyseessä, onko se vähän pöljä, käyttääkö se kirjastoa vai eikö se vaan yksinkertaisesti lue ikinä mitään? Ja jos se ei ikinä lue mitään, niin mitenköhän ihmeessä olen päätynyt sen kanssa tekemisiin? Mun mielestä kun se, että pystyy syventymään kirjaan, nauttimaan siitä ja tarttumaan vielä toiseenkin opukseen kertoo ihmisen keskittymiskyvystä, empaattisuudesta ja täyspäisyydestä aika paljon.
ReplyDeleteJa pakko sanoa, että Lundiastani en luovu! Kotikotoa sain mukaan melko vaatimattomaan hyllyyn tarvittavat osat, mutta tällä hetkellä kokonaisuus peittää olohuoneesta useamman neliön seinää. Lisäosia on kertynyt sieltä täältä, ja onneksi varastosta löytyy tälläkin hetkellä useampia tikkaita ja hyllyjä, ettei tilan loppumista tarvi hetkeen stressata. :D
Niin, kyllä se kieltämättä aina vähän oudolta tuntuu, vaikka kovasti yritän olla, että eihän kaikkien tarttis lukea. (Mutta kun oikeasti olen sitä mieltä, että useimmille meistä se tekis tosi hyvää :D)
DeleteMä uskon kaiken lisäksi, että se, että lukee kirjoja, kasvattaa empatiakykyä ja täyspäisyyttä. Tai ehkä ei täyspäisyyttä, mutta empatiaa kuitenkin.
Lundia on ihana <3 Monet sisustuksellisemmin suhtautuvathan suunnilleen antavat sitä pois, mutta minusta se on virhe. Lundia päästää kirjat framille, se on hienoa!
Totta! Kirjojen lukeminen kasvattaa aivan varmasti empatiakykyä, ja laajentaa elämänpiiriä ilman että varsinaisesti tutustuu uusiin tyyppeihin (hyvä vai huono?), koska ei kai kukaan voi lukea mitään kunnollista kirjaa ilman että se menee ihon alle edes vähän. Ihan pokkana väitän, että paljon ja monipuolisesti (ei se sivumäärä, vaan niiden sisältö) lukevat ihmiset on empaattisempia ja suhteellisuudentajuisempia, kuin sellaiset jotka keskittyy somettamaan ja katsomaan leffoja.
DeleteMun hullupää sukulainen pisti sisustuksen uusiksi, ja siinä sivussa läjätolkulla kirjoja ja metrikaupalla Lundiaa mäkeen, onneksi tuli silloin olo että pitäiskö soittaa kuulumiset. Mulle ainakin kuului sen puhelun jälkeen hyvää, just olin miettinyt että pitääkö sitä saakeli lähteä kaupasta ostamaan lisäosia hyllykköön. :D Nyt sitten odottelen että jostain tupsahtaa markkinoille pilkkahintaan joku ihana 60-70-luvulla tehty 100+neliöinen kaksikerroksinen rivarinpääty, johon voin Lundioineni muuttaa.
Noin mäkin uskon, koska lukeminen on niin mainio tapa kohdata uudenlaisia asioita.
DeleteMiten satuitkin soittamaan just silloin? :D Joskus on kyllä autuus kun sattuu tuollainen hetki kohdalle. (Itse olen kyllä vähän huolissani - toinen isoäitini on joskus uhannut testamenttaavansa kaikki kirjansa minulle, ja siinä sitten oltais yhden divarillisen kanssa. Niistä en tiedä, mihin mahtuisivat.)
Mutta oletko nyt varma, että luotat 60-70 -lukujen rakentamiseen niin, että voit kirjasi sellaiseen asuntoon muuttaa?